Kirjoittajan arkistot: laurileevi

Tietoja laurileevi

Eläkkeellä oleva kapiukko. Harrastan elämää! Vanhetessa vanhat asiat kääntyvät päällimmäisiksi! Saattaa muuttua enemmän uskoa käsitteleväksi?

Hiippakuntavaltuustosta

En ole lähelläkään mitään kirkollista elintä, joten olen vapaa katsomaan asiaa puhtaalta pöydältä. Eli olen asiantuntija, joka ei tiedä todellisuudessa asiasta juuri mitään. Tunnen joitakin henkilöitä, jota ovat po kollegioon kuuluneet, ihan tavallisia ihmisiä En siis tietäisi ilman pääkaupunkiseudun pirteää toimintaa lukuun ottamatta mitään muuta kuin, että sellaiset valtuustot ovat olemassa.

Olisi ihan mielenkiintoista tietää minkälaista keskustelua on käyty silloin, kun instituutio on pystytetty. Varmaan siinä on ollut ihan järkevät perusteet. Näyttää siltä, että kaikin osin ei tavotteisiin ole päästy, koska lakkauttaminen on ollut esillä. Toisaalta kuitenkin ainakin osalle porukkaa se on näyttäytynyt hyödyllisenä ja lisää kehitettynä vieläkin hyödyllisemmältä.

Vilkas ja joskus juonitteluun taipuvainen mielikuvitukseni alkoi laukata enkä pysty pitämään ajatuksiani ominani. Ensiksi tulee mieleen, että seurakunta-aktiivit saavat hiekkalaatikon, jossa saa istua ja puhua viisaita tai vaietä. Jokatapauksessa suurin into tehdä jotain saa täyttymyksensä, kun saa istua kokouksessa, jonka ei ehkä ole tarkoituskaan tuottaa mitään mullistavaa.

Toinen hienompi ajatus olisi sellainen, että foorumi voisi tuottaa seurakuntaelämään uusia toimintoja jotka rikastuttaisivat paikallisten seurakuntien elämään tapahtumia eri teemoista. Voisi tuottaa vierasvaihtoa seurakintien kesken ja näin tuoda etäällä olevia lähemmäksi toisiaan.

Joku osa on epäonnistunut ja toinen onnistunut liian hyvin, koska ristivetoa on tullut. Vaihtoehtoja voi olla useita. Jossain on ehkä koettu, että aikaa on kulutettu, mutta ei tullut kissalle takkia. Jossain on koettu, että nykyisenä aikana demokratian täytyy ulottua sinnekkin, missä sitä ei ole ennen ollut. Voidaan ajatella, että nyt on saatu hiippakuntiin kollegio, joka voi katsoa piispan perään ja pitää hänet kaidalla tiellä. Tämähän on tietysti loukkaava ajatuskin piispan näkökulmasta. Voidaan tarkkailla paikkakunnittain julistuksen tasoa ja käytössä olevaa sanastoa ja sitten on harteita antaa lausuntoja ei suotavista ilmiöistä.

Mitä tahansa taustalla onkin, niin nyt varmaan olisi aika ryhtyä rukoukseen Suomen puolesta, että Jumalan hyvä tahto tapahtuisi myös midänkin tykönämme.

Makiavellismi

Kun eteläisessä metropolissa suomalaisten rakentama hotelli siirtyi markkinatalouden piiriin, voitiin avata myös kerros, johon hissi ei koskaan pysähtynyt. Sieltä löytyi nykypolitiikan hautomo, jonka motto on: Kaikki kannattaa tallentaa mitä voi niin ystävistä kuin vihollisista, kun ei tiedä mikä tieto osoittautuu kultajyväksi. Siellä oli nimittäin seinillä pienehköjä nauhureita hyvin mittava määrä.

Pottuja maksetaan pottuina, vaikka ne olisivat ylivuotisia. Mitään ei anneta anteeksi, vaan odotetaan tilaisuutta perunakaupalle. Mediassa vilahtelee luontevasti miten s-postissa on sanottu ja todistusaineisto on relevanttia, vaikka tavallaan se on laitonta kaapata ja julkaista ihmisen s-postiviestintää, jos ei ole saanut asianomaisen kädestä asiaa. Tietolähdesuoja on tärkeä, mutta myös sen suojissa voi olla liikehdintää, joka ei kaikin osin ole ihan oikeaa toimintaa.

