Aihearkisto: Uncategorized

Rautaristit

Vanhoilla hautausmailla on nähtävissä valurautaisia ristejä vainajien muistomerkkeinä. Ne on taidollisesti valettu niin, että kaikki tarpeellinen on luettavissa siitä ristin valujäljestä. Vankasta rakenteesta huolimatta huomasin käydessäni kotipitäjän hautausmaalla, että yksi risti oli mennyt jostain syystä poikki ja se irronnut yläosa nojasi siihen peruskiveen. Ihminen ei kuitenkaan kyennyt tekemään ikuista vaikka harras pyrkimys olikin.

Olemme oppineet sisäistämään rautaristille toisen merkityksen. Se oli erään armeijan korkein ansiomerkki, jonka saivat vain parhaista parhaat. Sen viehätys oli yksinkertaisuudessa. Monissa maissa ovat korkeimmat ansiomerkit koristellut kullalla, hopealla ja jalokivillä. Muistilokeroista nousee asioita ja tuo mieleeni miten jopparipojat tarjosivat Petroskoissa ostettavaksi muutamalla kymmenellä markalla sodan korkeinta ansiomerkkiä. Minua kuvotti ajatus, että vertaan vuodattaneiden sotilaiden jälkipolvi arvosti esi-isän uhrauksia niin vähän. Kehotin vakavasti viemään merkin sinne mihin se kuului.

Jostain nuoruusvuosilta nousee mieleen ehkä se oli elokuva miten rautaristi näytteli merkittävää osaa erään kansan vaiheissa. Siinä tarinassa kerrottiin laitoksista, johon koottiin määrätyt ulkoiset ominaisuudet omaavia nuoria naisia, jotka olivat edullisessa hedelmällisyysiässä ja voivat palvella valtakuntaa synnyttämällä lapsia. Isät valittiin rautaristin omaavista henkilöistä. Ajatuksena oli uusi urhea ja mallikelpoinen sukupolvi, joka rakentaa hyveellisesti ja urhoollisesti omaa valtakuntaa. Ilmeisesti ihmisen tarpeisiin kuuluu kaiken paranteleminen mitä tarvitaan ja mitä tuotetaan. Lakoavaa viljaa alettiin jalostaa niin, että korsi jää lyhyeksi ja vahvaksi, joka jaksaa kantaa täyteläisen tähkäpään.

Tiede antaa nyt laajat mahdollisuudet jopa lasten ominaisuuksien suhteen, mutta tuleeko maailma siten inhimillisemmäksi? Jalostuuko ihminen, vai olemmeko tiellä, jonka päämäärää emme tunne emmekä ehkä halua nähdä?

Happotesti

Kullalle riittää joskus ihan vain hikitesti. Kultasepänliike voi myyda kultaa , joka ketjun muodossa antaa vihreän renkaan kaulan ympäri. Suomi on nyt pantu happotestiin. Oliko kaikki kultaa mikä kiilsi vielä joulukuussa? Ei ollut, olemme vihreällä värillä merkatut, koska kultamme oli kuitenkin messinkiä.

Minua on jotenkin hätkähdyttänyt se, että parinviikon markkinahäiriö saa systeeminmme natisemaan liitoksistaan ja hätähuutoja on kaikkialla kuultavana. Onko kaikkien talous niin äärimmilleen viritetty, että heti on turvauduttava irtisanomisiin ja lomautuksiin, ehkä ne ovat välttämättömiä, kun vuokra juoksee ja vuokranantaja on kasvoton rahoittaja, jonka kanssa ei ole neuvotteluyhteyttä.

Hälyyttävintä mielestäni on kuitenkin se, että hengelliset yhteisöt näyttävät toimivan ihan samalla metodilla. Kun muutama kolehti jää saamatta, niin yyteelaatikolle on heti ryntäys. Kummalle peruskivelle toiminta on rakennettu: Rahalle vai evankeliumille?

