Kirjoittajan arkistot: laurileevi

Tietoja laurileevi

Eläkkeellä oleva kapiukko. Harrastan elämää! Vanhetessa vanhat asiat kääntyvät päällimmäisiksi! Saattaa muuttua enemmän uskoa käsitteleväksi?

Ykseyden elementit: Kirkot ja seurakunnat/ei mitään.

Että he yhtä olisivat! Mitä Hän sillä tarkoitti? Oliko Paavali jyvällä, kun hän perusti seurakuntia. nimitti paimenet ja vanhimmat hoitamaan heidän haltuunsa annettua seurakuntaa. Oli ja ei. Oli, jos ajattelemme, että JUmalan kuningaskunnassa on kuitenkin joku järjestys, jokaisella oma vastuunsa.

Kun Israel palasi Egyptistä ja jokaisella oli oma osuutensa siinä, että leirin purkamisessa kaikki tavara tuli mukaan. Keskellä oli telttamaja joka sivulla oli ryhmittyneenä kolme sukukuntaa. Tämä marssijärjestys takasi sen, että lopulta pääsivät perille, jotka olivat silloin elossa. Piti olla johtajat ja heillä auktoriteetti sekä kansalla alamaisuus. Jo näitä kahta ei olisi ollut olemassa, niin Saharan hiekka olisi niellyt koko kansan.

Jumala antoi Israelille johdattajiksi Mooseksen, Aaronin ja Mirjamin, sisarukset. He kaikki kuolivat ennen Luvattua maata. Kun maa jaettiin, niin sitten ei pitkään aikaan ollut keskusjohtoa. Heimoilla olivat tuomarit, jotka pitivät huolta hyvästä elämän järjestyksestä

Jumala oli Israelin kuningas, mutta ympäristön tavat kuitenkin tunkeavat sinne sisälle niin kuin myös seurakuntiin. Kun muilla oli kuningas, niin heidänkin piti saada. Nyt oli ihminen nostettu sellaiseen asemaan, että häntä oli kuultava. Ihmiselle on niin vaikeaa olla alamainen vertaiselleen.

Kun Jeesus toivoisi, että oikeasti olisi yksi lauma ja yksi paimen, niin miten se toteutuisi.  Voisimmeko olla yhtä erilaisten seurakuntien/kirkkojen jäseninä vai haluammeko olla itsenäisiä ja olla suoraan Jeesuksen alaisuudessa. Uskonelämä on kuitenkin kasvua ja vain toisten uskoviien kanssa matkanteko kasvattaa ja antaa toisista turvaa. Älkäämme siis hylätkö kasvupiiriämme, vaikka olemmekin Globaalin Kristusruumiin jäseniä.

Uskon harjoitusta vai Jumalan palvelusta

Kun puhutaan uskonharjoituksesta, tulee mieleen urheilikoiden harjoitukset. Jääkiekkoilijoilla on kesäharjoituskausi. Silloin lujitetaan pohjakuntoa, että taas talvella jaksetaan pelata. Bodaajilla on reenipäivät ja melkein kaikilla ovat erilaiset ohjaajat, jotka tekevät harjoitusohjelmat ja yhdessä määritellään tavoitteet.

Tästä mieli pöllähtää uskonharjoitukseen. Onko meillä uskovilla joku harjoitusohjelma ja tavoite missä kunnossa ensi joulun aikaan tulisi olla.Ovatko seurakuntien paimenet niitä coutseja, jotka jauhavat purkkaa ja huutavat kehotuksia kaukalon laidalta. Diakoni olisi sitten joukkueen huoltaja, joka täyttelee juomapulloja.  Voiko olla niin, että me jaotamme elämästämme määrätyt tunnit uskonharjoitukselle, Vai onko niin, että vasen pakki piispan pojissa oli hyvin hengellisessä virassa, en tiedä kuka hän oli.  Jos heittelemme helluntailaisten kanssa mölkkyä, olemmeko harjoittaneet uskovien yhteyttä Jeesuksen tarkoittamalla tavalla?

