Joku taasen pani miettimään vanhoja asioita. Miten kummassa ihmisen kaula voi kasvaa, jalka kasvaa ja se on mysteeri. Kun aikanaan avioiduin, niin mittani olivat seuraavat: Paino 63 kiloa, kengän numero 39, paidan numero sama 39 ja käytin pukua 48 numeroisena. Silloin olin lähellä normaalia, joten paidat ja puvut voi ottaa suoraan tangolta eikä tarvinnut juurikaan viksaamista.Tänään olen epämuodostunut sekasikiö, jonka kaulus ei tahdo mennä kiinni vaikka olisi numeroa 44. Kun sitten ottaa semmosen paidan, niin hihat ovat ainakin kymmenen senttiä liian pitkät. Kengät joudun valtsemaan hyllystä, jossa on numero 41. Pukujen numeroita ei voi edes sanoa, kun vaatturi saa tehdä tovin hommia, että minun pikku kätöset tulevat hihoista näkyviin. Eikä takki näyttäisi ulsterilta.

Avioliitossa oloaikana kaikki soluni ovat uusiutuneet kai kuutisen kertaa. En ole siis enää sama henkilö periaatteessa, joka asteli papin eteen Lahden kaupungissa.Tänään olen lihavampi, kömpelömpi harmaatukkainen ja kaikenlaisen suorituskykyni puolittanut moneen kertaan. Mikä muuten on ihmisen puoliiintumisaika? Tietäisikö kukaan? Mitä kaikella tällä yritän sanoa, voi olla, että hukkasin langan, jota piti seurata. Tänään muistan koulutoveriani, hän oli yksi niistä harvoista, jotka kävivät kotonani. Hän oli ikäiseni isokokoinen  ja lihavaksikin luonnehdittu, mutta hänellä oli hyvä sydän. Hän loukkaantui kuolettavasti Perälän aseman ratapihalla, kun yksinään rullaava tavaravaunu hänet saavutti. Vei häneltä hengen, kun apu viipyi. En tiedä olisiko mikään apu auttanut molemmat jalat menettänyttä, verenhukka oli niin suuri. Lepää rauhassa pieni toverini.

Tänään ajattelen, miten hän pääsi nopeasti perille kokematta ajan vaivoja täysimääräisenä. Minä jäin tänne, niinkuin Junnu Vainio lauloi vanhasta merimiehestä. Hän lähti ja kertoja jäi katselemaan loittonevan laivan perään. Elämän tilanteissa rohkeat saavat voittoja, mutta myös voivat saada haavojakin. Arat eivät saa kumpaakaan maistaa kunnolla.No me emme saaneet kumpikaan valita, siinä toimivat elämän lait, joita en pysty käsittämään. Hän meni, minä jäin. Millainen hänen elämänsä olisi ollut? Mitä sellaista on ollut elämässäni, että inä sain itselleni pitemmän elämän. Olen ollut täällä jo yli kuudenkymmenen vuoden pitempään. Mikä on sitten elämäni saldo? Olen ollut jonkinasteinen aviomies ja neljän lapsen isä. Mitä geeneissäni on sellaista, joiden tulee jatkaa maanpäällistä elämää? En tiedä.

Sen tiedän, että niinkuin on dimensiot kasvaneet olemuksessani, ovat kokemukset kouluttaneet. Kolhu kolhun jälkeen, pientä toipumisaikaa ja taas uusi satsi.Kaulan kasvu on vaikuttanut myös jäykkäniskaisuutta ja siitä olen joutunut kyllä kärsimäänkin, mutta se on myös tukenut persoonaani sortumasta helppohintaiseen politikointiin sisäisen elämän alueella. Muistan miten minulle luvattiin vielä yksi ylennys ja sitä varmana tietona kerrottiin. Ei tullut ja se kyllä harmitti, koska siinä olisi ollut myös rahaa takana. Tänään kun katselen asioita uusin silmin, olen tyytyväinen. En olisi oikeasti sitä ansainnut. Olin omista luuloistani huolimatta keskinkertainen duunissani. Osan hallitsin hyvin, mutta oli myös pahoja puutteita.

Koulutoverini on jo siellä ja minä olen täällä. Molemmat olemme saaneet tehtävän Herralta, jospa luopulta voisin sanoa: Minä tein sen mitä tehtäväksi annettiin, elikkä elin jokaisen päivän.