Avainsana-arkisto: ammattitaito

Pakkovoitto

En tiedä mistä tämä ajatus lähti purkautumaan, mutta se alkoi tuntua kehittelyn arvoiselta. Jos aikoo menestyä urheilussa, niin on pakko voittaa ainakin kotikylällä ja siitä kavutaan askel askeleelta kohti huippua. Kultamitali tai maailmanmestaruus tuo ensinnäkin kunniaa ja mainetta, mutta usein myös kauniita kiitollisuudenosoituksia siitä, että oma kotikunta saa hitusen ajan olla maailman kartalla. Palkkiot olivat joskus olemattomia, mutta välivaiheessa tuntuvia. Siinä on vain se riski, että voittaja viihtyy uudessa omakotitalossaan niin hyvin, että reenaus jää vähemmälle. Silloin käy niin, että lihaksisto löystyy ja veltostuu eikä allit vie keihästä uusille kymmenille. Ei myöskään leka lennä tai sukset suihki.

Oma taiteenlajinsa on voittaminen politiikassa. Luulen, ettei ole tullut otettua politiikkaan kantaa kunnolla, joten se puute on pikimmin korjattava. Olen ollut havaitsevinani, että pakkovoitto on realismia politiikan piireissä. Ensinnä pitää voittaa ehdokasasettelussa paikka, joka aloittelijalle ei ole helppoa. Siinä auttaa tietysti edullinen ikä ja ulkonäkö. Osa nimittäin äänestää viilispohjalta eikä kaikkien ehdokkaiden tulekkaan tulla valituksi. Se on tärkeää, että tuo omat faninsa tai sukulaisensa äänet yhteiseen hyvään. Suuresti auttaa kaikkinainen julkisuus. Jos on ollut päivittäin esillä vaikkapa uutisvälineissä ja on lukenut sujuvasti valmista tekstiä vakavalla naamalla, silloin on jo viisaan ihmisen ja tietävän status melkein plakkarissa.

Jos on valinnut politiikan urakseen, niin eturiviin pitää rynniä heti, ettei häviä äänestäjien muistista. Seuraava etappi on puolueen puheenjohtajuus. Täytyy olla edustava, jolla on edullinen ulkomuoto, hyvät hampaat ja sujuva käytös. Ikää ei mielellään liikaa, koska nuoruus, kauneus ja idealismi on hyvesatsi, joka ei saa puuttuua eturivissä. Sitten alkaa taipaleen ohdakkeisin osio. Se antaa eniten, mutta tuottaa myös eniten mustelmia. Pitää voittaa vaalit ja sitten joutuu pääministeriksi. Siinä on pulmia kerrakseen. Eeuun piti olla sellainen, jossa saamme tuoda omia asioitamme esille ja saamme sieltä monenlaista hyvää. Kun sitä autuutta markkinoitiin, niin muistan yhden ainoan teesin siitä hyvyysvalikoimasta. Se oli seuraava: Eu merkitsee lisää työpaikkoja. Kyllä niitä tulikin muutama sinne lasipalatsiin Brysseliin, mutta ovatkohan ne sadat työpaikat kotimaassa jonkinlainen kompensaatio niistä.

Luulin, että pääministeri vie meidän etujen mukaisia aloitteita sinne ja saa joitakin menemään läpi, mutta taisi käydä niin, että hän käy siellä käskynjaolla ja sitten tulee eduskuntaan selittämään miten asiat pitää hoitaa. Siis meillä leivotaan kaikissa vaaleissa vapauttaja, joka vapauttaa meidät kaikista huonoista asioista ensimmäisen puolikkaan aikana ja loppuaika vain nautitaan. Usein kuitenkin käy niin, että vaalikausi päättyy mahalaskuun tai pyrähdykseen ulkomaille hyvään virkaan, jolla ansioitunut poliitikko palkitaan. Meillä saattaisi olla nyt sellainen päämies, joka osaisi pitää työhönottohaastattelun pääministeriehdokkaalle pätevämmin, niinkuin oli Maanisä UKK:n aikana.

