Avainsana-arkisto: politiikka

Uusi vuosi, mikä muuttuu?

02.01.2022 14:13 – Lauri Lahtinen – Luettu 93 kertaa

Vuosi on vaihtunut ja uusi on sijaan tullut. Vanhanajan Almanakassa oli sanat: Oi , jos vuosi alkava oisi Herran siunaama. Olemmeko odottaneet, toivonet ja rukoilleet siunausta ja jotain uutta uudelle vuodelle. Vai onko niin, että entinen elämä kelpaisi meille ihan hyvin, jos määrätyt ovet avautuisivat ilman rajoitusta. Tämäkin kurimus päättyy aikanaan, mutta miten? Eiköpä meillä ole ollut käytössämme tieteen koko arsenaali emmekä ole hallinneet yhtään aaltoa kunnollisesti.  Tieteen apu ei patoa aaltoja, jos emme osaa tulkita tieteen sanomaa saati elää niiden mukaan. Ohjeet eivät ole olleet vaikeita noudattaa. Kuuraa kouras ja pidä turvaväli, oli erään ruokapaikan resepti. Siihen on lisättävä naamari eli hengityssuojain ja  rokotukset. Nämä toimenpiteet purevat moneenkin tautiin, mutta tämä näyttää olevan askeleen edellä. Miksi me joudumme kärsimään, kun sairaudet syntyvät aina jossain muualla ja tulee sitten tänne. Suomessahan ei ole syntynyt kai yhtään virallista tautia, no onhan Kumlingentauti ja sitten olen kuullut ”Tyrvään taudista”, jonka oireet ovat: Syötättää, juotattaa ja makkoittaa!  Liekkö nyt ihan virallisella tautilistalla, mutta tarttuvuus on kohtalaisen hyvä.

Jos joku olisi toisin uutena vuotena, niin mikä se olisi? Olen tässä mietiskellyt mitä yhtäläisyyttä on Jumalan sanalla ja Corona rokotuksilla. Mieleen tuli hyvin paljon yhtäläisyyttä suhtautumisessa ainakin. Jonkin mielestä ei ole tautia, joten on turhaa rokottaa. Joku toinen ajattelee, että rokotteessa on peräti haitallisia, jos ei tappavia aineita. Joku on ottanut ja todennut, ei tuntunut missään. Osa on omaksunut ja kiittää, että on auttava asia, jonka saa vielä ilmaiseksi. Huomaamme vielä, että tietoa ja ohjeita jaetaan hyvin ristiriitaisesti. Puhutaan jopa asiantuntijapiireissä ristiin rastiin, joten tavallinen rivimies eli henkilö menee sekaisin akselilla pelastava/tappava.  Jos on tarjolla vain kaksi tietä eli tapaa, niin ihmisluonto haluaisi vaikka kuinka pienen polun siihen väliin ja hetken uskoteltuaan alkaa uskoa, että siinä välissä on tie, jota voi ihan hyvin kulkea.

Jos kompuutterit toimivat yhtä hyvin mitä laskutikut aikoinaan, niin BKT on normaalilla tasolla ja   pienen pientä kasvua on aina luvassa. Nytkin vaikka monta asiaa on ollut seis ja huonossa hapessa asiakkaitten puuttumisen takia.  Mitä voimme lapsellisesti päätellä asiain tilasta. Meidän yhteiskunnassamme on paljon turhaa, joka ei anna numerollisesti lisäarvoa. Mentaalinen lienee sitäkin suurempi. Joten tehkäämme päätös tarkkailla itseämme ja siinä sivussa myös muuta rahvasta: Mikä on ensimmäinen hyökkäyksemme kohde, kun rajoituksen muurit ovat kaatuneet. Onko tulos viihteeseen vai sielun tarpeisiin kohdistuvaa.  Älköön kukaan tappako sieluaan nälkään, jos kaipaus herää. Tehkäämme laupeutta itsellemme ja niin opimme tekemään sitä myös toisille tarvitseville. Siunausrikasta uuttavuotta Raamatun ja seurakuntaelämän puitteissa toivon ja toivotan kaikille

