Aihearkisto: Uncategorized

Hengellistä argeologiaa lestadiolaisuuden kaivauksilla

Elämässäni oli aika jolloin uskoin, että painettu sana on totta. Jostain sain käsiini kirjan, joka kertoi Martin Lutherin elämästä. Raamattukurssilla Karkussa me pidimme puoliltapäivin hartaushetkiä ja minä menin rohkesti ja pidin hartauden, jossa luin pätkän tuota kirjaa. Pääopettaja kysyi jälkeen , mikä kirja se oli, mutta ei kommentoinut mitenkään. Vasta paljon myöhemmin sain tietää, että se oli romaani, mutta paljon faktaa oli siinä myös. Näin voivat syntyä sitkeätkin käsitykset siis aivan tyhjästä.

Tutkimuksen aiheena on siis vainme-henki, jota on havaittavissa lähes kaikissa hengellisissä liikkeissä ja kirkoissa. Tällä kerralla tutkimuksen kohteena on lestadiolaisuus. Tutkimuksen kohteena ovat omat kokemukset, perimätieto ja julkisuudessa oleva sanankäyttö. Ensinnäkin on huomattava se, että lestadiolaisuus syntyi yhtenäisku lttuurissa, jossa Luterilainen kirkko siis katolinen kirkko, joka omaksui kuninkaan päätöksellä Luterilaisen toimintamallin ja opin. Kirkkoherra oli seurakuntansa suvereeni paimen ja LLL sai myös piispalle kuuluvia tehtäviä hoitaakseen. Hänellä oli siis seurakuntaelämä hyvin hanskassaan. Jumala tarvitsi juuri sellaisen poikkeuksellisen ihmisen tulen sytyttämiseen.

Kun LLL vaiheiden jälkeen sai herätyksen ja sai myös johdatusta armon salaisuuteen, niin hän toi sen julki kaikella tarmollaan ja sai aikaan liikehdintää. Tilanne oli hänellä hallinnassa, mutta aika kävi lyhyeksi eikä seurakuntarakennetta oltu ilmeisesti saatu vahvistetuksi, kun kuolema niitti herätysjohtajan pois. JR astui remmiin johdattajan paikalle ja kai se oli jotenkin sovittukin ja aluksi myös hyväksytty. Sitä mukaa, kun JR menetti elinvoimaansa toisten veljien voimat alkoivat kasvaa ja se tiesi tappeluita poikain välillä, joihin JR koitti puuttua sovittelevasti, kunnes alkoi samalla nimellä olla useampia seuratilaisuuksia paikkakunnilla. Silloin erilaiset nimettiin eriseuraisiksi, josta termistä on tullut tehokas ja paljon käytetty ase. Kysymys kuului: Tulevatko ne toisetkin autuaaksi? Johon JR vastasi suurinpiirtein näin: Tulkoot, jos tulevat, mutta me näemme Raamatusta vain yhden seurakunnan. Tämä sinetöi asiat . Vaikka tuo tokaisu voidaan tulkita kärttyisen vanhuksen turhautumiseksi, kun elämäntyö hajoaa käsiin.

Ymmärrys Jumalan valtakunnasta oli vajavainen ja siksi alkoi ikäänkuin blokkiutuminen eri valtakeskusten ympärille ja jokainen ryhmä omi itselleen lestadiolaisuuden parhaan ytimen ja taivaan yksinoikeudella. Tämä vainme-oppi oli tarkoitettu jäsentenväliseen sodankäyntiin, mutta pääsi karkaamaan julkisuuteen. Tosin entisten veljien helvettiin tuomitseminen pyyhkäisi laudalta myös muun nimiset uskovat pois.

Haarassa, jonka parhaiten tunnen, on yhdenmukaisuuden vaatimus hyvin tarkka. Aikojen alussa valittiin eduskuntaan joku liikkeen jäsenistä, joka puettiin maan tavan mukaan kovilla kauluksilla, joka oli jonkin haaran mielestä maailmallisuutta ja lihallisen eriseuran vaikutusta. Poikkeamat käytännöistä ovat saaneet epäilemään toisen ihmisen pelastusta. Niihin kuuluivat muunmuassa vaikkapa solmion käyttö julkissti.

