Toinen kylvö

Mister kalluppi saa selville kaikenlaisia asioita ihan vain kyselemällä ihmisiltä. Joskus kysellään katukallupissa myös hengellisiä asioita. Useasti nuoremmat vastaavat: Ei mitään hajua! Olen miettinyt, että onko se trendikästä ja kavereiden takia niin sanaotaan, vai onko se totuus? Melkein poikkeuksetta myönteisesti suhtautuvat ovat jo elämää nähneitä. Uskooontulokokemuksiin liittyy lähes aina joku rukoileva mummo tai muu sukulainen.

Kirkonkin piirissä näyttää olevan huolta miten tavoittaa aikuisuuteen kasvavaa nuorisoa, koska heidän pitäisi olla tulevaisuuden vastuunkantajia myös hengellisellä alalla. Siinä onkin bikpropleem. Mikä olisi se täky, johon ihminen tarttuisi silloin, kun kaikki on hyvin ja koko maailma avoinna edessä. Osataan montaa kieltä ja työpaikan voi saada vaikka toiselta puolelta maapalloa. On niin paljon kiinnostavaa. Kaikki on edessä kaikkine mahdollisuuksineen. Rippikoulua pidettiin joskus avaimena lisähauskaan. Saa kauniit kirkkohäät ja pääsee ikäänkuin aikuisten kirjoihin ja huvielämäkin aukeaa uudella tavalla, joten miksi ei ne muutamat päivät leirillä samanikäisten kanssa nuotioita poltellen.

Kun lapsia kastetaan, niin siinä on mukana ainakin ollut se Matteuksen kirjaama käsky: Kastakaa ja opettakaa! Toimituksen suorittaja kysyy vanhemmilta ja kummeilta ovatko valmiit toteuttamaan tuota käskyä. Yleensä kaikki lupaavat niin tehdä. Elikkä kapaloista ulos kasvava lapsi olisi se hyvä maa, johon pitäisi kylvää Sanan siementä. Lapsella pitäisi olla ihmisoikeuksiin kuuluvana tieto siitä, että meillä on sielu siis jotain Jumalasta itsessämme. Sana kasvaa hedelmää, vaikka se ensin kuolee, kun lankeilemme syntiin, mutta kerran kylvetty sana ei mene hukkaan.

Jos tämä ensikylvö on laiminlyöty lupauksesta huolimatta, on tehty suuri virhe eli lupaus, joka on annettu Jumalan kasvojen edessä, on rikottu. Jos pieni ihminen kasvaa murrosikään ilman sanan kylvöä, niin sen kylväminen on kai sitten niinkuin Jeesus puhuu kylväjästä, joka heitti siementä sinne ja tänne. Kylvö menee tienoheen, kalliolle ja ohdakkeisiin, jos ihmisellä ei ole etsikkoaika eli Herran kutsu päällä. Valitettavasti vasta vastoinkäymiset herättävät ajatuksia, josko tuonpuoleisessa on kuitenkin jotain. Silloin tarvitaan sanomaa neitseestäsyntyneestä, voimalla puetusta, kärsineetä ja ylösnousseesta Vapahtajasta!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s