Kirjoittajan arkistot: laurileevi

Tietoja laurileevi

Eläkkeellä oleva kapiukko. Harrastan elämää! Vanhetessa vanhat asiat kääntyvät päällimmäisiksi! Saattaa muuttua enemmän uskoa käsitteleväksi?

Käärme syö häntäänsä.

Kreikalta saimme demokratian. Saimme tietysti paljon muutakin, mutta ilmeisin lahja on tämä hallintomuoto, jota pidetään maailman parhaana. Joku on sitä mieltä, että valistunut diktatuuri olisi ihan paras, mutta mistä sellainen valistunut löytyisi demokratian aikana? Demokratiaan kuuluu osasia eli vapauksia. Ne ovat lailla suojatut. Vai ovatko?

Demokratia ja ne vapaudet kasvavat myös rönsyjä, joita välttämättä halittaisi, mutta, kun laki suojelee.  Pilakuvat ja yleensä asioiden pilkkaaminenkin kuuluu ilmaisuvapauden piiriin, vaikka se voisi kiihdyttää tunteita toisaalla kiehumispisteeseen. Onko siis onnistumnutta vapauden käyttöä, jos asioista syntyy mellakka? Me näemme rajatapuksia myös ihan arkipäiväisessä asioiden hoidossa. Yhteiskunnallisessa toiminnassa voidaan pitää ihanteena ilmeisesti jotain eduskunnan istuntoa, jossa piti puhua juna jostain pohjoisesta Helsinkiin, että saatiin oikea äänestystulos. Valtuustoissa voi olla sellaisia demokratian esitaistelijoita, joiden mielestä jokainen asia on äänestettävä ja jokaiseen kohtaan täytyy pitää monta pitkähköä puheenvuoroa. Ylityö tietysti tuo kokouspalkkioon bonusta.

Meillä on hieno demokratian kaunein kukkanen: Kansalaisaloite. Kansan ääni kuuluu ja otetaan huomioon. Kannattaisiko kokeilla sitä, että hallinnon alat eivät tekisi yhtään lakialoitteita. Aletaan käsittelemään vain kansalaisaloitteita. Kyllä kansa tietää mikä on väärin ja tietää miten minun asiani korjataan. Mieleeni on tullut sellainen seikka, että kansalaisaloitteesta on tehty kolikko, jossa ei ole klaavapuolta. Pitäisi olla mahdollisuus laittaa vastustava nimikirjoitus, niin kansan mielipide tulisi selville. Otetaan esimerkki: Jos laittaisi liikkeelle aloitteen, että kaikista kotona säilytettävistä aseista pitää toimittaa iskuri poliisilaitokselle. Olen melko varma, että rivit täyttyisivät. Tässähän olisi paljon hyviä puolia. Ei vahingonlaukausia eikä laukauksia ylipäänsä. Ei salakaatoja. Sudet ja karhut saavat lisääntyä vapaasti.

Mietteitä piispanvalista

Suomessakin on kaikenlaisia vaaleja. Seurailen sivullisena vaalipropagandaa ja lopputuloksia. Aina en osaa löytää vaalikamppailun ja lopputuloksen välillä ilmeistä yhteyttä. Suomessa on ollut väkeviä johtotähtiä, joita on seurattu ja jopa ajattelutavalle on annettu ihmisen nimiä. Alkiolaisuus ja Tannerilaisuus tulevat ihan hakematta mieleen. Monet vahvat johtajat olivat näkijöitä, jotka määrittelivät linjansa itse ja se sai vaihtelevasti kannatusta. Ilmeisesti olemme siirtyneet uuteen aikaan. Jotkut ehdokkaat lupasivat kilpaa kuunnella kansan ääntä ja tehdä sen mukaan päätöksiä. Jos jäseniä olisi vaikkapa yli sadantuhannen, niin mestari on, joka siitä viidakosta löytää yhteisen äänen.

