Aihearkisto: Uncategorized

Uusi, vanha vai molemmat

Haalea mielikuva vitsistä, kun joku mummo oli tullut uskoon ja alkoi puhua Jeesuksesta ja Uudesta testamentista. Perillinen soittaa toiselle, että äiti on ruvennut puhumaan jostain äijjästä ja uudesta testamentista. Uuden testamentin kirjoittaminenhan maallisessa oikeudessa kumoaa aiemman ja voi muuttaa pahastikin perintöosuuksia. Hengen maailmassa on toisin. Uudella ei ole perustaa ilman Wanhaa.

Hyvillä asioilla on myös kääntöpuolensa. Kun Raamattu tuli kansan kielelle, alkoi monimiljoonainen tulkinta ja sekaannus oli läsnä eikä koskaan lopu. Toisaalta vapauduttiin ihmisiin luottamisesta, kun jokainen voi tarkistaa Kirjasta puhuuko julistaja asiaa. Olemmeko siis vapautuneet ihmisten vallasta? Emme ole, koska on paljon mukavampaa lukea valmiiksi selitettyä. Onko se siunaus? Ei ole, koska oma oivallus jää pieneksi.

Sitten havaittiin, että Wanhan osan pois jättäminen säästää paperia ja uuden ajan ihmiselle ei paimentolaiskansan historia ole relevanttia lukea. Vai onko niin? Ei ole! Wanha kertoo riittävästi uskottavaksi alusta, syntiinlankeemuksesta ja myös lupauksesta. Erityinen osa on Aabrahamin siunaus, koska ilman sitä kenelläkään ei ole mitään toivoa. Hänen kauttaan tulevat ja ovat tulleet siunatuiksi kaikki kansat.

Erityinen julmuus tapahtuu siinä, että Wanhan hyljeksimisellä leikataan Israelin kansalta historia ja juuret Luvattuun maahan. Raamatun mukaan Jerusalem on kuninkaan kaupunki eikä se ole muuttanut nimeään, vaikka Raamattu todistaa, että sitä voi tallata toiset aikansa, mutta tilipäivä on tulossa kaikille kansoille ja silloin maksetaan kullekin tekojensa mukaan.

Kiihoittaminen

Kun on hissiremontti, joutaa ajattelemaan kaikenlaista. Ei viitsi paljon aktivoitua pois kodista, kun on 162 rappusta alas ja ylös. Nyt on ollut tapetilla kiihoittaminen kovasti ja jäin miettimään mitä se tarkoittaa. Jo Raamatussa puhutaan, että koko kaupunki joutui kuohuksiin, olisikohan se sitä? Olemme lukeneet jalkapalloilusta, miten hävinneet fanit ovat joutuneet kuohuksiin ja on pitänyt vähän tapella ja särkeä paikkoja.

Yksi pistoolin laukaus Sarajevossa sai koko Euroopan kuohuksiin niin, että jouduttiin tappelemaan muutamia vuosia. Vaikka rauha ulkonaisesti solmittiin, niin sisäisesti jäi siemen uutta koetusta varten. Me siis näemme historiasta muutamia onnistuneita kiihoitustapauksia, jos ajatellaan mullistavia seurauksia. Milloin kiihoituksella on ollut seurausta, on tarvittu patoutuneita tunteita joihin kiihoitus on antanut purkautumisvoiman.

Talvipalatsin valtaus oli myös yksi taitavan kiihoitustyön hedelmä. Taustalla on onnistuessaan patoutunut viha tai muu alhainen intohimo. Kun mielenosoituksissa kiihoitutaan, niin silloin tulee tarve särkeä jotain. Kun sitten näyteikkuna särkyy, niin jollekkin tulee mieleen hyötyä siitä vapaasta pääsystä kaupan antimiin. Miksiköhän tätä kiihoittumista pidetään osin oikeutettuna, vaikka se kohdistuu itseään omalla työllä elättävään pikkukauppiaaseen.

Keskuudessamme tapahtuu joskus ihan keskellä kirkasta päivää sellaista kiihoittumista, että täytyy ottaa kiinni joku ohikulkija ja raahata pusikkoon ja tehdä siellä hirmutekoja. Mutta nehän ovat yksittäistapauksia ja itse asiassa kaikkihan niin tekevät vai tekevätkö?

