Avainsana-arkisto: nöyryys

Täysi ihminen

Mitä tarkoittaa sanonta: Täysi Jumala ja täysi ihminen? Minulle jossain vaiheessa tällainen hybridi ei ollut todellinen, vaan kuva jostain, jota en ymmärtänyt. Tästä seuraa se, että Jeesusta oli vaikea mieltää esikuvaksemme. Jos esikuva on Jumala, niin emmehän me voi jumaliksi kehittyä, vai voimmeko? Onko tässä yks pointti siihen valikoimaan joita muut uskonnot tarjoavat ja suovat siihen ainakin yritysmahdollisuuden. Tulen kuin jumalaksi, valaistun ja nirvanoidun, wau!

Vaivaisidentiteetti häikäistyy niin, että ei pysty näkemään Jeesusta ihmisenä. Sellaisena, jolta voi oppia ihan käytännön asioita ja vieläpä elää niitä todeksi. Onhan se nyt äärimmäistä ylpeyttä alkaa elää Jeesuksen kaltaista elämää. Tässä syntyy ristiriita. Me ihailemme Hänta ja kunnioitamme Häntä vieläpä joskus ylistämme Häntä, mutta ehkä emme kuitenkaan seuraa Häntä niinkuin Hän tahtoisi? Hän sanoi: Oppikaa minusta, minä olen nöyrä ja hiljainen! Mistä löydämme nöyrän ja hiljaisen ihmisen tänä aikana. Onko polvillaan kadulla almuja anova lähimmäinen nöyrä? Hän on riesa, joka tuo ikävästi esille kuvan maailman hädästä? Onko hiljaisuuteen sitoutunut munkki tai nunna hiljainen siinä katsannossa? Eikö hän tuo mieleemme tekopyhyyden?

Jeesus oli varsinaisesti koditon. Näemmekö kodittomassa Jeesuksen vai asiansa huonosti hoitaneen luuserin? Oliko Hän siivellä eläjä, vai oliko Hän henkilö, joka ruokki tuhansia siunauksellaan. Kumpaan kategoriaan Hän kuului? Niihin, jotka kokevat yheiskunnan olevan velassa vai niihin, jotka ovat velassa yhteiskunnalle. Muistan vuosikymmenien takaa akateemisesti sivistyneen henkilön oppitunnin siitä, miten eletään Helsingissä ihan ihmisiksi ilman varsinaista työtä.
Otammeko nöyrästi vastaan huonostikohtelun niinkuin hyvinkohtelunkin, niinkuin Hän teki?
Annammeko vahingoittaa itseämme puolustautumatta? Ajammeko hyväksi katsomaamme asiaa sitkeästi siitä huolimatta, ettei sitä kukaan ymmärrä eikä ota vastaan? Näitä kysymyksiä voisi jatkaa loputtomiin.

Kuitenkin me kohtaamme nöyriä, rakastavia, palvelevia, opettavia ruokkivia ja uhrautuvia ihmisiä, mutta arvostammeko heitäkään? Arvostammeko Jeesuksen kuvaa heissä, vai sanommeko: Kyllä minäkin tuohon pystyisin, jos haluaisin. Jeesus sanoi usein: Mihin minä vertaisin Jumalan valtakuntaa? Vaikka Hän eli todeksi Jumalan valtakunnan arkitodellisuutta, eivät ihmiset nähneet siinä mitään jumalallista. Hän oli tavallista parempi puhuja, hyväntekijä ja parantaja, mutta sokeus esti näkemästä. Hän joskus tuskastui heidän epäuskonsa tähden. Katso Jeesukseen, meille sanotaan, mutta mitä se itsekullekkin merkitsee?

Kuiva suu

Aamulla heräsin normiaikaan ja keittelin kahvit. Nautiskelin oikein kampaviinerin kera. Siinä kumminkin jotenkin tuli semmonen päiväunen tarve vaikka oltiin vielä aamupäivän puolella. Noudatin siis vanhanaatamin kutsua ja menin vuoteelleni. Olin siinä varmaan hapettanut itseäni suu levällään, kun suu tuntui saharan hiekkaluolalta. Joskus oikein yöllä kokeilin sormenpäällä, onko se kieli niin kuiva ja karhea miltä se tuntuu ja kyllä se on. No, onneksi nesteytys auttaa siihenkin.

