Kirjoittajan arkistot: laurileevi

Tietoja laurileevi

Eläkkeellä oleva kapiukko. Harrastan elämää! Vanhetessa vanhat asiat kääntyvät päällimmäisiksi! Saattaa muuttua enemmän uskoa käsitteleväksi?

Quo wadis, mutta mitäs on vadis

Jos mielikuvamme paratiisista pitää paikkansa, niin siellä oli ja siellä ei ollut. Siellä oli kaikkea mitä ihminen tarvitsi. Siellä ei ollut köyhyyttä, eriarvoisuutta eikä sairautta! Mutta hyvänen aika tuohan on ihan tämänajan ihanneyhteiskunta ja pohjoinen hyvinvointivaltion malli tuottaa lähes täydellistä tulosta. Jos olet nuori, kaunis, normipainoinen ja korkeasti koulutettu kaikki tuo on ulottuvillasi. Palkkasi riittää hyvin elämiseen ja kulttuuriharrastuksiin. Lapsesi pääsevät hyviin kouluihin. Sinulla on työterveyshuolto, joka ratkaisee ongelmasi. Jos jotain tulee, niin kaikki viisaat maailmalla kilpailevat, että pääsevät palvelemaan sinua rokotteilla, vitamiineilla, ravintolisillä ja kaikenlaisilla vempaimilla, joilla kuntoa pidetään yllä. Kun haluat palmujen huminaa, niin senkun menet ja siellä kohteessa on leegio ihmisiä sievästi puettuina vain sinua palvellakseen. Mitä tämä on? Tämä on paratiisi maanpäällä. Tämän näet, tämän koet ja tämä on totta sinulle.

Meillä on siis hallitus, joka pitää meistä huolen. Meillä on terveydenhuolto, joka korjaa vaivamme. Meillä on työmarkkinajärjestöt, jotka hoitavat lähes kaikki asiamme. Meillä on Hornetteja, tykkejä, panssareita ja muuta vermettä ulkopuolista uhkaa varten. Meillä on pamppuja, kilpiä, vesitykkejä ja kyynelkaasua sekä pippurisumutetta. Mutta miksi tämä kaikki? Jos kumminkin sattuisi jotain.

Tolppaan ilmestyy mainos: Jeesus tulee, oletko valmis? Kuka Jeesus ja mihin pitäisi olla valmis? Kuolemaan! Mutta vain vanhat ihmiset kuolevat ja sairaat. Ei koske mallikansalaista. Lisääntyvät vuodet ovat juhlan aihe ei muuta. Elämä on ja sen tulee olla mukavaa ja myös juhlaa.

Miksi sitten on nuoria, jotka eivät saa päästötodistuksia, työpaikkaa tai muuta vihreää oksaa. Miksi syöpä siellä ja täällä. Järjestelmä siis tuottaa infoa myös niin, että ihminen saa pankkitunnuksillaan lukea salaista sivua, jossa lukee: Kudosnäytteessä on todettu syöpä. Koska syöpä ei näytä sinua vaivaavan, niin katsellaan taas puolen vuoden päästä. Jos hengellinen ja maallinen regimentti tähtää samaan: Maallisen elämän hyvinvointiin, niin mistä Jeesus löytää itsensä tässä kuviossa? Joululaulussa se sanotaan: Laps hankeen hukkuu unhoittuu!

Miten tähän kuvioon markkinoidaan Jumalan valtakunnan asioita, koska kaupallinen viihde tekee viihteen paremmin ja aidommin. Ei mitenkään! Se on vainsurullista, että hädässä olevalla ihmisellä ei ehkä enää ole selkeää ymmärrystä, mistä apua löytyy sielulle, jos hädänalaista kohdataan ruokakassilla ja joululaululla eikä ole tarjolla sanaa, joka avaisi ikuisuusnäköaloja. Olisipa tämä se Adventin aika, joka saisi uudistaa meidät kaikki!

Kana vai muna?

Jooga, palvontaa vai voimistelua? Jokuhan tämänkin jutun keksi, mutta kysymys kuuluu: Oliko aunperin vain ruumiin kunnosta kyse, joka tehtiin välttämättömäksi, kun siihen liitettiin jonkin korkeamman palvonta. Vai oliko palvonnan kohde olemassa ja häntä alettiin kunnioittaa erilaisilla rituaaleilla, joista muodostui sarja asanoita?