Olisiko ihan avattava Raamattu ja katsottava mitä siellä sanotaan esimerkiksi:

Efesolaiskirje 6:6

ei silmänpalvelijoina, ihmisille mieliksi, vaan Kristuksen palvelijoina, sydämestänne tehden, mitä Jumala tahtoo,

Sen verran olen Lutherilta oppinut, että tiedä olevan ihmisen elämä kokonaan Jumalan palvelusta, jos se on uskonharjoitusta, muuten ihminen elää itselleen eikä siitä ehkä saa palkkaa Jumalalta. Luther toteaa muistini mukaan: Jos piikatyttö lakaisee lattiaa uskossa, niin se on Jumalan palvelusta ja varmaan myös uskonharjoitusta. Usko harjaantuu sanan kuulemisessa, sen lukemisessa, rukouksessa ja lähimmäisen palvelemisessa.  Mölkky on uskonharjoitusta, jos sen hedelmänä molemminpuolinen ymmärrys kasvaa ja antaa kokemuksen siitä, että tunnemme saman Vapahtajan. Apostolien aikana rakkauden ateriat olivat uskonharjoitusta, yhdessä ruokaileminen lähentää ihmissuhteita ja näin tuo yhtenäisyyttä seurakuntaan.

Tärkeintä on, että tiedämme olevamme Jumalan kasvojen edessä koko ajan. Papit paanalla on uskonharjoitusta ja Jumalan palvelusta, kun he ovat viemässä evankeliumia sinne mistä ei ihan etummaisena kiiruhdeta Jumalan palveluksiin. Syntinen ihminen kuka tahansa tarvitsee hyväksyntää ja Jumalan rakkautta oppiakseen tuntemaan sen, että Jumala on hyvä vaikka ei hyväksykään syntiä, mutta rakastaa siitä huolimatta, että olemme syntisiä.  Ei Jeesus viihtynyt syntisten kanssa siksi, että he olisivat olleet niin hauskoja ihmisiä ja osasivat nauttia elämästään, Vaan Jeesus oli syntisten ystävä siksi, että Hän rakasti heidän sielujaan ja halusi antaa heille pyhyytensä ja puhtautensa.

Alttaritauluteologiaa

Koitin keksiä otsikkoa, mutta en pystynyt parempaan. Olen toiminut muutamia vuosia vankilalähettinä. Evankelistanimitystä en halunnut käyttää, kun en tunne olevani evankelista armoitukseltani. Meillä oli vuosittain yhteisiä kokoontumisia eri seurakuntien valtuuttamien lähettien kanssa. Meille kerrottiin lainsäädäntöä ja vallitsevaa tilannetta tilanteista Rikosseuraamuksen näkökulmasta. Meitä valmensivat myös vankilapastorit omalta kannaltaan.  Varmasti kaikki ymmärrämme, että tehtävässä vankilalähettinä on äärimmäisestä luotettavuudesta ja lainkuuliaisuudesta kyse.

Vankilapastorit olivat asialleen vihkiytyneitä Herran palvelijoita, mutta jotain poikkeamaakin oli. Jossain tapaamisessa saimme opastusta, että saarnat saisivat olla vain 4-5 minuuttia, koska asukkaat eivät jaksa keskittyä enempää. Silloinkin niinä minuutteina kannattaisi puhua siitä kirkosta tai kappelista ja erityisesti alttaritaulusta, jos sellainen on! Psykiatri esitteli omaa alaansa ja lähes purki hengellisen työn merkityksen. Eräs herttainen lähetti rohkaistui kysymään: Onko meidän työstä sitten mitään hyötyä, kannattaako meidän siellä käydä? Hän antoi kyllä tunnustuksen, että kannattaa.