Sitten aloin muistaa äitiäni ja niitä kesälomia, joita vietimme kotimökillä lasten lapsuudessa. Venhemmat pojat olivat semmosia metri plus miinus. Vaaleat hiukset hulmusivat, kun en ollut vielä sabotoinut heidän kutrejaan siilimallisiksi. Mökki on lähellä semmosta puroa ja siinä on silta. Koitimme seurata tuvan ikkunasta, ettei pojat menisi sinne sillalle ja tulisi vahinkoa. Äitini rakasti lapsenlapsiaan, mutta hän oli vanhan kansan ihminen, joka sääteliäästi käyttää hellyyttään. Hän kuitenkin ohjeisti meitä, ettei poikia saa komennella loman aikana. Eräänä päivänä kävi sitten niin, että hänen kalliit tukipohjallisensa olivat hävinneet kengistä ja niitä etsittiin vimmatusti.
Sillan lankkujen väli oli juuri sopiva, josta pojat ne olivat tiputtaneet. Ne löytyivät sieltä, kun vesi oli vähissä. Tässä vaiheessa kyllä tapahtui äiti-muorilla asenteen viksaus. Sitten oli ihan tarpeellistakin hiukan ohjeistaa.

Joissakin ammateissa ikäänkuin tarvitaan kuiva suu. Kuivasta suusta tulevat sanat ovat kuivia ja usein myös kovia. Olin jo varusmiesaikana pienissä esimiestehtävissä ja pidin joskus kuivia saarnoja miehistömesin puolella. Kun siitä tuli myös ammattini, niin kuivasuinen toiminta jatkui. Joskus hairahdumme ajattelemaan, että esimiehen tulee olla niissä kuvioissa kuivasuinen, mutta se on väärä käsitys, jos se jää päälle. Nyt vuosikymmenien jälkeen olen harmitellut moniakin asioita ja jos joku tätä lukee, joka on joutunut kuivien sanojeni kohteeksi, sanon: Emmä tarkoottanu nuan pahaa!
Maallisen ja ajallisen kielenkäytön voi omaksua kukin tavallaan ja sitä voi ihan järjellä käsitellä.

Sitten on ihan oma lajinsa hengellinen työ ja sanankäyttö siinä. Raamattu antaa hyvin monipuolisen esimerkin miten Jumalan pyhät ovat sanaa käyttäneet. Saarnatakkin voi kuivin suin vaikka silmistä vuotaisi kyyneleet koko ajan. Ihmisen luontainen taipumus on käyttää lihallista aukttoriteettia silloin, kun näyttäisi siltä, että sana ei tartu. Silloin huudetaan ja käydään iholle. Aikanaan profeetat ovat puhuneet selkokieltä ja näyttää siltä, että Jumala on käskenyt joskus huutaa suoraan Hänen kansansa synnit julki. On ollut tilanne, jossa toiselta vuorelta huudettiin siunaukset ja toiselta kiroukset. Jumalan sana on hyvin käytännöllistä. Sana ilmaisee, että pitkässä juoksussa ihmiselle on parasta seurata sanaa. Vaikka sanasta poikkeaminen antaisikin pikavoittoja jossain asiassa.

Vanhanajan maanviljelys on Herran työn hyvä esimerkki. Viljan viljelyssä me näemme, että maa ensin muokataan ja sitten vasta kylvetään. Emme itse pysty valmistamaan siementä. Emme pysty antamaan siemeneen uuden elämän synnyttävää voimaa. Me vain kylvämme siementä, jonka saamme Siementen Herralta. Hän vastaa itämisestä ja kasvusta, jos pysymme nöyryydessä ja rakkaudessa. Ainakin minulla on kärsimätön luonne. Pitäisi tulla kasvua nopeasti ja leikattavaa. Jos ei tule, tekisi mieli kääntää koko maa uudestaan ympäri ja kylvää rankemmin. Pelto ei kasva yhtään paremmin, vaikka sille kuinka huutaisi. Siemeneen on laitettu määrätty ohjelma, jonka mukaan toiminta tapahtuu. Ja kaikki tapahtuu juuri ajallaan ja Hänen tavallaan. Kiitos siitä Herralle!

