Hengellinen laulu sanoittaa uutta alkua noilla sanoilla. Tuhkasta nousee aamu, aamu uus ikuinen. Tuhkasta nousee aamu, Rakkauden! Meillä monilla on varmaankin kokemusta siitä, kun tuli on alkanut koetella elämäämme ja on tullut tuhkaa ja kekäleitä. Kirkkoja palaa silloin tällöin. Tuhojen laajuus määräytyy rakennusmateriaalien mukaan. Puukirkosta ei jää mitään käyttökelpoista. nauloja voi kerätä muistoesineiksi ja saranoita.  Kivikirkosta jää aina jotain, joka velvoittaa tekemään jotain. Pyhän Olavin kirkko oli saanut juuri uuden paanukatteen. No se oli harjoitusta tulevaa varten. monet saivat osallistua paanujen veistoon ja sisätilat rakennettiin entisillä piirustuksilla joku pieni ero on, oliko yksi penkki vähemmän?

Kun kivikirkosta jäävät ikiaikaiset kiviseinät ehyiksi, niin se katselee syyttävästi ohikulkijoihin, mtta leppyy kyllä, kun ensimmäiset vasaran ja kirveen iskut kuuluvat rakennukselta. Mieleeni tulee kotipitäjän kirkko, joka oli kivikirkko. Sitä ei jälleenrakennettu, mutta uuden rakentamisessa oli iso rooli. Vanhat seinät kaadettiin ja joukko pitäjän nuorukaisis ottivat ja puhdistivat vanhat tiilet ja niistä uutta muurattiin.  Uudessa on siis mukana vahoihin seiniin tarttunut hartaus.  Vanhaa ei voitu rakentaa uudelleen, kun perustukset olivat painuneet  molemmista päistä. Vanha kuoriosa jätettiin muistomerkiksi ja kirkkotilasta tuli oiva ulkoilmatilaisuuksien toteutuspaikka. Paikkakunta on siis Teuva.

Kun Inkerin Luterilainen kirkko koki ylösnousemuksen ikäänkuin tuhkasta. Kuitenkin sinnikkäitä tulenkantajia oli mummoissa, jotka säilyttivät uskonsa kaikista olosuhteista piittaamatta. Kysymys heräsi kirkkojen kohtaloista. Monet kirkot olivat olemassa ja säilyneet muussa käytössä rappeutumiselta.  Kun kirkko oli kiinteistönä menettänyt, niin tuli kysymys palauttamisesta ja monissa tapauksissa palauttaminen toteutettiin täsmällisesti, mutta ei ihan aina. Monet olivat menttäneet kaiken lahoavan ja joitakin oli vain hävinnyt maisemasta. Monille vanhuksille oli tärkeää, että vanha nuoruuden kokoontumispaikka herää eloon. Jos hävinnyttä ptäisi korvata uudella, niin syntyi paljon keskustelua onko entinen paikka niin pyhä, että uusi on saatava samaan paikkaan. Moni asia oli kuitenkin muuttunut ja varsinainen asutus oli laajentunut toisaalle. Keltto on hyvä esimerkki siitä, että seurakunta kykeni tekemään järkevän ratkaisun ja kirkko kohosi keskelle elävää asutusta hyvälle paikalle.

Rakennuksia tärkeämpää on se, että meidän uskomme on rakennettu kullasta, hopeasta ja jalokivistä. Silloin se kestää koetusten tulessakin. Raamattu todistaa, että Herra meidän Jumalamme on kuluttava tuli! Kun uskomme on perustettu Kristus-kalliolle ja rakennettu palamattomista aineista, meillä ei ole hätää mikä tahansa maanpiiriä kohtaa. Palamattomat aineet olisi vain kaivettava Raamatusta esille ja nostettava arvoon arvaamattomaan. Vai olemmeko epärehellisen huoneenhaltijan tapaisia, joka sanoo: Kaivaa en jaksa, kerjätä en kehtaa! MInä tiedän mitä minä teen…

Kun suuret tulet syttyvät, niin tiedämme materiaalisten arvojen tuhoutuvan. Kun kirkko palaa, niin kyse ei ole pelkästään materian tuhosta. Kirkko on kuulunut suomalaiseen elämäntapaan niin hyvässä eli ilossa kuin surussa. Siellä on pasia kastettu, kohfirmoitu, vihitty ja siuanttu viimeiselle matkalle. Siellä on iloittu ja siellä on itketty. Rauhaton on löytänyt rauhaa ja syntinen armonlupaukset. On ympäröity poislähteneen arkku on polvistuttu ehtoollispöytään ystävän ja naapurin viereen. On paljon henkilökohtaisi kokemuksia ja kollektiivista juhlan tunnetta.