Kun demokratia on tullut kirkollisiin valintoihin, niin toki on ymmärrettävää, että henkilöiden kautta halutaan vaikuttaa asioiden kulkuun. Jokainen valitsijayhdistys näkee keulakuvassaan meidänasian edistäjän.  Jos olisi niin, että parhaat ilmoittautuisivat ensimmäisenä, niin ei vaalissa ole mitään mieltä, vai miten on tulkittava? Jossain herää ajatus, jos tuo pystyy mielestään tuolle paikalle, niin kyllä minä ainakin yhtä hyvin? Vai onko niin, että joku toinen koulukunta kokee ensimmäisen haitalliseksi omalle ajatukselleen? Jossain vaalissa valitettiin, että äänestettiin väärin. Jos yksi tai toinen sukupuoli haluaa ehdottomasti oman mallisensa piispan, pitäisi vaikka mutapainissa valita se ehdokas, jonka taakse kaikki asettuvat, ettei olisi hajottavia ehdokkaita. Onhan se nyt kansanvallan kannalta optimitilanne Turussa ehdokkaita on optimimäärä ja pientä jännitystä syntyy yksi vai kaksi kierrosta.

Nyt siis pitää rakentaa neljännen asteen yhtälö: Nuoruus/kokemus – mies/nainen – parta/parrattomuus – kauneuskilpailu tämä ehkä ei kuitenkaan ole. Taloudelliselta kannalta on pakko tarkastella kirkon ja yhksityisen kannalta. Kirkkoon kannattaa valita noin nelikymppiset piispat, niin emerituksissa säästetään. UKK on tässä hyvä esimerkki. Jos taas ajatellaan ottaan järjestelmästä maximihyöty yksilöille, niin kannattaa aina valita henkilö joka on siinä hiukan päälle kuudenkymmenen. Neljä vuotta korkeassa virassa on sopiva. Ensimmäinen vuosi menee sopeutumiseen. Toisena vuotena henkilö on tehokkaimmillaan ja siitä alkaa laskeutumislento eikä tule paljon järjestelmää pilattua/uudistettua sinä aikana.

Turku tarvitsee piiispan, jonka työnantaja on Kaikkivaltias!

Käyttökelpoiset sanat

Mieleeni tuli Merilain opettaja Merisotakoulun ajoilta 60-luvun puoliväliltä. Hän käytti melko paljon sanaa: Niinku! Joku palvelustoveri käytti sanaa: Muka! Sehän sitten olikin huvittavaa, kun se joskus vesitti varsinaisen asian. Jotain täytesanoja ilmeisesti meillä kaikilla on. Useasti ne voivat olla kirosanoja tai muuta puuta heinää.

Hengelliseen kenttään on tullut myös sellaisia leimasanoja, joilla voidaan polveilevaa asiaa ojentaa, kukin oman mielensä mukaan. Katsotaan muutamaa lyhyesti:

Lakihenkisyys = Vaatimuksien ja pakottamisen harjoittamista toista ihmistä kohtaan. Usein myös sana, joka koskee kuulijan omaantuntoon, joka ei ole valmis tekemään asiassa parannusta

Hurmahenkisyys = Raamatun sanasta irrallista iloitsemista ilman synnintuntoa ja parannuksen tekoa, jossa ihmiset saatetaan tavalla ja toisella tilaan, joka ei ole normaalia. Kiemurtelut ja kouristelut ja oudot äänet! Joskus nimitetään myös aitoa Pyhän Hengen vaikuttamaa iloa ja ylistystä!

Harhaoppinen = Joka julistaa toista Kristusta, joka ei ole verisenä ollut ristillä ja ylösnoussut, vaan on kiiltokuvamainen hyväntekijä, joka ei sano koskaan mitään synnistä. Harhaopiksi sanotaan myös sitä, jos jotain ei ymmärretä tai haluta ymmärtää, koska oma perinne on jämähtänyt johonkin.

