Aihearkisto: Uncategorized

Ilmaston muutoksen alkutahdit!

Jos oikeasti haluamme pysäyttää ilmastonmuutoksen, niin juustohöylä ja kauniit lupaukset eivät auta. On tehtävä oikeasti jotakin. Ensimmäinen asia on siis maailmanlaajuinen päätös, että saastuttavat piiput sammutetaan. Siis kaikki mikä ei koske ihmisen välitöntä elossapysymistä. Ravinto, lääkkeet, talojen lämmitys ja pakollinen liikenne ja vesi ja jätehuolto, joka huolehtii elämän säilyttämistä.

Sellaiset jutut, jotka puhuvat vuosikymmenien päästä jotain tapahtuvan, on vain kosmeettista politikointia ja saadaan mainetta hyvien asioiden ajattelijana.

Ilmastoko politiikkaako

Jos muistaisimme asioita, niin tänään kai Ruotsissa ei olisi atomisähköä wattiakaan. Ei yhtään höyryävää ydinvoimalaa. Nyt en tiedä onko niitä, jos ei ole, niin hyvä on lupauksesta on pidetty kiinni. Kaiken maailman ihmiset tunnistavat ja ainakin osaavat lukea lehdistä, että ilmastokatastrofi on ovella. Mitä me teemme peloissamme? Päätämme laskea huoneiden lämpötilan viiteentoista asteeseen talvella ja veden lämmittäminen lopetetaan heti. Vai mitä teemme? Emme oikeastaan mitään paitsi: Teemme lujia lupauksia! Vuonna 35 ei ole enää autossa starttimoottoria, kun sähkömoottori ei tarvitse käynnistystä.

Maan uumenissa on ollut ja vieläkin on öljyä, jonka varaan on rakennettu koko sivilisaatio ja toinen on sitten hiili. Molempia on opittu käyttämään melko hyvin ja autojen kohdalla hiilijalanjälki on jo puolittunut, kun vain poistetaan liikenteestä yli 10 vuotta vanhat autot. Meillä on siis teknologia valmiina ja sen kunnianhimoinen kehittäminen vie meitä jouhevimmin puolittumiseen. Kotimaisin menetelmin voidaan saada uusiutuvaa energiaa käyttöön käyttämällä esimerkiksi kaikki biomassa kaasupöntön kautta ja loppu on parempaa pellonparannusainetta.

Muissa energiamuodoissa saatamme olla vielä kivikauden asteella, joten hyppäys tuntemattomaan on suuri ja arvoituksellinen tuloksiltaan. Kehitys vie varoja ja, jos joudumme käyttämään uutta energia alkeellisin menetelmin ja samalla kehittää sitä, niin yhtälö ei näytä kovin hyvältä. Olisiko viisautta jatkaa entisellään kehittäen uutta teknologiaa ja ylläpitäen entistä parhaalla tasolla ja sitten tehdään hyppäys, kun uusi on yhtä hyvää eli parempaa kuin entinen.

Jumalan armeijan liikekannallepano

Näyttää siltä, että syvässä rauhantilassa pitäisi rauhassa laatia toimintasuunnitelmia ja tapoja poikkeusoloissa. Kun meillä on ollut normaalitilanne , niin jumalanpalvelukset eivät ehkä meillä kaikilla ole tuntuneet niin tärkeiltä, että joka tilaisuuteen pitäisi pyrkiä.  Sitten tulivat rajoitukset ja huomasimme, että se mikä ei ollut niin tärkeää tulikin tärkeäksi. Jumalansanan kuulo, virsien veisuu ja yhteiset rukoukset ja messut olisivatkin nyt mielessä, kun rajoitukset estävät.

Jos kirkon hallinto osaa vain rajoittaa, niin osa toimeksiannosta on hämärtynyt. Ihmisen sielun tarpeet eivät tyydyty sillä, että sanotaan: Rajoitukset eivät salli! Kirkkojärjestys ei salli! Kirkkolaki ei salli!  Herää kysymys: Mikä on oikeasti meidän Iso Kirjamme? Suomen Laki vai Raamattu?  Lain kirjain ei kuitenkaan ole ollut se este, joka on pysäyttänyt koko toiminnan vaan tulkinnat siitä.