Yleinen käsityshän näyttää olevan, että hengelliset harjoitukset Herran edessä ovat vain heikkoja yksilöitä varten, jotka eivät pysty vastaamaan omasta kohdastaan pystypäin.  Kaikesta tästä herää ainakin minulla kysymys, miksi uskomme ja kilvoittelemme? Vain tätä elämää mahdollisimman mukavasti elääksemme? Sitäkin siunaus on, mutta erityisesti rauha, jonka anteeksiantamus tuottaa, on hyvää elämää jo tässä ajassa ja viimein iankaikkisuudessa. Kun seisoo vankilan kirkossa kokoontuneen seurakunnan edessä, voi tulla moninaiset ajatukset. Yhtäällä henkilöt keskustelevat isoon ääneen ja naureskelevat, no se ei henkeä nostata, mutta toisaalla joku henkilö kuuntelee kyynelsilmin ja silloin ymmärsin jutun juonen. Jeesus puhui usein yhden ihmisen kanssa kasvotusten. Niin minäkin päätin puhua hänelle, joka kaipasi elämäänsä jotain apua. Olen katsellut murheen murtamia kasvoja, mutta olen saanut nähdä evankeliumin koko voiman auttavan syntien murtaman ihmisen pääsevän hiljalleen sisälle taivaalliseen iloon syntien anteeksisaamisesta.

Meidän kannattaa miettiä, kenen palveluksessa olemme? Epärehellinen huoneenhaltija vähensi velkaa, koska oli kuullut inventaarion lähestyvän ja viraltapano on edessä. Jokainen Raamatun Kuninkaallisen lain rikkoja tietää rikkovansa sitä, mutta mitä se vaikuttaa. Tietoisuus, että en saa toimia enää Jumalan mandaatilla saa aikaan sen, että tyydytään ihmisten mandaattiin, jonka saa helposti puolittamalla velallisen velan. Herra armahda meitä, Kristus armahda meitä, Herra armahda meitä.

Kolmannen polven syndrooma

Aloitamme Aabrahamista, hänellä oli yksi virallinen vaimo ja he saivat yhden lapsen, tosin sivusuhde tuotti myös hedelmänsä. Iisak jälleen yksi vaimo ja yksi poika, mutta sitten tapahtuu jotain outoa. Jaakob monta vaimoa ja monta poikaa! Mitä voisimme oppia tästä, jos haluaisimme?

Kun Jumala jostain syystä antaa uskovien keskuuteen herätyksen ja alkaa etsimään kadonneita lampaita, ensimmäinen eli kääntymys-sukupolvi kokee asiat voimakkaasti ja tapahtuu radikaaleja uskoontulemisia. Silloin näkyy selvästi ero elämässä. Toinen sukupolvi eli perheen lapset saavat runsaan annoksen ja näkevät miten vanhemmat saivat suuren siunauksen. Kolmas polvi on jo elänytsellisen ilmapiirin kynnyksellä, ettei kaikki tarvitse olla ihan niin ehdotonta ja jyrkkäreunaista ja alkaa maailman meno miellyttää. Enää ei valvota rajaa uskon ja epäuskon rajalla. Enempi seurataan toisella silmällä maailman menoa ja toisella silmällä katselleen, ettei ihan unohdeta herätyksen juuria.

Lähes kaikissa herätyksissä on ollut hurmoksellisia aineksia, mutta ajan kanssa ne ovat joko ihan vain mukautumisen kautta hiipuneet tai niitä on alettu suorastaan hävetä. Mieleeni tulee Lestadiolaisesta herätyksestä episodi, kun pihtiliikkeen seurauksena pitkin Suomea levinnyt haara ja Venäjän puolella edennyt haara kohtasi uudelleen Helsingissä, niin Narvan hurmoksen säilyttänyt haara tuomittiin Suomen jo seestyneen herätyksen piirissä mitä suurimmaksi harhaopiksi. Onko niin, että syntien anteeksiantamus ei enää anna ihmiselle iloa?

Tilanteet johtivat lopulta Helluntaiherätyksen syntymiseen eli rantautumiseen Suomessa. Siinä otettiin käyttöön uskovien kaste ja uskoontulemiset ovat olleet radikaaleja armolahjailmiöineen. Miten on nyt sitten onko Helluntaiherätys säilyttänyt alkuperäisen tuoreutensa, vai onko uusien sukupolvien rispaantuminen alkanut. Nyt ollaan siinä tilanteessa, että seurakunnista irtautuneet uskonnon uhrit ovat taivaallisia sanansaattajia, kun tietävät kertoa kovia juttuja entisestä kasvattajaseurastaan. Olemmeko siis sivistyneet ja kehittyneet ”Ei nyt enää” jumalan johdolla niin, että voimme hylätä Raamatun? Eikö ainakin yksi kohta olisi ajankohtainen: Älä tapa. Äläkä himoitse mitään toisen omaa! Työmies on palkkansa ansainnut?