Hallitus toimii jämäkästi valtansa puitteissa. Minkälainen oikein on se valmiuslaki, jos se ei anna hallitukselle mitään valtuuksia oikeasti. Kovia sanoja voidaan sanoa, mutta valiokuntakierrokset pitää tehdä ja pilkut viilata. Auttaako sellainen laki vai jarruttaako asioiden käsittelyä? Oikeasti alkaa tulla UKK:ta ikävä! Toinen havainto. Arkadian kolossin kellarissa täytyy olla roopeankan rahavarasto, josta nyt luvataan sitten alkaa lapioida kaikkiin säkkeihin kuin hiekkaa tulvantorjunnassa?

Sitten me rukoilemme, mutta mitä? Että, joku keksisi pian lääkkeen, että hoitohenkilökunta jaksaisi, että saadaan lisää tehopaikkoja. Mutta onko Jumalan mahdollisuuksista kuulunut julistusta ja Hänen eteensä nöyrtymisestä. Herramme älä hylkää meitä vieläkään.

Virus

Virus on hieno sana. Se on niin käyttökelpoinen, että nettiyhteisö käyttää sitä määrätyistä asioista. Alussa ei ollut viruksia, mutta heti tietoisuuden ilmettyä alkoi löytyä myös virustorjunta ohjelmia. Muistan ajan , kun viruksia tunnettiin 54000 kappaletta noin. Joku ohjelma teki ruutuun kuvan , jossa koura piteli sätkyttelevää ötökkää ja sitten asianomistaja sai päättää teloitetaanko se.

Me uskomme viruksen olemassaoloon, vaikka useimmat meistä ei ole nähnyt koko eliötä, vain sen vaikutukset. Ihminen on pystynyt luomaan välineet, joilla voidaan virus nähdä ja kertoa toisillekkin sen muoto ja vaikutus. Se on nyt pyöreä pallero, jossa on iläänkuin pieniä jalkoja. En tiedä voiko niillä kävella, mutta ainakin niillä voidaan tarrata kiinni, jos ne onkin käsiä.

Jotenkin aina keksitään miten näiltä voidaan suojautua. Olin lukevinani jostain, että kokonainen kunta oli varautunut niin, ettei virus ole löytänyt tietä sinne he ovat turvassa. Suojautuminen on yksinkertaista tosin ikävää, kun olemme tälläistä ”halailukansaa”. Haluamme myös tunnistaa ystävämme väkijoukoista. Nykyisin kuvassa ihminen tehdään tunnistamattomaksi mustalla viivalla silmien yli, mutta miksi kerrotaan tarinaa Lännen rosvoista, jotka nostivat liinan nenänsä ja suunsa eteen ennen pankkiryöstön aloittamista.

Mikähän siinä on, kun kaikki tartunnat iskevät heikkoon ihmiseen. Heikko vastustuskyky saa aikaan tartunnan, koska ihminen on toiselle ihmiselle tartuttaja tietämättään, joskus jopa tieten. Yleensä vahvempi heikommalle paitsi avioparit, jotka ovat tottuneet elämään läheistä elämää ja ktiin tulee vieras, niin kyllä se jotenkin koskee kumpaakin.

Voisimmeko ihmisinä laatia virustorjuntaohjelman? Ehkä voisimme! Monesta eri asiasta tulee mieleen toimenpidehirviö. Avaruuspuku auttaisi. Voisi käyttää sabotöörin sukelluslaitetta, jossa hengitetään omaa ilmaa koko ajan. Kotona pitäisi olla eteisessä tai kesällä pihassa ydinsaastesuihku, jossa päällimmäinen kerros huuhdotaan puhtaaksi kaikista pöpöistä paineella ja saippualiuoksella.

Pakko on todeta, että ihmisten yhteys on niin tärkeää, ettei pelkkä oman hyvän tavoittelu anna ihmisyydestä kaikkea iloa. Noudatetaan annettuja määräyksiä, niin meillä on ainakin teoriassa mahdollisuus selviytyä tästäkin koetuksesta. Olemme selvinneet ennenkin ja selviytymiseen löytyy ohjeita monista muistelmateoksista ja myös virallisesta historiasta.

