Kirjoittajan arkistot: laurileevi

Tietoja laurileevi

Eläkkeellä oleva kapiukko. Harrastan elämää! Vanhetessa vanhat asiat kääntyvät päällimmäisiksi! Saattaa muuttua enemmän uskoa käsitteleväksi?

Makuuhuoneet

Kun silloin ja tällöin kysellään, miksi jotkut uskovat ovat niin kiinnostuneita toisten makuuhuoneiden tapahtumista. Pitänee vastata ainakin omalta kohdaltani. Vastaus on selkeä: Ei yhtään kiinnosta kenenkään yksilön makuuhuone, ketä siellä on tai mitä siellä tapahtuu. Ainoa mikä kiinnostaa on se: Miten Jumalan sanaa eli Raamattua niiltä tiimoilta käytetään. Tunnustaudummeko kaikki syntisiksi siellä ja muualla. Olemmeko täysin riippuvaisia Jumalan armosta ja Ristinveren voimasta.

Kun ihminen käy viimeiseen taisteluun täältä lähtiessään ja, kun hautajaisissa vainajaa saatamme, ei merkitse mitään kuinka monta ja minkälaatuista syntiä se maahan menevä keho on kokenut. Kyse on vain siitä, että yhteys armoistuimelle on ollut kunnossa. Siellä päässä ei koskaan ole niukkuutta. Jos elämä on niukkaa, niin vika on täällä alhaalla.Vaikeus tulee siitä, että emme tahtoisi antaa Jeesukselle hallintavaltaa koko elämämme kaikille osa-alueille.

Tärkeintä olisi, että antaisimme Jumalan sanalle sen kunnian, joka sille joka tapauksessa kuuluu. Tunnustaisimme Paavalin kanssa, että laki on oikea ja pyhä ja hyvä, vaikka meidän omat voimamme eivät sen seuraamiseen riitä. Synnin ja syntiongelman kanssa Jumalalla ei mene sormi suuhun, koska Hän on sen ratkaissut Pyhän Poikansa uhraamisella. Ongelma on läsnä heti, jos väitämme etteivät syntiset taipumuksemme ole syntiä. Koska se vie Jumalalta armahtamisen oikeuden, kun ihminen väittää, ettei ole mitään armahdettavaa. Siinä on ongelma ja tämä koskee kaikkea syntiä ei yksin makuuhuonetta. Tämä koskee kaikkia huoneita kodissamme, työpaikkojamme ja vapaa-ajanviettopaikkojamme. Se koskee isännättömän tavaran laitonta haltuunottoa ja sitä, että ihminen haalii elämässään ansaitsemattomia etuja, jos siihen avautuu tilaisuus. Muistetaan siis tämä: Syntisten kanssa Jumala tulee hyvin toimeen, koska Hänellä on keinonsa vieroittaa ihminen synninteosta, jos ihminen siihen vapaaehtoisesti suostuu.

Sadanvuoden ihme

Viittasin johonkin kirjaan blokissani. Kirja oli painettu viimevuosituhannen viimeisen vuosisadalla. No, sehän ei tietenkään ole enää pätevää , kun on jo sata vuotta kulunut. Vaikka tiedetään kirjoittaja ja tiedetään mitä hän elämänsä aikana teki. Sen lisäksi hän kirjoitti aiheesta, joka koskee Raamatun aikaa ja siitä eteenpäin. Sensijaan sata vuotta alkuseurakunnan jälkeen on niin lyhyt aika, että vielä ehkä kolmannella vuosisadalla kirkkoisät olivat lähes aikalaisia ja lähes Jeesuksen silminnäkijöitä.

Toinen asia, jota olen ihmetellyt on siis tiedon lisääntyminen. Mitä pitemmäksi aikajänne tulee tapahtumiin, sitä enemmän julkaistaan tietoa tapahtumista. Kun tiedetään tai olen tietävinäni, että lähes alkuperäisiä tekstejä on vähän ja niitä koskiessa pitää olla hanskat kädessä, luulen, ettei niitä valtoimenaan pelmuuteta? Kiinnostaisi tietää missä ja minkälainen tietovarasto on olemassa, josta voidaan ammentaa aina vain tarkempaa tietoa mitä on tehty ja mitä sanottu.