Ihanne

Voi olla vanhanaikainen sanonta käyttää tuota. Vanhanaikainen on vanhanaikainen. Jostain historian hämäristä nousee mieleen(Anteeksi sovinistinen ilmaisu) naisen ihannemitat. Kuulin niistä jo niin pienenä , etten ymmärtämyt tarkoitusta ne olivat kolme lukua joissa jokaisessa oli kaksi numeroa. Nykyisin puhutaan vyötäröstä, joka ei saisi olla miehellä yli metriä ja toisella vähän toinen. Ihmisillä on ihanteita. On ihanne paino ja ylittäjä saa hävetä, kun on lepsu elämäntavoissaan ja tulee lopulta veronmaksajien kuormaksi. Kannattaneeko edes hoitaa? Vaikka saattaa sillä ylipainoisellakin olla verokortti?

Ihanneihminen taitaa nykyisin olla kykenevä kuluttaja, joka on terve, syö terveellisesti, tulee omillaan toimeen ja kuluttaa kulttuuri-ja huvipalveluja. Nauttii taidenäyttelyistä ja on villi ja vapaa. Käy vilauttelemassa kännykkäänsä disain tavarataloissa, laukku kenkä ja vaateosastoilla. Eli elää vireää ja täyteläistä elämään. Elää yksin tai sopivan väljässä suhteessa, koska keittiötä ja kylppäriä ei oikeastaan kannattaisi rakentaa yhtä käyttäjää varten.

Jumalallakin oli ihanne tai on edelleen. Hän ei luopunut omasta ihanteestaan, hänen ei tarvitse. Olisiko kuitenkin Jumalan ihanteen käyttöönotto ratkaisu moneen pulmaan. Myös siihen viimeiseen: Mitä tämän jälkeen? Jos joku sano0: Eiköhän se ole tässä, voiko siihen luottaa ja rakentaa elämänsä sen varaan? Jos ajattelemme kymmentä elämän ihannetta, joita myös käskyiksi sanotaan, niin ei niissä ole elämälle nurjamielistä kohtaa yhtään.Ei kai ole haitaksi, jos ketään ei tapeta? Ei kai ole kenellekkään haitaksi, jos ei varasteta? Ei kai ole kenellekkään haitaksi, jos ei sanota toisesta ihmisestä väärää todistusta? Ei kai olisi kenellekkään haitaksi, jos mammonaa ei palveltaisi ihan niin uskollisesti. Ei kai olisi haitallista vaikka olisimme avioliitossa, jossa voisi syntyä lapsia? Ei kai ole kenellekkään haitaksi, vaikka emme murtaisi Jumalan ihanteita sittenkään, vaikka elämä ei ole aina niin täydellistä?

Kaitsenta

Rakkaassa naapurissamme on käsite: Riigikaitse ja se on suomeksi Puolustusvoimat. Ensimmäinen kaitsemiseen liittyvä kehotus annettiin jo Paratiisissa: Viljele ja varjele! Viljely antaa ruokaa ja varjelu turvallisuutta. Minkälainen olisi maailma, jos päämääränä olisi ollut vain nämä kaksi asiaa? Olisi viljelty etelän viljavat maat eikä olisikaan tehty näitä betoni istutuksia. Nyt sitten pitäisi ainakin sen verran harjoittaa varjelua, että puhtaat seinät ja puhtaat rakenteet saisivat pysyä puhtaina. Kävelypolun varteen oli laitettu penkkejä ja ne oli laitettu betoniseen jalustaan. Ennenkuin betoni kovettui oli sprei tai tussitaiteilija iskenyt. Seuraava veti lastun selkänojasta.

Jeesus kävi Pietarin kanssa keskustelun, jota on paljon selitelty. Miksi kolme kertaa? Kolme kieltoa? Kolme erilaista rakkauden tunnustusta? Onko näillä ajatuksilla jotain oleellista merkitystä? Osittain oli! Jeesus toivoi, että häntä rakastetaan Ihmisen ja Jumalan poikana. Eikä rakasteta siksi, että hänestä voidaan hyötyä.