Olemmeko muuttuneet brutuksiksi, joka edessä kumartaa kohteliaasti, mutta viitanliepeessä on iskuvalmis tikari, joka toimii nopeasti ja tehokkaasti omaksi hyväksi. Amerikassa sanotaan olevan uudella johtajalla ns kuherrusaika, että hän voi istua tuolilleen ja katsella ympärilleen ja oppia tunnistamaan housen apuväkeä. Vasta vähän myöhemmin käydään rankemmin asioihin. Suomessa on vähän toinen tyyli. Uuden ministerin pitää olla täydellinen heti, vaikka ei ole vielä tutustunut kaikkiin ministeriön virkamiehiin. Eli henkilö astuu virkaansa luottavaisena ja asiallisena, mutta ei vielä tiedosta ilmapiirin raadollisuutta.

Onko valta niin makeaa? Ja vallanhimo niin vallitseva, että kestää huudon eduskunnassa, syyttelyt ja pilkanteot, jollaisena istunnot näyttäytyvät televisiosta katsottuna. Kun kuitenkaan palkka ei ole vihreitten oksien vertaista. Ja kuitenkin Esivalta on Herralta! Mietityttää millaisena Herramme Suomen kansan näkee? Olisiko tämän päivän betlehemin seimi kauppakeskuksen ikkunassa edistämässä kulutusta?

Sekulaari maailma siirtää kristinuskoa marginaaliin, koska muilla asioilla on niin paljon parempi tuotto. Olemmeko myös kristikunnassa tuomassa lisää hyvää keskuuteemme? Hyvää joka on parhaan vihollinen?

Jättiläiset

Raamattu kertoo suurista yksilöistä, joita nimitettiin jättiläisiksi. Niiden alkuperäkin on selvillä ja niitä oli kai melko paljon, kun ongelma vaati lopullisen ratkaisun vedenpaisumuksen muodossa. Kuitenkin vielä Promislandian valtauksen yhteydessä kerrotaan niin suurista yksilöistä, että vakoojat tunsivat olevansa kuin heinäsirkkoja heidän rinnallaan.

Jossain vaiheessa sain mieleeni ryhtyä miettimään mitä ne jättiläiset puhuvat tämän ajan ihmiselle. Sehän on hybridi, jossa on jotain Jumalan luomaa, mutta sielunvihollinen on antanut kasvuhormoonia siihen. Otetaan vaikkapa terveys esimerkiksi. Meidän tulee syödä ruokaa ja juoda vettä, että säilymme elossa ja terveinä. Ylipainoisena tiedän, että minä en itse hallitse kaikkea elämässäni. Olen kuin heinäsirkka voimiltani, jos alan ajatella, että minun tulisi painaa 15 kiloa vähemmän. Nälkä on luonnollinen tarve, mutta vääristyneenä panee tankkaamaan liikaa ja näin tuhoaa hyvää elämää.

Sitten on kehon kunto. Harjoitus on tervettä, kun se on tervettä, mutta joillakin se menee siihen, että erilaisilla kemikaaleilla autetaan hauiksen kasvua. Jälleen epäterve ilmiö.

Säästäväisyys on hyve, mutta häiriintyneenä voi viedä ihmisen lähes nälkäkuolemaan, kun varannon pitää kasvaa. Anteliaisuus on hyve, mutta omat tarpeet pitää ensin täyttää ja sitten voi, mutta milloin tulee raja, että on varaa uhrata.

Viimeisenä pieni piipahdus seksuaalisuuden alalle. Nykyinen ymmärrys näyttää olevan se, että on samanlaisesta tarpeesta kyse kuin syöminen ja juominen. Asia joka vaatii osansa silloin ja tällöin. Aiemmin kuviteltiin, että on aviopari, jonka Jumala on yhdistänyt ja antanut heille jotain salaista mannaa, joka pitää suhteen kunnossa ja johon liittyy myös lisääntyminen. Jos se on nälän ohella tarve jota voidaan tyydyttää niinkuin syömistäkin. Voidaan syödä kuoripottuja kastaen suolapussiin tai sitten ääripäässä jäätelöä hunajalla., niin mitäpä siihen on lisättävää, jos kerran hedelmä on hyvää. Jos vietti on Jumalalta, niin Hän voi sitä myös hallita, mutta miten, jokainen keksiköön itse.

