Joitakin aikoja sitten joku kyseli ilmeisen vakavissaan erään lehden palstoilla mitä se sana tarkoittaa. Siis synti. Raamatussa monessa yhteydessä puhutaan synnistä. Moni kirjoittaja monena ajanjaksona. Mitä he aikanaan voittivat siinä, että synnin muodot oli jopa määritelty? Kuuliaisuudessaan he voittivat Jumalan siunauksen ja ulkonaisenkin rauhan. Kun käytännöstä poikettiin pitemmän rauhanajan seurauksena, tuli muistutus. Oliko sitten niin, että kansa alkoi luottamaan samaan mihin luotti joku julkisuuden henkilö. Hän sanoi kuolivuoteellaan torjuttuan viimeisen voitelun: Jumala antaa anteeksi, se on Hänen ammattinsa.

Itse olen ollut saavinani Raamatusta sellaisen ymmärryksen, että kaikki ihmiset ovat syntisiä ja siksi tarvitsevat armoa. Apostoli Johannes on asiassa jopa niin varma, että sanoo valehtelevan sellaisen ihmisen, joka ei tunnusta syntiä tehneensä. Pyhästä Hengestä Jeesus sanoi itse, että Hänen ensimmäinen tehtävänsä on osoittaa todeksi synti! Nyt voimme miettiä milloin viimeksi Pyhä Henki on puhunut seurakunnalleen synnistä ja kehottanut parannukseen?

Kun syntyy jossain aavistus, että joku asia olisi mahdollisesti syntiä, niin miten se asia pitäisi käsitellä? Yksinkertaisin ja lihallisuudelle sopivin käsittely on tietenkin se, että kielletään synnin olemus siinä asiassa. Tämä siksi, että synniksi tunnustaminen johtaisi vaikeisiin tutkintoihin ja parannuksen harjoitukseen. Raamatussa jossain sanotaan; Missä ei lakia lueta ei ole ylitsekäymistä, vapaa muistelu. Onko ihminen siis Jumalaa ovelampi? Hetken voi siltä tuntua. Heitetään Laki yliolan ja ollaan vapaita, Mutta miksi Risti? Miksi joku pitää totena, että Risti oli välttämätön ja niin Jumalakin ajatteli! Minun ymmärrykseni mukaan.

Tästä seuraa se, että Jumalan puhe muuttuu ”vihapuheeksi”, mutta kestääkö ihminen kuitenkaan tässä myllyssä. Ideologiaveisuu sanoi: Tää on viimeinen taisto! Viimeisellä rannalla ollaan ja viimeistä muuria murretaan.

Me kaikki ahneet, kateelliset, varkauteen ja vilunkiin valmiit, kosteat päivälliset toisten laskuun, syrjähyppyjemme ja lihallisten juhlallisuuksiemme kanssa saamme olla hyvässä turvassa, hetkeksi! Kunnes eräänä päivänä heräämme ajatukseen: Menikö kaikki sittenkään putkeen? Häntä varten on lääkäri, ehkä pastori ei enää muista miten sellaisia asioita hoidettiin joskus. Sitten istumme kuninkaan valtaistuimella mattoveitsi kädessä, kun luetaan jesajankirjaa ja leikkaamme siivu siivulta sen hiilipannuun ja olemme elämäämme tyytyväisiä.