Aihearkisto: Uncategorized

Kansalaisaloitteista

Suurissa ja vaikuttavissa asioissa tuntuu mielestäni Kansalaisaloitteen kannatusmäärä pieneltä. N-liitosta olen hyväksynyt yhden periaatteen ja se on vastaan äänestäminen. Kansalaisaloitteissa pitäisi olla mahdollisuus vastustaa, niin kansan mielipide tulisi paremmin huomioiduksi.  Nykyinen menetelmä antaa osin ainakin väärää kuvaa kansan mielipiteistä eri asioihin, koska se vastaehdotuksen tekeminen kuitenkin vaatii vaivannäköä ja useasti mieluummin vaikenee. Tietenkin sanotaan, että kansanedustajat sitten kuitenkin asian ratkaisevat ja heillä on siihen harkintakyky. Aloitteeseen pitää reagoida tunne ja myös järkitasolla. Nykyinen systeemi antaa signaalin kansan tahdosta ja harva edustaja haluaa toimia piittaamatta kansan tahdosta, koska vaaleissa taas veri punnitaan. Sanoisin, että avioliitto- ja identiteettiasiat ovat sen kaltaisia samoin koulujen opetusohjelmat.

Hybridi

Me tunnemme automaailmasta kolmenlaisia ajoneuvoja: Polttomoottori, täyssähkö ja sitten hybridi, jossa on osa kumpaakin. Kuljettaja saa määrtä hybridissä, kumpaa voimaa käytetään. Näin on myös ihmisen kanssa. Ihmisessä on kaksi voimanlähdettä: Lihallisuus ja Pyhä Henki, nyt puhun uskovista. Me vanhankansan saföörit tunnemme vain polttomoottoritekniikan. Vähitellen tuli tietoisuus, että akkua suurentamalla, voidaan ajaa myös sähköisesti. Vuosikymmenien kehitys on antanut meille hyvän polttomoottoritekniikan ja olemme uskoneet, että se on hyvä.

Teos: Kaksisieluinen mies, kertoo meille hengellisen hybriditekniikan ulottuvuudesta uskonelämässämme. Tiedämme , että autoilussa polttomoottori tuottaa saastetta eli savua, samoin meidän lihallisuutemme tuottaa hankaluutta meille itsellemme ja usein myös lähimmäisillemme. Lihallisuus tuntuu hankalalta, kun emme saa sitä kokonaan hallintaamme niin, ettei se koskaan tulisi esille.  Kun meillä on tuo Hankala Raamattu, joka aina pyrkii suitsimaan lihallisuuden toimialaa. Miten pääsisimme päästöttömään olotilaan? Pyhän Hengen avulla se olisi ainakin teoriassa mahdollista. Sitten siihen on myös toinen tie! Paatumuksen tie. Kun tulkitsemme sanaa omaksi hyväksemme, niin voimme löytää sanat: Missä ei lakia ole, siellä ei syntiä lueta! Onko ratkaisu päästöttömään elämään siis lain mitätöiminen ja näin ei voi olla rikkomustakaan.

Jos teemme mielikuvaharjoituksen. Mitätöimme liikennelain ja jokainen ajaa miten taitaa ja niin kovaa kuin haluaa. Mieleeni tulee taannoin liikenne naapurimaassa. Kun pysähtyy liikennevaloihin kaksikaistaisella kadulla, niin siihen paalupaikalle saattaa tulla neljäkin autoa, mutta jatkossa kaistoja on vain kahdelle autolle, no: Röyhkeimmät saavat ne ja muutkin heidän jälkeensä.

Voimme tehdä toisen mielikuva harjoituksen. Kuinka moni nykyisin äänestäisi Johannes Kastajaa kirkkoherraksi. Suosittu hän oli, mutta kaula ei kestänyt kuitenkaan. Miten Jeesus sopisi piispan kaapuun? Hänkin oli kansan suosikki aina välillä, mutta murheellinen oli Hänen lopputyönsä, joka sinetöi uran: Maailman Vapahtaja! Onko Jeesus kärsinyt, että me saamme elää, kyllä, mutta ei lihallisuuden joohtamana, vaan Hengen. Silloin emme pääse kokonaan irti lihallisuudesta, mutta elämä on kuitenkin elämisen arvoista!

