Minne olet matkalla Suomi-neito

Media on valistanut minua viimeisten viikkojen aikana, että on tulossa tärkeät vaalit! Meidän onnelamme tulevaisuus ratkaistaan näissä vaaleissa. Mistä asiasta minä nyt sitten päätän, kun ääneni jollekin annan? En oikeasti tiedä. Ehdokkaita on viljalti, puolueita on viljalti, mutta mistä minä tiedän mitä asiaa kukin puolue ajaa ja vielä vähemmän ymmärrän mitä merkitsee yksi valittu. Kumpi on tärkeämpi puolueen kanta vai yksilön kanta, onko tämä puoluevaali vai henkilövaali. Ehdokkaat mainostavat, puolueet mainostavat, mutta mitä mainokset kertovat? Kun emme tiedä mitä ja miten, niin on hyvä kirkastaa puolueen kilpeä ja ehdokas voi vain vakuutella olevansa oikealla asialla, mutta mikä on se asia?

Jos ajattelen asiaa reaalisesti, kai paljon huonompaa ei voi olla edessä. Kun ajattelen läheisen ihmisen imusolmukesyöpää, jota on viimeksi hoidettu leukaperiä kopeloiden ja sanotaan : Katsotaan taas vuoden päästä. Nykyisin pitäisi ensin tilata aika, että pääsee tilaamaan aikaa ja sitten luvataan soittaa takaisin, mutta kun soittoa ei kuulu ollenkaan, niin lohtu on pieni. Itse en ole sotealaa rasittanut oikeasti juuri koskaan. Kohta parikymmentä vuotta sitten olin hetken hoidossa, mutta sekin hoitosuhde loppui, kun lääkäri hävisi ensin terveyskeskukseen paikkaan, jota kukan ei osannut neuvoa  ja lopulta kokonaan muualle. En tarkoituksella valita, koska voin ihan hyvin.

Nyt on tullut esille asia, joka on kai jo kauan tiedetty, mutta ei ole osattu hoitaa ja se on: Hoitajapula. Varmasti työ on vaativaa ja parasta tulosta antavaa, kun pelastetaan ihmishenkiä ja korjataan onnettomuuksien jälkiä. Kaikki kunnia ja kiitos heille. Minun lapsuudessani se oli kutsumustyötä, mutta sitten huomattiin, ettei kutsumus elätä. Meidän asiakkaiden pitäisi alkaa antaa kiitosta jokaisesta onnistuneesta kohtaamisesta terveyskeskuksessa tai muussa yhteydessä. Minä voin vain todeta, että rokottajat ovat hyviä ihmisiä, he haluavat auttaa ei satuttaa potilasta.  Jos nyt päällimmäiseksi jää lausunnot järjestelmän sisältä, miten aliarvostettua ja raskasta työ on, niin se ei ehkä ole paras kannustin nuorille hakeutua alalle.  Vanhojen aikojen muistelu ei ole hyvää käytöstä, mutta sen verran sanon, että jos aikoi elää oli tehtävä sitä työtä jota oli tarjolla ei voinut paljon valita.

Toivottavasti jonakin vuonna corona hiipuu, kuormitus vähenee ja henkilökunta saisi tavalla ja toisella kokea olevansa arvostetussa ammatissa. Asiakkaat antaisivat palautteen kiitollisina siitä, että selvittiin. Valtuustot saavat kokoonpanonsa ja eteensä jotain bumagaa, mistä lähteä asiaa viemään eteenpäin. Jospa vielä talkoohenki ja lähimmäisenrakkaus kokisi renesanssin, niin maa olisi vieläkin onnellisempi. Joskus, valitettavan harvoin vastaan tulee hymyileviä iloisia ihmisiä, silloin itsekin elpyy hengessään. On ainakin joitakin, jotka nauttivat elämästään, vaikka saattavat tehdä arvostamatonta työtä. Aikanaan ajauduin halveksittuun ammattiin, kun jäin armeijan palvelukseen. Kyllä siinäö vakaumus koeteltiin monta kertaa, kun oli perhettä ja kersantin palkka. Kun sitten aikanaan siirryin siviliin, niin kateutta oli ilmassa. Uhraus ei ollut mitätön, kun piti niillä pikku pennosilla luoda puitteita perheen elämälle. Piti melkein kynän kanssa laskea voiko ottaa lankapuhelimen. Elämä on ollut rikas antaja kaikkea hyvää ja siksi toivonkin ja rukoilen, että se ikävähkökin työ olisi jollekin sopiva elatukseksi. Että Jokainen löytäisi elämästään mielekkyyden.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s