Aikanaan Neuvostoliitossa nousi Inkerin kirkko tuhkasta rohkeitten Jumalaa pelkäävien henkilöiden toimesta. Olen katsonut ohjelmia, joita siinä vaiheessa Suomen Yle viljalti välitti, miten ne harvat papit tekivät työtään. Heillä oli ehtoollisvälineistä matkamalli aina mukanaan ja olivat valmiit ajamaan pitkähköjäkin matkoja palvellakseen sidottuja sisaria ja veljiä. Mummot veisasivat virsiä hauraalla äänellään, mutta Jumalan läsnäolon voi aavistaa helposti.

Jos meillä on ollut kuuden hengen mahdollisuus, niin miksi ei ole hyödynnetty sitä? Sanan lukeminen, tutkiminen ja rukouselämä toimii ihan hyvin niinkin pienessä piirissä, jos halua on! Kun sitten jokainen kuuluu myös johonkin toiseen soluun, niin syntyy tiivis verkosto. Messujahan voi viettää, kun porrastetaan sisääntulo ja kutsutaan alueittain  lähes kortteleittain niin ei ole tartunnanvaaraa, kun pidetään välit.

Jokaisella on harrastuksensa, mutta miksi esimerkiksi ravintolaelämä menee hengellisten asioitten ohi mennen tullen.  Vai onko kyse vain taisteluväsymyksestä? Jos seurakunnassa on vaikkapa seitsemän pappia ja pidetään 15-20 minuuttia kestäviä striimejä, niin vuoro ei osu kiusallisen usein. Mikä estää oikeasti harjoittamasta verkkoehtoollisia. Kaikki kuulevat ja näkevät saman mitä aina on messussa kuultu ja nähty. Pyhä henki voi vaikuttaa ja vaikuttaakin missä ja miten tahtoo.

Lopuksi on todettava, että Raamattu ei rajoita uskonharjoitusta. Kaikki mikä rajoittaa on ihmisten itsensä laatimia. Onko sitten niin, että ehtoollisen sakramentin vaikuttavuus on puitteissa eikä enää siinä Sanassa, jolla asiat toimitetaan. Kumpi on ratkaisevaa: Sekö minkä suussamme maistamme vai se mitä korvillamme kuulemme. Sinun edestäsi sinun puolestasi!

Äärilaitoja

Olemmeko nyt perimmäisten kysymysten äärellä? Miten palautamme muutamassa päivässä ilmastomme tasolle, jossa se on ollut ehkä satoja vuosia sitten, että  Shengen-sopimus toimisi myös Mannerheimin tiellä? Emmekö ostaneet suurella tai pienellä rahalla oikeuden vapaaseen liikkumiseen koko  siis lähes koko Euroopassa. Tämä uusi aika on tiedostamisen aikaa ja jonakin päivänä havaitsimme, että miehet ovat käyttäneet, ei järkeään, vaan lihasvoimaansa ja alistanut heikompaa sukupuolta ja emme selviä muuten kuin istumalla jalkapuussa teiden varsilla ja tunnustaen kuin eräiden maiden tiedotusvälineissä sallitaan esittää katumusta tuhmien tekojen jälkeen.

Urbaani legenda kertoo, että apukehittäjät rakensivat teurastamon maahan, jossa nautakarja on vaurauden merkki. Kuka nyt haluaisi, että pankkitili alkaa pienenemään? Meillä oli metsä vaurauden merkki ja se myös sitä toi siis vaurautta. Ilman kirveen kalketta ja sahan suihketta rakkaissa metsissämme emme olisi selvinneet panttimaksusta, että valvontakomissio poistui omalle puolelleen. Meillä siis suunnitellaan valtavia teollisuuslaitoksia metsän hyödyntämisen varaan, mutta taitaa sitten käydä niin, että koneet ruostuvat, kun kaikissa puissa lukee kohta: Ei saa koskea.