Minusta näyttää siltä, että eduskunnassakin kiihoitutaan ja kiihoitetaan välillä ihan kouriintuntuvasti. Toki olen yksittäistapaus ja yksittäinen ihminen saa olla pölhö, jos ei ole vaaraksi muille. Puukottavatko sitten edustajat toisiaan, kun ovat kiihoittuneita? Eivät koska se on sen kansanosan kieltä, jota he puhuvat.

Kun hengellisen festivaalin toimintoja rajoitettiin vedoten johonkin syrjintäpykälään, niin olivatko kaikki ”syrjinnän” kohteet kuohuksissa koko valtakunnassa vai ei? Epäilen, että eivät olleet, mutta kun mediassa näin sanotaan niin totta se lienee. Onko kukaan oikeasti tutkinut kiihoittamisen vaikutusta? Onko kiihoittaminen kansanryhmää vastaan saanut aikaan väkivaltaa, koska siinä taustalla tarvitaan patoutunut viha johon kiihoitus tekee vaikutuksen? Onko kuitenkin vain kyse yleisen mielipiteen muokkaamisesta, jota tekevät kaikki Suomessakin, jotka siihen pystyvät ja joita jotenkin noteerataan.

Digiloikkia

Se oli Vic-20, joka purjehti meidänkin huusholliin noin 40 vuotta sitten. Siinä oli muhkea näppäimistö ja c-kasettiasema ja monitoriksi valikoitui Otake-matka tv. Siinä oli myös pianonsoitto-ominaisuus. Kun oli tehnyt ne kaikki 79 komentoa virheettömästi, niin ei aina edes huvittanyt soitella, kun pääsi maaliin. Vähän vähemmällä sai tikku-ukon hyppimään haara-perus malliin. Se oli kuitenkin nousevalle sukupolvelle se koukuttaja, joka on vienyt meidät aina ulkoavaruuteen asti kuvaannollisesti. Hienompi olikin sitten jo Commodore-64, johon meillä ei ollut varaa silloin.

Kehitys lähti hurjaan hölkkään ja niinpä sitten tuli tarve tallentaa syntynyttä tietoa ja siihen tarkoitukseen keksittiin lerppu, joka pian muuttui korpuksi. Tästä lähti liikkeelle syöksykierre. Kohta lerput sai unohtaa, koska seuraava vuosimalli ei antanut mahdollisuutta käyttää moista. No, korppu oli sopivankokoinen ja tuntui, että nyt on asiat reilassa. Mekin sitten hankimme sähköllä toimivan kirjoituskoneen, jossa oli sellainen kiekko ja siinä oli korppuasema, joten asiaa voitiin tallentaa. Mieleeni tulee erään veljen kirja-aihio, joka puhtaaksikirjoitettiin meidän koneella ja tallennettiin muutamille korpuille. Kun konetta ei enää ollut, mikään silloisista tietokoneista ei lukenut niitä korppuja. Joten tietoa oli, mutta niin kaukana vaikka niin lähellä.

Sitten keksittiin ikuinen systeemi ja niin saimme cd-asemat koneisiimme Itse en oikein oppinut levyjä käyttämään, kun en osannut tehdä monikäyttöisiä levyjä. Nyt siis on paljon levyjä, joissa on kynnenmustuaisen verran dataa ja loppu tyhjää. Korput saivat kyytiä ja veivät sisältönsä bittigrematorioon. Nyt olemme muutaman välivaiheen kautta tulleet siihen, että levyasemia ei enää ole, jos sellaisen haluaa, niin pitää ostaa erikseen. Markkinajumala on kekseliäs. Kaupataan halvcalla autoja, joissa ei ole paljon muuta vakiona kuin polkimet ja ratti, muu pitää ostaa erikseen.

Jos haluamme tallentaa jotain, niin pitää laittaa pilveen. Se on kuin tallentaisimme rahamme naapurin kassakaappiin.  Ne ovat jossain, en tiedä missä ja kuka niitä hoitaa jakuka niihin oikeasti pääsee käsiksi. Eipä minulla ole huolen aiheita, kun olen niin tylsää elämää viettävä, ettei kannata tirkistellä. Kehityksen myötä alkoi myös virustoiminta. Muuten hukka perii ja karhu syö loput, jos et nyt osta itsellesi hyvää virustorjuntaa. Mitä se on? Se on suojelurahaa niin , ettemme polta taloasi, jos maksat joka kuukausi jotain.