On siis paljon aineetonta pääomaa karttunut ihmiselle. Jos rippikoulu on antanut siemenen, niin aina on ollut mielessä paikka, josta saa apua, jos tulee ahdas olo ja tarvitsee jotain enemmän elämäänsä. Nyt sitä paikkaa ei ole ja jotkut nuoret sen pukivatkin sanoiksi.  No, ainahan kirkko voidaan rakentaa uudelleen ja siinä on luovuudelle tilaa. Vaikka tulos olisi kuinka hieno a arkkitehtuuria ja kaunista Mmattitaitoa, se ei ole kuitenkaan samaa mitä oli. Elämän raitamatosta on kappale pysyvästi pois. Vain syvä vakaumus ja hartauden kaipuu tuo uuteen ihmisiä kokoon entisen tapaan. Pätisikö tässäkin ajatus: Arvo huomataan vasta, kun sitä ei enää ole.

Ilmeisesti palo on todettu tuhotyöksi. Minkälainen ihminen saa tälläisen idean? Onko niin, että pyromaanin taipumuksen jostain saanut ihminen tarvitsee silloin ja tällöin saada aikaan nuotiota suurempien liekkien efektin? Vai onko tarkoitus tuhota kokonaan, vai aiheuttaa  pieni roihu, joka sitten sammuu ja asiat voidaan korjata ennalleen.  Voiko viha jotain vastaan , jostain syystä olla aiheuttaja? Luulisi, ettei ihmisen asiat voisi vaatia tälläistä kostoa.

Raadollisin näkökulma tuhoon liittyy rahaan. Kun kirkon jäsenyys harvinaistuu, niin valtavat kiinteät omaisuudet tulevat taakaksi. Eikä varmaan Museovirastokaan pysty hoitamaan koko kirkkovarantoa. Tuleeko tässäkin olemaan kehityskeskushakuiseksi. Suuressa seurakuntayhtymässä voidaan ajatella, että kaikki mahtuvat keskuskunnan kirkkoon, vaikka matkat pitenevät kuin koululaisilla.  Silloin myös henkilökunnan tarve pienenee. Säästö sillä alalla on nyt muotia. Vähemmällä väellä enemmän tulosta, sehän on kilpailukykyä ja tehokkuutta.  Pienenvät talousluvut eivät elätä enää niin suuria henkilömääriä. Yksi puoli on myös se, että kirkolla ei ole ihan ikiomaa lähetys-sekstoria vaan kaikki on delegoitu, joten rahamurheet siltä osin on muualla!

Olemme kuulleet juttuja nuorison jengiytymisestä. Jengit ovat olleet suuren maailman asioita ja jotkut ovat tulleet tunnetuiksi Niinkuin esimerkiksi Niky Crutz. Jengeissä on ollut oma maailmankäsitys ja oma paikka siinä sen hierarkian mukaan, minkä jenngi kullekin on suotu. Korkeamman asteen saavuttaminen vaati näyttöjä siitä, että on uskollinen jäsen, vaikka suhde ympäristöön on ollut hyvin vinoutunut. Maailma on paikka, jossa toteutetaan kunkin hetkisiä ajatuksia ja suunnitelmia.

Niky on löytänyt tien ulos ja on saanut syntyä Jumalan lapseksi ja on myös kertonut avoimesti tiestä viattomasta vauvasta jengin kingiksi. Sosiaaliset ja taloudelliset olosuhteet hänen perhessään, asuinympäristössä yleensäkin olivat toivottomat. Talo, jossa he asuivat oli huonokuntoinen ja omistajalta puuttui halu kohentaa oioja. Oliko vielä iin, että yhteiskunta maksoi vuokrat? Toivottomuus ja näköalattomuus johti siihen, että ihmisen pimeä puoli pääsi valtaan ja alkoi hoitaa asioita.