Olisihan se hienoa, jos eurooppalaisille olisi pohjoinen reservaatti, jossa koskematon luonto ja puhtaat järvet odottavat matkailijoita omine eväineen.  Jos perustuslaki on voimassa, niin valta kuuluu kansalle siis Suomen kansalle suomessa. Jota se käyttää sitä valtiopäiville kokoontuneiden edustajien välityksellä. Edustajat edustavat äänestäjiään ja toimivat vapaasti omantuntonsa mukaan.  Sitten tulee iso MUTTA! Eihän se käy, että omatunto sanelee, koska se ei ole luotettava elin määräämään. Puolueohjelma on paljon parempi, siinä on mustaa valkoisella ja hallituksen on saatava tahtonsa läpi, olipa se tahto hyvä tai vielä parempi. Ja Brysseliä on kuultava tarkalla korvalla ja täsmällisellä tulkkauksella. Muuten ei hyvää seuraa vai seuraako, no muutamalle mepille seuraa hyvää ja komissaarille ihan mukavaa särvintä.

Muuten ollaan ihmisiksi ja annetaan itsellemme, toisillemme ja erittäin lapsillemme hyvä, hyväntuulinen ja turvallinen juhannus, kukin kunnioittakoon arvojaan lain puitteissa.

Uusi, vanha vai molemmat

Haalea mielikuva vitsistä, kun joku mummo oli tullut uskoon ja alkoi puhua Jeesuksesta ja Uudesta testamentista. Perillinen soittaa toiselle, että äiti on ruvennut puhumaan jostain äijjästä ja uudesta testamentista. Uuden testamentin kirjoittaminenhan maallisessa oikeudessa kumoaa aiemman ja voi muuttaa pahastikin perintöosuuksia. Hengen maailmassa on toisin. Uudella ei ole perustaa ilman Wanhaa.

Hyvillä asioilla on myös kääntöpuolensa. Kun Raamattu tuli kansan kielelle, alkoi monimiljoonainen tulkinta ja sekaannus oli läsnä eikä koskaan lopu. Toisaalta vapauduttiin ihmisiin luottamisesta, kun jokainen voi tarkistaa Kirjasta puhuuko julistaja asiaa. Olemmeko siis vapautuneet ihmisten vallasta? Emme ole, koska on paljon mukavampaa lukea valmiiksi selitettyä. Onko se siunaus? Ei ole, koska oma oivallus jää pieneksi.

Sitten havaittiin, että Wanhan osan pois jättäminen säästää paperia ja uuden ajan ihmiselle ei paimentolaiskansan historia ole relevanttia lukea. Vai onko niin? Ei ole! Wanha kertoo riittävästi uskottavaksi alusta, syntiinlankeemuksesta ja myös lupauksesta. Erityinen osa on Aabrahamin siunaus, koska ilman sitä kenelläkään ei ole mitään toivoa. Hänen kauttaan tulevat ja ovat tulleet siunatuiksi kaikki kansat.

Erityinen julmuus tapahtuu siinä, että Wanhan hyljeksimisellä leikataan Israelin kansalta historia ja juuret Luvattuun maahan. Raamatun mukaan Jerusalem on kuninkaan kaupunki eikä se ole muuttanut nimeään, vaikka Raamattu todistaa, että sitä voi tallata toiset aikansa, mutta tilipäivä on tulossa kaikille kansoille ja silloin maksetaan kullekin tekojensa mukaan.

Kiihoittaminen

Kun on hissiremontti, joutaa ajattelemaan kaikenlaista. Ei viitsi paljon aktivoitua pois kodista, kun on 162 rappusta alas ja ylös. Nyt on ollut tapetilla kiihoittaminen kovasti ja jäin miettimään mitä se tarkoittaa. Jo Raamatussa puhutaan, että koko kaupunki joutui kuohuksiin, olisikohan se sitä? Olemme lukeneet jalkapalloilusta, miten hävinneet fanit ovat joutuneet kuohuksiin ja on pitänyt vähän tapella ja särkeä paikkoja.