Turvallisuusneuvoston sielu

Toinen maailmansota syttyi aikanaan ja runsaan romutuksen jälkeen voittajat kohtasivat Berliinissä ja tervehtivät toisiaan ystävinä. Romua oli tullut kylliksi yhden sukupolven osalle ja niinpä muodostettiin slogan: Ei koskaan enää! Saatiin aikaan YK ja siitä piti tulla sellainen rauhan Sampo, joka ratkaisee asiat oikeudenmukaisesti. Kirkasotsaisesti ajateltiin, että voittajavaltiot ovat kärsimyksillään ja uhrauksillaan käynet läpi sellaisen puhdistuksen, että he yhdessä hoitavat asiat parhain päin. Muodostettiin Turvallisuusneuvosto, jossa on voittajavaltioilla pysyvät jakkarat ja ylivertainen voima, joka on veto-oikeus.  Kukin  voi yksin torjua epäoikeudenmukaisuuden, jota toiset eivät asiassa näe.

Kaikki se, mitä Kansallissosialismi tai Fasismi edusti,Päätettiin kitkeä pois ja julistaa laittomaksi  jopa ihan kaikkia tunnuksia ja tervehdyksiä myöten.  Onnistuiko operaatio? Ilmeisesti ei ihan.  Kun uutta järjestystä Eurooppaan alettiin rakentaa niin siinä tapahtui paljon hyvää, mutta siimeksessä näennäinen hyvä teko olikin suunnitelmissa paria askelta pitemmälle, jonne länsimainen ajattelu ei yltänyt. Berliinin jako vyöhykkeisiin on surullinen sivu rauhan historiassa.

Ilmeisesti ei kukaan Kansainliiton seuraajaksi perustetussa YK:sa osannut ajatella, että Turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenet eivät muistaisikaan sanaa: Ei koskaan enää! On siis erikoista, että rauhan rakentajat muuttuvat itse rauhan rikkojiksi ja oikeuttavat tekonsa nostamalla käden veto-oikeuden merkiksi.Monet hyvät aikeet ja toiveet ovat sikäli vajavaisia, että paratiisin käärme löytää tiensä aina jostakin raosta paikalle.

Kun olen katsellut taltiointeja suurten sotilamahtien paraatijuhlista, niin olen ajatellut, että mahtaa siinä tulla kaikkivaltiaas olo. Sadat ja tuhannet ihmiset ovat valmiit paraatipuvun sijasta pukeutumaan sotisopaan ja lähtee käskystä mitä merkilliempiin hommiin. Hommiin, joka on tuhoisaa lajitoverille ihan lähellä ehä vain hakattu metsä aukio erottaa mutta on niin kaukana ja kuitenkin niin lähellä.

Kun kristillisissäkin piireissä paljon puhutaan, ettei nyt enää tarvita vanhanaikaista ajttelua, koska uusi uljan maailma on kuoriutunut ja omaa niin valtavasti tietoa. Onko niin, että olemme sivistyneet ja tulleet esi-isiämme paremmiksi naapuria rakastaviksi. Eikö ole tunnustettava, että syntiinkankeemus ei ole lieventynyt eikä sivistynyt yhtään sen alun jälkeen  Ihminen kykenee kaikenlaiseen, jonka luulimme jo olevan mahdotonta. Kun kaikki olemme kiinnittäneet Ukrainaan huomiomme, onko kukaan tarkkaillut muuta maastoa, jota voidaan nyt muokata suuren tragedian siimeksessä ihan huomaamatta.

Kaksoiskansalaisuus

Kaksi tunnettua artistia on tehnyt kappaleet koskien kahden maan kansalaisuutta. Siinä yhteydessä se hyvin ymmärrän, kun olen suuren osan elämästäni kokenut jotenkin muukalaisuutta. Mieleeni tuli henkilö, joka halusi itselleen muukalaispassin ja hän myös sai, kun hänellä oli sukua kahdella mantereella. Se järjestely helpotti jollaoin tavalla sitä liikkumista paikasta toiseen.