Koko maailman asiat ovat sellaisessa verkossa, jonka joku viisas voi ehkä tulevaisuudessa lamauttaa kokonaan, koska pystyy lamauttamaan mahdollisesti ydinreaktoreita tai vesihuollon jossain valtiossa. Olemmeko antaneet pikkusormen jollekkin, joka tulevaisuudessa on sormi täystuhonapilla, jos alamaiset ryppyilevät? Ei hän kuitenkaan sitä tee, koska kaikki kiva loppuisi itseltäkin. Meille puhutaan digiloikasta. Onko kellään tietoa olemmeko tekemisissä hyvän vai pahan kanssa. Minusta vaikuttaa, että molemmat ovat arkipäivää.

Raakapuu teologiaa

Liittyessäni Laivastoon 1963 oli palveluksessa vielä henkilöitä, jotka olivat palvelleet Suomen Joutsenen purjehduksilla. Kiinnostuneena kuuntelin hurjia tarinoita siitä, miten paikat takilassa määräytyivät. Kun tuli käsky mennä käsittelemään purjeita, ensimmäiset kiipesivät ylimmälle tasolle. Siellä piti vielä hivuttautua raakapuuta pitkin ihan sinne uloimpaan kärkeen. Siellä vaijerilla seisten ja raakapuuhun yli kumartuneena sitten käsiteltiin purjeita käskyjen mukaan . Milloin lisättiin eli päästettiin purje sidoksistaan ja työntövoima lisääntyi. Huonon kelin uhatessa se purje piti hamuilla siihen raakapuuhun kiinni ja sitoa se paikoilleen. Sellaista oli seilaaminen.

Hengellisessä elämässä toimii sama raakapuuteoria. Kun tulee uusi asia eli vaihtoehto aiemmalle ehdottomuudelle, se jakaa heti porukkaa. Uuden asian pitäisi koota joukko yhdessä hengessä tutkimaan Paavalin ohjeen mukaan: Koetelkaa kaikki ja pitäkää se mikä on hyvää. Jättikö hän sanomansa torsoksi, kun ei käskenyt hylätä sitä mikä osoittautuu huonoksi? Mitä sitten tapahtuu kentässä oikeasti? Otetaan esimerkiksi mikä tahansa kirkkoa ja koko yhteiskuntaa ravistelleista tapahtumista. Useasti on hakattu kiveen, että jotakin asiaa ei saa tehdä. Vaikkapa vihkiä kristilliseen avioliittoon eronnutta. Ehdottomuus tuo aina kapinamieltä, koska siinä ei ole armollisuudelle varaa. Jos sitten paketti avataan, niin pitää määritellä poikkeusmahdollisuudet. Kun sitten eletään hetken poikeuksen kanssa niin kohta sekin on liian ahdas ja sitä rataa lavennetaan totuudet laidattomiksi.

Useasti käy vielä niin, että puolesta tai vastaan käytetään ne kovimmat argumentit, jotka lukitsevat tilanteen sellaiseksi, ettei sitä voi koskaan sovittaa yhteen. Ollaanko nyt yhtä mieltä siitä, että Pyhä Henki voisi toimia niin, että jakaa porukan ja jättää osan epätietoisena siihen välimaastoon. Jumala kysyy tänäänkin: Missä on veljesi Aabel? Onko vastauskin sama: Olenko minä veljeni vartija? Onko meillä mitään vastuuta toisistamme, toisillemme ja Jumalalle. Vai onko päämäärä kaikessa oman hyvän edistäminen kävipä veljelle tai sisarelle miten tahansa?

Kansa kaikkivaltias

Demokratiasta sanotaan: Valta on kansalla! En ole kyllä huomannut juurikaan sitä. Olen koetellut itseäni. Välillä olen äänestänyt ja välillä jättänyt väliin. Olen äänestänyt useampaa puoluetta, eikä sekään ole tuntunut missään. Ei ole ollut autuaallisempi tai raadollisempi olo vaalien jälkeen. Viimeistään hallitusneuvottelujen yhteydessä huomaan pikkuruisen vaikuttamisyritykseni hukkuneen pintakuohuun. Nimittäin annettuamme äänemme laskemme ajatuksemme hortoilemaan politiikan tuuliin ja lopulta emme tiedä oliko vaikutus hyvä vai huono.

