Kaksoiskansalaisuus

Kaksi tunnettua artistia on tehnyt kappaleet koskien kahden maan kansalaisuutta. Siinä yhteydessä se hyvin ymmärrän, kun olen suuren osan elämästäni kokenut jotenkin muukalaisuutta. Mieleeni tuli henkilö, joka halusi itselleen muukalaispassin ja hän myös sai, kun hänellä oli sukua kahdella mantereella. Se järjestely helpotti jollaoin tavalla sitä liikkumista paikasta toiseen.

Tämä ei kuitenkaan kosketa sitä aihetta, joka tuli ajankohtaiseksi , kun vahvistettiin laki kaksoiskansalaisuudesta. Muistan , että aiemmin esimerkiksi N-liitosta pois muuttaneen piti luopua siitä kansalaisuudesta, kun otti vastaan jonkin toisen maan kansalaisuuden. Kun ajattelemme syvällisesti mitä kansalaisuus merkitsee, niin on vaikea kuvitella sisäistä ilmapiiriä kotimaiden keskinäisessä kriisissä omaa asemointia osapuolien välillä. Kummankin maan kansalaisuus vaatii osuuttaan lojaaliudesta ja kummalle sydän on annettu, koska sitä sympatiaa on vaikea jakaa.

Meillä on vapaissa länsimaissa hengellisellä alalla joitakin kaksoiskansalaisuuksia. Sen lisäksi voidaan elää kahdella tiellä käytännöllisesti. Voimme olla ns. kahdentien kulkijoita. En tiedä onko se oikeasti mahdollista. Ehkä se on niin, että yhtä tietä kuljemme, mutta toisella tiellä vain poikkeilemme. Ihminen voi elää täysillä oman lihansa tavalla ja poikkeilla joskus kirkossa jumalanpalveluksessa tai seuratilaisuuksissa. Luterilainen on voinut olla esimerkiksi helluntaiherätyksessä täysillä mukana aina siihen asti, kun helluntaiherätys valitsi järjestysmuodoksi kirkollisuuden. Kahteen kirkkoon ei voi kuulua, se on raja. Uskoville voi myös käydä niin, että kaidantien kulkeminen alkaa rasittaa ja tuntuu hyvältä tuulettua joskus poikkeamalla laveantien avaruuteen. Siinä on vain se ongelma, että voi jäädä sille tielle, johon ei aikanaan päätetty kokonaan lähteä. Onko sitten elämässä vain värieroja vai onko jotain ratkaisevampaa? Raamattu ei mahdollista kahdentien kulkemista hyvänä elämäntapana. Jeesus sanoi aikanaan: Minä olen tie , totuus ja elämä! Hän siis antaa mahdollisuuden elää hyvän elämän vain yhtä tietä kulkien.

Metsäkato

Korvet raivas kasket kaatoi, nukkui nurmiin ikuisiin. Eivät tieneet, että syyllistyivät ”metsäkatoon”, kun on nälkä koittaa tehdä jotain. Suon voitti aikanaan Koskelan Jussi kuokkansa kanssa, mutta siinä sivussa piti kuitenkin elää suon kuivumista odotellessa. Eikä siinä soiden kuivattamisessakaan autuus ollut, koska kuivatettu suo ja savella pelloksi muunnettu ei ole enää monimuotoinen, kun kylväjä toivoo aina puhdasta satoa.

Joskus sanottiin lisä ei tee pahaa muussa kuin selkäänsaannissa ja tien jaossa. Tiet hoidettiin tasan jaettuina pätkinä ja siinähän haluttiin säästää. Tietkin olivat luonnontilassa , siinä oli ikäänkuin kolme raidetta. Keskellä hevosen kavioille ja sivuilla kärynpyörille. Siinä pystyi somasti ajelemaan polkupyörällä kun oli kahdelle, kummallekkin oma raide. Nyt ei ole raiteita on jotain muuta ja pääosan tiestä omistaa joku virma, mutta rakkaudesta tuskin on kyse, kun pääsee välillä rupsahtaan.