Erilaiset palvottavat tuottavat omat palvontamenonsa. Joku laji on paikallaan pyörimistä, joku maahan kumartumista. Eli palvontamenot ovat useasti vaivannäköä. Tehdään pyhiinvaelluksia, jotka monesti ovat ihan ponnistuksia vaativia.  Luterilaisuus ainakin jossain muodossa on laiskalle länsi-ihmiselle sopivin. Motto on: Usko istuallasi! Siinä on kansanomaisempi sana ollut käytössä, jota nyt en paljasta.

Kun sitten ajatellaan sitä voiko toisen uskonnon harjoittaja ottaa käyttöön toisesta joitakin palasia silti syyllistymättä rajojen hämärtämiseen? Kysymystä voidaan pohtia pitkäänkin eikä ole varmaa saadaanko selvää vastausta. On kyse siitä voiko joku ajaa sisään asioiota, joista joku voi tulla murheelliseksi. Ihmisten maailmassa toisen kärsimyksellä ei ole isosti merkitystä, pitää vain suvaita. Onko kaikki selvää Raamatun kirjaimen ja Hengen valossa, ettei tarvitse välittää murheellisista. Vai voivatko murheelliset vain ajaa omia itsekkäitä pyrkimyksiään murehtimisellaan? Jos jooga ei ole auringonjumalan palvontaa, niin miksi siihen pitäisi liittää sana: kristillinen etuliitteeksi. Miksi se ei voisi olla vain tavallista venyttelyvoimistelua?

Erilaiset palvottavat tuottavat omat palvontamenonsa. Joku laji on paikallaan pyörimistä, joku maahan kumartumista. Eli palvontamenot ovat useasti vaivannäköä. Tehdään pyhiinvaelluksia, jotka monesti ovat ihan ponnistuksia vaativia.  Luterilaisuus ainakin jossain muodossa on laiskalle länsi-ihmiselle sopivin. Motto on: Usko istuallasi! Siinä on kansanomaisempi sana ollut käytössä, jota nyt en paljasta.

Kun sitten ajatellaan sitä voiko toisen uskonnon harjoittaja ottaa käyttöön toisesta joitakin palasia silti syyllistymättä rajojen hämärtämiseen? Kysymystä voidaan pohtia pitkäänkin eikä ole varmaa saadaanko selvää vastausta. On kyse siitä voiko joku ajaa sisään asioiota, joista joku voi tulla murheelliseksi. Ihmisten maailmassa toisen kärsimyksellä ei ole isosti merkitystä, pitää vain suvaita. Onko kaikki selvää Raamatun kirjaimen ja Hengen valossa, ettei tarvitse välittää murheellisista. Vai voivatko murheelliset vain ajaa omia itsekkäitä pyrkimyksiään murehtimisellaan? Jos jooga ei ole auringonjumalan palvontaa, niin miksi siihen pitäisi liittää sana: kristillinen etuliitteeksi. Miksi se ei voisi olla vain tavallista venyttelyvoimistelua?

Piirto tai rahtu

Pieni lainaus virren 602 tarinasta, jonka on kirjoittanut Tauno Väinölä: ”Jos maailma muuttuukin, yksi ei ole muuttunut eikä muutu: ”Kristuksen risti, rakkauden voitto, / on ihmiskunnan toivo, aamunkoitto.” Kirkolla on siinä toivonsa, siitä se saa voimaa tehtäväänsä synnin paljastajana ja sovituksen sanan kirkastajana.” Lainaus.

Eräänä päivänä sain tietää, että joissakin Idän kirkoissa alkukielenä pidetää aramean kieltä. Tutuksi tullut henkilö osoittautui kielen taitajaksi ja julkisuuteen tuli joitakin käännöksiä interlineaarisena, mutta myös joitakin evankeliumeja selvällä suomenkielellä.

Laitoin innoissani joitakin postauksia, koska käännöksiä oli saatettu julkaisun muotoon ja olisi hyvä, jos työmies saisi työstään edes pienen korvauksen. Vastaanotto ei ollut kovin kiva, kun Lännenkirkkojen alkukieli on kallioon hakattuna kreikka. Kuviteltiin, että aramea olisi käännöstä kreikan kielestä ja käännös olisi siis käännöksen käännös. No, sehän sai tietysti aikaan sen, ettei hanke saanut tuulta siipiensä alle, joka olisi ollut kovin tervetullut.

Mieleeni on tullut kysymys: Jos Jeesus puhui kreikkaa, niin kreikka on alkukieli! Kiinnitin huomiota noihion sanoihin, jotka Jeesus sanoi: Pieninkään piirto eli rahtu ei pidä laista katooman ennenkuin kaikki tapahtuu. Kysymys kuuluu: Onko kreikan kielessä piirtoja ja rahtuja?