Taivaallinen rauha

Käväsimpä päiväunilla, joka tuntui ihan mukavalta. Ainaki mieli ja ruumis rauhoittuu hetkeksi, vaikka taas toisaalta lähimmäiset voivat häiriintyä raskaan unen äänistä. Jotenkin ihan yllätyksenä tuli mieleeni Taivaallisen rauhan aukio. Taivaallinen on ainakin sanana tuttu sekulaarillekkin ihmiselle, mitä tarkoittaneekin. Jäätelö voi olla taivaallisen hyvää ym.

Aina silloin ja tällöin näemme elävää kuvaa sieltä kaukaa Taivaallisen rauhan aukiolta. Sitä reunustavat merkittävät rakennukset, joita ilmeisesti jokainen valveutunut kiinalainen halua käydä valokuvaamassa.Rauha ja harmonia näytetään meille useimmiten, mutta tiedämme, että toisenlaistakin menoa on ollut, jota ei voinut salata. Panssarivaunu muulloin kuin rauhanpäivän paraatissa merkitsee, että se on pahanteossa toisaalta, mutta palauttamassa rauhaa toisaalta.

Meillä on kirkko eikä ainoastaan yksi, vaan kirkkoja. Sitten on erilaisia uskonnollisia yhdyskuntia, joten meillä näyttäisi olevan useita yrityksiä tuottaa taivaallista rauhaa. Osa kansasta tilastojen mukaan on jo ikäänkuin syntinä hyljännyt ajatuksen taivaallisesta rauhasta jo täällä ja viimein päivien loputtua se vasta toden teolla astuu voimaan. Jos vain näkyvä on todellsta, niin miksi pitäisi hötkyillä? Koitetaan löytää vihreä oksa ja laitetaan puitteet, jossa on rauha.

Olemme saaneet nähdä vilauksia pytingeistä, joissa tasa-arvoisista tasa-arvoisimmat viettävät aikaansa. Onni on monelle linna johon on vapaaehtoisesti muurattu muuri ympärille ja pihapiirissä juoksee vapaana verenhimoisia koiria, joiden merkkiä en tiedä, mutta tehokkaita ovat.

Vielä viime vuosituhannella oli muistini mukaan aika, jolloin illuusio taivaallisesta rauhasta eli. Kun ajallinen rauha oli allekirjoitettu ja velvoitteet suoritettu, niin Suomi ikäänkuin aamukukko ravisteli höyhenensä ja kiekaisi kaikkien kuuluville.Kirkot voivat hyvin. Maan isä nimitti piispat, kenraalit ja ministerit. Taivaallisen aukion eräällä seinällä on kuva hänestä, joka kaiken sai aikaan. Ehkä meidän maanisä ei saanut ihan kaikkea aikaan, mutta hänen kuvansa oli kaikkialla. Piispanvaali ei aiheuttanut niin paljon ja kroonistuvia intohimoja, kun maanisä käytti valtaansa valiten sopivimman.

Herätysliikkeet saivat olla rauhassa, koska kaikki näytti ulospäin niin hyvältä. Kirkkopyhät ja kesäjuhlat kaunistivat tilastoja. Elä ja anna toisten elää saattoi olla voimassa. Ajan myötä, kun demokratia on tullut asumaan kaikkialle eli syö jokaisesta pöydästä, niin taivaalliset rauhanaukiot ovat alkaneet avata toiset kasvot näkyville. En ole varma mistä se alkoi, mutta : Raportti lestadiolaisuudesta, joskus 80-luvulla oli airut siitä mitä tuleman pitää. Kirjassa tuli silloin vain kärsineen osapuolen ajatukset esille, kun liikkeen johto istui penkillä ylväästi tuppisuina luullen, että kuiva roska takista varisee.

Ei varissut. Alkoi ilmestyä kirjoja, jotka kertovat ”totuuden” ja vain totuuden. Me olemme kuulleet sanomia siitä, että eri liikkeet kamppailevat hajaantumisilmiön kourissa. Me näemme sitä, että delegoitu lähetystyön metodi on muutettava ja katalysaattorina muutokseen on raha, jolla on monta nimeä. Meno on kuin konserissa, jossa osa orkesterista soittaa finlandiaa ja toinen osa säkkijärven polkkaa ja joku hakkaa lautasia ja kapellimestari pyyhkii hikeä. Elämmekö galna daagar hajalleheittäjän komennossa?