Jotenkin on tullut ajatus, että mikään oleellinen ei ole muuttunut, vaikka niin luulemme ja moni uskoo, että kaikki on muutoksessa. Olemme syntyneet niinkuin aina on synnytty. Olemme kasvaneet aikuisuuteen niinkuin aina on kasvettu. Me vanhenemme niinkuin aina on vanhennuttu. Me tulemme harmaiksi tai kaljuiksi niinkuin aina on tapahtunut. Me kuolemme täältä pois niinkuin aina on kuoltu. Raamatussa on ohjeita hyvään elämään. Jos luemme käskyt, niin niistä ei yksikään ole elämälle vieras. Jos olen koittanut ojentaa elämäni niiden mukaan, olenko elänyt säälittävän surkeaa elämää? Eräs evankeliumin julistaja sanoi jossain puheessaan: Vaikka ei kuoleman jälkeen olisi yhtään mitään, niin en ole menettänyt elämässäni mitään hyvää! Olen elänyt hyvän elämän.

Heureka

Katselin kuvaa kirkolliskokouksesta ja koin a-haa-elämyksen. Eturivissä seisoi kenttäpiispa formussaan. Gamlasoldaten minussa heräsi ja koin yliluonnollisen valaistumisen, joka ratkaisee kaikki kirkon ongelmat. Tai suurimman osan. Yksi vilpitön kysymys: Miksi kaikki muut pystyvät järjestämään organisaationsa, mutta kirkolla kangertelee vuosikymmenestä toiseen?

Paras vastaus on: Työnjako! Otan esimerkin Puolustusvoimista! Organisaatiossa on ylin johtaja ja sitten on periaatteessa kolme toimialajohtajaa hänen alaisinaan. On olemassa kolme erilaista osaa: Maavoimat, Ilmavoimat ja Merivoimat. Kun äkillisesti katsotaan, niillä ei ole mitään yhteistä. Erilainen formu, erilaiset koneet ja välineet ja erilainen toimintaympäristö.

Kuitenkin on todella paljon yhteistä. Yhteinen ylipäällikkö. Yhteinen Isänmaa. Yhteinen tahto toimia yhdessä. On vielä muutakin. Aloitetaan kokardista, se on yhteinen. Miekat ovat kai nykyään samanlaiset. Jokainen osaa käyttää rynkkyä ja monta muuta yksityiskohtaa eivätkä aselajit hyökkäile toistensa kimppuun ja yritä ajaa pois toista maasta.

Minkälainen olisi sitten soveltamisohje kirkolle?

Piispoja tarvittaisi oikeastaan vain neljä. Arkkipiispa meillä jo on. Kun kirkossa toimii jo jonkinlainen kolminaisuus, niin jokainen haara tarvitsee oman toimivan piispan. On siis sateenkaariväki, heille piispa. On siis väki jota nimitän ” joulukirkkoväki” heille piispa. Vielä on herätysliikeväki ja hekin tarvitsevat piispan, koska pappeja ilmeisesti kuitenkin tulee olla. Eli tämä ratkaisee pappisvihkimyksen onhelmat. Tasa-arvolaki tulee ilmeiseksi ongelmaksi?

Kysymys kuuluu: Toimiiko tasa-arvo Suomessa? Ei toimi, koska hyvinvoinnista suuren osan määrää paikkakunta, jossa asuu. Linnan juhlien aikaan voidaan miettiä tasa-arvoa. Osa joutuu osoittamaan mieltään kylmässä ja sateessa. Osa menee eri ovista juhlimaan. En ole kummankaan porukan kanssa tasa-arvoinen, mutta olen onnekkaampi! Minä saan olla kotona lämpimässä eikä ole tarvinnut laittaa tonnikaupalla varoja sitä yhtä hetkeä varten. Paljon olisi muitakin esimerkkejä, jos viitsii ajatella.