Liike ei ole sietänyt toisia julistajia eikä muiden hengellisten ryhmien julistuksessa ole koettu mitään kuulemisen arvoista, joten on suhtauduttu kielteisesti kaikkeen muuhun hengellisyyteen. Yhtenäisyys on ryhmissä rikkumaton siinäkin, että toiseen hengelliseen kontekstiin liittynyttä ei yleisesti enää pidetä veljenä eikä sisarena. Ei vaikka huutaisi: Minä olen Joosef teidän veljenne. Toki Pyhä Henki tekee työtään yksilöissä ja sanan avautumista tapahtuu, jos sopeutuminen maailman menoon ei sammuta henkeä

Lain lukeminen

Lait säädetään ja sitten niitä luetaan ja tulkitaan. Kuulin jossain tarinan, miten vankilan tarkastuksen yhteydessä eräältä vangilta kysyttiin: Miksi hän on täällä? Hän vastasi: Pidin firmassani kirjanpitoa niinkuin hovioikeuden vähemmistö olisi pitänyt. Mitä se kertoo meille? Jos lain tulkinnasta äänestetään ja tasatuloksen takia puheenjohtajan ääni ratkaisee, onko oikeus tapahtumassa? Olisiko ihan yhtä hurskasta arpoa lopputulos?

Nykyajan hurja meno hirvittää, kun lakeja on ilmeisesti niin helppo muuttaa ja siihen riittää yleensä hallitusrintaman äänet, joten oppositio seuraa katseella miten parikinkymmentä vuotta sitten vallinnut mieliala alkaa muuttua lähes rikollisuudeksi.

Kun aikoinaan Suomi päätettiin raitistuttaa kieltolailla, niin saivat viranomaiset kovasti töitä trokareiden hommien takia. Siltä ajalta on tietysti ihan hyvääkin asiaa muunmuassa piikkimatto autojen vauhdin hillitsemiseksi. Trokaus oli laitonta, mutta kuitenkin kovaateetä myytiin ainakin luottoihmisille. Kun sitten laki äänestettiin nurin, niin olisiko kaikkia niitä pitänyt vähän kurkuttaa, jotka eivät menneet ostamaan valtionviinaa? Silloin sai vakaumuksensa pitää ilman seuraamuksia. Onko vieläkin humanismia sen verran?

On muuten miettimisen arvoinen asia miksi pontikankeittäjiä pantiin vankilaan, kun valmisteet vastasivat toisiaan valtiolla ja yksityisyrittäjällä? Vain bisnes eli monopoli oli syynä. Nykyisin on myöskin havaittu, että omaisuutensa puolustaminen on arvelluttavaa hommaa, kun pitäisi osata voimankäyttö säätää niin, että hyökkääjään sattuisi, mutta ei jäisi jälkiä. Muuten ei hyvät heilu, jos varkaalle tulee tikku sormeen. Parempi on antaa pumpata bensat ilmaiseksi ja avata ruokapöytänsä jokaiselle ohikulkijalle. Ja niinhän nyt tehdäänkin. Onhan kuitenkin eroa, jos joku tulee ovelle ja pyytää hätäänsä apua tai marssii suoraan olohuoneen sohvalle ja kysyy, koska syyvvään.

Johtajuus kriisissä?

Hengellisten pohdintojen lisäksi ehdin katsoa yhdet uutiset ja katsoa kenraali Airon haastattelun.Haastattelussa sivuttiin myös UKK:ta. Ajatukset lähtivät laukalle, kun kuuntelin Keskustan ehdokkaiden luonnehdintoja, miten kansaa on kuunneltava.

MietinKekkosen johtamista, kun hän runnasi hallituksen. Kun päämies kutsui, kutsu otettiin vastaan. Hän kertoi ajatuksensa: Minä olen kutsunut teidät siksi, että me runnaamme maahan viiden puolueen enemmistöhallituksen. Sille annettiin nimeksi: Hätätilahallitus. Työttömiä oli 65000.