Joskun poikasena selailin vanhaa Bibliaa. Sen esipuheissa puhuttiin siitä kuinka mones painos eli käännös se oli. Se oli muistaakseni neljästoista. Kun käännöksistä tehdään käännöksiä, niin säilyykö objektiivinen pyrkimys totuuteen läpi prosessin. Nykyisin puhutaan alkukielestä kä’äntämisestä. Tuskin on ne viimeiset ”alkuperäiset” papyrukset pöydällä levällään, kun käännöksiä tehdään niin, että pellit paukkuu.

Vielä loppuun värssy virrestä 602:

2.
Hän ihmetellen tutkii avaruutta,
hän kysyy elämämme salaisuutta.
Vaan itselleen hän etsii kunniaa,
ei muista kaiken luojaa, Jumalaa.

Laki vai järjestys.

Kirkolliskokouksesta uutisoitaessa tuli tämä asia esille. Laista siirrettäessä asioita järjestykseen tarkoitetaan julkisesti sitä, että laki on muutoksille jäykkä siksi muutokset eivät ole niin nopeita toimittaa. Esityksiä tehtäessä asia esitetään niin hyväksi ja miellyttäväksi, että vain pahkapää vastustaa ajatusta.

Kun muutokset tehdään helpoiksi, niin asetuksista tulee päiväperhosia eikä ole kohta mitään pysyvää ajatusta. Näin tehdään nurkanvaltaamiset helpoiksi ja monet ihmiset odottavat pelolla mitä maanpiirissä taas tänään tapahtuu. Jos  yksi usein käytetyistä perusteista on se, että asia on jo kolmekymmentäkin vuotta vanha. Ovatko arvotkin vain päiväperhosia eikä ole mitään pysyvää.

Nurkanvaltauksesta on esimerkki jo Raamatussa, kun sanotaan, että suuri joukko pappeja tuli uskolle kuuliaisiksi. Oliko se hyvä? Oli tietysti, jos seuraavaa vaihetta ei olisi tullut. Papisto esitti oman agendansa miten Kristittyjen tulee palata Moseksen uskoon ainakin osittain ja pakanakristityille pitää laittaa samat rätingit eteen.

Se nurkanvaltaus johti siihen, että Paavali päätyi lopuksi mestattavaksi Roomaan. Ei ollut Jerusalemin wanhimmilla voimaa sotia puhtaan opin puolesta. Kompromissit alkavat pienestä, mutta yleensä johtavat orjuuteen.

Pyhät vai pyhät miehet

Jos en ihan väärässä ole, niin N-liitossa annettiin lopulta kaikille elossa olleille veteraaneille sama merkki ehkä vähän erinäköisenä, kuin se jonka ne sodan ajan sankarit asivat. Muistan miten viime vuosituhannen lopulla Petroskoissa pikkujobbarit kauppasivat muutamalla kympillä sellaista merkkiä. Minulla ihan kylmät väreet menivät, kun ajattelin sitä mitä sen merkin saanut soturi oli joutunut kokemaan ja nyt se on kauppatavarana.

Vanhanajan Almanakka huomioi kaikki pyhäpäivät. Nyt olen joutunut ulalle, kun ei minun tietokoneeni ruudulle ilmestyvä kalenteri tiedä mistään mitään. Tänään olisi siis Pyhienmiesten päivä, jota nykyään pyhienpäiväksi sanotaan. Jos ajattelemme kielipelinä koko asiaa, noiin onhan pyhienpäivä demokraattinen ja tasa-arvoinen sana. Olisiko kuitenkin näissä ilmaisuissa joku ero? Jos kaivaudumme historian sedimenttiin, niin ero on todella suuri. Nyt meille ovat pyhiä kaikki edesmenneet sukulaisemme, joita käymme kynttilöin muistamassa. Eikä siinä ole pahaa yhtään, jos muistamme edesmenneitä hyvällä, heitä joiden kanssa olemme eläneet ja yhteistä matkaa taivaltaneet.