Mitä Jeesus siis opetti Pietarille siinä keskustelussa? Hän opetti seuraajiensa tehtävät aloittaen tärkeimmästä: Ruoki minun karitsoitani! Seuraavaksi tärkein: Kaitse minun lampaitani! Ja viimeiseksi: Ruoki minun lapaitani! Kun oppikiistat astuvat näyttämölle, ensimmäiseksi unohtuvat karitsat, jotka eivät osaa etsiä itse ravintoaan. He eivät hyödy verisestäkään taistelusta siitä kuka on oikeassa. Seuraavaksi tulee kaitsenta, joka itse asiassa on lauman varjelemista vääriltä ja vahingollisilta opeilta ja tavoilta. Lopuksi annetaan myös terveellistä ravintoa aikuisuuteen kasvaneille kristityille.

Jeesus ei siis perustanut akatemiaa eikä sotakorkeakoulua kasvattaakseen väittelijöitä ja rykmentin komentajia. Hän halusi omalla esikuvallaan kasvattaa valtakuntaansa ruohonjuuritason puurtajia, jotka kantavat vastuuta itsestään ja toisistaan. Että jokainen Herran palvelija tekisi työtään ei vaadittuna vaan hyvällä mielellä niinkuin Luojalle eikä ihmisille.

Oho/Ei se mitään

Joskus olin kuulevinani tai lukeneeni jostain, että suomalainen anteeksipyyntö olisi: Oho! Ja anteeksianto: Ei se mitään! Liekkö totta vai sairaan mielikuvitukseni tuotetta? Kyllä kai nykyisin sivistys on sivistynyt niin paljon, että toista töniessä ja varpaille astuttaessa sanotaan nätisti: Anteeksi!  Marketissa kuulee : Anteeksi saisinko mennä tästä, kun olen kärryineni jonkin tiellä. Vaikuttaa siis siltä, että olemme anteeksipyytelevää ja anteeksiantelevaa kansaa.  Olemmeko oikeasti? Kun oopperassa joku astuu reilusti kiiltonahkakengällemme ja sanoo anteeksi ja me sanomme eisemitään. Kun kotona tarkastelemme kenkää ja manailemme itseksemme, että kyllä nyt joutuu ostamaan uudet. Auton naarmuja varten on olemassa korjauskynä, mutta kiiltonahkakengälle ei. Eikä naarmuisella kengällä voi mennä punaisille matoille.

Auton naarmuttaminen on eri asia kokonaan. Olet nynny, jos et jollain sanalla moti toisen toimintakykyä, jos hän naarmuttaa autosi. Paitsi nyt on sellainen lain tulkinta, ettei tarvitse vastata teoistaan. Ihmisen ei tarvitse ilmiantaa itseään enää. Aiemmin selvisi sillä, että kirjoitti lapun silminnäkijöiden nähden, jossa kumminkin saattoi lukea : Sori naarmusta! Ei nimeä ei puhelinnumeroa. Voi käydä myös niin, että auto peruutti lokasuojaani niin, että tuli lommo, mutta kuljettaja ei katsonut taakseen vaan rauhallisesti poistui paikalta. Hämmästyneenä en muistanut ottaa edes rekkaria muistiin vaikka istuin autossa silloin. Näin me toimimme ihmisinä keskenämme.