Monipuoluejärjestelmän pitäisi antaa kohtuullista hyvää jokaiselle. Mistä sitten tulevat ne konfliktit, joita tasaisin välein tulee. Näytelläänkö meille teatteria miten raskasta on vastuun kantaminen. Joskus ihmettelen sitä, että jotain asiaa voidaan vääntää vaikkapa viikon verran ja ratkaisu syntyy lopulta pikkutunneilla. Onkohan kaikki enää hereillä siihen aikaan?  No tämä on maallista kaikki.  Vai tuleeko kina siitä, että joku yrittää ottaa isommalla kauhalla?

Hengellinen kenttä näyttää erilaiselta. No onhan kirkolla kirkolliskokous, jossa toimivat kansanvallan periaatteet. Sitten on paljon muita toimijoita joiden toimintaperiaate on ulkopuoliselle vieras. Kirkko on kuitenkin suunnan näyttäjä, mutta miten se suunta määritellään? Jos on iäisyysulottuvuus mukana, niin luulisi ainoan ohjekirjan olevan varsin painavassa roolissa. Onko se, en tietä, kun en ole ollut paikalla. Tuntuu vain jotenkin turvattomalta, kun aloitteita tulee asiasta kuin asiasta eikä perusteina aina ole Raamatun sana, vaan tasa-arvo ym humaanit asiat. Eikö valtion hallinto riitä käsittelemään ihmisoikeuksiin kuuluvia asioita?

Jos kirkossa kerrottaisi, että tämä toiminta on osa arkipäivän viihtymistä, niin kaikki olisi OK! Jos kuitenkin siinä sivussa elätellään iankaikkisen elämän toivoa ja sitäkin lupaillaan, niin olisi syytä tarkistaa kauppatavaran sisältö vastaako se yhtään mainoksen lupaamia asioita. Mieleeni tulee erään postimyyntifirman toiminta 50-luvulla. Kataloogi tuli meidänkin mökkiin ja siellä kaupattiin monitoimityökalua. Se oli vasara, jolla voi hakata nauloja ja kiskoa niitä ylös. Voi leikata lasia, siinä oli ruuvimeisseliä ja pienen reiän poraamiseen verme. Kun sain pikkupoikana sen kinuttua itselleni, niin posti toi kyllä yllätyksen. Se oli noin kaksikymmentä senttiä pitkä eikä naulojen hakkaamisesta eikä niiden poisvetämisestä tullut puhettakaan. Väärän tavaran hankkiminen maksaa hintansa, mutta hyödyttääkö?

Tie tehomaatalouteen

Olipa kerran pieni ja pippurinen kansa, joka meni metsään, kaatoi metsää, raivasi peltoa ja rakensi asunnon. Peltoa n 15 ha ja metsää vähän enemmän. Muutama lehmä navetassa, sikapossu, joku lammas ja kanoja. Perhettä riittävästi niin, että jokaisella lapsella oli tappelukaveri. Lauantaina sauna ja puhdasta päälle, äiti oli huolehtinut. Sunnuntaina kirkko tai radiojumalanpalvelus. Nenät niistettiin, tukat ja kynnet leikattiin ja käytiin siivosti koulua säädetty määrä. Joku jäi jatkamaan tilaa ja toiset hankkiutuivat teollisuuden osasiksi.

Jos talvella ei ollut savottaa, niin tehtiin työllisyystöinä vaikkapa valtaojan kaivuuta. Niinpä piti perustaa ministeriö hoitamaan työhön liittyviä asioita ja sitä myötä tietysti kortiston arvo korostui. Toisinaan on tehokasta, jos nimiä on vähän siellä, mutta kas kummaa myös suurempi määrä palvelee jotain.

Eräänä päivänä havahduttiin todellisuuteen: Hyvänen aika se pieni tila on vain yhden ihmisen työpaikka ja sitten toinen on työtön. Mutta eihän sitä nyt voi alkaa siihen vain maksamaan korvausta, jotain pitää keksiä. Aletaan tuke työllistämistä. Kunnat alkavat etsiä yrittäjiä ja niitähän alkaa löytyä. Rakennetaan halli ja asvalttipiha sopivalla korvauksella. Perustetaan firma ja emännät kyörätään retonkia ompelemaan sarjatyönä kellokallen kiihoittamana. No, saattaa olla, että Kauko-Itä tuottaa halvemmalla ja niin paikka vaikenee.