Ajatellaan hetken 1940 luvulta tännä mihin on tultu.Sieltä loppupuolelta on ensimmäiset muistot. Autot tulivat Idästä. Merimiehet toivat joitakin kappaleita, joita sanottiin uitetuiksi. Volokkaria eniten, kuplaa, joku mersu malliksi.  Tulipa aika, että kahvilaiva tuli viimein. Kaikki eivät kuitenkaan puhtaaseen makuun heti tottuneet, vaan piti veistää siitä sinisestä pötköstä lisämakua. Oli kahvin selvikettä, nyt sekin on tarpeetonta. Itä-saksasta tuli silitysrautoja ja Warret ja Trabantit taisi joku Zwikkaukin tulla. Euroopasta tuli siis kyllä aatteita ja kulutustavaroita, mutta ei käskyjä ja tirektiivejä.

Maataloudesta ja ruuan hinnasta saimme painia keskenämme, nyt ministerillä on painikumppanina koko komissio, jossa kokoonpanossa ei ole yhtään Suomen asialla, koska se on erityisesti suomalaiselta kielletty.  Mepit eivät voi olla Suomen asialla, kun pitää liittyä puoluekoalitioihin ja laulaa niiden lauluja, jotka eivät vältämättä tiedä, missä Suomi on ja, etteivät täällä palmut huoju ainakaan vielä, vaikka niin jo eletäänkin mediassa. Pääasia, että nyt olemme niissä pöydissä, missä asioista päätetään. Sehän oli tavoite ja saavutettu etu.

Gorba ja Ronnie!

Olipa kerran kaksi mahtimaata: N-liitto ja USA, jotka hallitsivat poliittista näyttämöä. Niin kuin Vatikaanin valkoinen savu kertoo ratkaisun syntymisestä. Saman asian ajoi noiden kahden mahtimiehen hymyn täyttämä kättely Islannissa. Saimme huokaista helpotuksesta. N-liitto oli vihdoin saanut henkilön, joka osasi esiintyä ihmisille ja ennen kaikkea hymyillä ystävällisesti. Kaikki hyvin koko maailmassa, jos nämä kaksi tulevat ystäviksi.

Onnela ei saanut kuitenkaan elää kauaa. Gorba lähtee lomalle.  Tehtiin vallankaappaus, joka eli hetken, mutta mullisti kuitenkin epäonnistuessaankin lähes koko maailman. Tiedon saimme tiedotusvälineistä. Meillä oli silloin vieras ja ystävä Leningradissa, jolle otimme puhelun. Sieltä vastattiin, joten totesimme amatöörien hommia. Kuitenkin kaikki sai aikaan suuren sisäisen hämmingin ja sen aika monet kortit jaettiin uudestaan. Erikoisin toimi oli Moskovan Valkoisen talon koeponnistus ampumalla panssarivaunun tykillä varapresidentin työhuoneeseen.

Se oli kuitenkin aikaa, jolloin johtajat kunnioittivat toisiaan vai oliko se sen salkun painon kunnioitusta? Tänäänkään kunnioituksesta ei olisi haittaa, koska niissä salkuissa on edelleen elämän ja kuoleman kysymykset pienessä paketissa. Suomessa on ollut sananlaskuja, joita olisi hyvä muistaa sekä edesmenneitten johtajien viisaudet. Viisauden alku on tosiasioiden hyväksyminen. Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto. Ystävät on hyvä olla lähellä ja jos vihollisia pitää olla ne mahdollisimman kaukana.

Oi Herra siunaa Suomen kansa! Kristillinen usko on ollut maamme turva niin hyvinä kuin pahoina päivinä, siis luottamus Jumalaan ja Hänen johdatukseensa. Älkäämme hyljeksikö sitä periaatetta nytkään, kun corona koettelee ja maailman politiikka tuo epävarmuutta, ollaan kuitenkin rohkealla mielellä.

Ehdottomuuksien mahdottomuus

Raamatusta on jälleen kysymys. Onko se Jumalan sanaa? Jos on miten siihen pitäisi suhtautua? Sitooko se meitä vai avaako kaikki ovet levälleen?  Jos emme välitä Sanasta, mitä siitä seuraa? Jos luemme kirjaimellisesti, mitä siitä seuraa.  Pakko todeta, että lyhyellä tähtäyksellä seuraukset eivät välttämättä näy mitenkaan.Olen joskus ajatellut profetta Jesajaa, Hänen profetiansa aikajänne oli noin 600 vuotta. Nykykriteereillä hänet olisi pitänyt kivittää vääränä profeettana, kun toteutumista ei kuulunut eikä näkynyt. Jos minulle olisi profetoitu: Tulet normaalipainoiseksi, silloin tiedän sen, että ollakseen oikea profetia sen täytyy tapahtua minun elinaikanani.