Miten sitten toimivat suhteemme Jumalaan päin? Joku kysyy, mikä Jumala? Onko sellainenkin jotenkin vaikuttamassa? Mistä sen tietää mikä niistä miljoonista on se oikea? Joku sanoo, että Elävään Jumalaan voi saada yhteyden! No, jos joku alkaa kuulla ääniä niin siihen löytyy kyllä tehokasta hoitoa ja Kela auttaa siinä. Kun ihmisen ei tarvitse ilmiantaa itseään toiselle ihmiselle, niin miten on Jumalan laita? Joku on sitä mieltä, ettei tarvitse, koska Hän tietää jo kaikki asiat. Mutta Raamattu sanoo: Joka rikkomuksensa tunnustaa ja hylkää, hän saa armon. Toinen salaa rikkomuksensa ja saa pitää rikkomuksensa tuoton. Kumpi nyt sitten kannattaa? Jos tahtoo käyttää varmuuden vuoksi kaikki hyvyydet jo tässä ajassa, silloin kannattaa salata.  Vielä on ratkaistava propleem, mitä sitten kun kuolen? Emmehän me voi tietää vai voimmeko?

Vielä pitäisi käsitellä yksi asia: Raamatun arvovalta!  Vai onko se vain hyvää sätkäpaperia, kun siinä on niin ohuet lehdet. Vai onko siinä kerrottuna kaikki oleellinen miksi olemme täällä, mitä meidän pitäisi täällä tehdä ja mitä on kuoleman jälkeen. Meidän piti viljellä ja varjella kotimaatamme ja elää Jumalan tahdon mukaan. Tähän asti varmaankin on melko paljon väkeä mukana. Hajontaa alkaa tulla siinä, miten tulkitsemme Raamatussa olevia elämän reunaehtoja. Koskevatko ne meitä vai ei? Jos ei koske, elämä on helppoa ja kaikki langat omissa käsissä. Jos kumminkin koskee ja sisimmässä kaivertaa, niin voimme kysellä toisiltamme: Mitäs nyt? Ja saamme kahdenlaisia vastauksia: Ei se mitään, kaikki niin tekee! On myös joitakin, jotka sanovat :Raamattu on niin ja aamen! Anotaan armoa ja anteeksiantamusta silloin, kun omatunto ei rauhoitu eisemitään sanalla. Jumala laittoi joskus valinnan ihmisen eteen ja Hän tahtoisi vieläkin tehdä niin: Valitse siis elämä.

Vihapuhe ja provokaatio

Kansalainen Kuusinen kirjoitti aikanaan kirjan: Jumala syöksee enkelinsä. Se on melko paksu kirja, mutta siitä harvinainen, että luin sen ihan loppuun asti eli läpi. Yksi luku jäi mieleeni: Päivä jolloin ilo katosi työpaikoilta. Sanamuoto ei ehkä olle ihan jämtti, mutta ajatus on. Kun puolueen johtoasemaa ja arvovaltaa piti lujittaa, niin keksittiin oiva keino millä saadaan selville epäkunnioittavat ainekset ja laittaa koulutukseen.

Työpaikalle saattoi ilmestyä henkilö, joka kertoi vitsejä puolueesta ja puoluevirkailijoista ihan huipulta asti. Sitten oli tietystikkin värvätty tarkkailija, joka taltioi henkilöt, jotka ottivat osaa vaikkapa vain nauramalla. Tarkkailijan piti päivittäin antaa raportti päivän tapahtumista. Eikä siinä vielä kaikki! Oli toinen tarkkailija joka vertasi tietojaan ensimmäisen tarkkailijan luetteloon oliko ensimmäinen tarkkailija kertonut kaiken.

Toisen maailmasodan aikana kerrotaan jostakin valtakunnasta, jonka väki osoitti liiallista avuliaisuutta miehittäjää kohtaan. Se toiminta olisi vaikuttanut haitallisesti sodan kulkuun ja ollut valtaajalle avuksi. Tehtiin suunnitelma. Puettiin miehittäjän vormuihin joukkueellinen miehiä, jotka hyökkäsivät johonkin kylään  miehittäjän asein varustettuna ja näin saatiin sympatialta leikattua siivet pois.