Hengellistä argeologiaa lestadiolaisuuden kaivauksilla

Elämässäni oli aika jolloin uskoin, että painettu sana on totta. Jostain sain käsiini kirjan, joka kertoi Martin Lutherin elämästä. Raamattukurssilla Karkussa me pidimme puoliltapäivin hartaushetkiä ja minä menin rohkesti ja pidin hartauden, jossa luin pätkän tuota kirjaa. Pääopettaja kysyi jälkeen , mikä kirja se oli, mutta ei kommentoinut mitenkään. Vasta paljon myöhemmin sain tietää, että se oli romaani, mutta paljon faktaa oli siinä myös. Näin voivat syntyä sitkeätkin käsitykset siis aivan tyhjästä.

Tutkimuksen aiheena on siis vainme-henki, jota on havaittavissa lähes kaikissa hengellisissä liikkeissä ja kirkoissa. Tällä kerralla tutkimuksen kohteena on lestadiolaisuus. Tutkimuksen kohteena ovat omat kokemukset, perimätieto ja julkisuudessa oleva sanankäyttö. Ensinnäkin on huomattava se, että lestadiolaisuus syntyi yhtenäisku lttuurissa, jossa Luterilainen kirkko siis katolinen kirkko, joka omaksui kuninkaan päätöksellä Luterilaisen toimintamallin ja opin. Kirkkoherra oli seurakuntansa suvereeni paimen ja LLL sai myös piispalle kuuluvia tehtäviä hoitaakseen. Hänellä oli siis seurakuntaelämä hyvin hanskassaan. Jumala tarvitsi juuri sellaisen poikkeuksellisen ihmisen tulen sytyttämiseen.

Kun LLL vaiheiden jälkeen sai herätyksen ja sai myös johdatusta armon salaisuuteen, niin hän toi sen julki kaikella tarmollaan ja sai aikaan liikehdintää. Tilanne oli hänellä hallinnassa, mutta aika kävi lyhyeksi eikä seurakuntarakennetta oltu ilmeisesti saatu vahvistetuksi, kun kuolema niitti herätysjohtajan pois. JR astui remmiin johdattajan paikalle ja kai se oli jotenkin sovittukin ja aluksi myös hyväksytty. Sitä mukaa, kun JR menetti elinvoimaansa toisten veljien voimat alkoivat kasvaa ja se tiesi tappeluita poikain välillä, joihin JR koitti puuttua sovittelevasti, kunnes alkoi samalla nimellä olla useampia seuratilaisuuksia paikkakunnilla. Silloin erilaiset nimettiin eriseuraisiksi, josta termistä on tullut tehokas ja paljon käytetty ase. Kysymys kuului: Tulevatko ne toisetkin autuaaksi? Johon JR vastasi suurinpiirtein näin: Tulkoot, jos tulevat, mutta me näemme Raamatusta vain yhden seurakunnan. Tämä sinetöi asiat . Vaikka tuo tokaisu voidaan tulkita kärttyisen vanhuksen turhautumiseksi, kun elämäntyö hajoaa käsiin.

Ymmärrys Jumalan valtakunnasta oli vajavainen ja siksi alkoi ikäänkuin blokkiutuminen eri valtakeskusten ympärille ja jokainen ryhmä omi itselleen lestadiolaisuuden parhaan ytimen ja taivaan yksinoikeudella. Tämä vainme-oppi oli tarkoitettu jäsentenväliseen sodankäyntiin, mutta pääsi karkaamaan julkisuuteen. Tosin entisten veljien helvettiin tuomitseminen pyyhkäisi laudalta myös muun nimiset uskovat pois.

Haarassa, jonka parhaiten tunnen, on yhdenmukaisuuden vaatimus hyvin tarkka. Aikojen alussa valittiin eduskuntaan joku liikkeen jäsenistä, joka puettiin maan tavan mukaan kovilla kauluksilla, joka oli jonkin haaran mielestä maailmallisuutta ja lihallisen eriseuran vaikutusta. Poikkeamat käytännöistä ovat saaneet epäilemään toisen ihmisen pelastusta. Niihin kuuluivat muunmuassa vaikkapa solmion käyttö julkissti.