Palataan Jesajaan. Minusta näyttää, että todiisteet sen puolesta, että Jesja profetoi Pyhässä Hengessä ja Jumala toteutti aikanaan suunnitelmansa, joten jotain tekemistä Jumalalla oli sekä profetian, että Jeesuksen kanssa.  Vai voisiko ajatella myös niin, että Jesajan profetia toteutti itseään niin, että luettiin miehestä, jonka piti kärsiä tavattoman paljon. Etsittiinkö vain järjen kanssa sopiva uhri ja toteutettiin sanotut sanat.  Kai voimme todeta, jotain yliluonnollista oli Jeesuksen elämässä kaikkineen. Kysymys kuuluu nyt sitten saako luonnollinen kajota yliluonnolliseen?

Me tiedämme, että Jeesuksen toiminta liittyi suuresti ihmisten pahoinvointiin, johon syynä on syntisairaus. Jos luotu ei pääse Luojansa kanssa harmoniaan, niin säilyy ehkä jopa elämänmittainen jännite, joka rassaa enempi luotua. Luoja on valmistanut pääsyn sisäisestä ristiriidasta ja on surullinen, jos ihminen hylkää sellaisen asian, joka olisi henki ja elämä. Kun tulee ongelma vastaan, josta Jumalan sana sanoo jotain, mutta lihallinen mieli on eri mieltä, syntyy ongelma. Jeesus sanoi: Rauhani minä annan teille, Minun rauhani, en minä anna niinkuin maailma antaa. Rauha syntyy kahta tietä! Jumala tarjoaa rauhaansa syntien tunustamise ja tunnistamisen ja anteeksiannon tietä. Maaima, jota Raamattu ei sido, antaa rauhan eisemitään-tietä ja sehän on niin yleistä, kaikki niin tekee.  Valinta on ihmisen.

Jos sitten eteen tulee totuus, joka Raamatusta luettuna loukkaa jotakin, tulee ongelma siinä, kun ei voida kieltää, etteikö niin ole kirjoitettu, mutta se on hylätty tarpeettomana. Synti ei ole Jumalalle ongelma, ei edes uskovassa esiintyvä synti, toistamiseen. Hän antaa anteeksi, mutta ei voi antaa anteeksi sellaista, jota kieltäydytään tunnustamasta tai edes tunnistamasta. Tästä syystä Paavali sanoo: Jos meillä on toivo vain tätä elämää varten olemme kaikista ihmisistä surkuteltavammat!

Tämä aika koettelee vakaumuksemme ja antaa mainioita mahdollisuuksia kompromissiin, joka helpottaisi elämää, mutta samalla lohikäärmeen tavoin vainoaa meidän uskoamme ja sammuttaa sitä hyvän tuntuisilla asioilla, jotka olisivat vanhalle aatamille mieluisia. Miten voit vastustaa hyviä tarjouksia? Yksin uskon voimalla!Raamattu sisältää koko joukon asioita, joissa on synnin tuntomerkit ja joita me joka päivä rikomme. Otamme vaikka vain kielen synnit malliksi. Me sallimme itsemme langta uudestaan ja uudestaan. Kun Jeeus kuitenkin rakastaa meitä, jotka lankeilemme, niin olkaamme armokeskeisiä siinäkin, kun synnistä puhumme. Jos joku ei Sanaa tunnusta Jumalan sanaksi, se ei koske niin hyvässä kuin ei pahassakaan. Silti tilinpäätös tulee meille kaikille. Olkaamme armollisia omaa sieluamme kohtaan ja otetaan tarjottu armo vastaan silloin, kun se on selkeästi tarjolla

Minne olet matkalla Suomi-neito

Media on valistanut minua viimeisten viikkojen aikana, että on tulossa tärkeät vaalit! Meidän onnelamme tulevaisuus ratkaistaan näissä vaaleissa. Mistä asiasta minä nyt sitten päätän, kun ääneni jollekin annan? En oikeasti tiedä. Ehdokkaita on viljalti, puolueita on viljalti, mutta mistä minä tiedän mitä asiaa kukin puolue ajaa ja vielä vähemmän ymmärrän mitä merkitsee yksi valittu. Kumpi on tärkeämpi puolueen kanta vai yksilön kanta, onko tämä puoluevaali vai henkilövaali. Ehdokkaat mainostavat, puolueet mainostavat, mutta mitä mainokset kertovat? Kun emme tiedä mitä ja miten, niin on hyvä kirkastaa puolueen kilpeä ja ehdokas voi vain vakuutella olevansa oikealla asialla, mutta mikä on se asia?