Rakkauden tähden

Tuossa vaimon kanssa päädyimme aamuhetkessä muistelemaan lapsuuden mansikkapaikkoja ja myös niitä rapakoita. Mansikat tuli ensin sanotuksi, vaikka se puoli taitaa lähes meillä kaikilla sota-ajalla valmistuneilla olla vähemmistönä. Mutta rakkauden tähden tehdään kummallisia asioita. Varsinkin, jos rakkaus saa outoja piirteitä, niin se muuttuu omistushaluksi ja siinä aarteena on tosi paha olla, jota omistetaan sopivasti ja sopimattomasti. Koitetaan pysyä mansikkapuolella, koska se on kuitenkin mukavampi puoli. Eräskin veli kertoi matkustaneensa taksilla satoja kilometrejä armastaan tapaamaan. En tiedä oliko tarve kohdata rakasta niin ankara, vai pitikö liikemiesisälle antaa aihetta arvon nostatukseen. Onneksi kaikkii päättyi hyvin ja vuosikymmenien liittohan siitä syntyi.

Rakkaus on kummallista ainetta. Kun ensimmäisiä kertoja alkaa katsella sillä silmällä, niin luulee, että tämä on nyt sitä, joka kestää. Ihminen joutuu moninaisiin tilanteisiin ensimmäistä kertaa ja eikä olekkaan manuaalia mistä lukea ohjeita. Testaa itsesi onko tämä riehuva liekki ihastusta vai jo rakkautta? Ei ole ohjetta. Olet kuin Eeva, joka kuulee kärmeen puhuvan ensimmäistä kertaa. Ei tainnut kuitenkaan Eevalla olla tietoa kuuluuko kärmeen puhua vai olla hiljaa ja sihistä itsekseen. Näin on myöskin nuorukaisen laita, kun ei tiedä vielä, ettei sellaista tunteen paloa voi kantaa montaa vuotta niin, ettei pala karrelle. No ne ihastukset kärvensivät aikansa ja hiipuivat omaan mahdottomuuteensa, vaikka koitin panostaa miehuullisesti vaivaa nähden. Kun sitten  hän tuli kuvaan mukaan, jonka Jumala oli tarkoittanut, kaikki olikin yllättävän vaivatonta. Vaikka en hunajaa ja mansikoita syöttänytkään enempi etikkakurkkua, niin yllättäen sainkin myöntävän vastauksen, kun kysäsin. Hän on ehdottomasti paras ihminen maailmassa, joka on vastannut myöntävästi.

No aikanaan tämä suhde johti siihen, että lomailimme apen ja anopin kodissa. Kun siinä oli toinenkin pari, niin he päättivät hyödyntää meidän joutilaisuuttamme. Kyllähän se on kohtuullista tehdä jotain vastapalvelusta, kun kumminkin ovat saaneet aikaan ja kasvattaneet miedän armaat puolisomme. Tulipa sitten päivä, jolloin appi alkoi puhuaolohuoneen remontista. Kattoon pitäisi laittaa haltexit ja seiniin tapetit.Me myöntelimme nöyrästi, että kyllä se käy. Siinä laskeskeltiin asiantuntevasti, monteko leveyttä sitä tapettia oli edellisellä kerralla laitettu. Katon mittailimme montako neliötä niitä levyjä tarvitaan. Jotenkin käytännön järki pelasi, että tarvitaan liisteriä ja sitten vermeet millä sitä levitetään. Karautimme rautakauppaan ja tarpeet ostettiin., ja eikun työhön. Siinä niitä levyjä pyörittelimme ja päättelimme, että mienpäin pitää alottaa, kun se piti naulata kiinni märätyllä tavalla. Saimme levyt kattoon ja tapetitkin seinälle, ja sinne ne jäivät, joten kai työmme sai mestarin hyväksynnän.

Vasta paljon myöhemmin vertailimme sitä edeltänyttä ammattikokemusta, joka oli noin nolla kummallakin. Kumpikin luotti, että kyllä tuo varmaan tietää, kun ei kieltäydy. Olen miettinyt nyt juuri tässä hetkessä, että olisiko tässäkin joku hengellinen näköala? Ja yllätyksekseni löysin. Itse olen monasti ottanut vastaan tehtäviä, joista en ole selvinnyt, kun en ole etukäteen ymmärtänyt mitä se homma vaatii. Jumalakin kutsuu hommiinsa. Kutsuu, vaikka tietää, ettei taitoa ole, mutta kutsuu silti. Jos kunnioittaa Häntä niin, ettei uskalla tai kehtaa kieltäytyä, niin jotenkin yliluonnollisesti saa voiman ja taidot.Se on siitä kiitollista hommaa, ettei ole tulosvastuuta. Jumala ei anna kuukausitavoitetta, Hän antaa vain homman ja itse vastaa menestyksestä. Kiitos siitä Hänelle! Hänen hommissaan on turvalliosta olla!