Vallatonta mutinaa vallasta

Piti oikein kysyä kuukkelilta, että mitenkäs se itsenäistyminen oikein syntyi. Hallitus teki päätöksen ja julisti Suomen itsenäiseksi. Kun määrätty viranhaltija luki julistuksen eduskunnassa, joka piti kuunnella seisomaan nousten, niin osa istui julistuksen aikana. Varsinainen eduskuntakäsittely oli sitten jälkeenpäin ja asia hyväksyttiin äänestyksessä 100/88. Istujien senaikainen ajatusmaailma jää kai meille mysteeriksi, jos emme rohkene tehdä johtopäätöksiä julistuksen seurauksista. Jokainen itsenäisyysjulistus saa aikaan asioita. Israel koki ensimmäisen sotansa heti, kun julistus oli tehty ja ilmeisesti ympärysvallat tarvitsivat julistuksen, että sai hyökätä valtiota vastaan eikä tullut oloa, että ollaan kuin mummojen käsilaukkuja ryöstämässä.

Kun Parviainen laittoi blokin vallan vahtikoirasta ja se herätti jotain kaikuja pääkopassani, päätin kirjoittaa oman blokin aiheesta, ettei toisen ihmisen hyvä tarkoitus tulisi sössittyä. Mitä meidän on hyvä huomata itsenäistymisestä? Hallitus pelasi uhkapeliä. Julisti ensin ja haki laillisuuspohjan jälkeen. Mitä demokratia olisi vaatinut? Eduskuntakäsittelyn ja varmasti nykyisen ymmärryksen mukaan myös kansanäänestyksen. Tähän menettelyyn olisi siis mennyt kuukausia aikaa, jolloin isäntämaa olisi voinut täydentää kasakkajoukkoa niin, ettei äänestystä olisi tarvinnut pitää.

Näyttää siltä, että vanhanajan päättäjille Isänmaan asia on ollut kallis ja siksi on kyetty ottamaan henkilökohtaisia riskejä. Voimme ajatella vaikkapa presidentti Risto Rytiä. Hän laittoi oman tulevaisuutensa alttiiksi Isänmaan edun vuoksi. Jos hän olisi laittanut ajatuksensa lausuntokierrokselle, niin tietääkö kukaan missä olisimme? Mikä mahdollisti tämän asenteen? Heille oli varmaan koti, uskonto ja Isänmaa olivat luovuttamattomia suureita. Eli he toimivat Jumalan avulla yhteiseksi hyväksi.

Suomessa on kansanvalta, jota käyttää valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Ajatus on hieno. Edustaja on äänestäjiensä ääni asioiden käsittelyssä. Jokainen edustaja istuessaan siihen tuolille ja painettuaan läsnä-näppäintä on äänestäjiensä summa. Hän on kai virallisesti ainoastaan oman omantuntonsa ja järkensä sekä äänestäjien toiveiden toteuttaja. Aivan oikein on ollut ajatella siten, että samaa tarkoittavat edustajat ajavat asiaa yhteisesti. Tämä on jalo ajatus, mutta se onkin saanut käänteisen merkityksen myös jota sanotaan ryhmäkuriksi. Miten vapaata itsenäistä edustajaa voi joku toinen kurittaa jotenkin väärän mielipiteen takia? Edustajan tehtävää on sanottu luottamustoimeksi. Jos koko eduskunta on luotettavuuden perusteella koottu, niin mihin tarvitaan niin laajat valvontakoneistot, jotka joka asiaan nykyisin tarvitaan? Mistä asiasta tahansa puhutaan, niin ensimmäiseksi huolenaiheeksi nousee: Kuka valvoo ja miten valvotaan?

Median täytyy saada kaikesta tieto ja pitää julkaista asiat, joista vasta alustavasti suunnitellaan. Jotenkin tulee mieleen kuva lasiseinäisestä wc-tilasta. Onko tultu nyt siihen, että mikään ei voi toimia pienemmällä julkisuudella, kun luottamusta ei enää näytä olevan. Vai onko todella käynyt niin, ettei vakaumusta enää ole sillä tavalla miten aiemmin oli? Lakialoite täytyy olla kuin pitkiin tynkiin karsittu tammipölkky, että jokainen taho saa höylätä siitä pois osansa ja lopuksi jää jäljelle torso, josta kukaan ei tyukkää. Ilmeisesti myös ministereiden täytyy tehdä raflaavia avauksia, että edes joku tavallinen asia menisi kohun siimeksessä läpi.