Jos ajattelen asiaa reaalisesti, kai paljon huonompaa ei voi olla edessä. Kun ajattelen läheisen ihmisen imusolmukesyöpää, jota on viimeksi hoidettu leukaperiä kopeloiden ja sanotaan : Katsotaan taas vuoden päästä. Nykyisin pitäisi ensin tilata aika, että pääsee tilaamaan aikaa ja sitten luvataan soittaa takaisin, mutta kun soittoa ei kuulu ollenkaan, niin lohtu on pieni. Itse en ole sotealaa rasittanut oikeasti juuri koskaan. Kohta parikymmentä vuotta sitten olin hetken hoidossa, mutta sekin hoitosuhde loppui, kun lääkäri hävisi ensin terveyskeskukseen paikkaan, jota kukan ei osannut neuvoa  ja lopulta kokonaan muualle. En tarkoituksella valita, koska voin ihan hyvin.

Nyt on tullut esille asia, joka on kai jo kauan tiedetty, mutta ei ole osattu hoitaa ja se on: Hoitajapula. Varmasti työ on vaativaa ja parasta tulosta antavaa, kun pelastetaan ihmishenkiä ja korjataan onnettomuuksien jälkiä. Kaikki kunnia ja kiitos heille. Minun lapsuudessani se oli kutsumustyötä, mutta sitten huomattiin, ettei kutsumus elätä. Meidän asiakkaiden pitäisi alkaa antaa kiitosta jokaisesta onnistuneesta kohtaamisesta terveyskeskuksessa tai muussa yhteydessä. Minä voin vain todeta, että rokottajat ovat hyviä ihmisiä, he haluavat auttaa ei satuttaa potilasta.  Jos nyt päällimmäiseksi jää lausunnot järjestelmän sisältä, miten aliarvostettua ja raskasta työ on, niin se ei ehkä ole paras kannustin nuorille hakeutua alalle.  Vanhojen aikojen muistelu ei ole hyvää käytöstä, mutta sen verran sanon, että jos aikoi elää oli tehtävä sitä työtä jota oli tarjolla ei voinut paljon valita.

Toivottavasti jonakin vuonna corona hiipuu, kuormitus vähenee ja henkilökunta saisi tavalla ja toisella kokea olevansa arvostetussa ammatissa. Asiakkaat antaisivat palautteen kiitollisina siitä, että selvittiin. Valtuustot saavat kokoonpanonsa ja eteensä jotain bumagaa, mistä lähteä asiaa viemään eteenpäin. Jospa vielä talkoohenki ja lähimmäisenrakkaus kokisi renesanssin, niin maa olisi vieläkin onnellisempi. Joskus, valitettavan harvoin vastaan tulee hymyileviä iloisia ihmisiä, silloin itsekin elpyy hengessään. On ainakin joitakin, jotka nauttivat elämästään, vaikka saattavat tehdä arvostamatonta työtä. Aikanaan ajauduin halveksittuun ammattiin, kun jäin armeijan palvelukseen. Kyllä siinäö vakaumus koeteltiin monta kertaa, kun oli perhettä ja kersantin palkka. Kun sitten aikanaan siirryin siviliin, niin kateutta oli ilmassa. Uhraus ei ollut mitätön, kun piti niillä pikku pennosilla luoda puitteita perheen elämälle. Piti melkein kynän kanssa laskea voiko ottaa lankapuhelimen. Elämä on ollut rikas antaja kaikkea hyvää ja siksi toivonkin ja rukoilen, että se ikävähkökin työ olisi jollekin sopiva elatukseksi. Että Jokainen löytäisi elämästään mielekkyyden.

Uusi vuosi, mikä muuttuu?