Lunastus

Hän, siis Jeesus, on meidän Lunastajamme. Mitä se on, kysyi Katekismus aikoinaan? Paavali kertoo meille, että synti tuli yhden ihmisen eli Aatamin kautta maailmaan ja toinen aatami eli Jeesus Kristus ottaa pois maailman synnin. Mitä se meille merkitsee tänään? Mitä siis lankeemuksessa tapahtui? Siinä tuli meihin sellainen vika, että me menemme heti vihollisen taloon syntiä tekemällä, kun me siihen kykenemme. Olemme siis luontomme puolesta orjia, koska jokainen synnin tekijä on synnin orja. Kun on vapaaehtoisesti menty, niin paluukin on vapaaehtoista.

Me voimme lukea Israelin historiasta, että Egyptiin mentiin vapaaehtoisesti ja se oli suhteellisen helppoa lisäksi asuinsijaksi annettiin hedelmällinen alue Niilin alajuoksulta. Monet uskostaan luopuneet ovat löytäneet elämänsä Eldoradon, kun kaikki kahlitseva ja rajoittava on pantu syrjään. Kuitenkin Israel sai havaita joutuneensa orjuuteen, joka oli jatkuvasti pahenevaa laatua. Näin on myös useasti silloin, kun synti alkaa maistua makealta, mutta viimein se alkaa karvastella sietämättömästi.

Mihin Lunastus sitten perustuu? Se perustuu lupaukseen, jonka Jumala antoi jäähyväispuheessaan ihmiselle. Jumala kertoi millaista elämä nyt tulee olemaan, kun isäntä vaihtui. Synti ja sielunvihollinen on isäntänä vaativa ja vaatii palveluksia joka päivä ainakin häneltä, jolla on kokemusta toisesta todellisuudesta. Lupaus annettiin, koska lankeemusta edelsi tuomiolauseke, jos Isän tahto rikotaan. Siinä tuli kuolema elämän sijaan, orjuus vapauden sijaan.
Isä lupasi kuitenkin, että tulee uusi valinta, kun synnistä on hinta maksettu.

Nyt täytyy huomata, että täyteen ymmärrykseen tulleella ihmisellä tulee hetki, jolloin on tehtävä valinta Jumalan puoleen. Kaikki on kyllä valmistettu, mutta ilman lahjan vastaanottamista ei lahjasta ole hyötyä. Miksi se kalkki on joskus niin katkera? Se on siksi, että aina siitä eteenpäin muistaisimme mistä meidät on lunastettu synnin orjuudesta ja kuolemanpelosta. Muistammeko sen miten meidät tuotiin paikkaan, jossa meistä käytiin kauppaa. Jos vielä olisi jäänyt hyviä muistoja synnin palveluksessa olemisesta, emme kykene tarttumaan siihen, että meillä on vapaus valita. Älkäämme ajatelko, että meillä vanhoina tai nuorina synnin orjina olisi jotain arvokasta annettavaa Jumalalle. Ei meillä ole kuin syntinen sydän ja siitä lähtökohdasta emme ole kauppa käyvä sopijapuoli eli on mieletöntä kilpailuttaa Jumalaa ja Luciferia, kumpi antaa elämälle enemmän. Meidän on tultava ja on armoa, jos olemme tulleet armon kerjäläiseksi. Hengellisenn laulun sanoin voimme sanoa: Vielä kelpaanko Sinulle Jeesus niin kurjana kuin olenkin? Ja vastaus toisesta laulusta: Sinä olet minulle rakas, olen tähtesi kärsinyt! Se on armoa armon päälle, älä unohda tätä rakas ystävä, jos olet peloissasi näissä poikkeusoloissa. Hän ojentaa kätensä, tartutaan siihen uskolla, jonka Hän antaa lahjaksi.

