Toinen maailmansota syttyi aikanaan ja runsaan romutuksen jälkeen voittajat kohtasivat Berliinissä ja tervehtivät toisiaan ystävinä. Romua oli tullut kylliksi yhden sukupolven osalle ja niinpä muodostettiin slogan: Ei koskaan enää! Saatiin aikaan YK ja siitä piti tulla sellainen rauhan Sampo, joka ratkaisee asiat oikeudenmukaisesti. Kirkasotsaisesti ajateltiin, että voittajavaltiot ovat kärsimyksillään ja uhrauksillaan käynet läpi sellaisen puhdistuksen, että he yhdessä hoitavat asiat parhain päin. Muodostettiin Turvallisuusneuvosto, jossa on voittajavaltioilla pysyvät jakkarat ja ylivertainen voima, joka on veto-oikeus.  Kukin  voi yksin torjua epäoikeudenmukaisuuden, jota toiset eivät asiassa näe.

Kaikki se, mitä Kansallissosialismi tai Fasismi edusti,Päätettiin kitkeä pois ja julistaa laittomaksi  jopa ihan kaikkia tunnuksia ja tervehdyksiä myöten.  Onnistuiko operaatio? Ilmeisesti ei ihan.  Kun uutta järjestystä Eurooppaan alettiin rakentaa niin siinä tapahtui paljon hyvää, mutta siimeksessä näennäinen hyvä teko olikin suunnitelmissa paria askelta pitemmälle, jonne länsimainen ajattelu ei yltänyt. Berliinin jako vyöhykkeisiin on surullinen sivu rauhan historiassa.

Ilmeisesti ei kukaan Kansainliiton seuraajaksi perustetussa YK:sa osannut ajatella, että Turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenet eivät muistaisikaan sanaa: Ei koskaan enää! On siis erikoista, että rauhan rakentajat muuttuvat itse rauhan rikkojiksi ja oikeuttavat tekonsa nostamalla käden veto-oikeuden merkiksi.Monet hyvät aikeet ja toiveet ovat sikäli vajavaisia, että paratiisin käärme löytää tiensä aina jostakin raosta paikalle.

Kun olen katsellut taltiointeja suurten sotilamahtien paraatijuhlista, niin olen ajatellut, että mahtaa siinä tulla kaikkivaltiaas olo. Sadat ja tuhannet ihmiset ovat valmiit paraatipuvun sijasta pukeutumaan sotisopaan ja lähtee käskystä mitä merkilliempiin hommiin. Hommiin, joka on tuhoisaa lajitoverille ihan lähellä ehä vain hakattu metsä aukio erottaa mutta on niin kaukana ja kuitenkin niin lähellä.

Kun kristillisissäkin piireissä paljon puhutaan, ettei nyt enää tarvita vanhanaikaista ajttelua, koska uusi uljan maailma on kuoriutunut ja omaa niin valtavasti tietoa. Onko niin, että olemme sivistyneet ja tulleet esi-isiämme paremmiksi naapuria rakastaviksi. Eikö ole tunnustettava, että syntiinkankeemus ei ole lieventynyt eikä sivistynyt yhtään sen alun jälkeen  Ihminen kykenee kaikenlaiseen, jonka luulimme jo olevan mahdotonta. Kun kaikki olemme kiinnittäneet Ukrainaan huomiomme, onko kukaan tarkkaillut muuta maastoa, jota voidaan nyt muokata suuren tragedian siimeksessä ihan huomaamatta.