02.01.2022 14:13 – Lauri Lahtinen – Luettu 93 kertaa

Vuosi on vaihtunut ja uusi on sijaan tullut. Vanhanajan Almanakassa oli sanat: Oi , jos vuosi alkava oisi Herran siunaama. Olemmeko odottaneet, toivonet ja rukoilleet siunausta ja jotain uutta uudelle vuodelle. Vai onko niin, että entinen elämä kelpaisi meille ihan hyvin, jos määrätyt ovet avautuisivat ilman rajoitusta. Tämäkin kurimus päättyy aikanaan, mutta miten? Eiköpä meillä ole ollut käytössämme tieteen koko arsenaali emmekä ole hallinneet yhtään aaltoa kunnollisesti.  Tieteen apu ei patoa aaltoja, jos emme osaa tulkita tieteen sanomaa saati elää niiden mukaan. Ohjeet eivät ole olleet vaikeita noudattaa. Kuuraa kouras ja pidä turvaväli, oli erään ruokapaikan resepti. Siihen on lisättävä naamari eli hengityssuojain ja  rokotukset. Nämä toimenpiteet purevat moneenkin tautiin, mutta tämä näyttää olevan askeleen edellä. Miksi me joudumme kärsimään, kun sairaudet syntyvät aina jossain muualla ja tulee sitten tänne. Suomessahan ei ole syntynyt kai yhtään virallista tautia, no onhan Kumlingentauti ja sitten olen kuullut ”Tyrvään taudista”, jonka oireet ovat: Syötättää, juotattaa ja makkoittaa!  Liekkö nyt ihan virallisella tautilistalla, mutta tarttuvuus on kohtalaisen hyvä.

Jos joku olisi toisin uutena vuotena, niin mikä se olisi? Olen tässä mietiskellyt mitä yhtäläisyyttä on Jumalan sanalla ja Corona rokotuksilla. Mieleen tuli hyvin paljon yhtäläisyyttä suhtautumisessa ainakin. Jonkin mielestä ei ole tautia, joten on turhaa rokottaa. Joku toinen ajattelee, että rokotteessa on peräti haitallisia, jos ei tappavia aineita. Joku on ottanut ja todennut, ei tuntunut missään. Osa on omaksunut ja kiittää, että on auttava asia, jonka saa vielä ilmaiseksi. Huomaamme vielä, että tietoa ja ohjeita jaetaan hyvin ristiriitaisesti. Puhutaan jopa asiantuntijapiireissä ristiin rastiin, joten tavallinen rivimies eli henkilö menee sekaisin akselilla pelastava/tappava.  Jos on tarjolla vain kaksi tietä eli tapaa, niin ihmisluonto haluaisi vaikka kuinka pienen polun siihen väliin ja hetken uskoteltuaan alkaa uskoa, että siinä välissä on tie, jota voi ihan hyvin kulkea.

Jos kompuutterit toimivat yhtä hyvin mitä laskutikut aikoinaan, niin BKT on normaalilla tasolla ja   pienen pientä kasvua on aina luvassa. Nytkin vaikka monta asiaa on ollut seis ja huonossa hapessa asiakkaitten puuttumisen takia.  Mitä voimme lapsellisesti päätellä asiain tilasta. Meidän yhteiskunnassamme on paljon turhaa, joka ei anna numerollisesti lisäarvoa. Mentaalinen lienee sitäkin suurempi. Joten tehkäämme päätös tarkkailla itseämme ja siinä sivussa myös muuta rahvasta: Mikä on ensimmäinen hyökkäyksemme kohde, kun rajoituksen muurit ovat kaatuneet. Onko tulos viihteeseen vai sielun tarpeisiin kohdistuvaa.  Älköön kukaan tappako sieluaan nälkään, jos kaipaus herää. Tehkäämme laupeutta itsellemme ja niin opimme tekemään sitä myös toisille tarvitseville. Siunausrikasta uuttavuotta Raamatun ja seurakuntaelämän puitteissa toivon ja toivotan kaikille

Kasvot kertovat

Joskus luin aikakausilehteä: Kansa taisteli! Kun kaikesta nykyään tehdään vitsiä eli huumoria, niin jotkut lisäsivät siihen: Ja huoltomiehet kertovat. Sodista on tehty myös elokuvia ja paras näyttelijä’ pääsee lähimmäksi todellisuutta ilmeissään ja teoissaan. Ihmisen Kasvot ovat kulissi, joka purkaa ulos näytelmää, joka on meneillään ihmisen sisällä. Ilmeisesti kuitenkin on kansoja, jotka ovat harjaantuneet säilyttämään samantapaisen ilmeen asioista riippumatta.