Yksi pistoolin laukaus Sarajevossa sai koko Euroopan kuohuksiin niin, että jouduttiin tappelemaan muutamia vuosia. Vaikka rauha ulkonaisesti solmittiin, niin sisäisesti jäi siemen uutta koetusta varten. Me siis näemme historiasta muutamia onnistuneita kiihoitustapauksia, jos ajatellaan mullistavia seurauksia. Milloin kiihoituksella on ollut seurausta, on tarvittu patoutuneita tunteita joihin kiihoitus on antanut purkautumisvoiman.

Talvipalatsin valtaus oli myös yksi taitavan kiihoitustyön hedelmä. Taustalla on onnistuessaan patoutunut viha tai muu alhainen intohimo. Kun mielenosoituksissa kiihoitutaan, niin silloin tulee tarve särkeä jotain. Kun sitten näyteikkuna särkyy, niin jollekkin tulee mieleen hyötyä siitä vapaasta pääsystä kaupan antimiin. Miksiköhän tätä kiihoittumista pidetään osin oikeutettuna, vaikka se kohdistuu itseään omalla työllä elättävään pikkukauppiaaseen.

Keskuudessamme tapahtuu joskus ihan keskellä kirkasta päivää sellaista kiihoittumista, että täytyy ottaa kiinni joku ohikulkija ja raahata pusikkoon ja tehdä siellä hirmutekoja. Mutta nehän ovat yksittäistapauksia ja itse asiassa kaikkihan niin tekevät vai tekevätkö?

Minusta näyttää siltä, että eduskunnassakin kiihoitutaan ja kiihoitetaan välillä ihan kouriintuntuvasti. Toki olen yksittäistapaus ja yksittäinen ihminen saa olla pölhö, jos ei ole vaaraksi muille. Puukottavatko sitten edustajat toisiaan, kun ovat kiihoittuneita? Eivät koska se on sen kansanosan kieltä, jota he puhuvat.

Kun hengellisen festivaalin toimintoja rajoitettiin vedoten johonkin syrjintäpykälään, niin olivatko kaikki ”syrjinnän” kohteet kuohuksissa koko valtakunnassa vai ei? Epäilen, että eivät olleet, mutta kun mediassa näin sanotaan niin totta se lienee. Onko kukaan oikeasti tutkinut kiihoittamisen vaikutusta? Onko kiihoittaminen kansanryhmää vastaan saanut aikaan väkivaltaa, koska siinä taustalla tarvitaan patoutunut viha johon kiihoitus tekee vaikutuksen? Onko kuitenkin vain kyse yleisen mielipiteen muokkaamisesta, jota tekevät kaikki Suomessakin, jotka siihen pystyvät ja joita jotenkin noteerataan.

Digiloikkia

Se oli Vic-20, joka purjehti meidänkin huusholliin noin 40 vuotta sitten. Siinä oli muhkea näppäimistö ja c-kasettiasema ja monitoriksi valikoitui Otake-matka tv. Siinä oli myös pianonsoitto-ominaisuus. Kun oli tehnyt ne kaikki 79 komentoa virheettömästi, niin ei aina edes huvittanyt soitella, kun pääsi maaliin. Vähän vähemmällä sai tikku-ukon hyppimään haara-perus malliin. Se oli kuitenkin nousevalle sukupolvelle se koukuttaja, joka on vienyt meidät aina ulkoavaruuteen asti kuvaannollisesti. Hienompi olikin sitten jo Commodore-64, johon meillä ei ollut varaa silloin.

