Joskus käy niin, että saadakseen sairauteensa hoitoa, ihminen menee luottavaisena sairaalaan, mutta tuleekin operaatiossa uusi sairaus. Minulle läheinen henkilö meni rutiinitoimenpidettä varten käymään sairaalassa ja jotenkin sillä kerralla tuli vaiva, joka vei ainakin viikoksi osastolle. Suuri on kaunista, sanoo markkinajumala. Ja teoriassa näin onkin. Rakennetaan suuret laitokset ja sinne lääketieteen pyhäkköön tullaan, sadaan toimenpide ja mennään pois. Asia näyttää paperilla hyvältä. Otetaanpa vertailua kunnanlääkärijärjestelmästä. Kunnanlääkäri pystyi käsittelemään ehkä kolmisenkymmentä potilasta päivässä. Jos lääkärillä joku asia pettäisi, niin tilastojen mukaan vain ehkä yksi potilas voisi saada lisävaivaa. Jos sairaalan kapasiteetti olisi kymmenkertainen niin myös vahingot ja epidemiat lisääntyvät samassa suhteessa.

Tilannetta ei helpota yhtään se, että kaikenmaailman taudit käydään noutamassa ympäri maailmaa. Voi olla, että sairaalassa vain pyörähtää joku taudinkantaja ja jättää jälkeensä aikapommin, joka pahaa aavistamattomien keskuudessa sytyttää suurpalon. Kun sitten aletaan torjumaan sairaalan osastolla riehuvaa epidemiaa muunmuassa vastustuskykyisiä bakteereja vastaan, niin suuruuden kauneus muuttuu nopeasti rumilukseksi. Kunanlääkärin reviiri tuskin sisältää pientä osaa siitä sairauskannasta, joita vastaan suurissa sairaaloissa taistellaan.

Tätä samaa kaavaa tapahtuu hengellisessä kentässä Suureen kirkkoon tuleva virus sairastuttaa suuria joukkoja. Kun käydään siellä ja täällä, nähdään sitä ja tätä ja jokainen matkailija tuo jonkin vierasperäisen asian mukanaaan, niin kohta ei tiedetä mikä osa on suomalais-kansallista kulttuuria ja uskonharjoitusta. Kun kirkossa on ns herätysliikkeitä, niin silloin on kuin palomuureja eikä koko kansa saa yhdellä kertaa tartuntaa johonkin, josta ei olekkaan siunausta.