Raamatun alkulehdillä on mielenkiintoinen avaus asialle. Jumala puhuu Kainille ja kysyy: Miksi muotosi muuttui ja kasvosi synkistyivät? Vaikka Jumala tiesi mistä on kyse ja sen hänelle myös sanoi, Hän antoi vihjeen: Sinun kasvosi paljastavat sisimpäsi. Hän sanoi: Synti väijyy ovesi edessä, mutta hallitse sinä sitä! Ihmisen kasvot siis paljastavat asioita. Pelimaailmassa tunnetaan termi: Pokerikasvot! Se tarkoittaa sitä, että ihminen voi pakottaa kasvonsa tilaan, jossa eivät ilot ja pettymykset ole luettavissa kasvoilta.

Jos katselemme vaikkapa Linnan juhliin soluvaa väkeä, monia ei tahdo tunnistaa arkiminän perusteella. Toki meikkaus tekee siihen osansa, mutta myös haaveiden täyttymys juhlallisissa puitteissa voi antaa kasvoille uuden hohteen suorastaan.  Me näemme hääparien kasvot jumalaisina suorastaan, jos liiton perustana on ollut syvä rakkaus eikä leikillisesti sanottuna tulevan apen haulikko!  Onnellisuus tekee ihmisen kauniiksi, koska hän heijastaa hyviä asioita sisimmästään.

Joskus istun marketin peltipenkillä ja seuraan ohitseni kulkevia ihmisiä. Monenlaisia havaintoja voi tehdä. Kun alkoi tämä maskeeraus, niin oli niin itsellisiä ihmisiä joitakin, jotka selkä suorana euroopan omistajan ilmein käveli kauppaan ilman maskia ja ilman käsidesiä. Joku on murheen murtaman näköinen ja jollekkin julkisella paikalla asioiminen on tuskallisuutta kasvoille tuovaa asiaa. On todella hyvä huomata, että keskuudessamme on iloisia ja tyytyväisen näköisiä kasvoja, joska jokainen sellainen, joka on sinut itsensä kanssa, tekee maastamme paremmin asuttavan.

Sitten on hengellinen ulottuvuus. Vankilalähetin ura kesti kuitenkin muutamia vuosia ja siten sain nähdä joitakin ihmiskohtaloita. En toki tiedä miksi he kaikki siellä olivat, mutta ilmeiden muutosta oli mukava seurata. Kun on onnettomat olosuhteet johtaneet lainvastaisiin ratkaisuihin ja niistä on jääty kiinni, niin ihminen muuttuu synkemmäksi. Syynä voi olla painava syyllisyys tai sitten mielipaha siitä, että joku virhe vaikutti paljastumisen. Sain seurata erästä henkilöä muutaman vuoden ajan, kun kävimme jumalanpalveluksissa ja sain puhua kokoontuneelle seurakunnalle. Nyt on se hyvä asia, että voi seurata omassa sijoituspaikassaan, jos jostyain systä ei heti voi tulla kappeliin.

Henkiö oli kovasti ahdistuneen näköinen istui kumarassa penkillä ja näytti huokaillen katselevan lattiaa. Jonakin päivänä hän sai kohdata armollisen Jumalan osaston raamattupiirissä. Toivo premmasta heräsi ja ryhti alkoi muuttua katse nousi ylemmäksi ja viimeisillä kerroilla sain nähdä rauhan ja pelastusilon kirkastamat kasvot. Hän tuli iloisena tilaisuuteen ja halusi istua etupenkkiin ja järjestystä valvonut henkilökunta salli sen hänelle. Siellä on omat järjestyksensä, josta nyt ei enmpää.

Miten on sitten seurakunnissa? Ollaanko aina niinkuin Jumalan rakkaat lapset keskenämme? Emme lihallisuutemme vuoksi ole! Mieleeni tuli ystävä, joka piti huoltoasemaa Martinmäessä. Hän oli olemukseltaan iloinen ja aurinkoinen niin, että hänen hyvä tuulensa tarttui toisiinkin. Erään kerran menin tankkaamaan, mutta sieltä ei tullutkaan aurinkoisuus esille van vähän muuta. Olin tehnyt jotain, mikä ei ollut hänen mielestään kiitettävää. Olemus oli kuin reviiriään puolustavan korven kontion. Keskustelimme asiasta ja uskon, ettei välillemme jäänyt rakkautta pahempaa, kun hän on jo perillä. Minä siis olin väärässä!