Johtajuus, missä piileskelet?

Historian lehdille on tallennettu suuria tarinoita, suurista johtajista. He saivat aikaan suuria asioita. Vaikkapa Hannibal, joka teki vaivalloisen matkan Alppien yli ja hyökkäsi Rooman valtakunnan kimppuun pohjoisesta, joka oli ihmisten mielissä turvallisin ilmansuunta. Siellä oli vuoristo ja sen ylittämisen ei ihmiset uskoneet olevan mahdollista vielpä suurella armeijalla. Armeijalla, jolla on merkitystä  koko valtakuntaa ajatellen. Luottamus johtajaan on täytynyt olla suuri, että sellainen vaivannäkö oli mahdollinen.

Suomenkin historiassa on henkilöitä, joilla oli näky ja joita seurattiin. Oli Alkio, Tanner, Paasikivi ja sodan aikana Mannerheim. Heidän ymmärrykseensä luotettiin ja he olivat suunnan näyttäjiä. He eivät olleet perässäkulkijoita, jotka tarkkailisivat porukkaa takaa mihin se on menossa. Politiikassa on minua ihmetyttänyt se, että kenttää pitää niin tarkasti kuunnella. Siis nykyisin muodostetaan näky valtavirrasta. Niin taitaa olla hengelliselläkin alalla . Jotenkin asiat aina menevät, kun odotellaan ja tarkkaillaan mitä porukka haluaa. Kysymys kuuluu: Tarvitaanko siihen johtajuutta, jos vain tarkkaillaan mihin valtavirta vie.  Jos ei ole Raamatun antamaa näkyä, niin se helposti korvautuu kansan tadon myötäilyllä. Luulisi, että kansan antama näky olisi sitten menekkitavaraa, mutta näyttää olevan toisin.

Olisiko tullut siihen tilaan, että katsellaan savolaisittain: Voihan se olla niinnii ja voihan se olla muutennii? Miten Mooses olisi tehtävässään selvinnyt, jos hän olisi aamulla laittanut gallupin, lähdemmekö tänään vai pysymmekö tässä. Jos lähdemme, niin mihin suuntaan porukka haluaisi mennä?  Mooseksella oli auktoriteetti Jumalalta, vaikka kyllä sekin kyseenalaistettiin moniakin kertoja, mutta sillä oli aina seurauksensa. Ajatus oli, joka ilmeisesti on in tänäänkin: Koko kansa on pyhä, vain Moosekselleko Jumala puhuu?

Raamatullista?

Luomiskertomuksessa mainitaan kaksi toimialaa, jotka annettiin ihmiselle tehtäväksi: Viljellä ja varjella! Kuinka ollakkaan, juuri näistä asioista on ollut lähiaikoina kovimmat väännöt eduskunnassa ja myös osin mediassa. Maatalous antaa meille pötyä pöytään ja rajan vartiointi suo meille rauhalliset olot. Miksi nämä kaksi asiaa ovat niin kiivaiden tunnekuohujen aiheita?

Kirjoitin taannoin blokin: Tie tehomaatalouteen. Aikoinaan Suomessa asui suhteellisen onnellinen kansa osittain asutustoiminnan seurauksena. Peltoviljely ja karjatalous olivat sulassa sovussa ja hyödyttivät toisiaan. Lanta pitäisi aina palauttaa sinne pellolle, mistä se on syöty eli tuotettu. Pelto voi hyvin ja vesistöt samoin, kun ei kakita niihin.Kun politiikka lainehtii, niin joskus suuri kortisto on hyvä ja taasen toisella kerralla sitä koitetaan pinentää tempputyöllistämisellä.