Älykäs suunnittelu

Kun Luomisesta arvellaan, onko kaikki sattumaa vai älykästä suunnittelua, niin tänään voimme tehdä saman kysymyksen akuuttien asioiden kohdalla. Aikanaan oli suurenmoista saada Raamattu kaiken kansan käsiin kulumaan ja luettavaksi. Oliko tämä siis ”paratiisi” ilman käärmettä? Ei tainnut olla? Tiedämme, että Raamatun sanoma on ohjannut miljoonien ihmisten elämää ja johtanut siihen päämäärään, minkä vuoksi se on kirjoitettu. Kun vastustaja on olemassa, hänkin alkoi opiskella Raamattua.

Mieleeni tuli eräs julistaja Martin kirkossa Turussa. Hän sai hengelliseltä johtajaltaan luottamustehtävän. Hänen piti lukea Raamattu läpi ja etsiä siitä epäjohdonmukaisuudet ja suoranaiset virheet. Mies täytyi olla luotettava, kun sai näin ison projektin tehtäväkseen. Siinä kävi kuitenkin niin, että tutkimukset johtivat hänet uskoon ja ihan kasteen kautta seurakuntaan liittymisen.

Jumalan sanan uskottiin olevan riittävällä tavalla kirjoitettuna Raamattuun ja kuormien rasittamat uskovat saivat lohdutusta ja voivat kokea iloa ensimmäisen kerran elämässään uskostaan, kun Pyhä Henki avasi asioita. Ihminen voi siis lukea Raamattua monessa tarkoituksessa ja monessa mielentilasa. Joku löytää vain mahdottomia vaatimuksia, vaikka esimerkiksi kymmenessä käskyssä ei ole yhtään elämää tuhoavaa kohtaa. Jeesus yksinkertaisti asiaa niin, että Jumalan rakastaminen ja lähimmäisen rakastaminen niinkuin itsensä rakastaminen täyttää koko lain summan. Mitä sitten Jumalan rakastaminen on? Raamattu kertoo senkin ihan tarkasti: Jumalaa voi rakastaa pitämällä Hänen käskynsä. Itsensä rakastaminen on oman sielunsa rakastamista niin, että ottaa vastaan pelastuksen silläkin uhalla, että se ei ole muodikasta eikä tuo ajallista menestystä.

Lihallinen ihminen lukee ehkä myöskin Raamattua, mutta löytää sieltä kohtia, jotka rauhoittavat mielen eikä elämän parannus näytäkkään niin välttämättömältä. Kun Raamatun tulkinta alkoi avartua myös kriittisen tutkimuksen alueelle alkoi myös ristiriidat uskovien keskuudessa eikä ollutkaan enää tarpeen etsiä sitä pyhien yhteyttä, joka on Raamatun yksi tärkeimmistä asioista. Maallinen lainsäädäntö on elänyt omaa elämäänsä Eduskunnassa ja ns hengellinen näkökulma on osoittautunut monien mielessä tarpeettomaksi, niin se aiempi Raamattuun perustuva pohjavire alkoi jäädä pois. Samaan aikaan ns kutsumusammatit ovat maallistuneet niin, että sama markkinatalouden tasapainoilu on tullut hengellisentyön tekijöiden arkeen. Seurauksena on ollut papiloiden tyhjentyminen ja papiston muuttuminen virkamiehiksi päivystysvuoroineen.

Muutoksen mukana on tullut myös ongelmia muunmuassa omantunnon kysymyksissä. Työlainsäädäntö ei tunne tietääkseni omaatuntoa vaan tekee kaikista sanmanlaisen ikäänkuin tunteettoman robotin, joka hoitaa hommat käsikirjan mukaan. Yleisestä linjasta poikkeava käytös voidaan hoitaa työlainsäädännöllä ja muu eriytyminen vihapuhelainsäädännöllä. Nyt huomattava osa piispojen kaitsennasta on siirtynyt maallisen oikeuslaitokseen hoidettavaksi. Ei tarvitse ottaa vaikuttavaa kantaa eikä tarvitse ottaa vastuuta siitä mitä kristikunnassa tapahtuu, ollaan vain lainkuuuliaisia ja pestään käsiä puhtaaksi. Suomalaisten esikuva ja omantunnon määrittely ei ole enää Raamatussa vaan Ruotsissa, Saksassa ja Britanniassa. Kun siellä jotain keksitään, niin lähes pyhä velvollisuutemme on peesata. Kuka siis on tässä tapauksessa hän, joka on älykäs suunnittelija?