Tämä ei kuitenkaan kosketa sitä aihetta, joka tuli ajankohtaiseksi , kun vahvistettiin laki kaksoiskansalaisuudesta. Muistan , että aiemmin esimerkiksi N-liitosta pois muuttaneen piti luopua siitä kansalaisuudesta, kun otti vastaan jonkin toisen maan kansalaisuuden. Kun ajattelemme syvällisesti mitä kansalaisuus merkitsee, niin on vaikea kuvitella sisäistä ilmapiiriä kotimaiden keskinäisessä kriisissä omaa asemointia osapuolien välillä. Kummankin maan kansalaisuus vaatii osuuttaan lojaaliudesta ja kummalle sydän on annettu, koska sitä sympatiaa on vaikea jakaa.

Meillä on vapaissa länsimaissa hengellisellä alalla joitakin kaksoiskansalaisuuksia. Sen lisäksi voidaan elää kahdella tiellä käytännöllisesti. Voimme olla ns. kahdentien kulkijoita. En tiedä onko se oikeasti mahdollista. Ehkä se on niin, että yhtä tietä kuljemme, mutta toisella tiellä vain poikkeilemme. Ihminen voi elää täysillä oman lihansa tavalla ja poikkeilla joskus kirkossa jumalanpalveluksessa tai seuratilaisuuksissa. Luterilainen on voinut olla esimerkiksi helluntaiherätyksessä täysillä mukana aina siihen asti, kun helluntaiherätys valitsi järjestysmuodoksi kirkollisuuden. Kahteen kirkkoon ei voi kuulua, se on raja. Uskoville voi myös käydä niin, että kaidantien kulkeminen alkaa rasittaa ja tuntuu hyvältä tuulettua joskus poikkeamalla laveantien avaruuteen. Siinä on vain se ongelma, että voi jäädä sille tielle, johon ei aikanaan päätetty kokonaan lähteä. Onko sitten elämässä vain värieroja vai onko jotain ratkaisevampaa? Raamattu ei mahdollista kahdentien kulkemista hyvänä elämäntapana. Jeesus sanoi aikanaan: Minä olen tie , totuus ja elämä! Hän siis antaa mahdollisuuden elää hyvän elämän vain yhtä tietä kulkien.

Metsäkato

Korvet raivas kasket kaatoi, nukkui nurmiin ikuisiin. Eivät tieneet, että syyllistyivät ”metsäkatoon”, kun on nälkä koittaa tehdä jotain. Suon voitti aikanaan Koskelan Jussi kuokkansa kanssa, mutta siinä sivussa piti kuitenkin elää suon kuivumista odotellessa. Eikä siinä soiden kuivattamisessakaan autuus ollut, koska kuivatettu suo ja savella pelloksi muunnettu ei ole enää monimuotoinen, kun kylväjä toivoo aina puhdasta satoa.

Joskus sanottiin lisä ei tee pahaa muussa kuin selkäänsaannissa ja tien jaossa. Tiet hoidettiin tasan jaettuina pätkinä ja siinähän haluttiin säästää. Tietkin olivat luonnontilassa , siinä oli ikäänkuin kolme raidetta. Keskellä hevosen kavioille ja sivuilla kärynpyörille. Siinä pystyi somasti ajelemaan polkupyörällä kun oli kahdelle, kummallekkin oma raide. Nyt ei ole raiteita on jotain muuta ja pääosan tiestä omistaa joku virma, mutta rakkaudesta tuskin on kyse, kun pääsee välillä rupsahtaan.

Ajatellaan hetken 1940 luvulta tännä mihin on tultu.Sieltä loppupuolelta on ensimmäiset muistot. Autot tulivat Idästä. Merimiehet toivat joitakin kappaleita, joita sanottiin uitetuiksi. Volokkaria eniten, kuplaa, joku mersu malliksi.  Tulipa aika, että kahvilaiva tuli viimein. Kaikki eivät kuitenkaan puhtaaseen makuun heti tottuneet, vaan piti veistää siitä sinisestä pötköstä lisämakua. Oli kahvin selvikettä, nyt sekin on tarpeetonta. Itä-saksasta tuli silitysrautoja ja Warret ja Trabantit taisi joku Zwikkaukin tulla. Euroopasta tuli siis kyllä aatteita ja kulutustavaroita, mutta ei käskyjä ja tirektiivejä.

