Makuuhuoneet

Kun silloin ja tällöin kysellään, miksi jotkut uskovat ovat niin kiinnostuneita toisten makuuhuoneiden tapahtumista. Pitänee vastata ainakin omalta kohdaltani. Vastaus on selkeä: Ei yhtään kiinnosta kenenkään yksilön makuuhuone, ketä siellä on tai mitä siellä tapahtuu. Ainoa mikä kiinnostaa on se: Miten Jumalan sanaa eli Raamattua niiltä tiimoilta käytetään. Tunnustaudummeko kaikki syntisiksi siellä ja muualla. Olemmeko täysin riippuvaisia Jumalan armosta ja Ristinveren voimasta.

Kun ihminen käy viimeiseen taisteluun täältä lähtiessään ja, kun hautajaisissa vainajaa saatamme, ei merkitse mitään kuinka monta ja minkälaatuista syntiä se maahan menevä keho on kokenut. Kyse on vain siitä, että yhteys armoistuimelle on ollut kunnossa. Siellä päässä ei koskaan ole niukkuutta. Jos elämä on niukkaa, niin vika on täällä alhaalla.Vaikeus tulee siitä, että emme tahtoisi antaa Jeesukselle hallintavaltaa koko elämämme kaikille osa-alueille.

Tärkeintä olisi, että antaisimme Jumalan sanalle sen kunnian, joka sille joka tapauksessa kuuluu. Tunnustaisimme Paavalin kanssa, että laki on oikea ja pyhä ja hyvä, vaikka meidän omat voimamme eivät sen seuraamiseen riitä. Synnin ja syntiongelman kanssa Jumalalla ei mene sormi suuhun, koska Hän on sen ratkaissut Pyhän Poikansa uhraamisella. Ongelma on läsnä heti, jos väitämme etteivät syntiset taipumuksemme ole syntiä. Koska se vie Jumalalta armahtamisen oikeuden, kun ihminen väittää, ettei ole mitään armahdettavaa. Siinä on ongelma ja tämä koskee kaikkea syntiä ei yksin makuuhuonetta. Tämä koskee kaikkia huoneita kodissamme, työpaikkojamme ja vapaa-ajanviettopaikkojamme. Se koskee isännättömän tavaran laitonta haltuunottoa ja sitä, että ihminen haalii elämässään ansaitsemattomia etuja, jos siihen avautuu tilaisuus. Muistetaan siis tämä: Syntisten kanssa Jumala tulee hyvin toimeen, koska Hänellä on keinonsa vieroittaa ihminen synninteosta, jos ihminen siihen vapaaehtoisesti suostuu.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s