Olen huomannut myös joskus seuratilanteesa, että julistaja on hyvin asiassa ja ikäänkuin hyvässä voitelusssa. Kun kesken tilaisuuden sisään astuu ovesta henkilö, jolla oli joku erityinen vaikutus, hänen kasvonsa muuttuivat toisenlaisiksi ja puhe sai uuden suunnan. Seurakunnan piirissä joku saattaa ilahtua , kun näkee, mutta taas joku toinen menee niinkuin olisin ilmaa, johon ei kannata kiinnittää huomiota. Kun keskutelemme asioista niin me melkein jokainen paljastamme osallisuutemme hyvän tai pahan ensimmäisellä ilmeellä, joka ei useasti ole hallinnassamme.

Toisen palvelija

Puhelimeni soi useasti ja siellä on vieras numero. Useasti en vastaa, mutta tarkistan kuka soitti ja soitan takaisin, jos asia tai henkilö vaikuttaa tärkeältä. Joskus vastaan, kun esitellään jotain firmaa, sanon nopeasti, että jos myyt jotain aikasi menee hukkaan. En siis aio ostaa mitään. En halua kuluttaa hänen työaikaansa, koska hän on toisen palvelija eikä ole asiani opastaa häntä työssään.En tiedä olenko sivistynyt tässä asiassa ja käyttäydyn hyvin, mutta näin olen nähnyt hyväksi tehdä.

Katselin tänään Lahden Ristinkirkosta tilaisuutta ja se herätti ajattelemaan moniakin ajatuksia. Ehdin hetken analysoida hyvää ja huonoa akselilla asioita, kun muistin ikäänkuin Hengen ilmoituksena: Kuka sinä olet, joka toisen palvelijaa tuomitset. Omalle Isännälleen hän seisoo tai kaatuu. Helpotus oli käsin kosketeltava, jos en koe omakseni jotain, voin jättää sen omaan arvoonsa.  Jäin kuitenkin miettimään sitä, että rakennus on yhteisillä varoilla rakennettu ja on niin toisenlaisia tilaisuuksia.

On tilaisuuksia, joissa puhutaan synnistä niitä tunnustetaan ja anotaan anteeksiantamusta ja saadaan lohdutusta Herran ruumiista ja verestä. Mietin pakosta sitä, ovatko nämä kaikki ilmentymät saman asian eri puolia? Jään epätietoiseksi enkä saa selkeää vastausta. Olen siis syntynyt sodan aikana, jolloin tilanne oli toinen. Oli huvikieltoja ja kirkkoihin kokoontunut seurakunta oli minun nuoruudessani tummansävyinen kaiken kaikkiaan. Silloin uskottiin yhtenäiseen toimintaan ja tunnustukseen. Veisasimme virsiä, joissa oli taivaskaipuuta ja synnin rasittavuutta koettiin. Urut olivat ainoat soivat laitteet kirkoissa ja ehtoollista vietettiin suurella hartaudella. Miehet palvelivat alttarilla ja saarnatuoleissa ja se oli luonnollista.

Uudet sukupolvet tulevat. Sodan muisto himmenee jopa niin, että koko asia luokitellaan turhien toimien joukkoon. Siitä oli vain menetyksiä ja sankarihaudat ovat muisto siitä, miten hyvää elämää tuhoutui. Myöhemmin on veteraanien asia noussut esiin, koska on ainakin osittain ymmärretty uhrin siunaus. Nykyaika uudistaa kaikkea, tuntuu joskus, että perusteena uudistukselle on se, että joku asia on vanha eli edellisten sukupolvien mietteitä. Historiallisten yhteyksien ymmärtäminen ei kai olisi haitaksi?

Kun uusi aika lumiauran tavoin pyyhkii kaikkea entistä tien sivuille, niin auratuksi tuleminen voi olla monelle tuskallinen kokemus. Herää kysymys: Olimmeko silloin yhtenäisen kirkon aikana niin suvaitsemattomia tai jyrääviä, että meidät nyt jyrätään? Eikö löytyisi jotain tuvan nurkkaa, jossa syytinkivaari saisi lusikoida puuronsa puulusikalla? Saisinko kääntää kysymyksen teille vapaa kansa: Voitteko tuomita meitä, jos pidätte osaa kansasta liian konsrvatiiveina ollakseen saman Jumalan palvelijoita?