Kun emännät otettiin teollisuuden palvelukseen alkoi maatilan koneistaminen, koska isäntä ei käsipelillä pystynyt tekemään kaikkea. Välillä tilakokoa piti suurentaa, sehän on pakko kosta koneita piti hankkia ja ne maksavat maltaita. Nyt on suuruuden ongelma ja lanta ei menekkään entisellä systeemillä pellolle.  Siitähän tulisi biokaasua, jos kaikki käytettäisi , niin energiatoimintaan tulisi väljyyttä ja jäämä kelpaa edelleen pellolle. Näyttää siltä, että maatalous on ongelmissa tempoilevan politiikan takia ja mikä pahinta uhrit syyllistetään merien saastumisesta, vaikka merta ei ole lähelläkään.

Rajan vartiointi on toinen kuuma peruna.  Vapaa liikkuminen on vain niiden valtioiden kesken, jotka ovat liittyneet siihen sopimukseen. Eu:n ulkoraja on raja, jossa on oikeus katsoa ketä tänne tulee. Joku sanoi joskus: Kun aseet puhuvat, silloin lait vaikenevat. Jos sotilaallisen vaikuttamisen merkeissä laitetaan ihmisaalto menemään toiseen maahan, niin pitäisikö sanoa kaikille : Tervetuloa ja viihtykää niin kuin taidatte. Siinäkin tavallaan uhrit syyllistetään. Pakolaiseksi lähtevällä pitäisi olla oikeus tietää minkälaisiin oloihin on pyrkimässä. Hädänalaisimmillahan on tuskin mahdollista matkustaa tuhansia kilometrejä ja maksaa salakuljettajille kynnysrahoja. Onko niin, että kansainvälinen oikeus ja järjestyksenpito ei voi vaikuttaa päämiehiin, jotka kohtelevat omiaan kaltoin, tai rampauttaa naapuriaan.

Armolahjat hengellinen pääoma?

Maallisen pääoman tunnemme ja arvostamme kukin omalla tavallaan.  tiedämme myös, että ihmisiä on ainakin kolmenlaisessa kategoriassa. Ensimmäiseksi ovat ne, joilla on liian vähän ja kipeästi kaipaisivat vähän lisää. Toiseksi ovat ne, jotka ovat saavuttaneet kohtuullisen tason, on tarpeeksi, mutta ei kovin paljon liikaa. Kolmas taso on siis ne joilla on ja sen myös antavat näkyä.

Hengellisellä puolella on samanlainen jako. Ovat ne, jotka eivät koskaan pääse oikein vapaaseen ja iloiseen uskomiseen, jotka jatkuvasti kerjäävät armon murusia. Hyvin toimeentulevalla on mukavat oltavat on rauhaa ja iloa ja ikäänkuin saa itse ohjata omaa uskon purttaan. Viimeinen taso on väkevät uskon sankarit, joita ihaillaan ja joiden tekoja myös liioitellaan. Harva ihminen on sellainen, ettei tykkäisi pienestä, keskisuuresta tai ylönpalttisesta kehumisesta.

Mitähän mieltä Raamattu mahtaisi olla, jos oikeasti sitä lukisimme? Jeesus sanoi: Autuaita ovat hengellisesti vaivaiset sillä heidän on Jumalan valtakunta! Köyhä voi saada aina lisää ja se lisän saaminen tuottaa suuren ilon.  Hyvin toimeentuleva ei edes huomaa niitä siunauksen sateita, joka koskettaa joka päivä. Saa nousta ylös ja elää koko päivän vaikkapa ilman kipua. Upporikas ei saa koskaan sellaista pamausta, että ilme värähtäisi, koska iso kasa tulee vain vähän suuremmaksi.

Vuorisaarnan sanoma, tekee meistä köyhiä oman ansiomme perusteella, mutta rikkaita Hänessä, joka meitä vahvistaa. Kun käymme läpi ne kaikki kohdat, me ymmärrämme oman kykenemättömyytemme. Muta Hänessa voimme kaiken, kun emme kerää itsellemme omaksi hyväksemme mitään taivaallisista tavaroista. Paljon kiitoksen saaminen on siitä huono, ettemme lihallisina pysty lähettämään kaikkea kiitosta lyhentämättömänä sinne minne kaikki kiitos ja ylistys kuuluu. Sanassa sanotaan: Köyhät, mutta monta rikkaaksi tekevät! Miten köyhä voi tehdä toisen rikkaaksi? Juuri siten miten Pyhä Henki opettaa.

