Pihtipärekaudelta olen kuullut tarinan, miten talossa oli koulukainen ja teki läksyjään pirtin pöydän ääressä. Menossa oli matematiikka eli laskuoppi. Me vanhat jäärät olemme oppineet: Ei voi ottaa, täytyy lainata. Isäntä kuuli pöydän äärestä nuo sanat. Hän tarkistaa: Mitäs sinä poika oikein sanoit? Meirän talaoos ei oo ikänä lainattu eikä tulla lainaamaankaan! Jotenkin puhutteli taas tuo kenttäpiispan asemasta käyty keskustelu.

Jos me vähän katsomme miten rikas Jumalan sanasta maamme on ollut. Lukemaan on opittu Katekismuksesta ja ABC-kirjasta joissa kaikki sisältö on ollut hengellisesti virittynyttä. Meillä on siis ollut Jumalan siunaamaa ruokaa ja juomaa puhtaissa järvissä. Meillä on ollut kristillisviritteinen koko elämä. Kaikissa olosuhteissa ruualle ruvetessa on paljastettu pää. Kylvöt on siunaten ja rukoillen kylvetty. En pidä huonona perinteenä.

Lain laatijat ovat ottaneet Raamatun hengen mukaan, koska Jumalan sana aitona, ei tee vääryyttä kenellekkään. Kun uskonnon opetusta alettiin muuttaa, seurasimme sivusta, koska se ei koskenut tai emme tienneet miten voisi vaikuttaa. Kun Raamattu otetaan tai otettiin lakituvasta pois, eihän se minua koske, koska en ole pitään aikaan jotunut lakitupaan. Vankiloista yritettiin ottaa papit pois, no enhän minä ole siellä eikä sukulaisiakaan, ei töyssytä minua. Piispa pois armeijasta, no eihän se koske minua, vanhaa miestä. Eikä tavalliselle soltulle piispa näyttäydy niin kovin usein. Vain järjestelämä, joka huolehtii monipuolisesti hyvinvoinnista, tarvitsee johtoa ja ja eteenpäin katsomista samaan suuntaan.

Olemmeko ottaneet N-liitolta vapaaksi jääneen systeemin käyttöömme? Muistan jostain kaukaa Leningradilaisen Babtistipastorin haastattelun. Hän sanoi, että uskonnolla ei ole sijaa julkisuudessa, mutta huoneissa saa puhua. Jossain vaiheessa uskonharjoitus oli rajattu hautajaisiin hautausmaalla. Onko Raamatullinen elämisen malli vaarallisempi ihmiselle, kuin kaikki muu? Julkisuudessa on ollut paljon kannanottoja siitä, että usko on niin henkilökohtainen asia, ettei siitä yleensä puhuta. Olisiko niin, että meillä uskovilla on itsessämme Luciferin liittolainen, joka herkesi kiitoslauluihin. Nyt laki vapauttaa meidän Jeesuksen käskystä. No, onhan se ollutkin hiukan ikävää häiritä ihmisiä taivasasioilla, kun yhteinen huvielämä on niin ukavaa eikä tärvele ihmissuhteita. Olisiko kuitenkin vielä aika laskea kulutusta, mitä elämä maksaa Herran yhteydessa tai ilman sitä, mitä jää viivan alle lopulta?