Minusta on alkanut tuntua siltä, että vihapuheelle saatetaan syöttää lisävirettä varsinkin somessa, jonka alkuperää ei saa selville, vähän niinkuin vauhditusaineistoa. Jos kaikki vihapuhelaulun ilmaisut ovat aitoja ja todellisten ihmisten todellisia ajatuksia, niin hallituksella on coronaa pahempi epidemia keskuudessamme. Ilmeisesti kohta puolet kansasta tarvitsisi terapiaa päästäkseen fobioistaan vai pitäisikö alkaa perustaa lisää suljettuja hoitolaitoksia.

Pispaa valitsemassa.

On hauskaa hetken kuvitella olevansa jotain muuta. Jos olisin asemassa, jossa tehtäviin kuuluu osallistua piispanvaaliin, joutuisin miettimään moniakin asioita. Olipa kerran aika jolloin valtionpäämies valitsi piispan ja hänellä oli vapaat kädet ottaa huomioon äänestys tai sitten olla ottamatta. Kansan tahto oli vain kansan tahto eikä se ollut aina sama asia. Kun sitten vaali demokratiseerattiin, niin edelleen kansalla ja valitsijoilla oli eri tahto. Jos piispat olisi valittu katugallupilla, piispakunta olisi ehkä paljonkin erinäköinen.

Joskus historian hämärässä piispanistuin oli niin korkea paikka, ettei suoranaisesti sinne voinut pyrkiä. Siinä vielä kai osoitettiin nöyryyden kuvaa Kirkon Herralle ja odotettiin, että Isäntä sanoo: Ystäväni astu ylemmäksi. No, kaikki muuttuu aikanaan. Kyllä kai kaikilla piispoiksi valikoituneilla on sen verran kavereita, jotka osaavat perustaa valitsijayhdistyksen, ettei nytkään ihan itse tartte itselleen vaalipäälliköksi ruveta.

Miten sitten valitsisin, jos siis olisin kelpoinen? Pakko vähän miettiä uraa ja taitoja ja muita avuja. Miehekäs mies kuin juureva isähahmo turvallinen ja jo elämää nähnyt. Vai olisiko kumminkin nainen, nuori elämä edessä mielipiteet raikkaita ja tuoreita. No, se taitaa kumminkin olla niin, että piispan pöytä on katettu niin, ettei juuri sen pienimmän lusikan paikkaan sovi koskea? Vai voiko pyyhkäistä pöydän puhtaaksi ja laittaa kaikki uusiksi?

Sitten on tietysti ekonominen näkökulma, mutta kumman, piispan vai seurakunnan, on tärkeämpi? Yksi politiikka on sellainen, että valitaan aina vanhin, niin saa sopivamman eläkkeen eikä kerkiä muutamassa vuodessa sotkea ihan kaikkea. Jos kumminkin valitsisi nuorimman, niin piispalliset eläkerahat säästyisivät ja olisihan se ihan mukava olla vaikkapa neljäkymmentä vuotta piispan virassa. Olisi perspektiiviä.

Havahdun koneeni ääreltä ja huomaan: Minulla ei ole ollut, eikä ole nyt, eikä tule koskaan olemaan mitään osaa tai arpaa koko asiaan. Tuossa tuli vain nyt mietittyä vaihtehtoja ja varmaan joku hyvä puoli osuu kohdalleen, kun Turkuun piispaa valitaan. Rakas Jumala siunaa se vaali aikanaan ja valituksi tulevan työ sekä jokaisen ehdokkaan elämä.

Verikuriiri

En ehkä ole vielä vanha, mutta joskus tunnen itseni vanhaksi. Ainakin aina silloin, kun verkossa tarjotaan yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista ja kaikki päivitykset olisivat melkein elämän ja kuoleman kysymyksiä. Kun en ymmärrä, niin en ymmärrä, kun äitenkieli oli suomenkieli. Vanhat asiat tuppaavat pintaan ja siellä onkin sellainen sekatavarakauppa, niinkuin oli minun nuoruudessani. Kaupalle kokoontu isäntiä ja emäntiä ja siinä vaihdettiin kuulumisia niinkuin niitä olisi voinut syntyä syrjäkylällä merkittäviä. Etupuolella oli hevospuomi ja siinä ne kulkuneuvot ruskuttivat heinätuppoa tai sitten oli sellainen kaurapussi päässänsä.