Latteuksia

Päivänä muutamana olin huomaavinani yhden asian. Konseratiiveja näyttäisi yhdistävän yksi piirre olipa kyse hengellisesta tai maallisesta regimentistä. Se on yksi ainoa sana: EI! Alkaen eronnaitten vihkimisesta tuli varsin pian keskustelu akselille  kyllä/ei!  Kun heti tullaan tähän, niin tiedämme jo, että joo voi kasvaa, mutta ei, ei! Näin siis molemmat ruokkivat lopulta samaa asiaa. Miten edistät kehitystä haluavien keskuudessa asioita ei-sanalla. Se puoli voittaa aina, jolla on voima. Niin kauan Raamattu oli ajatuksineen vahvoilla, kun kaikki tunnustivat siinä olevan jonkinlaisen voiman. Se riitti Sanan voimaksi, että oli jotain yhteistä se rinnalla.

Kun katsomme uutisia ja näemme silmiemme edessä miten Ei-sana hallitsee maata. Mikä on se voima? Joku on sanonut voiman lähtevän kiväärin piipusta. Me näemme kaikenlaisten ihmisten kaulalla riippuvan Kalasnikovin ja monilla keppi kädessään.

Kun kannabis on tullut väkevästi esille, pelkkä ei, ei riitä! Nyt pitäisi kysyä se kysymys jota ei ole juuri tehty: Kertokaa mitä hyvää siitä seuraa? Monet tietävät, että taloissa on aikanaan ollut pontikkatehdas. Nyt ne ovat laittomia. Onko siis viina loppunut maasta? Ei ole, vaan valtio otti monopolin ja silloin yksityisyrittäjistä tuli rikollisia. Onko niin, että jotkut valtiopäivät eteenpäin niin Suomessa valtionyhtiö perusta suuret kannabisviljelmät, mutta yksityisyrittäjät ovat edelleen ”rikollisia”? Kauneus on katsojan silmäkulmassa edelleen. Edelleenkään en tiedä ratkaisua asiaan.

Kriisin hoito

Meillä on pandemia eli olemme osa maailmanlaajuista juttua joka askarruttaa. Me saamme seuraavanlaisia infoja: Valmistelee uutta maailmanjärjestystä, tekemällä tehty ja levitetty juttu, lääketehtaiden rahastusta, ei paljon flunssaa pahempi, rokotukset poistavat ongelman, rokotetut saavat tartunnan ja sairastuvatkin, ottakaa kaikki rokotus, älkää missään tapauksessa ottako rokotusta, kauheita seurauksia rokotuksella, kyllä niitä on,mutta hyvin vähän, lääkärit puolesta, lääkärit vastaan,  saadaan siru samalla, tämä on osa silmiini tulleesta.

Olemme siis huolissamme mitä meille tapahtuu ihmisinä tässä ajassa.  Kun meillä oli UKK, silloin asiat olivat selvät, tiesimme mikä on meille hyväksi ja pahaksi. Nyt kaksitoista viiva viisitoistavuotiaat laitetaan valitsemaan asiassa, josta ei kukaan oikein tunnu tietävän itsekkään mitä oikeasti tulisi tehdä. Puhutaan laumasuojasta ja se saavutetaan rokottamalla. Sitten, kun on ylitetty joku raja voidaan asia panna pakettiin ja todeta, että se tuli jäädäkseen eikä kannata huolestua.

Minulle tuli mielipuolinen ajatus, että meillä on hengellisellä alalla ollut pandemia jo kauan ja sitä ei kukaan tiedä miten pitäisi hoitaa. Ammattilaiset ovat vastakkain ja pakko on elää sekamelskassa. Pääosin ei olla huolissaan juuri ollenkaan. Joku tiukkapipo niuhottaa eikä sallisi vapautta ihmiselle, joka hänen mielestään hänelle kuuluu. Hiljennytään miettimään minkälaiseen Jumalaan turvaamme ja jos jollekin Jumalaa ei ole, niin mihin elämässäni turvaan. Ajatukset vapaat ja vapaaehtoiset.