Kun maa käänsi kylkeä

Vanha elokuva tulee mieleen tai yksi kohtaus jostain kuvasta. Siinä näyttelijä herää ilmeisen raskaan viikonlopun jälkeen keskeneräisestä ruumisakusta. Puitteet ja ilmeisesti olotilakin laittoi hänet pähkäilemään onko hän elossa vai ei. Hän keksi keinon testata asia. Ensimmäiseksi tuli tietysti raikas vesi mieleen. Hän suunnitteli: Kun otan vesilasin käteeni ja juon, jos se menee vatsaan, olen elossa, mutta jos se valuu leuan läpi lattialle, olen kuollut.

Olemme viettäneet tahtomattammekin hyvin raskaan viikonlopun. Jääkiekko on aina elämää suurempaa, aina. Kerta toisensa jälkeen toteamme myös, että sehän on kumminkin vain jääkiekkoa. Uusia kisoja on tulossa. Prosessit ovat merkillisiä. Kisat annetaan pidettäväksi maassa, johon niitä ei olisi ehkä sittenkään pitänyt antaa. Aina nykyisin tai usein nähdään kisat demokratiamissiona, joka paikanpäällä kääntyy vallitsevien olojen hyväksynnän vahvistamiseksi. Nähdään yhtäläisyyksiä menneisiin tapahtumiin, mutta kuitenkaan koko maailma ei syttynyt tuleen, vaikka kisatulet syttyivätkin.

Valveutunut media teki tärkeän palveluksen koko maailman uutisvirralle, kun välitti hihaansa puhuvasta valmentajasta livekuvaa. Kun paljon tehdään juttuja, niin joku osuu nätisti kohilleen. Mieleeni tulee paikallisen valtalehden jutunteko Kultarannan ja Naantalin välillä, kun aikoinaan reumalapsia kuskasimme. Kuvaaja kuvasi varmaan kolme rullaa täyteen ja me kaverin kanssa teimme taidollista työtä, kun luulimme pääsevämme sanomien etusivulle. Mikä pettymys, ei kuvan kuvaa meistä gentlemanninplantuista. Sittemmin on tullut vähän rimaa laskettua, miksi ponnistella tyhjän takia? Siis piti puhua jääkiekosta. Keskisen Euroopan armeliaisuus johti porukkamme armopaloille ja niin liikuttavan lähelle. Vielä jäi tavoitetta. Olihan se armollisuutta, että siellä sai ainakin kävästä muita pelaajia maalivahdille pitämässä seuraa. Olemmehan me harmaapäät tottuneet siihen, että puna-armeija voitti sovan ja jääkiekon kullat pitkän aikaa. Sitten meni miehittään Zässän ja siitä voimaa saaneina voitto meni punakoneelta sivu suun. 

Normaali elämä palaa ei huolta. Monelle oli myös kova koettelemus, kun meppiarmeijaa katsastettiin ja todettiin, että muutama osa pitää vaihtaa. Se on tuo katsastus semmonen, että joskus mennään entisillä ja joskus jouvvutaan uusiin. Se on vähä niinku vormulahommaa, pitää olla ponssaajia, muuten ei oo asiaa. Niin ja nythän oli nuo vormulatkin siis jokaiselle jotakin ja minä vain hikoilin, enkä jaksanut innostua mistään. Äänestämässä käytiin, kun palloiluhallille pääsi autolla, muuten olisi kai jäänyt väliin. Minusta tämä homma on niinkuin sokkopeliä. Emme tiedä edes kaikista mepeistä minkä ryhmittymän seuraan huolitaan ja mitä asioita siellä joutuu ajamaan. Olen siis lain mukaan täysipäinen päättämään äänestämisestä, mutta faktisesti täysi ääliö. En tiedä mitä siellä oikeesti tehhään, semmonen muuttolaatikkohomma siellä kai pelaa, jotakin päätetään tuolla ja jotakin täällä.