Ykseyden elementit: Kirkot ja seurakunnat/ei mitään.

Että he yhtä olisivat! Mitä Hän sillä tarkoitti? Oliko Paavali jyvällä, kun hän perusti seurakuntia. nimitti paimenet ja vanhimmat hoitamaan heidän haltuunsa annettua seurakuntaa. Oli ja ei. Oli, jos ajattelemme, että JUmalan kuningaskunnassa on kuitenkin joku järjestys, jokaisella oma vastuunsa.

Kun Israel palasi Egyptistä ja jokaisella oli oma osuutensa siinä, että leirin purkamisessa kaikki tavara tuli mukaan. Keskellä oli telttamaja joka sivulla oli ryhmittyneenä kolme sukukuntaa. Tämä marssijärjestys takasi sen, että lopulta pääsivät perille, jotka olivat silloin elossa. Piti olla johtajat ja heillä auktoriteetti sekä kansalla alamaisuus. Jo näitä kahta ei olisi ollut olemassa, niin Saharan hiekka olisi niellyt koko kansan.

Jumala antoi Israelille johdattajiksi Mooseksen, Aaronin ja Mirjamin, sisarukset. He kaikki kuolivat ennen Luvattua maata. Kun maa jaettiin, niin sitten ei pitkään aikaan ollut keskusjohtoa. Heimoilla olivat tuomarit, jotka pitivät huolta hyvästä elämän järjestyksestä

Jumala oli Israelin kuningas, mutta ympäristön tavat kuitenkin tunkeavat sinne sisälle niin kuin myös seurakuntiin. Kun muilla oli kuningas, niin heidänkin piti saada. Nyt oli ihminen nostettu sellaiseen asemaan, että häntä oli kuultava. Ihmiselle on niin vaikeaa olla alamainen vertaiselleen.

Kun Jeesus toivoisi, että oikeasti olisi yksi lauma ja yksi paimen, niin miten se toteutuisi.  Voisimmeko olla yhtä erilaisten seurakuntien/kirkkojen jäseninä vai haluammeko olla itsenäisiä ja olla suoraan Jeesuksen alaisuudessa. Uskonelämä on kuitenkin kasvua ja vain toisten uskoviien kanssa matkanteko kasvattaa ja antaa toisista turvaa. Älkäämme siis hylätkö kasvupiiriämme, vaikka olemmekin Globaalin Kristusruumiin jäseniä.

Uskon harjoitusta vai Jumalan palvelusta

Kun puhutaan uskonharjoituksesta, tulee mieleen urheilikoiden harjoitukset. Jääkiekkoilijoilla on kesäharjoituskausi. Silloin lujitetaan pohjakuntoa, että taas talvella jaksetaan pelata. Bodaajilla on reenipäivät ja melkein kaikilla ovat erilaiset ohjaajat, jotka tekevät harjoitusohjelmat ja yhdessä määritellään tavoitteet.

Tästä mieli pöllähtää uskonharjoitukseen. Onko meillä uskovilla joku harjoitusohjelma ja tavoite missä kunnossa ensi joulun aikaan tulisi olla.Ovatko seurakuntien paimenet niitä coutseja, jotka jauhavat purkkaa ja huutavat kehotuksia kaukalon laidalta. Diakoni olisi sitten joukkueen huoltaja, joka täyttelee juomapulloja.  Voiko olla niin, että me jaotamme elämästämme määrätyt tunnit uskonharjoitukselle, Vai onko niin, että vasen pakki piispan pojissa oli hyvin hengellisessä virassa, en tiedä kuka hän oli.  Jos heittelemme helluntailaisten kanssa mölkkyä, olemmeko harjoittaneet uskovien yhteyttä Jeesuksen tarkoittamalla tavalla?