Koko maan kattavaa tasa-arvoa ei koskaan saavuteta. Nyt tietysti seurakunnissa paikkakunnilla väki järjestäytyy näihin kolmeen tai kahteen tai vain yhteen kategoriaan ja toimialapiispat pitävät huolta, että pappeja vihitään kaikilla riittävästi. Tilat jaetaan tietysti väkimäärän perusteella vaikkapa kunnan eri kohteisiin ja annetaan kunkin porukan olla keskenään niin tasa-arvoisi mihin kykenevät.

Miksi sekaannus? Siksi, että me kaikki tiedämme Raamatusta totuuden, jos olemme uskovia. Kun emme halua sitä kiistattomasti noudattaa, niin on keksittävä lievennyksiä ja marginaalimerkintöjä miten asioita voidaan katsoa eri kulmista ja siksi me olemme hukassa. Taivasasioissa ei demokraattinen enemmistöpäätös pysty tekemään mustasta valkoista eikä valkoisesta mustaa, kun Jumala on Kaikkivaltias ja on sanonut mielipiteensä. Hän ei odota täydellistä onnistumista, mutta Hänen tahtonsa kunnioittamista Hän haluaa.

Marginaalit

Tuo sana on tuttu kirjallisuudesta. Kirjoittavat koneet on suunniteltu niin, että arkin kirjoittaminen laidasta laitaan on vaikeaa, jos ei ihan mahdotonta. Teksti on ikävän raskaan näköistä, jos ruudullakin on kirjoitettu sivu ilman marginaaleja. Marginaali on siis jotain hyvää, kun niihin on totuttu. Sitten on oma ajatuksensa siitä, että painnetaan ns evankelistanraamattuja, joissa teksti näyyttää pieneltä läiskältä siinä keskiviivan molemmilla puolilla ja sitten on avaruutta mihin saa julistaja kirjoittaa tärppinsä. Sitten on vielä erinomainen keksintö tuo huomiokynä, jolla voi vielä muokata kokonaisvaikutelmaa. Onko Raamatusta tullut interaktiivinen tätä tietä niin, että sitä voi hyödyntää tarkoituksenmukaisesti?

Ministerin haastattelussa puhuttiin ihmismarginaaleista. En tiedä onko se korrekti sana, kun en enää tahdo pysyä kärryillä miokä on tänään in ja mikä out? Jokatapauksessa puhuttiin ihmisistä, joita kirkko ei tavoita eikä auta. Jos on olemassa marginaali, silloin täytyy olla myös ns leipäteksti, jonka joku on kirjoittanut ja määritellyt marginaalien leveyden. Siis ihminen, joka kuuluu sen leipätekstin raameihin, saa ainakin osan niistä eduista, joka kuuluu sen sisällä oleville. Heillä on oikeutensa ja vaikuttamismahdollisuutensa. Heillä olisi myös mahdollisuus vaikuttaa marginaalien leveyteen ja myös siihen mitä muistiinpanoja sinne marginaaliin on kirjoitettu.

Marginaalissa ovat kaikki, joilla ei ole vaikuttamismekanismia eikä kuluttajana suurta markkina-arvoa. Lapset, jotka markkinatrendien takia ovat suuri kuluerä vanhemmilleen. Joskus on verrattu kuluja niin, että jokainen lapsi tuottaa kuluja yhden omakotitalon verran vanhemmilleen. Jos näin rinnastetaan, niin onhan rakentaminen varmanpäälle, kun voi valita materiaalit ja rakentajat ja saa nauttia siitä loppuiän. Lapsen saaminen on myös sijoitus, mutta onko kaikki mennyt mynkään, jos hän ei ole kunnianhimoinen ja ala väitellä tohtoriksi alle nelikymppisenä? No, marginaaliin putoamme eläköityessämme. Konsernit eivät kaadu vaikka jäimme eläkkeelle. Sen vain huomaamme nopeasti, minua ei enää tarvita, ja elintasoni on säädetty sellaiseksi, etten ole kovin hyvä kuluttajana. Puhumattakaan ajasta kuin ennen lapsena, jolloin en pystynyt tekemään mitään itsenikään hyväksi.