Ihme kuitenkin on olemassa. Jeesus pelastaa edelleen ja kastaa Pyhällä Hengellä ihmisiä, jotka kaipaavat todelliseen kotiinsa Jumalan luo. Nyt alkaa ehkä olla se aika, että seuraavaa ei voi enää sanoa kuin Pyhässä Hengessä: Jeesus Kristus on Herra!

Synti, hyi, hyi, hyi!

Joitakin aikoja sitten joku kyseli ilmeisen vakavissaan erään lehden palstoilla mitä se sana tarkoittaa. Siis synti. Raamatussa monessa yhteydessä puhutaan synnistä. Moni kirjoittaja monena ajanjaksona. Mitä he aikanaan voittivat siinä, että synnin muodot oli jopa määritelty? Kuuliaisuudessaan he voittivat Jumalan siunauksen ja ulkonaisenkin rauhan. Kun käytännöstä poikettiin pitemmän rauhanajan seurauksena, tuli muistutus. Oliko sitten niin, että kansa alkoi luottamaan samaan mihin luotti joku julkisuuden henkilö. Hän sanoi kuolivuoteellaan torjuttuan viimeisen voitelun: Jumala antaa anteeksi, se on Hänen ammattinsa.

Itse olen ollut saavinani Raamatusta sellaisen ymmärryksen, että kaikki ihmiset ovat syntisiä ja siksi tarvitsevat armoa. Apostoli Johannes on asiassa jopa niin varma, että sanoo valehtelevan sellaisen ihmisen, joka ei tunnusta syntiä tehneensä. Pyhästä Hengestä Jeesus sanoi itse, että Hänen ensimmäinen tehtävänsä on osoittaa todeksi synti! Nyt voimme miettiä milloin viimeksi Pyhä Henki on puhunut seurakunnalleen synnistä ja kehottanut parannukseen?

Kun syntyy jossain aavistus, että joku asia olisi mahdollisesti syntiä, niin miten se asia pitäisi käsitellä? Yksinkertaisin ja lihallisuudelle sopivin käsittely on tietenkin se, että kielletään synnin olemus siinä asiassa. Tämä siksi, että synniksi tunnustaminen johtaisi vaikeisiin tutkintoihin ja parannuksen harjoitukseen. Raamatussa jossain sanotaan; Missä ei lakia lueta ei ole ylitsekäymistä, vapaa muistelu. Onko ihminen siis Jumalaa ovelampi? Hetken voi siltä tuntua. Heitetään Laki yliolan ja ollaan vapaita, Mutta miksi Risti? Miksi joku pitää totena, että Risti oli välttämätön ja niin Jumalakin ajatteli! Minun ymmärrykseni mukaan.

Tästä seuraa se, että Jumalan puhe muuttuu ”vihapuheeksi”, mutta kestääkö ihminen kuitenkaan tässä myllyssä. Ideologiaveisuu sanoi: Tää on viimeinen taisto! Viimeisellä rannalla ollaan ja viimeistä muuria murretaan.

Me kaikki ahneet, kateelliset, varkauteen ja vilunkiin valmiit, kosteat päivälliset toisten laskuun, syrjähyppyjemme ja lihallisten juhlallisuuksiemme kanssa saamme olla hyvässä turvassa, hetkeksi! Kunnes eräänä päivänä heräämme ajatukseen: Menikö kaikki sittenkään putkeen? Häntä varten on lääkäri, ehkä pastori ei enää muista miten sellaisia asioita hoidettiin joskus. Sitten istumme kuninkaan valtaistuimella mattoveitsi kädessä, kun luetaan jesajankirjaa ja leikkaamme siivu siivulta sen hiilipannuun ja olemme elämäämme tyytyväisiä.

