Avainsana-arkisto: riippuvuus

Terveydenhoitoa

Rankka riippuvuus rasittaa! Tänään nousi mieleeni jo kauan sitten edesmennyt rakas ihminen, joka kärsi invaliditeetista koko elämänsä pikkupojasta alkaen. Tämän tarinan voi soveltaa hengellisyyteen yhtäläisesti, kun tämä on sairaskertomus yksi sellainen. Tarina alkaa 1900-luvun alkukymmenellä ja jatkui tämän henkilön koko elämän ajan. Pieni alakouluikäinen poika putoaa heinäkuorman päältä ja loukkaa lantionsa pahasti. Asiaa hoidettiin kylmillä kääreillä kotioloissa. Kyllä kai lääkäreitä silloinkin oli, mutta tavallinen rahvas sydänmailla ei tiennyt eikä osannut niitä käyttää. Oli ehkä myös rahasta ja tiedonpuutteesta pulaa.

Jonkinasteinen toipuminen kuitenkin tapahtui näillä kotikonsteilla. Poika tuli kuitenkin sidotuksi kainalosauvojen käyttöön. Pirstoutuneet luunsirpateet saivat aikaan sen, että niitä leikeltiin hänestä pois kymmeniä kertoja komplikaatioiden takia. Lisäosan antoi se, että jalka myös osittain surkastui ja menetti toimintakykynsä niin, että nilkkaa piti tukea metallitukien avulla. Tätä jatkui noin 50-vuotiaaksi asti. Hän oli tottunut osaansa ja vaivalloinen taivallus jatkui. Muistan monta tapausta, kun hän tuli kotimökille kävellen ja kainalosauvojen lisäksi piti kantaa jonkinlaista laukkua. Se oli hankalaa. Varmaan monet säälivät häntä, mutta säälistä on oikeasti tosi vähän apua oikeisiin ongelmiin.

Jossain yhteydessä löytyi lääkäri, joka kiinnitti huomionsa tähän tapaukseen oikeasti. Hänet otettiin sairaalaan ja tutkittiin ja kuvattiin. Lääkärillä oli tarjous. Hän suorittaa operaation. Sahaa lantioluuta ja asentaa palaset oikeaan asentoon ja jäykistää holtittoman nilkan. Jos hän olisi alkanut kyselemään ihmisiltä, ottaako hän hoidon vastaan, niin varmasti olisi saanut monia vastauksia. Etkö ole kärsinyt jo tarpeeksi? Jos se ei kuitenkaan onnistu tai muuta vastaavaa, koska henkilö on oppinut elämään ongelmansa kanssa. Hän oli itsellinen henkilö ja meni sairaalaan ja operaatio suoritettiin. Toipuminen oli luonnollisesti vaikeaa, kun ainakin osa ajasta oli hellettä, kun hän makasi kipsikaukalossa ja lantioluuta luudutettiin. Tulos oli kuitenkin sellainen, että hän sai kävellä monia hyviä vuosia vain yhtä kävelykeppiä käyttäen.

Olen kysellyt vastausta siihen, miksi Jumala ei ole operoinut kaikenlaisista asioista kärsiviä ihmisiä ja vapauttanut? Ovatko kaikki itse halunneet, en tiedä enkä lähde arvailemaan. Tietääkö jokainen riippuvuudesta kärsivä, että Vapauttaja on olemassa? Onko jokainen saanut kuulla Hyvän Sanoman. Saarnoja monet ovat kuulleet, mutta onko se hyvä sanoma, joka ei johdata vapauteen? Jossa vain säälitään ja syötetään ja vaatteet pestään. Tätä mietin usein, kun teen työtä ihmisten parissa, jotka tarvitsisivat vapautusta.

Onko hengellinen toimintamme samaa, jota Jeesus aloitti? Hän puhdisti spitaalisen! Se oli kai sen ajan vaikein sairaus. Olen pulassa, jos suosittelen operaatiota. heti on joku, joka sanoo , ettei tuosta saa puhua! Nuo ihmiset ovat jo kärsineet tarpeeksi ja kärsivät yhä. Autetaan heitä kärsimään, mutta Jeesus tahtoisi parantaa. Olemmeko tilanteessa niinkuin ennen? Emme tiedä, että löytyy lääkäri, joka voi auttaa. Vai onko niin, että kaikkia ei kannata enää auttaa, koska kulut ovat niin suuret.Olisi vaivalloista selvittää pahoinvonnin alkulähde ja hoitaa sitä, kun omantuntonsa voi rauhoittaa vellilautasella?? Herra armahda meitä! Kristus armahda meitä!