Marginaaliin on monta tietä. Yksi on myös nautintojen tie. Joku on sanonut, että jokaisella kansakunnalla on oma sallittu huumeensa. Suomessa se on perinteisesti viina eri variaatioineen. Sitä pitäisi kuluttaa, koska se työllistää ja tuottaa rahaa valtion kassaan, mutta ei saisi liikaa innostua, ettei tule seurannaisvaikutuksia, jotka syövät potin tuoton. Tällä tiellä syntyy marginaalia ja jos en väärin lukenut, niin kirkko ei hoida tätä sairautta. Eikö enimmät instrumentit ole siellä leipätekstin joukossa, missä säädetään lakeja ja jaetaan ja kerätään rahaa? Ongelma on ehkä siinä, että tällä ajalla on niin vähän onnea tarjolla ihmiselle, joka ei ole hyödyllinen kuluttaja. Jumalan yhteydessä eläminen olisi Raamatun mukaan mielekästä niin rikkaana kuin köyhänä. Köyhä ja marginalisoitunut ihminen on usesasti agendalla juuri ennen vaaleja. Hänet valjastetaan edesauttamaan ihan eri asiaa reaalisesti. Eipä meillä taida olla paljon annettavaa marginaaleille, leipäkassi? Yksi olisi: Hädässäsi huuda avuksesi Minua ja Minä tahdon auttaa sinua ja sinun tulee kunnioitta Minua! Kansakunta on huutanut hädässään ja saanut avun, mutta onko kunnioittaminen jäänyt pysyväksi?

Herran voimassa

Viime vuosituhannen lopulla tapahtui mahdottomat muutokset. Rautaesirippu rapistui ja romahti lopulta kokonaan. Vielä emme tiedä kokonaisuutta, mitä kaikki lopulta merkitsee, mutta tiedämme sen, että Herramme voima lähti liikkeelle. Kaiken keskellä avautui uusi näkymä siihen, että Isien usko oli säilynyt kuin luolaan kätkettynä aarteena kansan syvien rivien sydämessä. Toki oli ihmisiä, jotka tiesivät koko ajan, mutta virallisesti eivät tienneet. Siitä kertoo ansiokkaasti kirja: Erittäin salainen. Hekin kulkivat Herran voimassa, vaikka työ oli silloin jopa vaarallista.

Nyt olemme uuden ajan edessä, kun ensimmäinen Inkeriläis-syntyinen piispa on laskenut sauvan alttarikaidetta vasten ja sen saa käsiinsä uusi ja uudet voimat omaava henkilö. Pienten harrastusteni lomassa olen tutustunut Aarre Kuukauppiin ennen hänen piispaksi valintaansa. Sain pitää häntä vieraana ja teimme pienen haastattelunkin vaiheessa, kun hänet oli valittu, mutta ei vielä vihitty. Sain silloin kuvan hänestä, että hän on uskollinen Herran palvelija, joka tunsi vastuun, mutta myös voiman lähteen. Piispa Leino Hassinen oli hänelle esikuva ja arvokas mentori siihen tehtävään Hassisen aikana vakinnutettiin kirkon toiminta ja siinä oli tietysti liukuisa joukko suomalaisia monen alan asiantuntijoita.

Inkerin kirkon nousu ikäänkuin tuhkasta uuteen kukoistukseen on ihmettä ihmeen perään. Rohkeus siinä nuorten henkilöiden porukassa on ollut ilmeinen, kun piti lähteä avaamaan uusia uria ja ikäänkuin elvyttämään vanhaa hengellistä perustaa, joka kuitenkin oli ollut kantavana voimana mummojen harteilla, kun miehet hävisivät jonnekkin. Valtava on se työmäärä, mitä Inkerin kirkossa tehty ja seurakuntia alkoi syntyä kaikkialle kuin liekkejä, kun mahdollisuudet avautuivat.

Valtava oli myös innostus, joka purkautui seurakuntaturismina. Vaikka suomalaiset ovat tehneet turistimatkoja N-liittoon kauan, mutta nyt siihen tuli hengellinenkin ulottuvuus, vaihtelevasti. Hämmennys oli käsin kosketeltavaa mummojen kasvoista se näkyi, kun he eivät olleet tottuneet länsimaiseen dokumentointiin kaikenalisilla kameroilla salaman räiskeessä. Innostus kuitenkin hiipui ja vain uskolliset jäivät kilvoittelemaan rinnalle heidän kuormansa kantamiseen osallistuen. Siitä ovat kauniina ja siunattuna todisteena ne monet pyhätöt joita on noussut eri puolille hiippakuntaa.