Liike ei ole sietänyt toisia julistajia eikä muiden hengellisten ryhmien julistuksessa ole koettu mitään kuulemisen arvoista, joten on suhtauduttu kielteisesti kaikkeen muuhun hengellisyyteen. Yhtenäisyys on ryhmissä rikkumaton siinäkin, että toiseen hengelliseen kontekstiin liittynyttä ei yleisesti enää pidetä veljenä eikä sisarena. Ei vaikka huutaisi: Minä olen Joosef teidän veljenne. Toki Pyhä Henki tekee työtään yksilöissä ja sanan avautumista tapahtuu, jos sopeutuminen maailman menoon ei sammuta henkeä

Lain lukeminen

Lait säädetään ja sitten niitä luetaan ja tulkitaan. Kuulin jossain tarinan, miten vankilan tarkastuksen yhteydessä eräältä vangilta kysyttiin: Miksi hän on täällä? Hän vastasi: Pidin firmassani kirjanpitoa niinkuin hovioikeuden vähemmistö olisi pitänyt. Mitä se kertoo meille? Jos lain tulkinnasta äänestetään ja tasatuloksen takia puheenjohtajan ääni ratkaisee, onko oikeus tapahtumassa? Olisiko ihan yhtä hurskasta arpoa lopputulos?

Nykyajan hurja meno hirvittää, kun lakeja on ilmeisesti niin helppo muuttaa ja siihen riittää yleensä hallitusrintaman äänet, joten oppositio seuraa katseella miten parikinkymmentä vuotta sitten vallinnut mieliala alkaa muuttua lähes rikollisuudeksi.

Kun aikoinaan Suomi päätettiin raitistuttaa kieltolailla, niin saivat viranomaiset kovasti töitä trokareiden hommien takia. Siltä ajalta on tietysti ihan hyvääkin asiaa muunmuassa piikkimatto autojen vauhdin hillitsemiseksi. Trokaus oli laitonta, mutta kuitenkin kovaateetä myytiin ainakin luottoihmisille. Kun sitten laki äänestettiin nurin, niin olisiko kaikkia niitä pitänyt vähän kurkuttaa, jotka eivät menneet ostamaan valtionviinaa? Silloin sai vakaumuksensa pitää ilman seuraamuksia. Onko vieläkin humanismia sen verran?

On muuten miettimisen arvoinen asia miksi pontikankeittäjiä pantiin vankilaan, kun valmisteet vastasivat toisiaan valtiolla ja yksityisyrittäjällä? Vain bisnes eli monopoli oli syynä. Nykyisin on myöskin havaittu, että omaisuutensa puolustaminen on arvelluttavaa hommaa, kun pitäisi osata voimankäyttö säätää niin, että hyökkääjään sattuisi, mutta ei jäisi jälkiä. Muuten ei hyvät heilu, jos varkaalle tulee tikku sormeen. Parempi on antaa pumpata bensat ilmaiseksi ja avata ruokapöytänsä jokaiselle ohikulkijalle. Ja niinhän nyt tehdäänkin. Onhan kuitenkin eroa, jos joku tulee ovelle ja pyytää hätäänsä apua tai marssii suoraan olohuoneen sohvalle ja kysyy, koska syyvvään.

Johtajuus kriisissä?

Hengellisten pohdintojen lisäksi ehdin katsoa yhdet uutiset ja katsoa kenraali Airon haastattelun.Haastattelussa sivuttiin myös UKK:ta. Ajatukset lähtivät laukalle, kun kuuntelin Keskustan ehdokkaiden luonnehdintoja, miten kansaa on kuunneltava.

MietinKekkosen johtamista, kun hän runnasi hallituksen. Kun päämies kutsui, kutsu otettiin vastaan. Hän kertoi ajatuksensa: Minä olen kutsunut teidät siksi, että me runnaamme maahan viiden puolueen enemmistöhallituksen. Sille annettiin nimeksi: Hätätilahallitus. Työttömiä oli 65000.

Joskus oli siis niin, että johtajat olivat profeetallista näkökykyä omaavia ja seuraajat luottivat johtajiinsa aina äärimmäisyyteen asti. Kun Isänmaa kutsui, miehet lähtivät ja tekivät mitä voivat. Nykyisin huudettaisi eduskunnassa ensin pariviikkoa puolivuotta olisi asiat valiokunnassa ja uusi huuto. Ovatko johtajat luopuneet siitä, mikä johtajille kuuluu: Nähdä asiat oikeassa valossa ja tehdä päätöksiä Isänmaan hyväksi, vaikka toiminta ei toisikaan ääniä seuraavissa vaaleissa? Profeetallisuutta koitetaan käyttää, mutta siihen tarkoitukseen, että voisi tietää trendit vuosien päähän.

Onko hengellinen johtajuus käynyt samaa prosessia läpi? Aina pitäisi tietää mitä on tulossa ja pitäisi osata reagoida kuin kissa, että aina tulee maahan jalat edellä.