Haalea mielikuva vitsistä, kun joku mummo oli tullut uskoon ja alkoi puhua Jeesuksesta ja Uudesta testamentista. Perillinen soittaa toiselle, että äiti on ruvennut puhumaan jostain äijjästä ja uudesta testamentista. Uuden testamentin kirjoittaminenhan maallisessa oikeudessa kumoaa aiemman ja voi muuttaa pahastikin perintöosuuksia. Hengen maailmassa on toisin. Uudella ei ole perustaa ilman Wanhaa.

Hyvillä asioilla on myös kääntöpuolensa. Kun Raamattu tuli kansan kielelle, alkoi monimiljoonainen tulkinta ja sekaannus oli läsnä eikä koskaan lopu. Toisaalta vapauduttiin ihmisiin luottamisesta, kun jokainen voi tarkistaa Kirjasta puhuuko julistaja asiaa. Olemmeko siis vapautuneet ihmisten vallasta? Emme ole, koska on paljon mukavampaa lukea valmiiksi selitettyä. Onko se siunaus? Ei ole, koska oma oivallus jää pieneksi.

Sitten havaittiin, että Wanhan osan pois jättäminen säästää paperia ja uuden ajan ihmiselle ei paimentolaiskansan historia ole relevanttia lukea. Vai onko niin? Ei ole! Wanha kertoo riittävästi uskottavaksi alusta, syntiinlankeemuksesta ja myös lupauksesta. Erityinen osa on Aabrahamin siunaus, koska ilman sitä kenelläkään ei ole mitään toivoa. Hänen kauttaan tulevat ja ovat tulleet siunatuiksi kaikki kansat.

Erityinen julmuus tapahtuu siinä, että Wanhan hyljeksimisellä leikataan Israelin kansalta historia ja juuret Luvattuun maahan. Raamatun mukaan Jerusalem on kuninkaan kaupunki eikä se ole muuttanut nimeään, vaikka Raamattu todistaa, että sitä voi tallata toiset aikansa, mutta tilipäivä on tulossa kaikille kansoille ja silloin maksetaan kullekin tekojensa mukaan.