Isäntä alkaa sitten asua tilaansa yksin. Pitää hommata vähän konetta avuksi. Koneet maksavat. On hommattava lisää sitä mitä entisestään on. Peltoa, sikoja, lehmiä. Liitymme suurempaan kokonaisuuteen ja alamme kilpailla paikasta auringossa niiden kanssa joilla edellytykset ovat paaljon paremmat. Satokausi pitempi ja mitä kaikkea. Kilpailu elämästä on alkanut. Kaikki maksaa ja kaikki on maksettava pienemmällä tänään kuin eilen.

Jonakin aamuna joku herää ja tekee havainnon: Täällä haisee sekä sian, että lehmän lanta! Idylli on pilalla. Sellutehdas sai haista, koska se oli rahan haju, mutta monen mielestä karjatalous tuottaa vain haisevaa jätettä. Tähän on tultu ja mitä sitten. Olemme saaneet jokapäiväistä maito, jugurtti, voi tai levite annoksemme. Joskus myös lihaa, joka raakana on punaista, mutta ihminen syö useasti ruskeana. Meistä on tullut syntisiä. Ei Jumalan edessä, mutta ilmastonmuutoksen edessä. Miten me tästä pääsemme? Voimmeko nyt sitten laittaa karjaa lihoiksi ja syödä hyvällä ruokahalulla? Vai onko ne vietävä metsään ruuaksi karhuille ja susille?

Ammattiuskovan velvollisuus

Tehdäänpä heti pieni määrittely ketkä kuuluvat ammattiuskovien kategoriaan Kategoriaan kuuluvat kaikki Luterilaisen kirkon palkkalistoilla olevat henkilöt.  Kaikista en voi olla varma, kun heti mieleeni tulee keskustelu, kuuluuko kuulua kirkkoon, jos on siellä töissä? Lopputulemaa en tiedä, mutta varmaan yhdenvertaisuusvertailussa tulee esille onko kirkkoon kuulumattoman valitsematta jättäminen vaikkapa kirkkoherran virkaan syrjintärikos. Haudan kaivuun se kai ei vaikuta?

Luterilaisella kirkolla on siis puhdas Lutherin ja hänen aikalaistensa määrittelemä oppi, joka on ainoa relevantti kirkon toiminnan yhteydessä. Ja se tavallisen ajattelun mukaan on esillä varsinkin seurakuntien pääpyhätöissä ja sitä harjoittaa joka sunnuntai kirkkoon kokoontuva kansa. Tämä on se eksymätön lauma, jonka Jeesus rohkenee jättää korpeen keskenään.

Sitten on kummajaisia joita kutsutaan herätysliikkeiksi ainakin aiemmin. Nyt taitaa sujuvampi sana olla palvelujärjestö. Kirkolla täytyy olla Lähetyskäskyn takia lähettejä, mutta niiden puuttuessa annetaan työ palvelujärjestöille ja kontrolloidaan toimintaa antamalla määrärahoja kuuliaisuuden mukaan. Mitä nämä herätysliikkeet ovat? Ne ovat kuin kirkon lehtolapsia, joiden isästä ja äidistä ei aina ole selvää tietoa, yhtä eppäillään.

Mitä ne tahtovat kirkolta? Ensinnäkin suojaa kriiseissä. Toiseksi joku haluaa sakramenttiyhteyttä , koska oma toiminta mielletään vain ahkerammaksi uskonharjoitukseksi kuin kerran viikossa jumalanpalvelus. Miten sitä omaa statusta ylläpidetään ja millä perustellaan? Nähdään uudistusten olevan yhteiskunnassa niin nopeita, että jarrumiestä tarvitaan ja näin voidaan tulla vähän jälkijoukossa, ettei tarvitse kaikissa hiilloksissa polttaa näppejä ensimmäisenä. Joskus se oman korostaminen menee niin villiksi, että joutuu vähän häpeämään ammattiuskovien edessä.

Yhteyttä ja yhtenäisyyttä pidetään yllä kutsumalla piispaa kesäjuhlien vieraaksi. Kirkkoherraa pienempiin juhliin ja ihan tavallisia pappeja silloin ja tällöin puhumaan. Mitä sitten ammattiuskovan pitäisi silloin sanoa? Hänelle kuitenkin ollaan ystävällisiä ja tarjotaan kahvia ja pullaa. Jos hän kehuu, että olette parasta a-ryhmää, hän loukkaa uskollisinta kirkon ydintä, että siellä nurkkaseuroissako on jotain kehuttavaa. Viisas ihminen ei kehu, kiittää kauniisti kutsusta, pitää puheen, joka ei sivua asiaa mitenkään, mutta lopuksi toteaa sivistyneesti, etteivät kuvittelisi itsestään liikaa. Velvollisuus on palauttaa kirkon seinien sisälle se autuus, jota Lutherin opiksi kutsuttu asia tarkoittaa. Niin vähäistä pastoria ei voi olla, ettei tämä velvollisuus tulisi esille.

