Kun aikanaan sain blokistin oikeudet sain samalla muutaman tärkeän ohjeen Seppälältä, kiitos niistä. Siis otsikon pitää olla sellainen, että silmäilijä mene kananlihalle ihastuksesta, vihastuksesta, kiinnostuksesta tai järkytyksestä, silloin juttu avataan ja lukijamäärät kaunistuvat. Aiemmin saatoimme nähdä ja vertailla luikijamääriä, mutta nyt varjellumme kateudelta, paitsi jos joku kertoo lukemistaan.

Kun kommentointi poistettiin noista pääjutuista, niinse köyhdytti oleellisesti koko juttua. Nyt ne molemmat lukijani jäävät ilman niitä kiinnostavia, ärsyttäviä ja suututtavia neronleimauksia, joita en viitsi aina avata. Piispa Laajasalon artikkelia olisi ollut mukava pöllyttää, kun asioita uudistetaan ja ajetaan toiseen ojaan ja taas vietävä kiesit sepälle korjattavaksi. Aiemmin kirkkoherrat valittiin suoralla kansanvaalilla. Kapituli antoi vaalisijat mielensä mukaan ja ehdokkaat kävivät kosiomatkalla seurakunnassa. Siinähän piti suorittaa koko homma, että osa-alueet tulivat laulunääntä myöten esille. Olen joskus ajatellut niin sopimattomia, että täytyy se tunnustaa: Minkälainen on vaalisaarna, jolla tulee valituksi eikä oma omatunto soimaa evankeliumin julistuksesta?

Jotakin huonoa siinä sitten kai oli, kun siitä luovuttiin ja siirrettiin edustajien tehtäväksi. Siihenhän kansa on tottunut. Me kaikki juhlimme itsenäisyyspäivääkin edustajien välityksellä. Eduskunnassakin haukumme toisiamme edustajien välityksellä? Vai mitä varten äänestimme? Äänestimmekö parasta tappelijaa vai oliko ymmärryksellä joku sija? Voi, kun olisi mahdollista palauttaa politiikka politiikkaan ja usko uskontoon!