Vähin veli

Vankilalähettinä toimiessani julistin sanaa tuomiosunnuntaina ehkä ihan peräkkäin neljänä vuotena vankilan kirkossa Kakolassa ja sitten Saramäen kappelissa. Silloin oli aina tekstinä se tuomiopäivän evankeliumi. Siinä Jeesus julistaa osalle mitä on tehty ja osalle mitä on jätetty tekemättä. Jotenkin se kohta tuli tutuksi noin niin kuin tekstinä. Aina kuitenkin piti pohtia ja pyytää ymmärrystä, että oikea tarkoitus voisi tulla esille.

Keskeinen kysymys on aina se, kuka on se vähin Jeesuksen veli? Olen kuullut sanottavan, ettemme tämän elämän aikana tule tietämäänkään kuka hän oli. Yleinen ajatus on tietenkin se, että armahtaisimme häntä, joka pyytää kenties kahta euroa aamupuuroon. Jos olemme rehellisiä, niin ensimmäinen ajatus tuppaa olemaan : Miksi on saattanut itsensä tuohon tilaan? Kaljaa kumminkin ostaa! Saatamme sanoa, ettei ole tai, että nyt on niin kiire. Ja molemmissa tapauksissa olemme epärehellisiä. Mistä voi tietää elämättä hetkeäkään lähimmäisen elämää mitä hänen elämässään on tapahtunut ja mitä hän on kokenut.

Varmasti on jo ylenkatsomisen astia täynnä, vaikka sitten toisaalta koetaan hyvänä kohteena ylevälle hyväntekeväisyydelle. Tiedämme, että sodasta palanneet kaikki eivät saaneet elämän syrjästä kiinni, vaikka fyysisesti saattoi selvitä naarmuitta. Vuosien kokemukset kuoleman varjon maassa rikkoi niin pieniksi pirstaleiksi, ettei mikään voinut enää eheyttää.

Vuosia sitten osallistuin johonkin vapaaehtoistyön koulutukseen. Kouluttaja jakoi paperit ja kynät ja pyysi kirjaamaan syyt miksi teen vapaaehtoistyötä. Me kaikki kai koitimme olla yleviä ja hyveellisiä. Paperit palautettiin ja kouluttaja silmäilee vastauksia ja lukee sieltä täältä muutamia aiheita. Toteaa lopuksi: Joka ainoa syy oli itsekäs! Se oli pommi, joka loukkasi hetkeksi, mutta mielensä malttaja huomaa, että jotain mielihyvää siinä tulee itselle, kun auttaa toista.

Miten tästä selviämme? Käännetään katseemme itseemme. Jos elän luonnontilassa eli itsekäs luontoni ohjaa, niin sekin mikä näyttää uhraukselta, muuttuu omaksi iloksi eikä ole näinollen puhdasta iloa. Jos ymmärrämme, että meissä on kaksi osaa, niin voimme ymmärtää oman sieluni olevan se vähin veli, joka tarvitsee ensin tulla Jeesuksen omaksi ja saada vaatteet ja ruokaa ja muuta hoitoa. Silloin me voimme rakastaa Kristuksen rakkaudella ja palvella apua tarvitsevaa.

Jos luulemme, että oma pelastuksemme hoituisi joulupataa kartuttamalla, osallistumalla kaikenlaisiin rahan pyyntöihin, joita nykyisin viljalti on, niin olemme kuin ne rikkaat, jotka laittoivat liiastaan. Lesken ropoa voitiin halveksia, mutta Jeesus ymmärtää mittasuhteet. Leski laittoi likoon koko elämisensä eli elämänsä ja halusi palvella sillä mitä hänellä oli eikä varmistellut sitä, että itselle vielä jää tarpeeksi. Oman elämän luovuttaminen Jeesuksen ja Pyhän Hengen hallintaan on avain siihen, että voi tehdä niitä autuaita tekoja joita ei jälkeenpäin muisteta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s