Kuka Mooses?

Kävin kansakoulua 50-luvulla ja aineistoihin kuului myös Raamatunhistoria. Oppikirja oli muistaakseni saman niminen ja siinä oli helppotajuisesti kerrottu hankilöistä, jotka olivat saaneet merkittäviä tehtäviä. Lapsen maailmassa ne olivat jännittäviä juttuja, kun niin paljon ajatusmaailman ulkopuolista materiaalia syötettiin aivokoneistoon. Jossain vaiheessa jouduin kriisiin, kun aloin ymmärtää niitä tapahtumia historiallisesti tapahtuneiksi. Jeesus oli työn alla jonkin aikaa, koska asiakokonaisuudet olivat niin suuria.

Onhan Jeesus ihan ilmiönä suuri mysteeri! Hän antaa ymmärtää, että on tullut Taivaasta ja hänen isänsä on itse Isä Jumala. Mitä Hän sitten sanoi tulleensa tekemään? Ensin etsimään Israelin kadonneita lampaita, mutta myöhemmin sanoi tulleensa tuomaan ei rauhaa vaan miekan. Mitä hän tarkoitti miekalla? Jumalan sydänääniä eli Hänen sanaansa, jossa on kaksi terää: Armo ja totuus!
Johannes 1:17

Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta.KR38
Mitä Jeesus sanoi laista? Laki on siis Jumalan laki eikä Mooseksen, koska Mooseksen laki olisi ihmisen säätämä.
Matteus 5:17

Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.KR38
Luukas 16:17

Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.KR38

Kaikki mitä Jumala on säätänyt, on edelleen voimassa: Jeesus toi oikean hengellisen tulkinnan laista, ei ihmisten keksimää sääntöviidakkoa tai sitten anarkiaa ilman sääntöjä.
Miksi Laissa oli niin ankarat säädökset jopa kuolemantuomiot? Siksi, että ihminen ymmärtäisi Jumalan luonteen, joka on kiivaus tottelemattomuudelle. Sitten Hän antoi tuomioiden täytäntöönpanon ihmisille. Kaikki siksi, että ihminen sisäistäisi sen mikä Jumalan tahto on.

Luukas 24:27

Ja hän alkoi Mooseksesta ja kaikista profeetoista ja selitti heille, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu.KR38
Siis Jeesus kävi kaikki asiat alusta loppuun Emmauksentien matkaajille ja silloin he ymmärsivät.
Ylösnousemuksen jälkeen Pyhän Hengen vuodatus merkitsi sitä mitä Jeesus sanoi:
Johannes 14:23

Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ”Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan.KR38

Siinä on Kolminaisuus, joka antaa mahdollisuuden ja voiman kulkea Tietä! Lain hengellisyyteen viittaa myös Jeesuksen sanat: Joka on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven. Tämä on sitä armoa, joka tulee taivaasta eikä ole ihmisten jaoteltavissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s