Hengellistä argeologiaa lestadiolaisuuden kaivauksilla

Elämässäni oli aika jolloin uskoin, että painettu sana on totta. Jostain sain käsiini kirjan, joka kertoi Martin Lutherin elämästä. Raamattukurssilla Karkussa me pidimme puoliltapäivin hartaushetkiä ja minä menin rohkesti ja pidin hartauden, jossa luin pätkän tuota kirjaa. Pääopettaja kysyi jälkeen , mikä kirja se oli, mutta ei kommentoinut mitenkään. Vasta paljon myöhemmin sain tietää, että se oli romaani, mutta paljon faktaa oli siinä myös. Näin voivat syntyä sitkeätkin käsitykset siis aivan tyhjästä.

Tutkimuksen aiheena on siis vainme-henki, jota on havaittavissa lähes kaikissa hengellisissä liikkeissä ja kirkoissa. Tällä kerralla tutkimuksen kohteena on lestadiolaisuus. Tutkimuksen kohteena ovat omat kokemukset, perimätieto ja julkisuudessa oleva sanankäyttö. Ensinnäkin on huomattava se, että lestadiolaisuus syntyi yhtenäisku lttuurissa, jossa Luterilainen kirkko siis katolinen kirkko, joka omaksui kuninkaan päätöksellä Luterilaisen toimintamallin ja opin. Kirkkoherra oli seurakuntansa suvereeni paimen ja LLL sai myös piispalle kuuluvia tehtäviä hoitaakseen. Hänellä oli siis seurakuntaelämä hyvin hanskassaan. Jumala tarvitsi juuri sellaisen poikkeuksellisen ihmisen tulen sytyttämiseen.

Kun LLL vaiheiden jälkeen sai herätyksen ja sai myös johdatusta armon salaisuuteen, niin hän toi sen julki kaikella tarmollaan ja sai aikaan liikehdintää. Tilanne oli hänellä hallinnassa, mutta aika kävi lyhyeksi eikä seurakuntarakennetta oltu ilmeisesti saatu vahvistetuksi, kun kuolema niitti herätysjohtajan pois. JR astui remmiin johdattajan paikalle ja kai se oli jotenkin sovittukin ja aluksi myös hyväksytty. Sitä mukaa, kun JR menetti elinvoimaansa toisten veljien voimat alkoivat kasvaa ja se tiesi tappeluita poikain välillä, joihin JR koitti puuttua sovittelevasti, kunnes alkoi samalla nimellä olla useampia seuratilaisuuksia paikkakunnilla. Silloin erilaiset nimettiin eriseuraisiksi, josta termistä on tullut tehokas ja paljon käytetty ase. Kysymys kuului: Tulevatko ne toisetkin autuaaksi? Johon JR vastasi suurinpiirtein näin: Tulkoot, jos tulevat, mutta me näemme Raamatusta vain yhden seurakunnan. Tämä sinetöi asiat . Vaikka tuo tokaisu voidaan tulkita kärttyisen vanhuksen turhautumiseksi, kun elämäntyö hajoaa käsiin.

Ymmärrys Jumalan valtakunnasta oli vajavainen ja siksi alkoi ikäänkuin blokkiutuminen eri valtakeskusten ympärille ja jokainen ryhmä omi itselleen lestadiolaisuuden parhaan ytimen ja taivaan yksinoikeudella. Tämä vainme-oppi oli tarkoitettu jäsentenväliseen sodankäyntiin, mutta pääsi karkaamaan julkisuuteen. Tosin entisten veljien helvettiin tuomitseminen pyyhkäisi laudalta myös muun nimiset uskovat pois.

Haarassa, jonka parhaiten tunnen, on yhdenmukaisuuden vaatimus hyvin tarkka. Aikojen alussa valittiin eduskuntaan joku liikkeen jäsenistä, joka puettiin maan tavan mukaan kovilla kauluksilla, joka oli jonkin haaran mielestä maailmallisuutta ja lihallisen eriseuran vaikutusta. Poikkeamat käytännöistä ovat saaneet epäilemään toisen ihmisen pelastusta. Niihin kuuluivat muunmuassa vaikkapa solmion käyttö julkissti.

Liike ei ole sietänyt toisia julistajia eikä muiden hengellisten ryhmien julistuksessa ole koettu mitään kuulemisen arvoista, joten on suhtauduttu kielteisesti kaikkeen muuhun hengellisyyteen. Yhtenäisyys on ryhmissä rikkumaton siinäkin, että toiseen hengelliseen kontekstiin liittynyttä ei yleisesti enää pidetä veljenä eikä sisarena. Ei vaikka huutaisi: Minä olen Joosef teidän veljenne. Toki Pyhä Henki tekee työtään yksilöissä ja sanan avautumista tapahtuu, jos sopeutuminen maailman menoon ei sammuta henkeä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s