Pyhät miehet, joita alkujaan muistettiin, olivat apostolit eli Herran lähettiläät, jotka molivat ihmisiä niinkuin mekin. Oli heissä kuitenkin jotain erikoista. He  saivat toimeksiantonsa suoraan Herralta ja Pyhän Hengen täyteyden suoraan taivaasta. He uskoivat niinkuin mekin nyt uskomme, mutta he todistivat uskostaan hengellään. Siinä on asia miksi olemme heitä muistaneet. He antoivat meille esimerkin siitä, minkä arvoisena he pitivät Jumalan lahjana saatua uskoa. Ehkä olisi hyvä uhrata joku ajatus tähän varsinkin, kun tähän kohtaan on merten takaa rantautunut aivan erilainen kulttuuri, joilla ei ole yhtymäkohtaa. Eipä taida olla sellaista tavaramerkkiä, joka toisi pyhät miehet meidän olohuoneisiimme?

Käärme syö häntäänsä.

Kreikalta saimme demokratian. Saimme tietysti paljon muutakin, mutta ilmeisin lahja on tämä hallintomuoto, jota pidetään maailman parhaana. Joku on sitä mieltä, että valistunut diktatuuri olisi ihan paras, mutta mistä sellainen valistunut löytyisi demokratian aikana? Demokratiaan kuuluu osasia eli vapauksia. Ne ovat lailla suojatut. Vai ovatko?

Demokratia ja ne vapaudet kasvavat myös rönsyjä, joita välttämättä halittaisi, mutta, kun laki suojelee.  Pilakuvat ja yleensä asioiden pilkkaaminenkin kuuluu ilmaisuvapauden piiriin, vaikka se voisi kiihdyttää tunteita toisaalla kiehumispisteeseen. Onko siis onnistumnutta vapauden käyttöä, jos asioista syntyy mellakka? Me näemme rajatapuksia myös ihan arkipäiväisessä asioiden hoidossa. Yhteiskunnallisessa toiminnassa voidaan pitää ihanteena ilmeisesti jotain eduskunnan istuntoa, jossa piti puhua juna jostain pohjoisesta Helsinkiin, että saatiin oikea äänestystulos. Valtuustoissa voi olla sellaisia demokratian esitaistelijoita, joiden mielestä jokainen asia on äänestettävä ja jokaiseen kohtaan täytyy pitää monta pitkähköä puheenvuoroa. Ylityö tietysti tuo kokouspalkkioon bonusta.

Meillä on hieno demokratian kaunein kukkanen: Kansalaisaloite. Kansan ääni kuuluu ja otetaan huomioon. Kannattaisiko kokeilla sitä, että hallinnon alat eivät tekisi yhtään lakialoitteita. Aletaan käsittelemään vain kansalaisaloitteita. Kyllä kansa tietää mikä on väärin ja tietää miten minun asiani korjataan. Mieleeni on tullut sellainen seikka, että kansalaisaloitteesta on tehty kolikko, jossa ei ole klaavapuolta. Pitäisi olla mahdollisuus laittaa vastustava nimikirjoitus, niin kansan mielipide tulisi selville. Otetaan esimerkki: Jos laittaisi liikkeelle aloitteen, että kaikista kotona säilytettävistä aseista pitää toimittaa iskuri poliisilaitokselle. Olen melko varma, että rivit täyttyisivät. Tässähän olisi paljon hyviä puolia. Ei vahingonlaukausia eikä laukauksia ylipäänsä. Ei salakaatoja. Sudet ja karhut saavat lisääntyä vapaasti.

Mietteitä piispanvalista

Suomessakin on kaikenlaisia vaaleja. Seurailen sivullisena vaalipropagandaa ja lopputuloksia. Aina en osaa löytää vaalikamppailun ja lopputuloksen välillä ilmeistä yhteyttä. Suomessa on ollut väkeviä johtotähtiä, joita on seurattu ja jopa ajattelutavalle on annettu ihmisen nimiä. Alkiolaisuus ja Tannerilaisuus tulevat ihan hakematta mieleen. Monet vahvat johtajat olivat näkijöitä, jotka määrittelivät linjansa itse ja se sai vaihtelevasti kannatusta. Ilmeisesti olemme siirtyneet uuteen aikaan. Jotkut ehdokkaat lupasivat kilpaa kuunnella kansan ääntä ja tehdä sen mukaan päätöksiä. Jos jäseniä olisi vaikkapa yli sadantuhannen, niin mestari on, joka siitä viidakosta löytää yhteisen äänen.