Olisiko ihan avattava Raamattu ja katsottava mitä siellä sanotaan esimerkiksi:

Efesolaiskirje 6:6

ei silmänpalvelijoina, ihmisille mieliksi, vaan Kristuksen palvelijoina, sydämestänne tehden, mitä Jumala tahtoo,

Sen verran olen Lutherilta oppinut, että tiedä olevan ihmisen elämä kokonaan Jumalan palvelusta, jos se on uskonharjoitusta, muuten ihminen elää itselleen eikä siitä ehkä saa palkkaa Jumalalta. Luther toteaa muistini mukaan: Jos piikatyttö lakaisee lattiaa uskossa, niin se on Jumalan palvelusta ja varmaan myös uskonharjoitusta. Usko harjaantuu sanan kuulemisessa, sen lukemisessa, rukouksessa ja lähimmäisen palvelemisessa.  Mölkky on uskonharjoitusta, jos sen hedelmänä molemminpuolinen ymmärrys kasvaa ja antaa kokemuksen siitä, että tunnemme saman Vapahtajan. Apostolien aikana rakkauden ateriat olivat uskonharjoitusta, yhdessä ruokaileminen lähentää ihmissuhteita ja näin tuo yhtenäisyyttä seurakuntaan.

Tärkeintä on, että tiedämme olevamme Jumalan kasvojen edessä koko ajan. Papit paanalla on uskonharjoitusta ja Jumalan palvelusta, kun he ovat viemässä evankeliumia sinne mistä ei ihan etummaisena kiiruhdeta Jumalan palveluksiin. Syntinen ihminen kuka tahansa tarvitsee hyväksyntää ja Jumalan rakkautta oppiakseen tuntemaan sen, että Jumala on hyvä vaikka ei hyväksykään syntiä, mutta rakastaa siitä huolimatta, että olemme syntisiä.  Ei Jeesus viihtynyt syntisten kanssa siksi, että he olisivat olleet niin hauskoja ihmisiä ja osasivat nauttia elämästään, Vaan Jeesus oli syntisten ystävä siksi, että Hän rakasti heidän sielujaan ja halusi antaa heille pyhyytensä ja puhtautensa.

Alttaritauluteologiaa

Koitin keksiä otsikkoa, mutta en pystynyt parempaan. Olen toiminut muutamia vuosia vankilalähettinä. Evankelistanimitystä en halunnut käyttää, kun en tunne olevani evankelista armoitukseltani. Meillä oli vuosittain yhteisiä kokoontumisia eri seurakuntien valtuuttamien lähettien kanssa. Meille kerrottiin lainsäädäntöä ja vallitsevaa tilannetta tilanteista Rikosseuraamuksen näkökulmasta. Meitä valmensivat myös vankilapastorit omalta kannaltaan.  Varmasti kaikki ymmärrämme, että tehtävässä vankilalähettinä on äärimmäisestä luotettavuudesta ja lainkuuliaisuudesta kyse.

Vankilapastorit olivat asialleen vihkiytyneitä Herran palvelijoita, mutta jotain poikkeamaakin oli. Jossain tapaamisessa saimme opastusta, että saarnat saisivat olla vain 4-5 minuuttia, koska asukkaat eivät jaksa keskittyä enempää. Silloinkin niinä minuutteina kannattaisi puhua siitä kirkosta tai kappelista ja erityisesti alttaritaulusta, jos sellainen on! Psykiatri esitteli omaa alaansa ja lähes purki hengellisen työn merkityksen. Eräs herttainen lähetti rohkaistui kysymään: Onko meidän työstä sitten mitään hyötyä, kannattaako meidän siellä käydä? Hän antoi kyllä tunnustuksen, että kannattaa.