Noidankehän murtamisen tarvittiin yliluonnollinen voima, joka johti David Wilkersonin lähettilääksi kortteleihin, joihin aseistetut poliisitkaan eivät halunnee juurikaan mennä. Ja se voima oli Jumalan rakkauden voima. Rakkaus silloin oli se rautainen vitsa, jolla Poikalapsi alkoi hallita Nikyn elämää ja hän on saanut olla tuomassa valoa niihin pimeisiin loukkoihin.  Välittäminen ja itsensä alttiiksi laittaminen puhutteli jengiä, joka sai tehtäväksi kantaa kolehdin eräässä kokouksessa. Jengi oli päättänyt koota kolehdin itselleen, mutta Davidin luottamus mursi jengin johtajan sydämen niin, että kolehtiin ei kukaan uskaltanut koskea.

Tämä on yksi tarina monista eikä kaikilla ole yhtä siunattua loppua. Nykynuori kasvaa velvollisuuksien paineessa turvattomassa ympäristössä. Elintaso vaatii, että lapsi pitää viedä päivähoitoon aikana, jolloin pitäisi saada terve turvallisuuden tunto. Koulujen suuret kolossit ja massoittain oppilaita ei voi luoda lapselle turvallista ja mukavaa kaveripiiriä. Puhutaan paljon ennaltaehkäisystä, mutta ehkäisijät puuttuvat juuri silloin, kun asiat alkavat mennä vinoon. Sitten on vieä lapset, jotka eivät voi piiloutua massaan, kun joku ulkoisessa hapituksessa kertoo, että lähtökohta on muualla. On luonnollista, että nuori hakeutuu porukkaan, jossa osaa puhua ja taustaa ymmärretään. Mitä sitten alkaa tapahtua, kun äksöniä pitää kuitenkin olla.

Joskus vuosikymmeniä sitten katselin jonkin ulkomaan olosuhteita, ihmettelin sotkua ja töhryjä yhteisissä tiloissa rappukäytävissä. Ihmettelin, miten voi rakastaa rumuutta, jota se mielestäni oli. Kapinaa, kapinaa vallitsevaa systeemiä kohtaan. Systeemiä, joka on poistanut hyvän ja pahan kokemuksen vesittämällä kristillisen perinteen. Siinä on ainakin ollut se, että kaikkea kaunista ja hyvää on vaalittu. Varsinkin toisen ihmisen omaan ei ole ollut syytä koskea. Varkaus kaikissa muodoiossaan on ollut kriminalisoitua. Kun näpistyksiä on tarpeeksi paljon, niin ne hyväksytään hiljalleen maan tavaksi. Toisaalta työelämä uuvuttaa aikuisia, joten he eivät ole aina lastensa kanssa läsnä vaikka olisikin kotona. Tulevaisuuden kuva on kovin valju! Työn orjuuttaminen ja kuitenkin näyttää siltä, että kovakaan puurtaminen ei tuo huvää oloa. Työtaistelut osoittavat, että suomalainen elää hyväksynnän , arvostuksen ja rakkauden puutteessa. Olemme rakentaneet paratiisia vuosikymmenet ja saaneet aikaan olosuhteet, jotka eivät vastaa oikein kenenkään tarpeisiin. Olemmeko kadottaneet sen viisastenkiven, joka kantoi joskus kaunista hedelmää. kotikasvatuksen,jolla oli kristilliset juuret?

Te olette maan suola! Mitä se on, ketkä te?Varmasti Jeesus tarkoitti niitä, jotka sen puheen kuulivat. Tämä oli siis osa Vuorisaarnaa, jota on ihasteltu niin ajallista elämää hellivänä julistuksena. Vaimoni on kertonut olleensa nuorena munuaisvaivaisena sairaalassa pitkiä aikoja suolattomalla ruualla. Ällöttävää, on kai paras määritelmä. Vaikka lättyjä paistettaisi, niin ripaus suolaa kai siihenkin laitetaan samoin puuron keitossa.

Liika suola on myös pahasta ainakin osalle ihmisistä. Mieleeni tulee  palvelustoveri, joka lisäsi ruokaan aina suolaa, vaikka ei ollut vielä maistanut. Vallitsevan tiedon mukaan saamme liiaksi suolaa, koska kaikessa käsitellyssä elintarvikkeessa leivästä alkaen on suolaa.