Piispan tehtävä on ollut koko perhettä koskevaa, koska niin moniksi päiviksi perheen on pitänyt luopua hänesta ja uhrata ikäänkuin seurakunnan hyväksi. Ramkas Jumala siunatkoon Kuukaupin perhekunnalle vielä paljon valoisia ja rakkauden täyttämiä yhteisiä vuosia. Uskon, että hänen sanaansa kuullaan ja kokemusta tarvitaan vieläkin, mutta nyt hän voi itsekkin vaikuttaa ajankäyttöönsä. Jumalan siunaus seuratkoon Inkerin kirkon elämässä ja myös uuden piispan ja emerituyspiispan elämässä.

Aate vai usko

Kun avasin Kotimaan sivun, niin huomioni kiinnittyi kuvaan, jossa kirkko on kaltereiden takana. Silmäilin kirjoituksenkin ja totesin: Keskuudessamme on profeetta! Siinä on tulevaisuuden ja nykyisyyden kuva tarkasti piirrettynä. Ensinnä pitäisi määritellä kirkko Suomessa. Vaihtoehtoja on kolme: Valtionkirkko, Kansankirkko vai Kristuksen kirkko?

Täällä on ollut selkeästi valtion kirkko, joka on aikanaan ollut myös kaiken maallisenkin vallan haltija paitsi vallesmannit ovat tehneet oman osansa siinä. Pappila on varannut siemenviljaa, tuonut uusia viljejymenetelmiä ja ennenkaikkea opettanut rahvaan lukemaan lukkarinkoulussa. Kirkkokunnan vaihtokin on ideoitu hovissa ja toteutettu siten, että turha koreus poistettiin seurakunnilta, joka toi samalla valtion kirstuun paljon hyvää uudelleen käytettäväksi.

Kun sitten alamaisuudet ovat vaihtuneet ja kirkonkin on pitänyt alkaa toimia ilman hovien ohjausta, muutokset ovat väistämättömiä. Demokratia on tuonut sanan- ja ilmaisunvapauden ja sitä on opittu kiitettävästi käyttämään. Jos kansa valitsee äänestämällä asioiden hoitajat niin maallisiin kuin hengellisiin asioihin, niin onhan se saamattomuutta, jos ei vaalityötä alettaisi tehdä. Kun alkoi näyttää siltä, että taivaasta ei tippunutkaan kuumia kiviä, niin rohkeus alkoi kasvaa.

Tähän väliin on hyvä tarkastella vähän aatteita. Suomessa on ollut niin vanha- kuin nuorsuomalaisuutta. Maahenkeä eli Alkiolaisuutta. Marksilaisuutta. Kuitenkin tuntuu siltä, että kaikki aatteet ovat muuttaneet muotoaan, kun uudet sukupolvet ovat tahtoneet oman värinsä saada mukaan. Yleismaailmalliset trendit johtavat asioita samansuuntaisiksi eikä aatteissa ole enää sitä potkua eikä aatteet anna sllaista paloa, kun ihmiset ovat yksilöllistyneet eikä joukkuehenkeä ole enää muualla kuin jääkiekkojoukkueissa toisinaan.

Jos kirkko olisi Kristuksen, niin Hänellä olisi määräysvalta ja häntä rakastavat olisivat kuuliaisia Hänelle. Hengen maailma on siitä erilainen, että loppuun asti on sama asetelma hyvän ja pahan välillä, joten määritelmät ja menetelmät eivät voi muuttua. Usko, missä sitä aitona esiintyykin, on luottamusta Jumalaan ja Hänen johdatukseensa eikä horjuta maailman tuulissa.

Yhteenvetona voidaan sanoa, että näistä kaikista malleista on jotain tässä keitoksessa, jota Suomen kirkoksi sanotaan. Toiveet ja tarpeet ovat ristikkäisiä eikä tätä systeemiä voida hoitaa yhtenäisenä erilaisuudesta johtuen, joten nykymuotoinen toistensa ohi huutava järjestelmä jauhautuu niin pieniin partikkeleihin, ettei kirkkoa sieltä enää löydy mikroskoopillakaan.