Maataloudesta ja ruuan hinnasta saimme painia keskenämme, nyt ministerillä on painikumppanina koko komissio, jossa kokoonpanossa ei ole yhtään Suomen asialla, koska se on erityisesti suomalaiselta kielletty.  Mepit eivät voi olla Suomen asialla, kun pitää liittyä puoluekoalitioihin ja laulaa niiden lauluja, jotka eivät vältämättä tiedä, missä Suomi on ja, etteivät täällä palmut huoju ainakaan vielä, vaikka niin jo eletäänkin mediassa. Pääasia, että nyt olemme niissä pöydissä, missä asioista päätetään. Sehän oli tavoite ja saavutettu etu.

Gorba ja Ronnie!

Olipa kerran kaksi mahtimaata: N-liitto ja USA, jotka hallitsivat poliittista näyttämöä. Niin kuin Vatikaanin valkoinen savu kertoo ratkaisun syntymisestä. Saman asian ajoi noiden kahden mahtimiehen hymyn täyttämä kättely Islannissa. Saimme huokaista helpotuksesta. N-liitto oli vihdoin saanut henkilön, joka osasi esiintyä ihmisille ja ennen kaikkea hymyillä ystävällisesti. Kaikki hyvin koko maailmassa, jos nämä kaksi tulevat ystäviksi.

Onnela ei saanut kuitenkaan elää kauaa. Gorba lähtee lomalle.  Tehtiin vallankaappaus, joka eli hetken, mutta mullisti kuitenkin epäonnistuessaankin lähes koko maailman. Tiedon saimme tiedotusvälineistä. Meillä oli silloin vieras ja ystävä Leningradissa, jolle otimme puhelun. Sieltä vastattiin, joten totesimme amatöörien hommia. Kuitenkin kaikki sai aikaan suuren sisäisen hämmingin ja sen aika monet kortit jaettiin uudestaan. Erikoisin toimi oli Moskovan Valkoisen talon koeponnistus ampumalla panssarivaunun tykillä varapresidentin työhuoneeseen.

Se oli kuitenkin aikaa, jolloin johtajat kunnioittivat toisiaan vai oliko se sen salkun painon kunnioitusta? Tänäänkään kunnioituksesta ei olisi haittaa, koska niissä salkuissa on edelleen elämän ja kuoleman kysymykset pienessä paketissa. Suomessa on ollut sananlaskuja, joita olisi hyvä muistaa sekä edesmenneitten johtajien viisaudet. Viisauden alku on tosiasioiden hyväksyminen. Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto. Ystävät on hyvä olla lähellä ja jos vihollisia pitää olla ne mahdollisimman kaukana.

Oi Herra siunaa Suomen kansa! Kristillinen usko on ollut maamme turva niin hyvinä kuin pahoina päivinä, siis luottamus Jumalaan ja Hänen johdatukseensa. Älkäämme hyljeksikö sitä periaatetta nytkään, kun corona koettelee ja maailman politiikka tuo epävarmuutta, ollaan kuitenkin rohkealla mielellä.

Ehdottomuuksien mahdottomuus

Raamatusta on jälleen kysymys. Onko se Jumalan sanaa? Jos on miten siihen pitäisi suhtautua? Sitooko se meitä vai avaako kaikki ovet levälleen?  Jos emme välitä Sanasta, mitä siitä seuraa? Jos luemme kirjaimellisesti, mitä siitä seuraa.  Pakko todeta, että lyhyellä tähtäyksellä seuraukset eivät välttämättä näy mitenkaan.Olen joskus ajatellut profetta Jesajaa, Hänen profetiansa aikajänne oli noin 600 vuotta. Nykykriteereillä hänet olisi pitänyt kivittää vääränä profeettana, kun toteutumista ei kuulunut eikä näkynyt. Jos minulle olisi profetoitu: Tulet normaalipainoiseksi, silloin tiedän sen, että ollakseen oikea profetia sen täytyy tapahtua minun elinaikanani.