Kehitys lähti hurjaan hölkkään ja niinpä sitten tuli tarve tallentaa syntynyttä tietoa ja siihen tarkoitukseen keksittiin lerppu, joka pian muuttui korpuksi. Tästä lähti liikkeelle syöksykierre. Kohta lerput sai unohtaa, koska seuraava vuosimalli ei antanut mahdollisuutta käyttää moista. No, korppu oli sopivankokoinen ja tuntui, että nyt on asiat reilassa. Mekin sitten hankimme sähköllä toimivan kirjoituskoneen, jossa oli sellainen kiekko ja siinä oli korppuasema, joten asiaa voitiin tallentaa. Mieleeni tulee erään veljen kirja-aihio, joka puhtaaksikirjoitettiin meidän koneella ja tallennettiin muutamille korpuille. Kun konetta ei enää ollut, mikään silloisista tietokoneista ei lukenut niitä korppuja. Joten tietoa oli, mutta niin kaukana vaikka niin lähellä.

Sitten keksittiin ikuinen systeemi ja niin saimme cd-asemat koneisiimme Itse en oikein oppinut levyjä käyttämään, kun en osannut tehdä monikäyttöisiä levyjä. Nyt siis on paljon levyjä, joissa on kynnenmustuaisen verran dataa ja loppu tyhjää. Korput saivat kyytiä ja veivät sisältönsä bittigrematorioon. Nyt olemme muutaman välivaiheen kautta tulleet siihen, että levyasemia ei enää ole, jos sellaisen haluaa, niin pitää ostaa erikseen. Markkinajumala on kekseliäs. Kaupataan halvcalla autoja, joissa ei ole paljon muuta vakiona kuin polkimet ja ratti, muu pitää ostaa erikseen.

Jos haluamme tallentaa jotain, niin pitää laittaa pilveen. Se on kuin tallentaisimme rahamme naapurin kassakaappiin.  Ne ovat jossain, en tiedä missä ja kuka niitä hoitaa jakuka niihin oikeasti pääsee käsiksi. Eipä minulla ole huolen aiheita, kun olen niin tylsää elämää viettävä, ettei kannata tirkistellä. Kehityksen myötä alkoi myös virustoiminta. Muuten hukka perii ja karhu syö loput, jos et nyt osta itsellesi hyvää virustorjuntaa. Mitä se on? Se on suojelurahaa niin , ettemme polta taloasi, jos maksat joka kuukausi jotain.

Koko maailman asiat ovat sellaisessa verkossa, jonka joku viisas voi ehkä tulevaisuudessa lamauttaa kokonaan, koska pystyy lamauttamaan mahdollisesti ydinreaktoreita tai vesihuollon jossain valtiossa. Olemmeko antaneet pikkusormen jollekkin, joka tulevaisuudessa on sormi täystuhonapilla, jos alamaiset ryppyilevät? Ei hän kuitenkaan sitä tee, koska kaikki kiva loppuisi itseltäkin. Meille puhutaan digiloikasta. Onko kellään tietoa olemmeko tekemisissä hyvän vai pahan kanssa. Minusta vaikuttaa, että molemmat ovat arkipäivää.

Raakapuu teologiaa

Liittyessäni Laivastoon 1963 oli palveluksessa vielä henkilöitä, jotka olivat palvelleet Suomen Joutsenen purjehduksilla. Kiinnostuneena kuuntelin hurjia tarinoita siitä, miten paikat takilassa määräytyivät. Kun tuli käsky mennä käsittelemään purjeita, ensimmäiset kiipesivät ylimmälle tasolle. Siellä piti vielä hivuttautua raakapuuta pitkin ihan sinne uloimpaan kärkeen. Siellä vaijerilla seisten ja raakapuuhun yli kumartuneena sitten käsiteltiin purjeita käskyjen mukaan . Milloin lisättiin eli päästettiin purje sidoksistaan ja työntövoima lisääntyi. Huonon kelin uhatessa se purje piti hamuilla siihen raakapuuhun kiinni ja sitoa se paikoilleen. Sellaista oli seilaaminen.