Osallistuin kerran keskusteluun, jossa mietittiin suolan makua Raamatun valossa. Päätökseksi tuli, että suolan maku on rakkaus!  Seuraava kysymys kuuluisi miten sitä rakkautta annostellaan niin, että se on suloista ja vastaanottamisen arvoista?  Tulemme tässä julistukseen. Tässä tulee mieleen Hölmölä ja se tunnettu Matti-kulkuri, joka eksyi tavan takaa Hölmölään ja antoi hyviä neuvoja. Tässä niistä yksi: Hölmölässä oli rahennettu hirsitalo, mutta ikkunan puutteen takia se oli sisältä pimeä. He koittivat kantaa säkillä sinne valoa, mutta kas kummaa säkissä ei ollutkaan valoa, kun sisään päästiin. Matti antaa neuvon: Kun tekee seinään aukon, niin siitä tulvii valoa sisään. Kun pieni aukko antaa niin hyvin valoa, niin se vasta on jotakin, kun poistetaan koko seinä. Valoa tulvi yllinkyllin, mutta talo sortui maan tasalle lopuksi.

Jumalan valtakunnan julistuksessa on tärkeää oikea annostelu. Tietenkin on ratkaisevaa onko tarkoitus kutsua ihmisiä Jumalan valtakuntaan Jeesuksen seuraajaksi tai sitten omaan porukkaan penkin ja kolehtihaavin täyttäjäksi. Laki annettiin Mooseksen kautta! Armo ja totuus tuli Jeesuksen kautta.  Me tarvitsemme armoa ensiksi, että voimme sitten katsoa totutta silmiin, itsessämme, totuutta Jumalasta ja totuutta pelastuksesta.

Jos sanasta puuttuu totuus, vaikka rakkautta olisi kuinka paljon, se ei ole maistuvaa pitkän päälle eikä ravitse monipuolisesti. Suolaton ruoka näyttää samalta lautasella, tuntuu samalta lusikassa, mutta suussa ihan eri vaikutus! Varmasti kuulija sisimmässään tuntee, jos tunnustaa itselleen, että nyt minua ei kutsuta todelliseen pelastukseen vaan täyttämään tilastoja kuinka monta jättäytyi tällä kierroksella. Totuutta itsestämme voimme katsoa silmiin sanan kuulossa. Jos mieleeni tulee joku tapa tai asia, jota joudun kovasti selittelemään ja puolustelemaan itselleni ja joskus kiivaasti väitellen myös toisille, on kyse toden näköisesti tulelle talletetusta eli Jumalan tahdon vastaisesta asiasta.  Armoa tarvitsemme totuuden vastaanottamiseen ja erittäin paljon sen seuraamiseen.

Olisiko ihan tänään, kun Suomen hiilinielut romahtivat. Minua ainakin hämmentää ajatus, että nielua voidaan mitata jollain niinkuin sydämen sykettä tai verenpainetta. Jos sellainen kone jossain on, niin kyllä se pitäisi tuoda uutisissa näytille edes yhden kerran! Haluaisin nähdä ruudultani miten monitori näyttää, että vielä äsken metsä nieli hiiltä, mutta yhtäkkiä monitori piippaa ja näyttää suoraa viivaa. Minusta tuntuu järjen vastaiselta se, että emme saisi käyttää suomalaista metsää niin kuin vuosisadat on käytetty ja yhä metsää on olemassa. Suomalaisuuteen on aina kuulunut oma sauna ja sen terveydelliset ja terapeuttiset löylyt. Miksi myös maataloutta syytetään milloin mistäkin, kun kuitenkin tarvitsemme ruokaa joka päivä. Kyllä tietysti Eurooppa tuottaa meille ruokaa mielellään, mutta onko syytä ajautua samanlaiseen riippuvuuteen kuin Venäjän öljy ja kaasu ovat aiheuttaneet.