Raamatussa on sellainen totuus, että toista on pidettävä parempana kuin itseään. Kun tämän ajatuksen lausuu tutkimatta itseään on rikkonut periaatteen. Jos on tutkinut itseään, niin kykeneekö siitä puhumaan, on toinen juttu. Olen vähän miettinyt: Hakiko Jeesus tilanteita, joissa saisi nokittaa fariseusta, vai haastettiinko hänet siihen ja tekikö hän sitä mielellään?

Ilosanoma

Marathonissa käytiin ankara taistelu! Ilosanomaa lähdettiin viemään pääkaupunkiin. Nopsat jalat veivät viestin ja viestinviejä tehtävän toimitettuaan kaatui kuolleena maahan. Ilosanoma oli siis se: Me voitimme! Mikä on tämän päivän ilosanoma? Jos en väärin muista niin hiihtokilpailuista saatettiin saada viisikin ilosanomaa per henkilö. Jääkiekkojoukkue on tuonut ilosanoman, jota sankoin joukoin on toreilla juhlittu. Jonakin vuonna juhlittiin ilosanomaa: Olemme nyt EU:n täysivaltainen jäsen rahaa myöten. Vanhempi väki muistaa miten rahat leikattiin puoliksi ja siinäkin oli ilosanoma, tämä on ikään kuin lainaa ja ne toiset puolikkaat hyvitetään myöhemmin.

Toistanpa tarinan, jonka jostain luin: Meksikolainen mies istui pienessä veneessä ja kalasti rannan tuntumassa. Paikalle kävelee amerikkalainen elämässään menestynyt turisti ja avaa keskustelun: Hei mies! Miksi et osta troolaria ja kalasta enemmän. Tuloillasi voit ostaa lisää troolareita ja palkata niihin miehistöt. Itse voit elää niillä tuloilla ja vain kalastella huviksesi! Kalastaja vastasi: Miksi kaikki tuo vaiva? Minähän jo istun omassa veneessäni ja kalastan osaksi ihan huvikseni.

Onko pääsiäisen ilosanoma sen kaltainen, että meihin liittymällä saat elää kuin ennenkin ja me seurakunnassa järjestämme jotain mukavaa, joka tuntuu sinusta hyvältä?

Äly hoi!

Vanha pää menee pyörälle! Viruspiikille kutsutaan ikäluokittain, näin meille on kerrottu. Vaimoni sai kutsun, minä en ainakaan vielä, vaikka vaimon piikityksestä on jo päiviä kulunut. Olisiko syy siinä, etten ole vuosiin käyttänyt terveyskeskusta, kun ei ole diagnosoitua sairautta paitsi kaihinalut molemmissa silmissä. Vaimolla sentään on syöpä, jota tarkkaillaan.

Kilpailutus on kaiken avainsana. Sanotaan , kaikki halpenee. Olisiko se kuluttajan etu, että jotkut kilpailevat itsensä hengiltä? Konkurssista jää joko vähän käteen tai paljon velkaa. Mikähän mahtaisi olla se summa, joka vuosittain konkursseista sovitetaan?  Valtiolla oli kerran joitakin tukipylväitä, jotka takasivat pyörien pyörivän. Posti oli joskus, muistaako joku, miten aamu alkoi lehden kolahtamisella luukusta kaupungissa ja sitten postinkantaja toi kirjepostin jossain vaiheessa.