Sain silmiini paikkakunnan teurastajan. Hän oli hyvässä lihassa ollut patukka. Ruskea nahkatakki, pussihousut ja nahkasaappaat. Miten ne pussihousut olivatkin niin miehekkäät silloin, itsellänikin oli jossain vaiheessa samantapainen lookki. Tämä teurastaja osteli tietenkin eläimiä ja lahtasi siinä sitten omassa pihapiirissään niitä.  Siinä takapihalla oli sellainen aitaus, jossa oli röykkiö mahalaukkuja kaikkia kokoja.  Enää en muista miten se tainnuttaminen tapahtui ehkä se oli joku ampuma-ase, kun hakkaamista en muista. Eläin kuitenkin meni sinne pitkälleen ja sitten seurasi asia, jota minun piti seurata tarkasti. Pistäminen, joka tuotti sitten sitä punaista, jota minä alumiinivadin kanssa pyydystin siitä virrasta. Viisitoistalitraa oli kerta, jos eläimiä riitti. Sitten sidottiin tonkka pyörän tavaratelineelle ja pyöräilemään kotiin.Kotona se eliksiiri kaadetttiin isoon muuripataan ja keiteltiin kiinteäksi valtaisan kammottavan tuoksun vallitessa. Jotain muita toimenpiteitä ja sitten kanat söivät hyvällä ruokahalulla. Ostorehulla munittaminen ei ollut niin kovin hyvää bisnestä.

Minun lapsuudessani miehet puhuivat sodasta.Vasta jälkeen olen tajunnut, että rauhanteosta oli vasta 3-4 vuotta, kun alan jotain muistaa. Muistan lämmöllä kahta Kostia. Toinen leikkasi minulta useasti tukan sellaisella käsikoneella. Toinen oli tiilitehtaan vuorotyöläinen, joka poltti niitä tiiliä punaisiksi. Hän oli mystinen mies, kommunistiksi sanottiin ja eronnut kirkosta, joka ei ollut yleistä siihen aikaan. Siinä istuivat kaksi vanhaa miestä, minun mielestäni ja polttivat pöllitupakkia. Toinen Työmiestä ja toinen Saimaata, mutta molemmat maistuivat, kun vuorot eivät koskaan sekoittuneet aina se meni vuorotellen. ParturiKosti oli jotenkin huonossa kunnossa, kun se tupakki aiheutti ankaraa yskimistä. Mutta miehet totesivat, että kävisi huonosti, jos tupakkia ei olisi. Asiat vaihtuvat. Sanottiin, että paleltumaa hoidetaan lumella hieromalla. Se oli sen ajan tiedettä.

Oliko elämä parempaa, kun joskus saatamme hairahtua niin ajattelemaan? En osaa ihan tarkkaan verrata, mutta jotain on muuttunut. Paikatut housut olivat siihen aikaan köyhän vaatetusta, Siinä on armollisuus tullut kuvaan, ettei köyhyys ole sellainen, että se voidaan päältä lukea. Kuitenkin yhtä ahdistavaa kuin aiemmin. Silloin ei tarvinnut muistaa salasanoja, eikä rahoja kukaan voinut viedä vääryydellä, kun ne olivat pankissa luotettavan pankki-ihmisen selän takana ja pankkikirja vakuutena. Silloin ei sotatoimia voinut seurata livenä omalta sohvalta, kun asiat olivat sanomalehdessä jos olivat  Joku aika sitten luin jostain mediasta miehestä, joka oli muutamia kymmeniä vuosia elänyt alkeellisissa olosuhteissa viidakossa. Esiajatus oli miten hän oli jäänyt paitsi tästä hurjasta kehityksestä. Mieleni maltettuani ajattelin, jospa hän eli täyteläisempää reaalielämää siellä, kun me samaan aikaan olimme tuottaneet keinoelämän, jota kohta hoitaa keinoäly.

