Kun avasin Kotimaan sivun, niin huomioni kiinnittyi kuvaan, jossa kirkko on kaltereiden takana. Silmäilin kirjoituksenkin ja totesin: Keskuudessamme on profeetta! Siinä on tulevaisuuden ja nykyisyyden kuva tarkasti piirrettynä. Ensinnä pitäisi määritellä kirkko Suomessa. Vaihtoehtoja on kolme: Valtionkirkko, Kansankirkko vai Kristuksen kirkko?

Täällä on ollut selkeästi valtion kirkko, joka on aikanaan ollut myös kaiken maallisenkin vallan haltija paitsi vallesmannit ovat tehneet oman osansa siinä. Pappila on varannut siemenviljaa, tuonut uusia viljejymenetelmiä ja ennenkaikkea opettanut rahvaan lukemaan lukkarinkoulussa. Kirkkokunnan vaihtokin on ideoitu hovissa ja toteutettu siten, että turha koreus poistettiin seurakunnilta, joka toi samalla valtion kirstuun paljon hyvää uudelleen käytettäväksi.

Kun sitten alamaisuudet ovat vaihtuneet ja kirkonkin on pitänyt alkaa toimia ilman hovien ohjausta, muutokset ovat väistämättömiä. Demokratia on tuonut sanan- ja ilmaisunvapauden ja sitä on opittu kiitettävästi käyttämään. Jos kansa valitsee äänestämällä asioiden hoitajat niin maallisiin kuin hengellisiin asioihin, niin onhan se saamattomuutta, jos ei vaalityötä alettaisi tehdä. Kun alkoi näyttää siltä, että taivaasta ei tippunutkaan kuumia kiviä, niin rohkeus alkoi kasvaa.

Tähän väliin on hyvä tarkastella vähän aatteita. Suomessa on ollut niin vanha- kuin nuorsuomalaisuutta. Maahenkeä eli Alkiolaisuutta. Marksilaisuutta. Kuitenkin tuntuu siltä, että kaikki aatteet ovat muuttaneet muotoaan, kun uudet sukupolvet ovat tahtoneet oman värinsä saada mukaan. Yleismaailmalliset trendit johtavat asioita samansuuntaisiksi eikä aatteissa ole enää sitä potkua eikä aatteet anna sllaista paloa, kun ihmiset ovat yksilöllistyneet eikä joukkuehenkeä ole enää muualla kuin jääkiekkojoukkueissa toisinaan.

Jos kirkko olisi Kristuksen, niin Hänellä olisi määräysvalta ja häntä rakastavat olisivat kuuliaisia Hänelle. Hengen maailma on siitä erilainen, että loppuun asti on sama asetelma hyvän ja pahan välillä, joten määritelmät ja menetelmät eivät voi muuttua. Usko, missä sitä aitona esiintyykin, on luottamusta Jumalaan ja Hänen johdatukseensa eikä horjuta maailman tuulissa.

Yhteenvetona voidaan sanoa, että näistä kaikista malleista on jotain tässä keitoksessa, jota Suomen kirkoksi sanotaan. Toiveet ja tarpeet ovat ristikkäisiä eikä tätä systeemiä voida hoitaa yhtenäisenä erilaisuudesta johtuen, joten nykymuotoinen toistensa ohi huutava järjestelmä jauhautuu niin pieniin partikkeleihin, ettei kirkkoa sieltä enää löydy mikroskoopillakaan.