Hengellisessä elämässä toimii sama raakapuuteoria. Kun tulee uusi asia eli vaihtoehto aiemmalle ehdottomuudelle, se jakaa heti porukkaa. Uuden asian pitäisi koota joukko yhdessä hengessä tutkimaan Paavalin ohjeen mukaan: Koetelkaa kaikki ja pitäkää se mikä on hyvää. Jättikö hän sanomansa torsoksi, kun ei käskenyt hylätä sitä mikä osoittautuu huonoksi? Mitä sitten tapahtuu kentässä oikeasti? Otetaan esimerkiksi mikä tahansa kirkkoa ja koko yhteiskuntaa ravistelleista tapahtumista. Useasti on hakattu kiveen, että jotakin asiaa ei saa tehdä. Vaikkapa vihkiä kristilliseen avioliittoon eronnutta. Ehdottomuus tuo aina kapinamieltä, koska siinä ei ole armollisuudelle varaa. Jos sitten paketti avataan, niin pitää määritellä poikkeusmahdollisuudet. Kun sitten eletään hetken poikeuksen kanssa niin kohta sekin on liian ahdas ja sitä rataa lavennetaan totuudet laidattomiksi.

Useasti käy vielä niin, että puolesta tai vastaan käytetään ne kovimmat argumentit, jotka lukitsevat tilanteen sellaiseksi, ettei sitä voi koskaan sovittaa yhteen. Ollaanko nyt yhtä mieltä siitä, että Pyhä Henki voisi toimia niin, että jakaa porukan ja jättää osan epätietoisena siihen välimaastoon. Jumala kysyy tänäänkin: Missä on veljesi Aabel? Onko vastauskin sama: Olenko minä veljeni vartija? Onko meillä mitään vastuuta toisistamme, toisillemme ja Jumalalle. Vai onko päämäärä kaikessa oman hyvän edistäminen kävipä veljelle tai sisarelle miten tahansa?

Kansa kaikkivaltias

Demokratiasta sanotaan: Valta on kansalla! En ole kyllä huomannut juurikaan sitä. Olen koetellut itseäni. Välillä olen äänestänyt ja välillä jättänyt väliin. Olen äänestänyt useampaa puoluetta, eikä sekään ole tuntunut missään. Ei ole ollut autuaallisempi tai raadollisempi olo vaalien jälkeen. Viimeistään hallitusneuvottelujen yhteydessä huomaan pikkuruisen vaikuttamisyritykseni hukkuneen pintakuohuun. Nimittäin annettuamme äänemme laskemme ajatuksemme hortoilemaan politiikan tuuliin ja lopulta emme tiedä oliko vaikutus hyvä vai huono.

Monipuoluejärjestelmän pitäisi antaa kohtuullista hyvää jokaiselle. Mistä sitten tulevat ne konfliktit, joita tasaisin välein tulee. Näytelläänkö meille teatteria miten raskasta on vastuun kantaminen. Joskus ihmettelen sitä, että jotain asiaa voidaan vääntää vaikkapa viikon verran ja ratkaisu syntyy lopulta pikkutunneilla. Onkohan kaikki enää hereillä siihen aikaan?  No tämä on maallista kaikki.  Vai tuleeko kina siitä, että joku yrittää ottaa isommalla kauhalla?

Hengellinen kenttä näyttää erilaiselta. No onhan kirkolla kirkolliskokous, jossa toimivat kansanvallan periaatteet. Sitten on paljon muita toimijoita joiden toimintaperiaate on ulkopuoliselle vieras. Kirkko on kuitenkin suunnan näyttäjä, mutta miten se suunta määritellään? Jos on iäisyysulottuvuus mukana, niin luulisi ainoan ohjekirjan olevan varsin painavassa roolissa. Onko se, en tietä, kun en ole ollut paikalla. Tuntuu vain jotenkin turvattomalta, kun aloitteita tulee asiasta kuin asiasta eikä perusteina aina ole Raamatun sana, vaan tasa-arvo ym humaanit asiat. Eikö valtion hallinto riitä käsittelemään ihmisoikeuksiin kuuluvia asioita?