Kun demokratia on tullut kirkollisiin valintoihin, niin toki on ymmärrettävää, että henkilöiden kautta halutaan vaikuttaa asioiden kulkuun. Jokainen valitsijayhdistys näkee keulakuvassaan meidänasian edistäjän.  Jos olisi niin, että parhaat ilmoittautuisivat ensimmäisenä, niin ei vaalissa ole mitään mieltä, vai miten on tulkittava? Jossain herää ajatus, jos tuo pystyy mielestään tuolle paikalle, niin kyllä minä ainakin yhtä hyvin? Vai onko niin, että joku toinen koulukunta kokee ensimmäisen haitalliseksi omalle ajatukselleen? Jossain vaalissa valitettiin, että äänestettiin väärin. Jos yksi tai toinen sukupuoli haluaa ehdottomasti oman mallisensa piispan, pitäisi vaikka mutapainissa valita se ehdokas, jonka taakse kaikki asettuvat, ettei olisi hajottavia ehdokkaita. Onhan se nyt kansanvallan kannalta optimitilanne Turussa ehdokkaita on optimimäärä ja pientä jännitystä syntyy yksi vai kaksi kierrosta.

Nyt siis pitää rakentaa neljännen asteen yhtälö: Nuoruus/kokemus – mies/nainen – parta/parrattomuus – kauneuskilpailu tämä ehkä ei kuitenkaan ole. Taloudelliselta kannalta on pakko tarkastella kirkon ja yhksityisen kannalta. Kirkkoon kannattaa valita noin nelikymppiset piispat, niin emerituksissa säästetään. UKK on tässä hyvä esimerkki. Jos taas ajatellaan ottaan järjestelmästä maximihyöty yksilöille, niin kannattaa aina valita henkilö joka on siinä hiukan päälle kuudenkymmenen. Neljä vuotta korkeassa virassa on sopiva. Ensimmäinen vuosi menee sopeutumiseen. Toisena vuotena henkilö on tehokkaimmillaan ja siitä alkaa laskeutumislento eikä tule paljon järjestelmää pilattua/uudistettua sinä aikana.

Turku tarvitsee piiispan, jonka työnantaja on Kaikkivaltias!

Käyttökelpoiset sanat

Mieleeni tuli Merilain opettaja Merisotakoulun ajoilta 60-luvun puoliväliltä. Hän käytti melko paljon sanaa: Niinku! Joku palvelustoveri käytti sanaa: Muka! Sehän sitten olikin huvittavaa, kun se joskus vesitti varsinaisen asian. Jotain täytesanoja ilmeisesti meillä kaikilla on. Useasti ne voivat olla kirosanoja tai muuta puuta heinää.

Hengelliseen kenttään on tullut myös sellaisia leimasanoja, joilla voidaan polveilevaa asiaa ojentaa, kukin oman mielensä mukaan. Katsotaan muutamaa lyhyesti:

Lakihenkisyys = Vaatimuksien ja pakottamisen harjoittamista toista ihmistä kohtaan. Usein myös sana, joka koskee kuulijan omaantuntoon, joka ei ole valmis tekemään asiassa parannusta

Hurmahenkisyys = Raamatun sanasta irrallista iloitsemista ilman synnintuntoa ja parannuksen tekoa, jossa ihmiset saatetaan tavalla ja toisella tilaan, joka ei ole normaalia. Kiemurtelut ja kouristelut ja oudot äänet! Joskus nimitetään myös aitoa Pyhän Hengen vaikuttamaa iloa ja ylistystä!

Harhaoppinen = Joka julistaa toista Kristusta, joka ei ole verisenä ollut ristillä ja ylösnoussut, vaan on kiiltokuvamainen hyväntekijä, joka ei sano koskaan mitään synnistä. Harhaopiksi sanotaan myös sitä, jos jotain ei ymmärretä tai haluta ymmärtää, koska oma perinne on jämähtänyt johonkin.

Ihanne

Voi olla vanhanaikainen sanonta käyttää tuota. Vanhanaikainen on vanhanaikainen. Jostain historian hämäristä nousee mieleen(Anteeksi sovinistinen ilmaisu) naisen ihannemitat. Kuulin niistä jo niin pienenä , etten ymmärtämyt tarkoitusta ne olivat kolme lukua joissa jokaisessa oli kaksi numeroa. Nykyisin puhutaan vyötäröstä, joka ei saisi olla miehellä yli metriä ja toisella vähän toinen. Ihmisillä on ihanteita. On ihanne paino ja ylittäjä saa hävetä, kun on lepsu elämäntavoissaan ja tulee lopulta veronmaksajien kuormaksi. Kannattaneeko edes hoitaa? Vaikka saattaa sillä ylipainoisellakin olla verokortti?