Yleinen käsityshän näyttää olevan, että hengelliset harjoitukset Herran edessä ovat vain heikkoja yksilöitä varten, jotka eivät pysty vastaamaan omasta kohdastaan pystypäin.  Kaikesta tästä herää ainakin minulla kysymys, miksi uskomme ja kilvoittelemme? Vain tätä elämää mahdollisimman mukavasti elääksemme? Sitäkin siunaus on, mutta erityisesti rauha, jonka anteeksiantamus tuottaa, on hyvää elämää jo tässä ajassa ja viimein iankaikkisuudessa. Kun seisoo vankilan kirkossa kokoontuneen seurakunnan edessä, voi tulla moninaiset ajatukset. Yhtäällä henkilöt keskustelevat isoon ääneen ja naureskelevat, no se ei henkeä nostata, mutta toisaalla joku henkilö kuuntelee kyynelsilmin ja silloin ymmärsin jutun juonen. Jeesus puhui usein yhden ihmisen kanssa kasvotusten. Niin minäkin päätin puhua hänelle, joka kaipasi elämäänsä jotain apua. Olen katsellut murheen murtamia kasvoja, mutta olen saanut nähdä evankeliumin koko voiman auttavan syntien murtaman ihmisen pääsevän hiljalleen sisälle taivaalliseen iloon syntien anteeksisaamisesta.

Meidän kannattaa miettiä, kenen palveluksessa olemme? Epärehellinen huoneenhaltija vähensi velkaa, koska oli kuullut inventaarion lähestyvän ja viraltapano on edessä. Jokainen Raamatun Kuninkaallisen lain rikkoja tietää rikkovansa sitä, mutta mitä se vaikuttaa. Tietoisuus, että en saa toimia enää Jumalan mandaatilla saa aikaan sen, että tyydytään ihmisten mandaattiin, jonka saa helposti puolittamalla velallisen velan. Herra armahda meitä, Kristus armahda meitä, Herra armahda meitä.

Kolmannen polven syndrooma

Aloitamme Aabrahamista, hänellä oli yksi virallinen vaimo ja he saivat yhden lapsen, tosin sivusuhde tuotti myös hedelmänsä. Iisak jälleen yksi vaimo ja yksi poika, mutta sitten tapahtuu jotain outoa. Jaakob monta vaimoa ja monta poikaa! Mitä voisimme oppia tästä, jos haluaisimme?

Kun Jumala jostain syystä antaa uskovien keskuuteen herätyksen ja alkaa etsimään kadonneita lampaita, ensimmäinen eli kääntymys-sukupolvi kokee asiat voimakkaasti ja tapahtuu radikaaleja uskoontulemisia. Silloin näkyy selvästi ero elämässä. Toinen sukupolvi eli perheen lapset saavat runsaan annoksen ja näkevät miten vanhemmat saivat suuren siunauksen. Kolmas polvi on jo elänytsellisen ilmapiirin kynnyksellä, ettei kaikki tarvitse olla ihan niin ehdotonta ja jyrkkäreunaista ja alkaa maailman meno miellyttää. Enää ei valvota rajaa uskon ja epäuskon rajalla. Enempi seurataan toisella silmällä maailman menoa ja toisella silmällä katselleen, ettei ihan unohdeta herätyksen juuria.

Lähes kaikissa herätyksissä on ollut hurmoksellisia aineksia, mutta ajan kanssa ne ovat joko ihan vain mukautumisen kautta hiipuneet tai niitä on alettu suorastaan hävetä. Mieleeni tulee Lestadiolaisesta herätyksestä episodi, kun pihtiliikkeen seurauksena pitkin Suomea levinnyt haara ja Venäjän puolella edennyt haara kohtasi uudelleen Helsingissä, niin Narvan hurmoksen säilyttänyt haara tuomittiin Suomen jo seestyneen herätyksen piirissä mitä suurimmaksi harhaopiksi. Onko niin, että syntien anteeksiantamus ei enää anna ihmiselle iloa?