Demokratia on hauska eliö. Äänestyskriteerit ovat moninaiset. Kodin perintö on merkittävä, jos se on osattu markkinoida. Joskus on hauska äänestää jotain erikoisuutta. Joskus äänestetään ulkonäön perusteella, joskus sukupuolta. Sitten näistä lujista periaatteista muodostetaan kovia ytimiä, jotka ratkaisevat niitä kordionin solmuja. Kalluppi kyselee heti, että onko seuraavana päivänä ihmiset vielä samaa mieltä, vai tuliko äänestettyä väärin. Poliitikosta tulee helposti tuulenhaistelija, kun kalluppi antaa kansanäänestyksen heti oliko puhe hyvä ja teko oikeansuuntainen. Kuluttajansuoja on heiveröinen, koska lupausten täyttäminen edellyttää ehdottoman enemmistön saavuttamista. Nyt on kuin joulun odotusta. Me saamme monta uutta kansanedustajaa ja ministeriä. Mitähän hyvää on edessäpäin? Suomalaisten menestys on ollut melkein hyvä. On valittu melkein presidentiksi, melkein komission puheenjohtajaksi ja nyt pitäisi saada kultaa niinkuin kiekostakin melkein saatiin. Moni vormula ajaa melkein maaliin. Mitä tuo sana: Melkein tarkoittaa sananahan se on ihan tyhmä vai tuntuuko se vain minusta sellaiselta. Olenko melkein viisas?

 

Vaalihumua.

Aktiivipalvelukseni aikana oli kaksi kiellettyä aluetta. Politiikka ja sivutoimi. Sivutoimeen sai luvan, kun sitoutui määrättyihin asioihin. Minäkin anoin ja sain sellaisen 1973 vuonna. Erityisesti niistä hommista on jäänyt mieleen sellaisten piikkien juottelu grillivermeisiin. Politiikkaa rajoitettiin niin, että jäsenkirjaa ei olisi saanut olla minkään puolueen väreissä. Äänestystä sentään ei kielletty. Pitkinä iltoina jossain ankkuripalveluksessa kyllä politiikkaakin sivuttiin ja muistan myös sen, että SMP:n kukoistuskausi osui niille paikkeille. Mopo ja tuohilakki olivat silloin vetonaulat, jotka vetosivat moniin elämän syrästäseuraajaan. Muistan myös sen, että jotkut pitivät sen puolueen äänestämistä sellaisena huumorijuttuna, josta tuli kuitenkin vakavampikin ilmiö.

Silloin maa oli tukevasti keski-iän saavuttaneiden ja sitä vanhempien miesten ja naisten käsissä. Ehkä olen lapsellinen ja muistoissani valikoiva, mutta muistelen sen ajan vaaliohjelmia asiallisina. Toimittajat muistini mukaan jopa hiukan kunnioittivat haastateltavia ja asiakysymysissä pitäydyttiin pitkälti. Oli tietysti joitakin lieveilmiöitäkin sen ajan moraalitulkintojen mukaan. Kansanedustaja, joka koki työpaikkaromanssin ja sen myötä myös puoliso tuli vaihdetuksi, sai osakseen paheksuntaa. Nykyisinhän se on ainutkertainen sanssi, kun kahdesta tavallisesta avioliitosta värkätään yksi taivaallinen ja jäännöserät unohdetaan kokonaan. 