Kädet

Jossain vaiheessa vankilalähetin uraani kuulin laulun käsistä. Siinä purkaa tuntojaan ihminen, joka oli joutunut elämän syrjäpoluille. Hän runoilee miten hän sai Luojalta kaksi kättä ja hän kuvailee kauniisti mitä niillä käsillä olisi voinut tehdä. Niillä käsillä piti oppia rakastamaan. Silittämään lapsen poskea ja vanhuksen päätä. Niillä käsillä piti tarttua aviopuolisoon ja painaa hänet itseään vasten syleilyyn merkkinä siitä, että liitto on tarkoitettu kestäväksi.

Kuitenkin runoilija oli huomannut, että kädet olivat tottuneet tekemään vain lähes aina hajottavia, rikkovia ja muuten vahingoittavia tekoja. Hän ymmärsi, että joku meni väärin. En kaikkea enää muista, kun siitä on jo aikaa. Hän kai kuitenkin sai ojentaa kätensä Pelastajansa puoleen, joka tarttui niihin käsiin ja poisti niistä kovuuden ja karheuden niin, että niillä voitiin uudelleen rakastaa.

Nykyisin puhutaan taas paljon käsistä. Ei niinkään, että niillä rakastetaan, vaan miltä ne näyttävät. Miten estetään vanheneminen, miten rakennetaan hienot kynnet, että näyttäisi hyvältä, kun tarutaan viinilasin ohueen jalkaan. Puhutaan muös paljon siitä mitä paheksuttavaan kädet tekevät. Ne läpsivät, kourivat, koskettelevat tai muuten vaeltelevat sopivissa ja sopimattomissa paikoissa. Tai ovat vaellelleet vuosikymmeniä sitten. Kai meillä kaikilla olisivat likaiset kädet, jos Jeesus ei olisi niitä puhdistanut. Jotenkin vain vaikuttaa idioottimaiselta, että vaalikampanjoissa tulee esille henkilöitä, jotka ovat olleet kymmeniä vuosia sitten koskettelun kohteina.

Katselin lehtien otsikoita ja suuri osa koskettelee parisuhteita. Miten säilytät kipinän pitkässä suhteessa. Yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista miten saat kumppanisi syttymään. Siis vällyjen alla tai satiinilakanoissa.Onko se kaikki perhe-elämästä, mistä kannattaa puhua? Vai ovatko ihmiset oikeasti vieraantuneet oikeasta elämästä. Kun itse olen harjoitellut avioliittoa saman henkilön kanssa jo vähän päälle viisikymmentä vuotta, niin päätin oikein lukea ne pykälät kipinän säilyttämisestä.

Yllätyin kovasti, kun muistelen ykkösen olleen : Järjestäkää yhteistä aikaa! Hyvänen aika miten perhe-elämää muuten voidaan elää kuin yhdessä. Mieleeni tulee kummipojan häät, jossa sain käyttää pienen puheenvuoron. Siinä sain oivalluksen, että ajankäyttö on yksi peruspilareista kestävässä suhteessa. Vai onko suhteen kestävyys itseisarvo vai onko parisuhde kuin ratikka, joka tulee määrätyllä aikataululla uudelleen ja uudelleen? Siin perheellisellä ihmisellä pitäisi sen ilmoituksen mukaan olla vain kolme kategoriaa ajan nkäytössä. 1. Yhdessä, olemme aina yhdessä, kun se on mahdollista. 2. Yhteiseksi hyväksi! Yhteinen hyvä vaatii työssä käymistä ja muuta asiainhoitoa, näitä täytyy hoitaa yksin ja joskus kaksin. 3. Yhteisestä sopimuksesta.. Sovimme yhdessa mitä harrastuksia voi olla ja mitä harrastetaan.. Vaimoni kävi joskus ahkerasti uimassa, jonka hänelle mielelleäni sallin, vaikka itselle uimataidottomana uiminen ei ollut tärkeää.