Toinen ehkä paljon isompi ihmetyksen aihe on ollut ns päästökauppa. Kuka voi myydä eli keneltä saa ostaa lupia saastuttamiseen. Ovatko kaikki autojenpolttojutut ostaneet päästölupia, että saa käryttää? Kuka on oikeutettu myymään päästöoikeuksia ja kenelle ne rahat menevät. Mitä niillä rahoilla tehdään? Maailma ympärillämme on muuttunut kummalliseksi ei osaa hahmottaa. Kun emme tiedä etukäteen mitä tarvitsemme seuraavassa vaiheessa. Oli varmaan mahtavaa puhua Unkaria ja Puolaa vastaan laillisuuspyrkimyksistä, joka on nyt 8 miljardin panttauksessa, kun tarvitaan hyväksyntä Nato-optioon, jolla on kehuskeltu pitkän aikaa. On vähän niin kuin olisi mittakaavat ja perspektiivit hukassa. Neljän vuoden periodi on liian lyhyt asioiden korjaamiseen, mutta liian pitkä lainsäädännön ”uudistamiseen”.

Raamattu puhuu siitä, että kansoille on määrätty asumisen rajat ja -ajat.  Siinä kaavassa olisi ruhanomaisen rinakkainelon aakkoset, jos olisi lukutaitoa.  Vanhankansan perinteen mukaan nuori mies ja nuori nainen rakastuivat ja päättivät yhdistää kohtalonsa. Siihen siunaantui sitten myös lapsia.

Ihmiskunta on rakennettu rakkauden periaatteelle. Isä ja äiti rakastavat toisiaan, he luovat perustuksen hyvälle elämälle. He rakastavat lapsiaan ja lapset heitä, vanhempinaan. Se on tietysti ihanne, johon sitten tulee niitä poikkeuksiakin. Perheet kasvavat, tulee useampia sukupolvia ja perheistä syntyy suku, joka on yhteisöllisyyden seuraava aste. Suvuista syntyy heimot. Ja heimoista kansa.  Rakkaus tietenkin ohenee loitonnuttaessa siitä ydinrakkaudesta, mutta aina me heimomme ja kansakuntamme tunnistamme omaksemme kaikkien joukosta.

Suomalainen pitää toista suomalaista kaverinaan, kun ulkomailla kohtaamme. Jos kansat asuvat rauhassa rajojensa sisällä ja kansat tuntevat kuuluvansa ihmiskuntaan, voi rauha vallita kaikkien kesken. Raamattu kieltää myös vanhojen rajojen siirtämisen.  Rajan siirtyminen on ollut katkerien käräjien aihe monesti. Rauhan maailmassa jokainen kansa saisi tehdä ja tuottaa sitä mikä parhaiten menestyy ja sitten voidaan tehdä kauppaa niin, että se tuottaa hyvää molemmille.

Mistä kaikki tora, riita ja kahakointi ja sodat sitten aiheutuvat. Jos ihminen ei mielestään mahdu omien rajojensa sisäpuolelle, elintilaa on alettava vaatia toisilta eikä se koskaan tapahdu rauhassa, paitsi rahalla ostettuna.  Alaskan on USA ostanut rahalla aikanaan. Me olemme havaitsevinamme, että kansojen sekoittamisesta ei ole tullut mitään hyvää. Kansat vaeltavat paremman elämän toivossa, mutta myös pakotettuna niin kuin orjakauppa teki ison asian. Orjuuden haava kansan sielussa tulehtuu helposti, varsinkin isäntähengen esiin tullessa edelleen. Kaikkialla, missä kansakunnan muodostuminen on vaatinut uhreja, siellä on haavoitetut sielut herkästi tulehtuvassa vaiheessa. Siksi syntien tunnistaminen, tunnustaminen ja anteeksisaaminen olisi niin tärkeää pienessä ja suuressa mittakaavassa. Totuuskomiteat ovat tehneet siunattua työtä jos valmiutta anteeksiantoon aidosti on käsillä.

Kun joskus olen katsellut erilaisia remonttiohjelmia, olen ihmetellyt miksi ehjää rikotaan. Jos kylppärissä on väärän väriset laatat, niin piikkausvasara käteen ja seiniä louhimaan. Ehkä lapsuuden köyhyys on lyönyt leimansa vai olisiko peräti ihan vain kateutta, kun jollain on varaa ostaa miljoonatalo ja sitten kaikki pannaan uusiksi.

