Historian lehdille on tallennettu suuria tarinoita, suurista johtajista. He saivat aikaan suuria asioita. Vaikkapa Hannibal, joka teki vaivalloisen matkan Alppien yli ja hyökkäsi Rooman valtakunnan kimppuun pohjoisesta, joka oli ihmisten mielissä turvallisin ilmansuunta. Siellä oli vuoristo ja sen ylittämisen ei ihmiset uskoneet olevan mahdollista vielpä suurella armeijalla. Armeijalla, jolla on merkitystä  koko valtakuntaa ajatellen. Luottamus johtajaan on täytynyt olla suuri, että sellainen vaivannäkö oli mahdollinen.

Suomenkin historiassa on henkilöitä, joilla oli näky ja joita seurattiin. Oli Alkio, Tanner, Paasikivi ja sodan aikana Mannerheim. Heidän ymmärrykseensä luotettiin ja he olivat suunnan näyttäjiä. He eivät olleet perässäkulkijoita, jotka tarkkailisivat porukkaa takaa mihin se on menossa. Politiikassa on minua ihmetyttänyt se, että kenttää pitää niin tarkasti kuunnella. Siis nykyisin muodostetaan näky valtavirrasta. Niin taitaa olla hengelliselläkin alalla . Jotenkin asiat aina menevät, kun odotellaan ja tarkkaillaan mitä porukka haluaa. Kysymys kuuluu: Tarvitaanko siihen johtajuutta, jos vain tarkkaillaan mihin valtavirta vie.  Jos ei ole Raamatun antamaa näkyä, niin se helposti korvautuu kansan tadon myötäilyllä. Luulisi, että kansan antama näky olisi sitten menekkitavaraa, mutta näyttää olevan toisin.

Olisiko tullut siihen tilaan, että katsellaan savolaisittain: Voihan se olla niinnii ja voihan se olla muutennii? Miten Mooses olisi tehtävässään selvinnyt, jos hän olisi aamulla laittanut gallupin, lähdemmekö tänään vai pysymmekö tässä. Jos lähdemme, niin mihin suuntaan porukka haluaisi mennä?  Mooseksella oli auktoriteetti Jumalalta, vaikka kyllä sekin kyseenalaistettiin moniakin kertoja, mutta sillä oli aina seurauksensa. Ajatus oli, joka ilmeisesti on in tänäänkin: Koko kansa on pyhä, vain Moosekselleko Jumala puhuu?