Joskus oli siis niin, että johtajat olivat profeetallista näkökykyä omaavia ja seuraajat luottivat johtajiinsa aina äärimmäisyyteen asti. Kun Isänmaa kutsui, miehet lähtivät ja tekivät mitä voivat. Nykyisin huudettaisi eduskunnassa ensin pariviikkoa puolivuotta olisi asiat valiokunnassa ja uusi huuto. Ovatko johtajat luopuneet siitä, mikä johtajille kuuluu: Nähdä asiat oikeassa valossa ja tehdä päätöksiä Isänmaan hyväksi, vaikka toiminta ei toisikaan ääniä seuraavissa vaaleissa? Profeetallisuutta koitetaan käyttää, mutta siihen tarkoitukseen, että voisi tietää trendit vuosien päähän.

Onko hengellinen johtajuus käynyt samaa prosessia läpi? Aina pitäisi tietää mitä on tulossa ja pitäisi osata reagoida kuin kissa, että aina tulee maahan jalat edellä.

Karhunpalvelus

Missourisynodin kantaa Luomiseen käsiteltiin artikkelissa. Jäin miettimään niitä viittauksia Lähetyshiippakuntaan ja myös Inkerin kirkkoon ikävästi viitattiin. Ovatko uskovat jo niin rappeutuneet moraaliltaan, että takki käännetään heti, kun saadaan rahaa vaikka on iankaikkisuus asiasta kyse. En uskoisi vielä, vaikka kotimaassamme yritetäänkin ohjailla rahavirroilla herätyliikkeiden ja lähetysjärjestöjen työtä, ainakin uutiset ovat sellaista kertoneet.

Jälleen tulee kysymys Raamatun arvovallasta tunnustammeko sen sellaisennaan vai vain osittain. Jos emme ymmärrä jotakin järjellämme niin tohtori Lutherin ajatus sopii hyvin: Nostamme hattua ja menemme ohi.

Nyt kannattaa kysyä: Kumpi suuntaus tekee suurempaa karhunpalvelusta sekö, joka ottaa asiat kirjaimellisesti, vai sekö joka yhdistää luomisen ja evoluution? Meidän pitäisi muistaa, että on kyse uskon alueesta ei tiedosta, koska usko uskon koteeseen lahjaksi saatuna on pelastava momentti, ei koskaan tieto, jota tutkimalla saadaan aikaan. Meidän täytyisi ymmärtää, että elämme kuitenkin Jumalan maailmassa ja kaikki on luotu Hänen Sanallaan mitä näkyy tai on näkymätöntä ja kaikki pysyy pystyssa Sanan varassa. Ei pitäisi olla niin kiiren Sanan kumoamisessa järjen tuotoksilla.

Erikoiset papit

Tavallisten kirkonpalvelijoiden lisäksi pappeudessa on joitakin erikoistapauksia. Niitä ovat vankilapapit, sotilaspapit ja sairaalapapit. Tavallista hyvämaineista keski-ikäistä suomalaista nämä eivät paljon koske, mutta kaikki nämä palvelevat ihmistä poikkeusoloissa ja murrosvaiheissa. Siksi on ollut erikoista, että näiden kunkin ammattiryhmän hyödyllisyyttä vastaan hyökätään aina silloin ja tällöin.

Aloitetaan tuosta meitä kaikkia koskevasta eli sairaalahoidosta loppusuoralla. Ihminen on silloin heikoimmillaan, kun on hoidettavana ja poislähtö alkaa tulla todellisuudeksi. Eikö olisi siunattu asia, että jokainen joka kaipaa rohkaisua ehkä jopa asioiden selvittelyä tänne jäävien kanssa ja siinä olisi lämminhenkinen Herran palvelija auttamassa sellaisen pelottavankin asian edessä. Joka ei tarvitse tätä saa olla ihan vapaa.

Vangit ovat epäonnistuneita samanlaisiksi vauvoiksi syntyneitä kuin kaikki muutkin. Siksi jokaiselle on annettava mahdollisuus suunnan muutokseen. Kun on kuitenkin erityisoloista kyse , täytyy olla sellainen virahaltija joka tuntee systeemit, mutta omaa myös hellän sydämen tarvittaessa.

Sotilaat ansaitsevat samalla tavalla sielunhoidon mahdollisuuden jonka niin moni ilmeisesti jättää käyttämättä. Monet haluavat käydä rippikoulun, joka on jäänyt sivuun aiemmin ja poisa kotoa oli ainakin aiemmin kova koetus monille kotona viihtyneille. Kaikki tietysti maksaa, mutta niin maksaa moni muukin asia, vaikka en nyt ala laittaa asioita vastakkain, koska se ei ole hyödyllinen asia.