Oikeastaan ajatuslähti laukalle siitä, että Pisa hommissa on menestytty aikanaan hyvin. Nyt olisi monellakin alalla väitöstutkimuksen paikka tutkia mitä muutoksia järjestelmään on tehty niitten hyvien vuosien jälkeen. Mitä ja miksi jotain on tehty ja mikä on ollut vaikutus? Samalla pitäisi tutkia mitä esimerkiksi Virossa on tehty samaan aikaan, joka on tuottanut toisenlaista tulosta?

Samanlaista itsetutkistelua tarvitsisi varmasti myös kansankirkkomme. Joskus kirkon jäsenyys on ollut 90 prosentin luokkaa. Mitä se on nyt, en tarkkaan tiedä. Mutta ei kai kovin hyvin mene, kun monet asiat takkuavat. Kiinteistöt jäävät vaille käyttöä ja se mikä oli joskus hyvää, esimerkiksi leirikeskukset, ovat ehkä jo rasite. Olisiko ratkaisuissa tutkimisen aihetta? Ei kai uudet tuulet ole aina suotuisia, jos ne tuottavat heikompaa tulosta.

Katsoin yhdenohjelman, kun sukupuolensa kanssa vaikeuksiin joutunut tilitti tilannettaan. Järkytyin siitä mitä ihmislle voi tapahtua, kun aletaan korjaamaan, jos ei ihan ehyttä, mutta kokonaista kuitenkin.  Olisiko kuitenkin ollut niin, että remonttia olisi pitänyt tehdä sielussa ja mielessä eikä fyysisessä olemuksessa. Rukoillen Luojalta apua, jos joku asia on jäänyt kesken! Me kaikki, jotka olemme joskuskin osallistuneet Jumalanpalvelukseen, olemme tunnustaneet Jumalan Isäksi, Kaikkivaltiaaksi, Taivaan ja maan Luojaksi!

Sotakorvaukset polkivat aikanaan Suomen teollistumisen huimaan vauhtiin. Oli opittu ja opeteltu tekemään laivoja, vetureita ja kaikkea muuta puusta ja metallista.  Tulee mieleeni tarina, jonka kuulin naapurimaassa. Yrittyshenkiset kaverukset perustivat rakennusliikkeen, joiden suunnitelma oli saneerata vanhoja asuntoja nykyaikaan. Ennenkö homma lähti käyntiin heille tehtiin tarjous, josta ei voinut kieltäytyä. Hyvin pukeutunut henkilö tuli käymään ja ilmoitti seuraavaa: Ensimmäiseksi saneraatte kolme asuntoa minulle sitä vastaan, että sitten voitte toimia rauhassa.

Kun sotakorvaukse olivat tehdyt, niin alkoi työskentely omaksi hyväksi. Ilmeisesti korvauksen saaja huomasi laadun tarpeeksi huolelliseksi, joten alkoi tulla jatkotilauksia ihan maksua vastaan. Toki kauppaa alettiin tehdä laaja-alaisesti eri suuntiin. Koetusten vuodet oli takana ja ne oli kestetty kansanuskosta kumpuavan rukouksen voimalla. Nyt alkoi hyvinvointi. Evakot olivat löytäneet paikkansa jotenkin vanhan väestön seassa. Rintamamiestalot olivat rakennetut ja hyvä oli tehdä työtä nyt ei velvollisuudesta vaan ihan palkkaa vastaan. Alkoi hyvinvoinnin eli hyvinvointivaltion rakentaminen.

Rahaa alkoi virrata kaikkien kassaan, joilla oli oikeus verona leikata osansa. Valtio, kunnat ja kansankirkko sai hilloa, jolla voitiin tehdä hyviä asioita. Kirkkoverkosto oli hyvin kattava, joten kovin paljon pääkirkkoja ei tarvinnut rakentaa, tietysti palabneet piti korvata. Sen sijaan alkoi kiihkeä kehitystyö. Rakennettiin seurakuntakeskuskia ja leirikeskuksia, kun oli millä voitiin toimia, mutta säästäminen vissiin ei juuri tullut mieleen. Kuitenkin samalla, kun raha alkoi korvata ihmisen turvan, niin alkoi usko ehkä ohentua. Rukoukseen ei pakottanut pula eikä sairaudet, koska myös kehitettiin sairaalaverkosto. Näin sukupolvien yhteiselo oheni ja kuolema siirtyi kodeista laitoksiin.