Arvostuksista

Meillä ihmisillä on arvoastoikot joka asiaan. Naapurimaassa törmäsin outoon ilmiöön aikoinaan. Suoritusportaassa parhaat palkat oli autonkuljettajilla ja heikommat opettajilla ja lääkäreillä. Laskettiin suorina hyötysuhteina kuka on hyödyllinen enempi. No Suomessa kaikki on toisin kukin saa ”ansionsa” mukaan. Ainakin siitä päätellen, ettei kukaan ainakaan minun kuulllen ole sanonut saavansa liikaa.

Meillä on myös tunkeutunut hengelliselle alalle arvostelun henki. Se sekotetaan niin helposti ja useasti Henkien erottamisen armolahjaan. Ihmisiä, kun olemme, niin lahjatkaan eivät toimi aina ihan puhtaasti. Me saatamme tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä ihan asiaan kuulumattomien asioiden perusteella. Jos emme tykkää jostain, niin mielellämme näemme jotain vikaa julistuksessa, jota voi ollakkin, mutta emme kehtaa sanoa, että ääni ja äänen käyttö ärsyttää. Joku on liian sitä tai liian vähän tätä. Meillä on vapaus.

Jouduin arvojeni kanssa vastakkain Venäjän puolella lähellä Viron rajaa pienessä kylässä. Kun sinne oli varustettu hylätystä klubitalosta Jumalanpalveluspaikka, eikä aina ollut live tilaisuutta, niin he menivät sinne kirkkoon, laittoivat radion alttaripöydälle ja kuuntelivat radiojumalanppalvelusta Suomesta. Kun minun lapsuudessani ei ollut radioo, niin en ollut oppinut niitä kuuntelemaan ja samalla arvostus jäi heikolle. Heille se oli kuitenkin tuulahdus taivaallisista. Sitä on TV7 nyt monille, jos se on ainoa vihreä niitty ja raikas lähde joillekkin yksinäisille, älkäämme sotkeko jaloillamme sitä lähdettä. Luotetaan Jumalaan niin, että Hän on kykenevä kasvattamaan lampaalle lampaan korvat. Lammas kuulee Paimenen äänen.

Miksi uskon?

Nykyisen ajan virtauksista voisi päätellä, että on yhdentekevää onko uskossa vai ei. Jokainen uskova varmaan joutuu tämän kysymyksen eteen: Onko kilvoitukseni naurettavan turhaa? Joskus vastaus on selkeä ja joskus joutuu tilaan, jossa on pakko sanoa: En tiedä! Vanhempani olivat tulleet uskoon aikuisiällä, mutta kai lapset syntyivät sitten uskovaan kotiin, jossa isä piti huolen, että se oli totisinta totta. Olen siis koko ikäni ollut kristillisen uskon vaiktuspiirissä enkä osaa kuvitella elämää uskon ulkopuolella. Vaiheita on ollut monia, jolloin on tietoisesti tiennyt, että usko ei ole pelastavassa kunnossa. Oliko se Pyhän Hengen antama ymmärrys vai veljien syyttäjän antama ajatus, en tiennyt sitäkään aina selkeästi.

Näin isäni kuolevan. Olen sitä hetkeä koittanut analysoida ja aikaa sitä ennen. Jotenkin tuntuu siltä, että mentyään nukkumaan eräänä iltana hän ikäänkuin ilmaisi sen hetkisen tyytyväisyytensä ja liukui tajuttomuuteen, jonne meillä ei ollut enää pääsyä. Siinä saa olla todistamassa jotain, jota en tiedä mitä se on, mutta kuolema teki työnsä täsmällisesti ottamatta meitä läsnäolevia mitenkään huomioon. Viimeisiltä viikoilta muistan sen, että isäni tarvitsi lohdutusta ja rohkaisua valtavan paljon ja armo oli silloin arvossaan.

