Aikoinaan nuorella miehellä oli ”vahinkotilanteessa” kolme vaihtoehtoa. Pako Amerikkaan. Oikeudessa määrätty ruokko tai pakkoavioliitto. Olen kuullut tarinan, että jotain sulhoa olisi tuleva appi rohkaissut haulikko kädessään. Sitten oli tietysti vielä linna, jos ikäluokka oli vajaa.

Me siis ymmärrämme, että hyviä vaihtoehtoja ei ole, jos alunperin yhteistä loppuelämää ei ole suunniteltu. Minä olen alkanut miettiä, miksi kirkon piirissä pidetään pakkoavioliittoa voimassa. Kenellä on se haulikko kädessään? Jos ajatukset ovat samoista asioista niin erillään, niin sivistynyt ero olisi lihotettua riitaa parempi, näin ajattelen.

Eikö olisi viisampaa se, että konservatiivit muodostaisivat oman looshinsa. Liberalit omansa. Jos siihen jää vielä välille kolmas joukko, joka hyväksyy naispappeuden, mutta ovat nihkeitä sateenkaarelle, he muodostaisivat oman porukkansa. Omaisuudesta tulee tietysti ongelma. Jos valtio sosialisoisi kirkon omaisuuden ja senaattikiinteistöt hallinnoisivat omaisuuksia ja vuokraa vastaan antaisi tiloja käyttöön, kuka tiloja tarvitsee. Mehän olemme jo nähneet kirkkorakennuksille niin moninaista käyttöä, ettei kai enää mikään hätkäytä.

Tällä tavalla jokainen porukka saisi vuodattaa maitoa ja hunajaa toistensa kurkkuun kenenkään estämättä. Miksi pitäisi nauttia leipänsä karvaitten yrttien kanssa, kun ei ole mikään pakko. Samalla voisi joku lammaskin tulla ruokituksi, kun ei tarvitsisi hätistellä veljiä ja sisaria kaummaksi.

Osa porukasta on ikäänkuin valmis lähtemään, mutta tarvitsisi potkun takalistoon, jota lehmän lypsäjä ei tietenkään tee ja kaikki mkansa on nälissään tai ainakin leivässä on joku karvas maku. Peli jatkukoon, jos ratkaisuja ei kyetä tekemään, mutta voi tulla anoreksia ja paastotaan itsensä hengiltä.