Palataan Jesajaan. Minusta näyttää, että todiisteet sen puolesta, että Jesja profetoi Pyhässä Hengessä ja Jumala toteutti aikanaan suunnitelmansa, joten jotain tekemistä Jumalalla oli sekä profetian, että Jeesuksen kanssa.  Vai voisiko ajatella myös niin, että Jesajan profetia toteutti itseään niin, että luettiin miehestä, jonka piti kärsiä tavattoman paljon. Etsittiinkö vain järjen kanssa sopiva uhri ja toteutettiin sanotut sanat.  Kai voimme todeta, jotain yliluonnollista oli Jeesuksen elämässä kaikkineen. Kysymys kuuluu nyt sitten saako luonnollinen kajota yliluonnolliseen?

Me tiedämme, että Jeesuksen toiminta liittyi suuresti ihmisten pahoinvointiin, johon syynä on syntisairaus. Jos luotu ei pääse Luojansa kanssa harmoniaan, niin säilyy ehkä jopa elämänmittainen jännite, joka rassaa enempi luotua. Luoja on valmistanut pääsyn sisäisestä ristiriidasta ja on surullinen, jos ihminen hylkää sellaisen asian, joka olisi henki ja elämä. Kun tulee ongelma vastaan, josta Jumalan sana sanoo jotain, mutta lihallinen mieli on eri mieltä, syntyy ongelma. Jeesus sanoi: Rauhani minä annan teille, Minun rauhani, en minä anna niinkuin maailma antaa. Rauha syntyy kahta tietä! Jumala tarjoaa rauhaansa syntien tunustamise ja tunnistamisen ja anteeksiannon tietä. Maaima, jota Raamattu ei sido, antaa rauhan eisemitään-tietä ja sehän on niin yleistä, kaikki niin tekee.  Valinta on ihmisen.

Jos sitten eteen tulee totuus, joka Raamatusta luettuna loukkaa jotakin, tulee ongelma siinä, kun ei voida kieltää, etteikö niin ole kirjoitettu, mutta se on hylätty tarpeettomana. Synti ei ole Jumalalle ongelma, ei edes uskovassa esiintyvä synti, toistamiseen. Hän antaa anteeksi, mutta ei voi antaa anteeksi sellaista, jota kieltäydytään tunnustamasta tai edes tunnistamasta. Tästä syystä Paavali sanoo: Jos meillä on toivo vain tätä elämää varten olemme kaikista ihmisistä surkuteltavammat!

Tämä aika koettelee vakaumuksemme ja antaa mainioita mahdollisuuksia kompromissiin, joka helpottaisi elämää, mutta samalla lohikäärmeen tavoin vainoaa meidän uskoamme ja sammuttaa sitä hyvän tuntuisilla asioilla, jotka olisivat vanhalle aatamille mieluisia. Miten voit vastustaa hyviä tarjouksia? Yksin uskon voimalla!Raamattu sisältää koko joukon asioita, joissa on synnin tuntomerkit ja joita me joka päivä rikomme. Otamme vaikka vain kielen synnit malliksi. Me sallimme itsemme langta uudestaan ja uudestaan. Kun Jeeus kuitenkin rakastaa meitä, jotka lankeilemme, niin olkaamme armokeskeisiä siinäkin, kun synnistä puhumme. Jos joku ei Sanaa tunnusta Jumalan sanaksi, se ei koske niin hyvässä kuin ei pahassakaan. Silti tilinpäätös tulee meille kaikille. Olkaamme armollisia omaa sieluamme kohtaan ja otetaan tarjottu armo vastaan silloin, kun se on selkeästi tarjolla

Minne olet matkalla Suomi-neito

Media on valistanut minua viimeisten viikkojen aikana, että on tulossa tärkeät vaalit! Meidän onnelamme tulevaisuus ratkaistaan näissä vaaleissa. Mistä asiasta minä nyt sitten päätän, kun ääneni jollekin annan? En oikeasti tiedä. Ehdokkaita on viljalti, puolueita on viljalti, mutta mistä minä tiedän mitä asiaa kukin puolue ajaa ja vielä vähemmän ymmärrän mitä merkitsee yksi valittu. Kumpi on tärkeämpi puolueen kanta vai yksilön kanta, onko tämä puoluevaali vai henkilövaali. Ehdokkaat mainostavat, puolueet mainostavat, mutta mitä mainokset kertovat? Kun emme tiedä mitä ja miten, niin on hyvä kirkastaa puolueen kilpeä ja ehdokas voi vain vakuutella olevansa oikealla asialla, mutta mikä on se asia?