Äitini eli mökin muijana vaikean elämän. Köyhyys leimasi kaikkea eikä mieli mettä aina keittänyt, mutta pitkän korpivaelluksen jälkeen hän sai monta kiitollisuuden ja rauhan täyttämää vuotta elää isän poismenon jälkeen. Hän vanheni hiljallleen ja hlvaus vei hänet osittain paitsioon, kun puhetta oli vaikea ymmärtää. Eräänä sunnuntaina tuli sairaalasta soitto aamulla: Äiti on lähtenyt. Jotain olen oppinut kummaltakin! He uskoivat ja toivoivat ja se toivo kantoi. Vaikka uskonelämä ei ollut mitään ruusuilla tanssimista, se oli kuitenkin heille totta ja se on tarttunut, ei teeskentelyä vaan todeksi elämistä.

Tänään olen paljon vanhempi isääni hänen poislähtiessään. Olen elänyt uskonelämässäni monia vaiheita, käynyt kuolemanlaaksossa, kiivennyt välillä siinaille ja nähnyt näkymiä olen kamppaillut lapsena häpeän kanssa. Köyhä lestadiolainen ei kuulunut kylän kermaan, no sekin oli siunaus, koska sekin kompleksi varjeli monelta asialta. Syntiä olen ehtinyt tekemään ihan piisalle ja olemaan ihmisten vaivoina eikä perämetsän pojan sopeutuminen kaupunkielämään ollut ongelmatonta. Valaistut ja auratut kadut näyteikkunoineen antoi hämmentävän kontrastin, jota ei osannut käsitellä. Kaupungin ilot vieroittivat hetkeksi uskon ytimestä sivusta katsojaksi. Kokonaan en päässyt irti, en ehkä vakavissani edes yrittänyt, mutta elämä on vaikeinta siinä välimaastossa. Syntielämä ei anna kuitenkaan iloa niin paljon ja usko ei anna pelastusvarmuutta.

Majaa on nyt purettu jo jonkin aikaa ja mieli on irtaantunut monista asioista. Ei tarvitse enää avata televisiota juuri muuten kuin uutisiin. Haluaa vähän kuitenkin tietää, miten Luoja luomakuntaansa luotsaa. Muutamat läheisemmät ihmissuhteet ovat tulleet hyvin tärkeiksi eikä suuri tuttavapiiri enää puhuttele. Katson taakseni muistoissa on paljon epäkuranttia, mutta sen lisäksi näen johdatuksen. Jumalan johdatus on joskus ohjannut karkealla kädellä, kun on jästipää niin sitä tarvitsee. Koen eläneeni hyvän elämän ja siitä huolimatta tuonpuoleisen ei ole mitään ansiota, kaikki ojn armoa ja siihen luotan. Kristus tähteni, hyväkseni luettuna antaa luottamuksen ottaa vastaan elämän langan katkaisija varmuudella, että edessä on parempaa. Siksi uskon, kun olen kokenut, että Herra on hyvä ja iäti kestää Hänen armonsa.

Jumalan voima

Laitoin hakusanaksi voima perusmuodossaan ja sain osumia lähes kuusisataa. Apostoli Paavali opetti nuorta Timoteusta varautumaan siihen, että lopun aikana tulee vaikeita aikoja. Siinä oli myös viittaus siihen, että ihmisillä on uskovan ulkomuoto, mutta he kieltävät sen voiman. Olen tähän asti ajatellyut, että ihminen elämäntavoillaan kieltää minkäänlaisen uskonvoiman olemassaolon. Kun näyttää siltä, että kilvoittelu ja karismaattisuus ovat alkaneet eritä toisistaan, niin syntyy ajatuksia, että uskonelämä on vain virheiden vastustamista. Jos katsotaan, että karismaattisissa piireissä synnintunnolla ei ole suurta osaa ja näyttää siltä, ettei rististä puhuta.