Ihmiselon ihanuus ja kurjuus sisältää myös sen, että tekojemme seuraukset ilmnevät vassta  , kun kaikki vahinko on jo tapahtunut. Täit, luteet ja kirput sukupuutettiin DDT-nimisellä tupsuttelu pahviaskilla, jota ainetta olemme myöhemmin syönet kaloissa itse. Sivistys ja matkailu tuo aina uusia tuulia ja uusia tarpeita. Yleisurheilu-ja hiihtäjä kansa alkoi suunnata mielenkiintoaan kaikenlaisiin siällä pelattaviin pallopeleihin. Toki kaikille jaettiin kaikkea hyvää, koska rahaa oli ja sitten huomattiin myös lainaamisen helppous. Sotakorvaukset olivat sellainen takaus, että ei tarvinnut paljon etsiä mistä saa lainaa.

Koko toiminta piti toimia jatkuvan kasvun kulku-uralla. En tiedä tiedettiinkö, että markkinatalous tuottaa itse laman jollakin syklillä. Siihen johtaa kakunleikkaajien ahneus.  Ahneus pääsi valloilleen siksi, että Sana ei ehkä enää koskettanut sisintä tai ehkä siitä oli jo terävin kärki taitettu pois. Se taas jotai ja johtaa siihen, että kirkkkoon kuuluminen ei ole enää omantunnon vaan verovapaus asia.  Ihminen ei kuitenkaan ole muuttunut siinä, että suurimmat uhrit annetan kiinnostavimmille asioille, eikä kansanusko kuulunut enää top kymppiin. Vaikka julistettiin sulosointuja, niin virta vei muualle ja nyt se mikä oli ennen hyvää, siitä tuli rasite. Kiinteistöt ja runsaasti lisätty henkilömäärä joutuvat taistelemaan paikasta auringossa.

Kun sitten on muodostettu kiveen hakattu teesi: Saavutettu etu, niin paisuva toiminta vähenevillä varoilla ei voi toteutua, jos oikeudenmukaista leikkausta ei osata enää tehdä, niin tarvitsemme ottaa lainaa tulevilta sukupolvilta ja se on helppoa siksi, että ne maksajat eivät ole vielä sanomassa: STOP! Mitä he voivat tilanteelle, eivät mitään. Korkeintaan voivat potkia hautakivemme nurin, mutta meille ei tunnu missään.

Käynnissä olevan kampanjan yhteydessä puhutaan tällä akselilla ilmeisen paljon. Mikä määrä uskoa on sopiva? Tietysti riippuu siitä mitä uskomisella tarkoitetaan ja mikä on sen päämäärä? Muistan lasuudesta Etelä-Pohjanmaalla sanottiin, että rippikoulu ja konfirmaatio valmistaa nuoren ottamaan osaa huvielämään itsenäisesti. Se oli tietenkin 50-lukua. Jos havitteli jonnekin tanssipaikkaan ennen konfirmaatiota, niin sanottiin: Sulla on lusikka vielä pappilan kaapissa. Konfirmointi antaa kyllä mahdollisuuden johonkin itsenäisesti, mutta se oli osallistuminen Herran pöytään.

Raamatun mukaan uskon päämäärä on sielun pelastus! Se on varmaankin vaikea termi, jos ei ole kuullut mitä pelastus on ja mistä pelastutaan.  Jos termi:Synti on vieras, niin vielä vaikeampaa on ymmärtää miksi mitäkin on olemassa. Jos katsomme vikkapa lainsäädännön kehitystä, niin moni asia, joka aiemmin ei ollut juuri paheksuttavaa, on nykyisin suuri rikos. Tietosuoja on niin ankara juttu, että väärän sivun klikkaaminen tietokoneella tuotaa sanktion. Jos katsoo jonkin toisen henkilön tietoja jostain rekisteristä. Jos ammatin puolesta on pääsy tiedostoihin, niin kyllä lipsahdus voisi tulla kenelle tahansa.