Ajatuksia Raamatusta

Kun kuulin ensikerran termin: Lyödään Raamatulla päähän, hämmästelin. Enää en hämmästele. Raamattu on ollut osalle ihmiskuntaa Pyhä Kirja, joka osoittaa tien ikuiseen elämään. Tilanteen muutokseen on varmaankin vaikuttanut se, että muu tieto on lisääntynyt ja elämä on havaittu rajalliseksi, eikä kuolinhetkellä ole havaittu silminnähden mitään lähtevän ihmisestä vain huokaus ja kaikki on ohi. Ihminen uskoo ikuiseen elämään tai ei usko. Jos ei usko, niin ei Raamatulla voi olla suurta merkitystä.

Olemme kai tulleet sille viimeiselle rannalle, jossa meidän on tunnustettava tosiasiat. Siihen totuuteen kuuluu se, että Raamattu on uskovien kirja juuri siksi, että ilman uskoa se ei puhu eikä pelasta. Moni kai ihmettelee nykyään, että mistä pitäisi pelastua ja miksi? Selittäminen ei taida olla hyödyllistä, jos maaperässä ei ole Pyhän Hengen valmistavaa vaikutusta. Nooan päivistä puhutaan Raamatussa. Laivan rakentaminen kaukana vedestä ei vaikuttanut oikein viisaalta ajatukselta. Emme tiedä tiesikö Nooakaan mitä oikeasti tulee tapahtumaan, mutta sen hän tiesi, että tulevaisuudessa se on tarpeellinen.

Keskimäärin ihmiset eivät olleet nähneet sadetta, joten se oli vieras asia eikä Nooa ollut ilmeisen uskottava julistaja. Näitä ei kannata julistaa tuomion hengessä, koska Jeesus itse sanoo, etti Hän tullut maailmaa tuomitsemaan vaan vapahtamaan.  Tuomariksi tulevat sitten viimein se tieto, joka on hylätty. Nyt täytyy tietysti muistaa, että katkerimmat itkunsa Jeesus itki Jerusalemin kohtaloa ajatellessaan. Samaan aikaan Jerusalemissa elettiin tarkasti säänneltyä ja järjestäytynyttä elämää eikä juuri kukaan ajatellut, että joku olisi pielessä.

Emme ihmisinä voi sanoa tarkasti minkälaiseen paikkaan usko Jeesukseen eli Jeesuksen usko meidät lopulta johdattaa, mutta siitä voimme vakuuttua, että sinne pääsemiseen tarvitaan usko ja taivallus sitä kaitaa tietä.  Joku vanha lähetssaarnaaja puhui saarnassaan: Vaikka ei yhtään mitään olisi siellä haudan takana, hän ei ole menettänyt yhtään mitään, koska hän on elänyt hyvän elämän. Meidän tuleekin uskoa, että uskoontulosta alkaen kaikki on lahjaa eikä pelastus ole meistä riippuvainen niin, että se olisi kuin palkkapäivä, vaan se on oven avaus, että viluinen pääsee lämpimään.

Jos jotain alkaa kiinnosta iankaikkisen elämän salaisuus, niin ota Raamattu käteesi ja lue sieltä, miten Jumala on johdattanut ihmisiä. Sieltä löydät myös syvän yhteiselämän salaisuksia, miten emme ole ylimääräiseksi rasitukseksi toisillemme. Jos kiinnostut, se on Taivaan Isän kädenojennus, jos jäät hiljaa kuuntelemaan, Hän tekee omilla voimillaan loput pelastuksen asiassa. Hän lähettää elämääsi auttavia läheisiä, jotka kulkevat kanssasi