Pehmeä partneri

Vierailin viime vuosituhannella Leningradissa ja siellä ansioituneen taiteilijan ateljessa. Siellä oli useita tauluja, jotka kuvasivat todellisuutta relistisesti. Yksi taulu jäi erityisesti mieleeni ja aiheutti ristiriitaisia tunteita. Taulussa oli kuvattuna Jeesus ja joukko ihmisiä, jotka hyörivät hänen ympärillään. Merkittävä oli, että kaikilla tavallisilla ihmisillä oli musta side silmillään. He etsivät jotain, mutta eivät löytäneet. Tai olivat tottuneet siihen pimeyteen jo niin hyvin, etteivät kai enää valoa kaivanneet? Oliko Jeesus hiljaa, sitä taulu ei pystynyt kertomaan. Jos Jeesus oli oikea, hän varmaan huusi heille jotain. Jos hän oli väärä, niin oli hiljaa, että sai olla joukossa.

Uutisointi Areenasta maalaa kuvan, jota voidaan tulkita monella tavalla. Meidän pitäisi katsoa aiemmin maalattuja tauluja Olivatko profeetat pehmeitä partnereita? Oliko Johannes Kastaja pehmeä partneri? Oliko Jeesus pehmeä partneri? Olivatko apostolit pehmeitä partnereita. Oliko Paavali Ateenan Areiopakilla pehmeä partneri. Miksi näitä kyselen? Kyselen siksi, että saisin vastauksen onko kristikunta kaikkine osineen vielä samalla asialla, mihin Raamattu osoittaa tietä? Vai onko kaikki muuttunut osaksi tämän ajan viihtymisjärjestelmää?

Kirkon puolesta kirkkoa vastaan

Lomailin viime vuosituhannella Kreikan saaristossa ja kävimme myös Patmoksella. Olihan se jännittävää saada nähdä ne paikat, joissa apostoli Johannes sai olla taivaallisessa katsomossa näkemässä ylen ihmeellisiä asioita. Varmaan moni asia oli aitoa ja osa jälkeen rakennettua. Tulimme kirkolle, jonka ikäänkuin kellarissa oli ilmestysluolaksi nimetty kohde. Portaat johtivat luonnon muodostamaan kivihuoneeseen. Ihminen ei voi sallia niin karua ympäristöä niin arvokkaalle asialle, vaan se oli koristeltu käyttäen kultaa ja hopeaa. Jos Johannes nyt jostain syystä saapuisi ”kotiinsa” ei tunnistaisi sitä enää samaksi.

Ajatukset lähtivät laukalle tuosta otsikon asiasta. Jos minä olisin neljäkymmentälukulaisena lähtenyt maasta vaikkapa parikymppisenä ja olisin palannut vaikkapa viime vuonna, mitä ihmettelisin eniten? Ulkonaiset olosuhteet ovat kehittyneet joka puolella suurinpiirteinn samaa tahtia, siinä ei olisi niinkään ihmettelemistä. Jos olen ollut kirkon jäsen ja osallistunut ainakin jonkin verran, niin varmaan tieni olisi johtanut tuttuun kirkkoon jumalanpalvelukseen ja muun toiminnan yhteyteen. Voisin sanoa, että kaikki on muuttunut. Tai lähes kaikki. Kirkon kellot soivat niinkuin ennen ja jotain muuta tunnistettavaa on jäljellä.

Mitä on olla kirkon puolesta asialla? Kirkon puolesta huolestutaan, kun pyhiin toimituksiin kosketaan ja se mitä on pidetty kirkon ytimenä ei enää olekkaan samassa kurssissa. Katsotaan vaikkapa Raamatun asemaa.

Mitä on sitten olla kirkkoa vastaan? Jotka ovat perinnön puolustajia haluavat vastustaa sellaisia muutoksia, jotka muuttavat kirkon perusperiaatteita eli Jumalan sanan asemaa ja arvovaltaa. Suuntaus, joka rajoittaa ns konservatiivien toiminta-alaa ja mahdollisuuksia. Suuntaus, joka jakaa armoa ilman parannuksen tekoa ja tarvetta kilvoitukseen. On siis rakennusaineista kyse: Kulta hopea ja jalokivet vai puut, heinät ja oljet.