Jos kirkossa kerrottaisi, että tämä toiminta on osa arkipäivän viihtymistä, niin kaikki olisi OK! Jos kuitenkin siinä sivussa elätellään iankaikkisen elämän toivoa ja sitäkin lupaillaan, niin olisi syytä tarkistaa kauppatavaran sisältö vastaako se yhtään mainoksen lupaamia asioita. Mieleeni tulee erään postimyyntifirman toiminta 50-luvulla. Kataloogi tuli meidänkin mökkiin ja siellä kaupattiin monitoimityökalua. Se oli vasara, jolla voi hakata nauloja ja kiskoa niitä ylös. Voi leikata lasia, siinä oli ruuvimeisseliä ja pienen reiän poraamiseen verme. Kun sain pikkupoikana sen kinuttua itselleni, niin posti toi kyllä yllätyksen. Se oli noin kaksikymmentä senttiä pitkä eikä naulojen hakkaamisesta eikä niiden poisvetämisestä tullut puhettakaan. Väärän tavaran hankkiminen maksaa hintansa, mutta hyödyttääkö?

Tie tehomaatalouteen

Olipa kerran pieni ja pippurinen kansa, joka meni metsään, kaatoi metsää, raivasi peltoa ja rakensi asunnon. Peltoa n 15 ha ja metsää vähän enemmän. Muutama lehmä navetassa, sikapossu, joku lammas ja kanoja. Perhettä riittävästi niin, että jokaisella lapsella oli tappelukaveri. Lauantaina sauna ja puhdasta päälle, äiti oli huolehtinut. Sunnuntaina kirkko tai radiojumalanpalvelus. Nenät niistettiin, tukat ja kynnet leikattiin ja käytiin siivosti koulua säädetty määrä. Joku jäi jatkamaan tilaa ja toiset hankkiutuivat teollisuuden osasiksi.

Jos talvella ei ollut savottaa, niin tehtiin työllisyystöinä vaikkapa valtaojan kaivuuta. Niinpä piti perustaa ministeriö hoitamaan työhön liittyviä asioita ja sitä myötä tietysti kortiston arvo korostui. Toisinaan on tehokasta, jos nimiä on vähän siellä, mutta kas kummaa myös suurempi määrä palvelee jotain.

Eräänä päivänä havahduttiin todellisuuteen: Hyvänen aika se pieni tila on vain yhden ihmisen työpaikka ja sitten toinen on työtön. Mutta eihän sitä nyt voi alkaa siihen vain maksamaan korvausta, jotain pitää keksiä. Aletaan tuke työllistämistä. Kunnat alkavat etsiä yrittäjiä ja niitähän alkaa löytyä. Rakennetaan halli ja asvalttipiha sopivalla korvauksella. Perustetaan firma ja emännät kyörätään retonkia ompelemaan sarjatyönä kellokallen kiihoittamana. No, saattaa olla, että Kauko-Itä tuottaa halvemmalla ja niin paikka vaikenee.

Isäntä alkaa sitten asua tilaansa yksin. Pitää hommata vähän konetta avuksi. Koneet maksavat. On hommattava lisää sitä mitä entisestään on. Peltoa, sikoja, lehmiä. Liitymme suurempaan kokonaisuuteen ja alamme kilpailla paikasta auringossa niiden kanssa joilla edellytykset ovat paaljon paremmat. Satokausi pitempi ja mitä kaikkea. Kilpailu elämästä on alkanut. Kaikki maksaa ja kaikki on maksettava pienemmällä tänään kuin eilen.

Jonakin aamuna joku herää ja tekee havainnon: Täällä haisee sekä sian, että lehmän lanta! Idylli on pilalla. Sellutehdas sai haista, koska se oli rahan haju, mutta monen mielestä karjatalous tuottaa vain haisevaa jätettä. Tähän on tultu ja mitä sitten. Olemme saaneet jokapäiväistä maito, jugurtti, voi tai levite annoksemme. Joskus myös lihaa, joka raakana on punaista, mutta ihminen syö useasti ruskeana. Meistä on tullut syntisiä. Ei Jumalan edessä, mutta ilmastonmuutoksen edessä. Miten me tästä pääsemme? Voimmeko nyt sitten laittaa karjaa lihoiksi ja syödä hyvällä ruokahalulla? Vai onko ne vietävä metsään ruuaksi karhuille ja susille?