Sukupuolinen kanssakäyminen on ongelma niille jotka eivät halua sitoutua siunattuun liittoon. Kun satunnainen matkailija tapaa satunnaisesti kiinnostavan kohteen, niin pitää saada sanallinen suostumus, muuten voi kärähtää myöhemminkin raiskauksesta! Oli mielestäni vähintään outoa, että erään presidentinvaalin yhteydessä joku äkillisesti muisti 30 vuotta vanhan jutun miten ehdokkaan kädet olivat vaellelleet jossain.  Eikö ihmisten elämässä ole enää mitään pyhää ja inhimillistä?

Jos joku ei halua olla tosiuskova, niin miksi alkaa hengailla koko asian kanssa. Mitä sitten tosiuskovaisuus kenellekin merkitsee. Minulle usko näyttäytyy Jumalan tahdon seuraamisena Pyhän Hengen avulla, joka on uudestisynnyttänyt elävään toivoon Kristuksen tähden. Kun kuolema korjaa aikanaan, niin uskoni mukaan Jeesus on vastaanottamassa toisella rannalla. Tämä on ehkä jonkin mielestä lapsellista, mutta parempi olle lapsellinen pelastettu kuin viisas välinpitämätön mitä sielulle tapahtuu.

Jos ajattelemme järjellä, niin ei kai kukaan lottoa toivomatta voittoa. Ei kukaan harjoittele urheilua niin, ettei tähtää voittoon? Ei kai kukaan harjoittele ammuntaa haluamatta koskaan osua kymppiin?  Uskovan elämästä apostoli Paavali toteaa: Jos meillä olisi toivo vain tätä elämää varten , olisimme ihmisistä surkuteltavimmat.

Joskus on sutkautettu sanonta: Sodassa ja rakkaudessa on kaikki luvallista! Nyt en ole ihan varma, oliko sanamuoto juuri tuo. Ei kai niitä oikeasti voi verrata. Rakkaudessa on partnerin mielellä valtava vaikutus, ehkä nykyisin niin suuri, ettei uskaltaisi aloittaakaan. Onneksi on asiat hoidettu vanhanliiton aikana, jolloin sanottiin: Vie sinä minä vikisen!

Olen sen verran vanha ukkeli, että muistan Vietnamin sodan, Kuuban kriisin ynnä muita juttuja. Kuvaitin, Irakin, Afganistanin, Tsetsenian, vuoristo Garabahin, Ossetian ja voi olla muitakin. Kaikilla näillä on yksi yhteinen nimittäjä: Hyökkääjä/miehittäjä on joutunut poistumaan ja aina on jättänyt myös kaaoksen jälkeensä.

Miksi näin? Hommat on tehty väärien tietojen perusteella, vakoilu tyrinyt. Ei otettu jenkkejä ja muita liittolaisia kukkapuskin vastaan Irakissa! Näyttää siltä, että ulkoapäin voidaan hallintoa joko vähätellä tai kehua, mutta totuus ei ole kummassakaan. Irakin sodassa minua alkoi hirvittää tilanne, kun 400 kilometriä pitkä kolonna suuntasi pohjoiseen. Vastaanottajilla oli ei kukkaset vaan kalasnikovit käsissään, mutta ilmeisesti sisu niiden käyttämiseen puuttui. Ei tullut raatteentietä siitä vaikka ainekset olivat tarjottimella.

Miksi sitten alivoima pärjää? Miksi Suomi pärjäsi talvisodassa? Jossain on ollut iskulause: Voitto tai kuolema! Siinä ovat hyökkäyksen kohteen vaihtoehdot. Maa, johon hyökätään taistelee olemassaolostaan ja se on paljon motivoivampi voima kuin korkeatkaan kunniamerkit, jotka saadaan pahanteosta naapurissa. Vaihtoehdot määräävät moraalin taistelussa. Hyökkääjän joukot eivät koskaan menetä niin omaatuntoaan, ettei tiedä olevansa huonolla asialla. Tämä tieto on ollut kaikkien käytettävissä, mutta sen myöntämiseen ei pokka riitä. Jos tuntisi ja tunnustaisi olevansa väärällä asialla, niin ainoa vaihtoehto olisi vetäytyä ja tarjota/pyytää rauhaa! Maailman humaanin kehityksen huippu on karannut käsistämme! Huippu, jonka piti poistaa sodat ja toisi takaisin käräjäkivet, jossa ympyrän muodossa voidaan asioita ratkoa.