Lähes kaikki muut kohdat sitten käsittelevätkin kohtaamisia vuoteessa ja siinä lähellä. Kun joskus törmätään makuuhuoneen ja jääkaapin välillä, niin pitäisi olla vauhtia ja suorituskykyä ja siihen tähtää kaikki. Sitten tulee kyllästyminen ja se on varmaa, jos muuta yhteistä elämää ei ole, niin vauhti hiljenee ja hyytyy lopulta. Eikö ihmisiä voisi yhdistää ihan yksinkertaiset asiat. Kuppi kahvia aamulla yhdessä, kun emme ole parhaimmillamme. Siinä voisi muistella, miksi tuon ihmisen kelkkaan lähdin. Rakastaa voi käsillään keittiössä ja monessa muussa asiassa ja lopulta on vapaus syttyä tai olla syttymättä, kun molemmat kokevat samaa elämää samalla tavalla.

Lukisinko Raamattua, miksi?

Ettei kenekään hyvä juttu pilaantuisi, laitan oman ajatukseni enkä kommentoi toisia. Kun otamme Raamatun käteemme, meillä täytyy olla joku suhde siihen, muten emme sitä tee. Jos uskoon liittyvät asiat ovat oikeasti yhdentekeviä, ei synny tarvetta myöskään ottaa Raamattua käteensä. Täytyy olla tarve lukea voidakseen mielessään kumota sen ajatus ja suhteen katkaisekmiseksi täytyy tuntea jotenkin asia, johon suhde katkaistaan.

Sitten on lihallinen tapa lukea. Mitä Raamattu lupaa minulle! Iankaikkisen elämän! Terveyttä! Varallisuutta! Täydellistä turvaa ajan haasteissa! Mitä asioita tulee vastapainona velvollisuudeksi.? Ei tietenkään mitään, koska kaikki on jo tehty valmiiksi? Entiset, nykyiset ja tulevatkin synnit on jo sovitettu eikä maksa mitään? Mahtavaa, tässä kannattaa olla mukana!

Hengellinen tarve! Syntisyyteensä havahtunut ihminen alkaa arasti etsiä armahdusta, jos sellainen jotenkin on löydettävissä. Ensimmäiset Raamatunlukuharjoitukset tuovat vain lisää synnintuntoa, eikä lohdutusta. Herännyt ihminen tuomitsee itse itsensä ja siksi Jumala ei enää tuomitse, vaan armahtaa Sanansa ja Henkensä voimalla. Eli johdattaa ihmistä moninaisin tavoin katsomaan ristiinnaulittua ja orjantappuroilla kruunattua kuningasta, joka sulasta rakkaudesta on tehnyt kaiken sen. Eikä ole ainoastaan historian Jeesus vaan elävä, joka tahtoo tulla asumaan ihmisen sisimpään Pyhässä Hengessä.

Hiippakuntavaltuustosta

En ole lähelläkään mitään kirkollista elintä, joten olen vapaa katsomaan asiaa puhtaalta pöydältä. Eli olen asiantuntija, joka ei tiedä todellisuudessa asiasta juuri mitään. Tunnen joitakin henkilöitä, jota ovat po kollegioon kuuluneet, ihan tavallisia ihmisiä En siis tietäisi ilman pääkaupunkiseudun pirteää toimintaa lukuun ottamatta mitään muuta kuin, että sellaiset valtuustot ovat olemassa.

Olisi ihan mielenkiintoista tietää minkälaista keskustelua on käyty silloin, kun instituutio on pystytetty. Varmaan siinä on ollut ihan järkevät perusteet. Näyttää siltä, että kaikin osin ei tavotteisiin ole päästy, koska lakkauttaminen on ollut esillä. Toisaalta kuitenkin ainakin osalle porukkaa se on näyttäytynyt hyödyllisenä ja lisää kehitettynä vieläkin hyödyllisemmältä.

Vilkas ja joskus juonitteluun taipuvainen mielikuvitukseni alkoi laukata enkä pysty pitämään ajatuksiani ominani. Ensiksi tulee mieleen, että seurakunta-aktiivit saavat hiekkalaatikon, jossa saa istua ja puhua viisaita tai vaietä. Jokatapauksessa suurin into tehdä jotain saa täyttymyksensä, kun saa istua kokouksessa, jonka ei ehkä ole tarkoituskaan tuottaa mitään mullistavaa.