Hyvinvointi tai ainakin sen tavoitteleminen toi ilmaisjakelun, joka meän huushollissa oli keskiviikko. Paikallinen ilmaisjakelulehti ja muita tuiki tärkeitä kaupallisia tiedotteita. Miten on nyt? Jakelu on kilpailutettu, hyvä ensiaskel hyvään ja kauniiseen on otettu. Postia tulee, en tiedä enemmän tai vähemmän, mutta sitä tippuu muutamana päivänä viikosta, mutta erikoista siinä on se, että samana päivänä enemmän kuin kerran. Onko siis nyt vain meille tuleva posti annettu yhden vakiojakajan sijasta kahdelle tai useammalle jakajalle? Jos posti tulee väärään osoitteeseen, pitäisi tietää mikä virma on jakanut ja palauttaa sinne, mutta mistä voin tietää? Yksinkertainen neuvo: Painattakaa jokaiselle jakajalle käyntikortteja ja hän tipauttaa aina postin mukana käyntikorttinsa, josta selviää virheellisesti jaetun postin palautuspiste.

Vennamo senior puhui aikoinaan talonpojan tappolinjasta. Liekkö hän profeetta? Kotikylälläni oli minun nuoruudessani parikin pankkia, pari osuustoimintaliikkeen kauppaa. Yksityisiä kauppoja, leipomo, parturinliike ja vaatehtimo. Kun olen joskus harmaantumisen vaiheessa rullannut autollani kylän raittia, olen löytänyt vain yhden olutbaarin, ei muuta. Niin ja tietysti posti oli.

Sadan prosentin korko


Elämme vaikeita aikoja. Tuntuu kuin kaikki olisi pysähdyksissä, mutta sen täytyy olla harhaa, kun tänäkin vuonna bruttokansantuotteeseen tulee jotain. Ainakin vähän. Mistä ja miten on minulle eläkeläiselle mysteeri, kun on kehotus olla sisätiloissa ja tapaamatta ketään. No, sentään päivittäiset uhrimme saamme suorittaa marketin kassalle.

Varmaan Suomessa on ollut paljon ahkeria ja kohtuupalkkaa nauttivia ihmisiä, jotka ovat sairastuneet tai muuten menettäneet toimeentulonsa pääosan.  Näyttää siltä, että on sellainen osa, jonka täytyy saada määräosa aina ja sitten toinen osa, jonka ei tarvitse saada. Ihminen saattaa ottaa vastuita hyvänä päivänä ihan mukavasti ja asiat sujuvat siihen asti, kunnes joku tuki pettää. Menee terveys osittain ankaran puurtamisenkin seurauksena. Sanotaan : Sairasta rauhassa, kun se sairaus on meillä tullut.

Menee hetki, mutta ei kestä kauan, kun muodostetaan uusi osasto, jota jostain syytä ei tarvitakaan ja sairastunut löytää itsensä sen viemärin suulta, joka sopeuttaa asiat. Kuka sopeuttaa syntyneen ongelman? Vouti! Alkaa kyselemään ja saa mitä saa.  Jos tarvitsijoita on useampia, niin kaikille ei riitä. Ei hätää velathan vanhenevat! Vai vanhenevatko? Eivät vanhene, koska ne uusitaan aina hiukan ennen vanhenemista. Joku voi saada käteensä paperin, jossa sanotaan: Saatava  esim 1200 € korko 1170 € ynnä muita kuluja.

Miksi kaikki on halvinta ja joustavinta hänelle, jolla on valuuttaa, on elektroniikkaa ja taitoa näpylöidä niitä. Miksi kaikki on kalleinta hänelle, joka ei omista elektronisia laitteita eikä ole oppinut niitä käyttämään, mutta tunnollisena ihmisenä haluaa maksaa laskunsa ja kipittelee luvan saatuaan pankin kassalle ja maksaa 5-7 € joka ainoasta lapusta, jonka maksuun tuo. Ja kalleinta hänelle, joka on menettänyt elämänhallinnan myötä pankkitilinsä hallinnan ja tarvitsee osamaksuja ynnä muuta pikavippiä.

Miksi valtio, jolla menee huonosti, maksaa korkoa enemmän häntä, jolla varaa on. Olemmeko saalistusyhteiskunnassa. Kun Coronaleijona kaataa ison härän savannilla, niin kaikki kynnelle kykenevät tulevat saaliinjaolle. Yksi tauti kuulemma on, joka paranee sillä millä se on tullut ja se on krapula. Velallisen velat eivät vähene lisää velkaa ottamalla. Markkinajumala on ankara heikoille.

Jos meidän Herramme toimisi samalla tavalla, niin olisimme kaikki hukassa. Hän antaa itsensä toivottoman velallisen edestä ja ottaa entiset ja tulevatkin vastuulleen ja takaa sen, ettei elämisen mahdollisuudet pakene köyhintä ja sairaintakaan.