Toinen laita on siis sitten sellainen, että silloin ollaan oikealla tavalla uskomassa, kun karismaattisuutta ei esiinny lainkaan. Olen nyt havahtunut siihen, että ihminen voi ihan sanallisesti kieltää uskonvoiman omassa ja toisten elämässä. Jeesus on tehnyt kaiken, Aamen niin on silloin aikanaan, mutta pelastaako sellainen usko, joka on historian tunnustamista ja jossa kaikki tapahtuu oman itsen ulkopuolella.

Mikä olisi sitten raamatullinen suhde Jumalan voimaan eli evankeliumiin sen täyteydessä. Kun uskotaan kasteeseen ja ehtoolliseen ja julistukseenkin, niin miksi ei uskota Jumalan voimaan? Jos me sanomme, että armolahjat olivat apostoleille tärkeät työvälineet, mutta ne jäivät siihen aikaan. Me kiellämme omalla suullamme Jumalan voiman eli uskonvoiman elämässämme. Toinen mahdollisuus on siis se, että nykyihminen on kasvanut yli apostolien uskosta niin, ettei tarvita enää niitä avuja.

Suomessa on sananlasku: Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoja, ´kun ei ylettynyt ottamaan. Jos ihmisellä ei ole ollut kosketusta armolahjoihin niin ei omahyväisyydessään pitäisi tehdä johtopäätöstä: Niitä ei ole, kun minulla ei ole. Jos onkin, niin ne ovat jotain vältettävää.

Mitä armolahajt siis oikeasti ovat? Ne ovat vaikkapa viisauden sanoja, joita annetaan rakkaudesta kuulijaa kohtaan. Hätääntyneelle sanotaan: Usko Herraan Jeesukseen niin sinä pelastut. Sananjulistaja tarvitsee tiedon ja viisauden sanoja sielunhoidollisessa kohtaamisessa, kun ihmistä yritetään auttaa. Sairaan puolesta rukoillaan silloin, kun Pyhä Henki siihen kehottaa tai sairas sitä pyytää. Aina muistaen Paavalin sanan: Minä olen kylvänyt, Apollos on kastellut, mutta kasvun antoi Jumala.

Kalliolle rakennettu

Kun lapset olivat alle kouluikäisiä, he kävivät seurakunnan tarhassa. Siellä opittiin monia hyviä asioita. Kaikki ei kuitenkaan tapahtunut virheettä kun meidän duo lauloi: Herrasmies kalliolle rakensi. Vertaus on tuttu Raamatusta ja osuva vertaus todella.

Raamattu puhuu paljon rakentamisesta. Paavali sanoo laskeneensa perustuksen ja kehottaa tarkkaamaan miten sen päälle rakennetaan. Jeesus puhui tornin rakentamisesta joka kyllä heti ylettyy taivaaseen, mutta sitä rakennetaan kuitenkin koko elämä. Kalliolle rakentaminen vastaan hiekalle rakentaminen, niillä on kummallakin inhimillisesti hyvät ja huonot puolensa.

Hiekalle on helppo rakentaa. Kipataan muutama kuorma mursketta tiivistetään se ja valetaan laatta päälle. Jossain oli tehty niin ja aikansa kaikki oli hyvin. Kun alueen vierelle tuli isompi tie ,niin liikenne tärryytti taloja vinoon. Jos nykyisin rakennetaan puhtaalle kalliolle, niin perustus tulee tukeva, mutta tekniikka vaatii räjäytystöitä, vaivalloista.

Kun Raamatussa puhutaan rakentamisesta, niin oletetaan perustuksen olevan kalliolla, Kristuskalliolla. Siihen voidaan rakentaa joko kestävistä tai kestämättömistä aineksista. Rakentamisen onnistuminen ei kuitenkaan ole se pelastava asia, vaan se perustus! Jos onkin helppoa rakentaa hiekalle, niin se hiekka, vaikka on samaa ainetta kuin kallio, ei kestä koetusten maanjäristyksissä. Siksi ei kannattaisi hienontaa Raamatun sanaa yksittäisiksi jakeiksi joilla asiat saadaan näyttämään oikeilta ja hyviltä.