Ettei kenekään hyvä juttu pilaantuisi, laitan oman ajatukseni enkä kommentoi toisia. Kun otamme Raamatun käteemme, meillä täytyy olla joku suhde siihen, muten emme sitä tee. Jos uskoon liittyvät asiat ovat oikeasti yhdentekeviä, ei synny tarvetta myöskään ottaa Raamattua käteensä. Täytyy olla tarve lukea voidakseen mielessään kumota sen ajatus ja suhteen katkaisekmiseksi täytyy tuntea jotenkin asia, johon suhde katkaistaan.

Sitten on lihallinen tapa lukea. Mitä Raamattu lupaa minulle! Iankaikkisen elämän! Terveyttä! Varallisuutta! Täydellistä turvaa ajan haasteissa! Mitä asioita tulee vastapainona velvollisuudeksi.? Ei tietenkään mitään, koska kaikki on jo tehty valmiiksi? Entiset, nykyiset ja tulevatkin synnit on jo sovitettu eikä maksa mitään? Mahtavaa, tässä kannattaa olla mukana!

Hengellinen tarve! Syntisyyteensä havahtunut ihminen alkaa arasti etsiä armahdusta, jos sellainen jotenkin on löydettävissä. Ensimmäiset Raamatunlukuharjoitukset tuovat vain lisää synnintuntoa, eikä lohdutusta. Herännyt ihminen tuomitsee itse itsensä ja siksi Jumala ei enää tuomitse, vaan armahtaa Sanansa ja Henkensä voimalla. Eli johdattaa ihmistä moninaisin tavoin katsomaan ristiinnaulittua ja orjantappuroilla kruunattua kuningasta, joka sulasta rakkaudesta on tehnyt kaiken sen. Eikä ole ainoastaan historian Jeesus vaan elävä, joka tahtoo tulla asumaan ihmisen sisimpään Pyhässä Hengessä.