Toinen hienompi ajatus olisi sellainen, että foorumi voisi tuottaa seurakuntaelämään uusia toimintoja jotka rikastuttaisivat paikallisten seurakuntien elämään tapahtumia eri teemoista. Voisi tuottaa vierasvaihtoa seurakintien kesken ja näin tuoda etäällä olevia lähemmäksi toisiaan.

Joku osa on epäonnistunut ja toinen onnistunut liian hyvin, koska ristivetoa on tullut. Vaihtoehtoja voi olla useita. Jossain on ehkä koettu, että aikaa on kulutettu, mutta ei tullut kissalle takkia. Jossain on koettu, että nykyisenä aikana demokratian täytyy ulottua sinnekkin, missä sitä ei ole ennen ollut. Voidaan ajatella, että nyt on saatu hiippakuntiin kollegio, joka voi katsoa piispan perään ja pitää hänet kaidalla tiellä. Tämähän on tietysti loukkaava ajatuskin piispan näkökulmasta. Voidaan tarkkailla paikkakunnittain julistuksen tasoa ja käytössä olevaa sanastoa ja sitten on harteita antaa lausuntoja ei suotavista ilmiöistä.

Mitä tahansa taustalla onkin, niin nyt varmaan olisi aika ryhtyä rukoukseen Suomen puolesta, että Jumalan hyvä tahto tapahtuisi myös midänkin tykönämme.

Makiavellismi

Kun eteläisessä metropolissa suomalaisten rakentama hotelli siirtyi markkinatalouden piiriin, voitiin avata myös kerros, johon hissi ei koskaan pysähtynyt. Sieltä löytyi nykypolitiikan hautomo, jonka motto on: Kaikki kannattaa tallentaa mitä voi niin ystävistä kuin vihollisista, kun ei tiedä mikä tieto osoittautuu kultajyväksi. Siellä oli nimittäin seinillä pienehköjä nauhureita hyvin mittava määrä.

Pottuja maksetaan pottuina, vaikka ne olisivat ylivuotisia. Mitään ei anneta anteeksi, vaan odotetaan tilaisuutta perunakaupalle. Mediassa vilahtelee luontevasti miten s-postissa on sanottu ja todistusaineisto on relevanttia, vaikka tavallaan se on laitonta kaapata ja julkaista ihmisen s-postiviestintää, jos ei ole saanut asianomaisen kädestä asiaa. Tietolähdesuoja on tärkeä, mutta myös sen suojissa voi olla liikehdintää, joka ei kaikin osin ole ihan oikeaa toimintaa.

Olemmeko muuttuneet brutuksiksi, joka edessä kumartaa kohteliaasti, mutta viitanliepeessä on iskuvalmis tikari, joka toimii nopeasti ja tehokkaasti omaksi hyväksi. Amerikassa sanotaan olevan uudella johtajalla ns kuherrusaika, että hän voi istua tuolilleen ja katsella ympärilleen ja oppia tunnistamaan housen apuväkeä. Vasta vähän myöhemmin käydään rankemmin asioihin. Suomessa on vähän toinen tyyli. Uuden ministerin pitää olla täydellinen heti, vaikka ei ole vielä tutustunut kaikkiin ministeriön virkamiehiin. Eli henkilö astuu virkaansa luottavaisena ja asiallisena, mutta ei vielä tiedosta ilmapiirin raadollisuutta.

Onko valta niin makeaa? Ja vallanhimo niin vallitseva, että kestää huudon eduskunnassa, syyttelyt ja pilkanteot, jollaisena istunnot näyttäytyvät televisiosta katsottuna. Kun kuitenkaan palkka ei ole vihreitten oksien vertaista. Ja kuitenkin Esivalta on Herralta! Mietityttää millaisena Herramme Suomen kansan näkee? Olisiko tämän päivän betlehemin seimi kauppakeskuksen ikkunassa edistämässä kulutusta?

Sekulaari maailma siirtää kristinuskoa marginaaliin, koska muilla asioilla on niin paljon parempi tuotto. Olemmeko myös kristikunnassa tuomassa lisää hyvää keskuuteemme? Hyvää joka on parhaan vihollinen?