Kun kuulin ensikerran termin: Lyödään Raamatulla päähän, hämmästelin. Enää en hämmästele. Raamattu on ollut osalle ihmiskuntaa Pyhä Kirja, joka osoittaa tien ikuiseen elämään. Tilanteen muutokseen on varmaankin vaikuttanut se, että muu tieto on lisääntynyt ja elämä on havaittu rajalliseksi, eikä kuolinhetkellä ole havaittu silminnähden mitään lähtevän ihmisestä vain huokaus ja kaikki on ohi. Ihminen uskoo ikuiseen elämään tai ei usko. Jos ei usko, niin ei Raamatulla voi olla suurta merkitystä.
Olemme kai tulleet sille viimeiselle rannalle, jossa meidän on tunnustettava tosiasiat. Siihen totuuteen kuuluu se, että Raamattu on uskovien kirja juuri siksi, että ilman uskoa se ei puhu eikä pelasta. Moni kai ihmettelee nykyään, että mistä pitäisi pelastua ja miksi? Selittäminen ei taida olla hyödyllistä, jos maaperässä ei ole Pyhän Hengen valmistavaa vaikutusta. Nooan päivistä puhutaan Raamatussa. Laivan rakentaminen kaukana vedestä ei vaikuttanut oikein viisaalta ajatukselta. Emme tiedä tiesikö Nooakaan mitä oikeasti tulee tapahtumaan, mutta sen hän tiesi, että tulevaisuudessa se on tarpeellinen.
Keskimäärin ihmiset eivät olleet nähneet sadetta, joten se oli vieras asia eikä Nooa ollut ilmeisen uskottava julistaja. Näitä ei kannata julistaa tuomion hengessä, koska Jeesus itse sanoo, etti Hän tullut maailmaa tuomitsemaan vaan vapahtamaan. Tuomariksi tulevat sitten viimein se tieto, joka on hylätty. Nyt täytyy tietysti muistaa, että katkerimmat itkunsa Jeesus itki Jerusalemin kohtaloa ajatellessaan. Samaan aikaan Jerusalemissa elettiin tarkasti säänneltyä ja järjestäytynyttä elämää eikä juuri kukaan ajatellut, että joku olisi pielessä.
Emme ihmisinä voi sanoa tarkasti minkälaiseen paikkaan usko Jeesukseen eli Jeesuksen usko meidät lopulta johdattaa, mutta siitä voimme vakuuttua, että sinne pääsemiseen tarvitaan usko ja taivallus sitä kaitaa tietä. Joku vanha lähetssaarnaaja puhui saarnassaan: Vaikka ei yhtään mitään olisi siellä haudan takana, hän ei ole menettänyt yhtään mitään, koska hän on elänyt hyvän elämän. Meidän tuleekin uskoa, että uskoontulosta alkaen kaikki on lahjaa eikä pelastus ole meistä riippuvainen niin, että se olisi kuin palkkapäivä, vaan se on oven avaus, että viluinen pääsee lämpimään.
Jos jotain alkaa kiinnosta iankaikkisen elämän salaisuus, niin ota Raamattu käteesi ja lue sieltä, miten Jumala on johdattanut ihmisiä. Sieltä löydät myös syvän yhteiselämän salaisuksia, miten emme ole ylimääräiseksi rasitukseksi toisillemme. Jos kiinnostut, se on Taivaan Isän kädenojennus, jos jäät hiljaa kuuntelemaan, Hän tekee omilla voimillaan loput pelastuksen asiassa. Hän lähettää elämääsi auttavia läheisiä, jotka kulkevat kanssasi