Ihanneihminen taitaa nykyisin olla kykenevä kuluttaja, joka on terve, syö terveellisesti, tulee omillaan toimeen ja kuluttaa kulttuuri-ja huvipalveluja. Nauttii taidenäyttelyistä ja on villi ja vapaa. Käy vilauttelemassa kännykkäänsä disain tavarataloissa, laukku kenkä ja vaateosastoilla. Eli elää vireää ja täyteläistä elämään. Elää yksin tai sopivan väljässä suhteessa, koska keittiötä ja kylppäriä ei oikeastaan kannattaisi rakentaa yhtä käyttäjää varten.

Jumalallakin oli ihanne tai on edelleen. Hän ei luopunut omasta ihanteestaan, hänen ei tarvitse. Olisiko kuitenkin Jumalan ihanteen käyttöönotto ratkaisu moneen pulmaan. Myös siihen viimeiseen: Mitä tämän jälkeen? Jos joku sano0: Eiköhän se ole tässä, voiko siihen luottaa ja rakentaa elämänsä sen varaan? Jos ajattelemme kymmentä elämän ihannetta, joita myös käskyiksi sanotaan, niin ei niissä ole elämälle nurjamielistä kohtaa yhtään.Ei kai ole haitaksi, jos ketään ei tapeta? Ei kai ole kenellekkään haitaksi, jos ei varasteta? Ei kai ole kenellekkään haitaksi, jos ei sanota toisesta ihmisestä väärää todistusta? Ei kai olisi kenellekkään haitaksi, jos mammonaa ei palveltaisi ihan niin uskollisesti. Ei kai olisi haitallista vaikka olisimme avioliitossa, jossa voisi syntyä lapsia? Ei kai ole kenellekkään haitaksi, vaikka emme murtaisi Jumalan ihanteita sittenkään, vaikka elämä ei ole aina niin täydellistä?

Kaitsenta

Rakkaassa naapurissamme on käsite: Riigikaitse ja se on suomeksi Puolustusvoimat. Ensimmäinen kaitsemiseen liittyvä kehotus annettiin jo Paratiisissa: Viljele ja varjele! Viljely antaa ruokaa ja varjelu turvallisuutta. Minkälainen olisi maailma, jos päämääränä olisi ollut vain nämä kaksi asiaa? Olisi viljelty etelän viljavat maat eikä olisikaan tehty näitä betoni istutuksia. Nyt sitten pitäisi ainakin sen verran harjoittaa varjelua, että puhtaat seinät ja puhtaat rakenteet saisivat pysyä puhtaina. Kävelypolun varteen oli laitettu penkkejä ja ne oli laitettu betoniseen jalustaan. Ennenkuin betoni kovettui oli sprei tai tussitaiteilija iskenyt. Seuraava veti lastun selkänojasta.

Jeesus kävi Pietarin kanssa keskustelun, jota on paljon selitelty. Miksi kolme kertaa? Kolme kieltoa? Kolme erilaista rakkauden tunnustusta? Onko näillä ajatuksilla jotain oleellista merkitystä? Osittain oli! Jeesus toivoi, että häntä rakastetaan Ihmisen ja Jumalan poikana. Eikä rakasteta siksi, että hänestä voidaan hyötyä.

Mitä Jeesus siis opetti Pietarille siinä keskustelussa? Hän opetti seuraajiensa tehtävät aloittaen tärkeimmästä: Ruoki minun karitsoitani! Seuraavaksi tärkein: Kaitse minun lampaitani! Ja viimeiseksi: Ruoki minun lapaitani! Kun oppikiistat astuvat näyttämölle, ensimmäiseksi unohtuvat karitsat, jotka eivät osaa etsiä itse ravintoaan. He eivät hyödy verisestäkään taistelusta siitä kuka on oikeassa. Seuraavaksi tulee kaitsenta, joka itse asiassa on lauman varjelemista vääriltä ja vahingollisilta opeilta ja tavoilta. Lopuksi annetaan myös terveellistä ravintoa aikuisuuteen kasvaneille kristityille.

Jeesus ei siis perustanut akatemiaa eikä sotakorkeakoulua kasvattaakseen väittelijöitä ja rykmentin komentajia. Hän halusi omalla esikuvallaan kasvattaa valtakuntaansa ruohonjuuritason puurtajia, jotka kantavat vastuuta itsestään ja toisistaan. Että jokainen Herran palvelija tekisi työtään ei vaadittuna vaan hyvällä mielellä niinkuin Luojalle eikä ihmisille.