Presidentti oli presidentti, jonka vallan äärilaitoja ei kukaan pystynyt näkemään saati tutkimaan. Se olisi ollut kuin gryptoniittia teräsmiehelle. Puoluejohtajat valittiin tukevasti sikaarinsavuisissa kabineteissa eikä sinne ollut nuorukaisilla asiaa. Vanhenevista miehistä siis löytyi aina joku vanheneva mies, joka nautti luottamusta. Silloin luotettiin edustuksellisuuteen. Jokainen valittu oli luottomies tai nainen, joka teki mitä lupasi ja sai aikaan hyvinvointia. Neljän vuoden välein he kävivät puolueitten tupaseuroissa ja toivat julki miten suuri vaara on, jos aletaan asioiden keskeneräisinä ollessa vaihtamaan henkilöitä.Siinä sitten nyökyteltiin ja kiiteltiin ja lopuksi kahvia ja pullaa. Melkein kiitollisuuden purkauksia siitä, että meillä on näin luotettavat luottohenkilöt. Joskus tuli pientä kauneusvirhettä, kun joku lipsautti junttausta tapahtuneen. Eihän nyt toki junttausta ollut, asiat vain hoidettiin kavereiden kesken kotiin.

Urheilupiireissä oli oivallettu, että edustustehtäviin täytyy kasvattaa ja näin se huomattiin myös politiikassa. Jokainen varsinkin opiskeleva nuori pitäisi sitouttaa puolueen vankkureita vetämään. Syntyi nuorisopoliitikkojen uljas armeija, joka vähitellen kasvoi ulos siitä mikä olisi ollut sallittua. Nuorison ja teinipoliitikkojen esiinmarssi alkoi. Vanhemmat miehet alkoivat nostaa timoteuksiaan ylemmäs ja viimein ollaan tultu siihen, että ikä 50+ rajaa puoluejohtajiksi pyrkimisestä pois. Ensin pitää voittaa omien suosio ja sitten saada puolueelle menestystä. Siihen tarvitaan puhdas iho, säihkyvät silmä ja luontuva tukka. Alituinen hymyileminen on pelkästään positiivista. Enää ei tuikean näköisenä ja jäyhänä oleminen ole vastuullisuuden merkki. äänestäjien tuki on pätevyystodistus.

Oman lukunsa muodostaa mediamylläkkä, jossa paksunahkaisimmat pärjäävät. Toimittajan paras ominaisuus tentissä on ilkeyden esiintuominen. Parasta työtä tekevät ne, jotka saavat haastateltavansa sekoamaan sanoissaan, kiihtymään tai punastelemaan. Puhutaan härskisti päälle eikä anneta tilaisuutta vastata asiallisesti. Kaikki aloitukset torpataan parin sanan jälkeen ja yritetään saada henkilö häkeltymään ja puhumaan ristiin.Varsinkin, jos haastateltavalla on hengellistä taustaa, niin maku vain paranee. Lähtemättömästi on jäänyt mieleeni miestoimittajan kysymys Jouko  ”Klinu” Loikkaselle: Tuleeko siellä vankilassa joku oikeasti uskoon? Johon Klinu vastasi rauhallisesti: Minä en tunne kuin yhden tavan tulla uskoon!

Edessämme on eurovaalit. Minulle henkilökohtaisesti on hämärää, mitä, he siellä tekevät. Sen ymmärrän, että jokainen kokee tärkeäksi asemansa. Se on minulle suurin kysymys,, kuka ajaa siellä Suomen asiaa? Kun ne jokainen etsii paikkaa jostain kokoonpanosta, johon kai emme saa sanoa mitään. Kun valtakirjansa saavat, niin sitten ovat vapaat tekemään sillä mitä tahtovat. Suomalaisessa meppiryhmässä on henkilöitä todennäköisesti, jotka ajavat poliittisten suuntausten asioita, jota ovat laidasta laitaan hyvinkin ristikkäiset. Toinen kysymys on, että onko niillä edustajilla velvollisuutta kertoa jollekkin elimelle täällä Suomessa väliaikatietoja mitä siellä on tehty ja mitä suunnitellaan, vai ovatko he konsuleita ilman alamaisuutta millekkään? Koko juttu on jäänyt hämäräksi, mutta yhtä asiaa ihmettelen. Miksi unionilla on niin paljon samanaista toimintaa mitä oli Neuvostoliitolla aikoinaan. Keskushallinnolle piti alueilta lähettää rahaa säännöllisesti ja paikalliset viranomaiset olivat vain keskushallinnon käskyläsisiä ja ukaasien toimeenpanijoita. Ainoa ero tuntuisi olevan se, että unionissa käskyjä nimitetään direktiiveiksi.