Rakkauden tähden

Tuossa vaimon kanssa päädyimme aamuhetkessä muistelemaan lapsuuden mansikkapaikkoja ja myös niitä rapakoita. Mansikat tuli ensin sanotuksi, vaikka se puoli taitaa lähes meillä kaikilla sota-ajalla valmistuneilla olla vähemmistönä. Mutta rakkauden tähden tehdään kummallisia asioita. Varsinkin, jos rakkaus saa outoja piirteitä, niin se muuttuu omistushaluksi ja siinä aarteena on tosi paha olla, jota omistetaan sopivasti ja sopimattomasti. Koitetaan pysyä mansikkapuolella, koska se on kuitenkin mukavampi puoli. Eräskin veli kertoi matkustaneensa taksilla satoja kilometrejä armastaan tapaamaan. En tiedä oliko tarve kohdata rakasta niin ankara, vai pitikö liikemiesisälle antaa aihetta arvon nostatukseen. Onneksi kaikkii päättyi hyvin ja vuosikymmenien liittohan siitä syntyi.

Rakkaus on kummallista ainetta. Kun ensimmäisiä kertoja alkaa katsella sillä silmällä, niin luulee, että tämä on nyt sitä, joka kestää. Ihminen joutuu moninaisiin tilanteisiin ensimmäistä kertaa ja eikä olekkaan manuaalia mistä lukea ohjeita. Testaa itsesi onko tämä riehuva liekki ihastusta vai jo rakkautta? Ei ole ohjetta. Olet kuin Eeva, joka kuulee kärmeen puhuvan ensimmäistä kertaa. Ei tainnut kuitenkaan Eevalla olla tietoa kuuluuko kärmeen puhua vai olla hiljaa ja sihistä itsekseen. Näin on myöskin nuorukaisen laita, kun ei tiedä vielä, ettei sellaista tunteen paloa voi kantaa montaa vuotta niin, ettei pala karrelle. No ne ihastukset kärvensivät aikansa ja hiipuivat omaan mahdottomuuteensa, vaikka koitin panostaa miehuullisesti vaivaa nähden. Kun sitten  hän tuli kuvaan mukaan, jonka Jumala oli tarkoittanut, kaikki olikin yllättävän vaivatonta. Vaikka en hunajaa ja mansikoita syöttänytkään enempi etikkakurkkua, niin yllättäen sainkin myöntävän vastauksen, kun kysäsin. Hän on ehdottomasti paras ihminen maailmassa, joka on vastannut myöntävästi.

No aikanaan tämä suhde johti siihen, että lomailimme apen ja anopin kodissa. Kun siinä oli toinenkin pari, niin he päättivät hyödyntää meidän joutilaisuuttamme. Kyllähän se on kohtuullista tehdä jotain vastapalvelusta, kun kumminkin ovat saaneet aikaan ja kasvattaneet miedän armaat puolisomme. Tulipa sitten päivä, jolloin appi alkoi puhuaolohuoneen remontista. Kattoon pitäisi laittaa haltexit ja seiniin tapetit.Me myöntelimme nöyrästi, että kyllä se käy. Siinä laskeskeltiin asiantuntevasti, monteko leveyttä sitä tapettia oli edellisellä kerralla laitettu. Katon mittailimme montako neliötä niitä levyjä tarvitaan. Jotenkin käytännön järki pelasi, että tarvitaan liisteriä ja sitten vermeet millä sitä levitetään. Karautimme rautakauppaan ja tarpeet ostettiin., ja eikun työhön. Siinä niitä levyjä pyörittelimme ja päättelimme, että mienpäin pitää alottaa, kun se piti naulata kiinni märätyllä tavalla. Saimme levyt kattoon ja tapetitkin seinälle, ja sinne ne jäivät, joten kai työmme sai mestarin hyväksynnän.

Vasta paljon myöhemmin vertailimme sitä edeltänyttä ammattikokemusta, joka oli noin nolla kummallakin. Kumpikin luotti, että kyllä tuo varmaan tietää, kun ei kieltäydy. Olen miettinyt nyt juuri tässä hetkessä, että olisiko tässäkin joku hengellinen näköala? Ja yllätyksekseni löysin. Itse olen monasti ottanut vastaan tehtäviä, joista en ole selvinnyt, kun en ole etukäteen ymmärtänyt mitä se homma vaatii. Jumalakin kutsuu hommiinsa. Kutsuu, vaikka tietää, ettei taitoa ole, mutta kutsuu silti. Jos kunnioittaa Häntä niin, ettei uskalla tai kehtaa kieltäytyä, niin jotenkin yliluonnollisesti saa voiman ja taidot.Se on siitä kiitollista hommaa, ettei ole tulosvastuuta. Jumala ei anna kuukausitavoitetta, Hän antaa vain homman ja itse vastaa menestyksestä. Kiitos siitä Hänelle! Hänen hommissaan on turvalliosta olla!