Tilanteet johtivat lopulta Helluntaiherätyksen syntymiseen eli rantautumiseen Suomessa. Siinä otettiin käyttöön uskovien kaste ja uskoontulemiset ovat olleet radikaaleja armolahjailmiöineen. Miten on nyt sitten onko Helluntaiherätys säilyttänyt alkuperäisen tuoreutensa, vai onko uusien sukupolvien rispaantuminen alkanut. Nyt ollaan siinä tilanteessa, että seurakunnista irtautuneet uskonnon uhrit ovat taivaallisia sanansaattajia, kun tietävät kertoa kovia juttuja entisestä kasvattajaseurastaan. Olemmeko siis sivistyneet ja kehittyneet ”Ei nyt enää” jumalan johdolla niin, että voimme hylätä Raamatun? Eikö ainakin yksi kohta olisi ajankohtainen: Älä tapa. Äläkä himoitse mitään toisen omaa! Työmies on palkkansa ansainnut?

Turvallisuusneuvoston sielu

Toinen maailmansota syttyi aikanaan ja runsaan romutuksen jälkeen voittajat kohtasivat Berliinissä ja tervehtivät toisiaan ystävinä. Romua oli tullut kylliksi yhden sukupolven osalle ja niinpä muodostettiin slogan: Ei koskaan enää! Saatiin aikaan YK ja siitä piti tulla sellainen rauhan Sampo, joka ratkaisee asiat oikeudenmukaisesti. Kirkasotsaisesti ajateltiin, että voittajavaltiot ovat kärsimyksillään ja uhrauksillaan käynet läpi sellaisen puhdistuksen, että he yhdessä hoitavat asiat parhain päin. Muodostettiin Turvallisuusneuvosto, jossa on voittajavaltioilla pysyvät jakkarat ja ylivertainen voima, joka on veto-oikeus.  Kukin  voi yksin torjua epäoikeudenmukaisuuden, jota toiset eivät asiassa näe.

Kaikki se, mitä Kansallissosialismi tai Fasismi edusti,Päätettiin kitkeä pois ja julistaa laittomaksi  jopa ihan kaikkia tunnuksia ja tervehdyksiä myöten.  Onnistuiko operaatio? Ilmeisesti ei ihan.  Kun uutta järjestystä Eurooppaan alettiin rakentaa niin siinä tapahtui paljon hyvää, mutta siimeksessä näennäinen hyvä teko olikin suunnitelmissa paria askelta pitemmälle, jonne länsimainen ajattelu ei yltänyt. Berliinin jako vyöhykkeisiin on surullinen sivu rauhan historiassa.

Ilmeisesti ei kukaan Kansainliiton seuraajaksi perustetussa YK:sa osannut ajatella, että Turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenet eivät muistaisikaan sanaa: Ei koskaan enää! On siis erikoista, että rauhan rakentajat muuttuvat itse rauhan rikkojiksi ja oikeuttavat tekonsa nostamalla käden veto-oikeuden merkiksi.Monet hyvät aikeet ja toiveet ovat sikäli vajavaisia, että paratiisin käärme löytää tiensä aina jostakin raosta paikalle.

Kun olen katsellut taltiointeja suurten sotilamahtien paraatijuhlista, niin olen ajatellut, että mahtaa siinä tulla kaikkivaltiaas olo. Sadat ja tuhannet ihmiset ovat valmiit paraatipuvun sijasta pukeutumaan sotisopaan ja lähtee käskystä mitä merkilliempiin hommiin. Hommiin, joka on tuhoisaa lajitoverille ihan lähellä ehä vain hakattu metsä aukio erottaa mutta on niin kaukana ja kuitenkin niin lähellä.

Kun kristillisissäkin piireissä paljon puhutaan, ettei nyt enää tarvita vanhanaikaista ajttelua, koska uusi uljan maailma on kuoriutunut ja omaa niin valtavasti tietoa. Onko niin, että olemme sivistyneet ja tulleet esi-isiämme paremmiksi naapuria rakastaviksi. Eikö ole tunnustettava, että syntiinkankeemus ei ole lieventynyt eikä sivistynyt yhtään sen alun jälkeen  Ihminen kykenee kaikenlaiseen, jonka luulimme jo olevan mahdotonta. Kun kaikki olemme kiinnittäneet Ukrainaan huomiomme, onko kukaan tarkkaillut muuta maastoa, jota voidaan nyt muokata suuren tragedian siimeksessä ihan huomaamatta.