En ehkä ole vielä vanha, mutta joskus tunnen itseni vanhaksi. Ainakin aina silloin, kun verkossa tarjotaan yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista ja kaikki päivitykset olisivat melkein elämän ja kuoleman kysymyksiä. Kun en ymmärrä, niin en ymmärrä, kun äitenkieli oli suomenkieli. Vanhat asiat tuppaavat pintaan ja siellä onkin sellainen sekatavarakauppa, niinkuin oli minun nuoruudessani. Kaupalle kokoontu isäntiä ja emäntiä ja siinä vaihdettiin kuulumisia niinkuin niitä olisi voinut syntyä syrjäkylällä merkittäviä. Etupuolella oli hevospuomi ja siinä ne kulkuneuvot ruskuttivat heinätuppoa tai sitten oli sellainen kaurapussi päässänsä.

Sain silmiini paikkakunnan teurastajan. Hän oli hyvässä lihassa ollut patukka. Ruskea nahkatakki, pussihousut ja nahkasaappaat. Miten ne pussihousut olivatkin niin miehekkäät silloin, itsellänikin oli jossain vaiheessa samantapainen lookki. Tämä teurastaja osteli tietenkin eläimiä ja lahtasi siinä sitten omassa pihapiirissään niitä.  Siinä takapihalla oli sellainen aitaus, jossa oli röykkiö mahalaukkuja kaikkia kokoja.  Enää en muista miten se tainnuttaminen tapahtui ehkä se oli joku ampuma-ase, kun hakkaamista en muista. Eläin kuitenkin meni sinne pitkälleen ja sitten seurasi asia, jota minun piti seurata tarkasti. Pistäminen, joka tuotti sitten sitä punaista, jota minä alumiinivadin kanssa pyydystin siitä virrasta. Viisitoistalitraa oli kerta, jos eläimiä riitti. Sitten sidottiin tonkka pyörän tavaratelineelle ja pyöräilemään kotiin.Kotona se eliksiiri kaadetttiin isoon muuripataan ja keiteltiin kiinteäksi valtaisan kammottavan tuoksun vallitessa. Jotain muita toimenpiteitä ja sitten kanat söivät hyvällä ruokahalulla. Ostorehulla munittaminen ei ollut niin kovin hyvää bisnestä.

Minun lapsuudessani miehet puhuivat sodasta.Vasta jälkeen olen tajunnut, että rauhanteosta oli vasta 3-4 vuotta, kun alan jotain muistaa. Muistan lämmöllä kahta Kostia. Toinen leikkasi minulta useasti tukan sellaisella käsikoneella. Toinen oli tiilitehtaan vuorotyöläinen, joka poltti niitä tiiliä punaisiksi. Hän oli mystinen mies, kommunistiksi sanottiin ja eronnut kirkosta, joka ei ollut yleistä siihen aikaan. Siinä istuivat kaksi vanhaa miestä, minun mielestäni ja polttivat pöllitupakkia. Toinen Työmiestä ja toinen Saimaata, mutta molemmat maistuivat, kun vuorot eivät koskaan sekoittuneet aina se meni vuorotellen. ParturiKosti oli jotenkin huonossa kunnossa, kun se tupakki aiheutti ankaraa yskimistä. Mutta miehet totesivat, että kävisi huonosti, jos tupakkia ei olisi. Asiat vaihtuvat. Sanottiin, että paleltumaa hoidetaan lumella hieromalla. Se oli sen ajan tiedettä.

Oliko elämä parempaa, kun joskus saatamme hairahtua niin ajattelemaan? En osaa ihan tarkkaan verrata, mutta jotain on muuttunut. Paikatut housut olivat siihen aikaan köyhän vaatetusta, Siinä on armollisuus tullut kuvaan, ettei köyhyys ole sellainen, että se voidaan päältä lukea. Kuitenkin yhtä ahdistavaa kuin aiemmin. Silloin ei tarvinnut muistaa salasanoja, eikä rahoja kukaan voinut viedä vääryydellä, kun ne olivat pankissa luotettavan pankki-ihmisen selän takana ja pankkikirja vakuutena. Silloin ei sotatoimia voinut seurata livenä omalta sohvalta, kun asiat olivat sanomalehdessä jos olivat  Joku aika sitten luin jostain mediasta miehestä, joka oli muutamia kymmeniä vuosia elänyt alkeellisissa olosuhteissa viidakossa. Esiajatus oli miten hän oli jäänyt paitsi tästä hurjasta kehityksestä. Mieleni maltettuani ajattelin, jospa hän eli täyteläisempää reaalielämää siellä, kun me samaan aikaan olimme tuottaneet keinoelämän, jota kohta hoitaa keinoäly.