Jos ajattelen asiaa reaalisesti, kai paljon huonompaa ei voi olla edessä. Kun ajattelen läheisen ihmisen imusolmukesyöpää, jota on viimeksi hoidettu leukaperiä kopeloiden ja sanotaan : Katsotaan taas vuoden päästä. Nykyisin pitäisi ensin tilata aika, että pääsee tilaamaan aikaa ja sitten luvataan soittaa takaisin, mutta kun soittoa ei kuulu ollenkaan, niin lohtu on pieni. Itse en ole sotealaa rasittanut oikeasti juuri koskaan. Kohta parikymmentä vuotta sitten olin hetken hoidossa, mutta sekin hoitosuhde loppui, kun lääkäri hävisi ensin terveyskeskukseen paikkaan, jota kukan ei osannut neuvoa  ja lopulta kokonaan muualle. En tarkoituksella valita, koska voin ihan hyvin.

Nyt on tullut esille asia, joka on kai jo kauan tiedetty, mutta ei ole osattu hoitaa ja se on: Hoitajapula. Varmasti työ on vaativaa ja parasta tulosta antavaa, kun pelastetaan ihmishenkiä ja korjataan onnettomuuksien jälkiä. Kaikki kunnia ja kiitos heille. Minun lapsuudessani se oli kutsumustyötä, mutta sitten huomattiin, ettei kutsumus elätä. Meidän asiakkaiden pitäisi alkaa antaa kiitosta jokaisesta onnistuneesta kohtaamisesta terveyskeskuksessa tai muussa yhteydessä. Minä voin vain todeta, että rokottajat ovat hyviä ihmisiä, he haluavat auttaa ei satuttaa potilasta.  Jos nyt päällimmäiseksi jää lausunnot järjestelmän sisältä, miten aliarvostettua ja raskasta työ on, niin se ei ehkä ole paras kannustin nuorille hakeutua alalle.  Vanhojen aikojen muistelu ei ole hyvää käytöstä, mutta sen verran sanon, että jos aikoi elää oli tehtävä sitä työtä jota oli tarjolla ei voinut paljon valita.

Toivottavasti jonakin vuonna corona hiipuu, kuormitus vähenee ja henkilökunta saisi tavalla ja toisella kokea olevansa arvostetussa ammatissa. Asiakkaat antaisivat palautteen kiitollisina siitä, että selvittiin. Valtuustot saavat kokoonpanonsa ja eteensä jotain bumagaa, mistä lähteä asiaa viemään eteenpäin. Jospa vielä talkoohenki ja lähimmäisenrakkaus kokisi renesanssin, niin maa olisi vieläkin onnellisempi. Joskus, valitettavan harvoin vastaan tulee hymyileviä iloisia ihmisiä, silloin itsekin elpyy hengessään. On ainakin joitakin, jotka nauttivat elämästään, vaikka saattavat tehdä arvostamatonta työtä. Aikanaan ajauduin halveksittuun ammattiin, kun jäin armeijan palvelukseen. Kyllä siinäö vakaumus koeteltiin monta kertaa, kun oli perhettä ja kersantin palkka. Kun sitten aikanaan siirryin siviliin, niin kateutta oli ilmassa. Uhraus ei ollut mitätön, kun piti niillä pikku pennosilla luoda puitteita perheen elämälle. Piti melkein kynän kanssa laskea voiko ottaa lankapuhelimen. Elämä on ollut rikas antaja kaikkea hyvää ja siksi toivonkin ja rukoilen, että se ikävähkökin työ olisi jollekin sopiva elatukseksi. Että Jokainen löytäisi elämästään mielekkyyden.