Some ja minä

Tänä aikana puhutaan riippuvuuksista hyvin paljon. Tässä lepopäivän ratoksi aloin oikein miettiä, mistä kaikesta olen riippuvainen. Löysin tai olin löytävinäni kahdenlaisia riippuvuuksia ainakin. Taitaakin ola asteikko vähän leveämpi, en taida osatakkaan laskea montako laatua niitä on. Koitan kuitenkin kirjata joitakin ja myös säälittävästi puolustella ja perustella joitakin. Jos ajattelemme syntymästä alkaen, niin olemme heti tulleet riippuvaisiksi monesta asiasta. Vaikka syntymääni en muista, olen saanut pätevää informaatiota siitä, että joku homma opetetaan heti ja siitä tulee riippuvaiseksi. 

Beibi on pullahtanut maailmaan, siihen liittyvät kivut jätän syrjään, ettei vain kukaan ottaisi tätä asian vähättelynä. Siis kätilölklä on lapsi käsissään ja ensimmäistä äännähdystä kovasti toivotaan ja koitetaan saada aikaiseksi. Siihen liittyy hengittäminen ja taitaa olla niin, että ensimmäinen rääkäisy vaikuttaa siihen, että jotkut hengittävät äänekkäästi ainakin nukkuessaan. Hengitän äänekkäästi nukkuessani olen siis hengityksestä riippuvainen ja sen kuulee. 

Äiti opetti ruokinnalle ja siitä olen ollut riippuvainen kaikki nämä vuodet vähän liiankin kanssa. Jos perheessä on enemmän lapsia kuin yksi, tulee muaan tappelu ja siitä tahtoo tulla riippuvaiseksi. Ihminen ei osaa kovin helposti elää ilman oppositioasennetta. ja se on ikävää, koska se taito on turhaa, ainakin luulen niin. Muutakin tosi turhaa on liittynyt elämääni. Yksi on tupakin poltto. Siitä tulin nopeasti tosi riippuvaiseksi. Olen sitä sukupolvea, joka näki kotioloissa tuvassa polttamisen ja omaksui sen sellaisenaan. Jos oli vähäpuheisia vieraita, niin tilanteen pelasti tupakkiaski. Pannaas palaan, oli kelpo repliikki aikansa. No, jotenkin järki pääsi pilkistämään ja aikanaan sain sen lopetetuksi.

Elävästi muistan, kun sain vaimoltani joksikin lahjaksi taskulaskimen. Elettiin 70-lukua, joten se ei yltänyt vielä yhtälöihin. Neljä laskutapaa meni mukavasti ja siinä oli semmonen plusyksi-näppylä. Olimme sitten venäläisten laivastomiesten kanssa tekemisissä ja he ihmettelivät kovasti moista masiinaa. Siinä oikein otettiin ruskeaa voimapaperia ja kynällä tarkistettiin, että osaako minun koneeni oikeasti laskea. Tämä oli tietysti oire siitä, että lisää seuraa. Tässä on aasinsiltaa tähän somehommaan. Ensimmäinen tietokone oli Vic.20, joka meille hankittiin ja siinä ei vielä päässyt kovin syvälle uppoutumaan, kun siinä ei ollut vielä hiirtäkään. Jotkut äveriäämmät hommasivat siihen aikaan semmoset joistikit, jossa oli kahvaa ja nappulaa. Kun sitten tulin mukaan näkövammaistyöhön vapaaehtoisena, sain tutustua oikeaan tietokoneeseen. Tärkeimmät mitä opin, olivat hiiriharjoitelmat miinakentässä ja jonkinlaisissa korttipeleissä. Sainpa sitten lainaksi joutilaan koneenkin kotiin ja sitten alkoi tämä soittorumba, kun piti puhelinlinjoja pitkin päästä yhteyteen. Silloin tuli tämä näpyttelykin kuvaan mukaan, kun sain liittyä uskonto-keskustelupalstalle. 

Jotenkin syntyi ystävyyssuhteita ja erään vakavasti sairaan ihmisen kanssa viesteilimme ihan hänen poismenoonsa asti. Niin pitkään, kun hän pystyi kirjoittamaan ja kuuntelemaan koneen lukemaa tekstiä. Siinä koin silloin, että homma ei ollut ajanhukkaa. Hiljalleen ollaan tultu tähän, että olen liittynyt naamakirjaan ja hankkinut muutamia sähköpostiosoitteita ei tarkoituksiin. Tämä nettimaailma on kuin miinakenytässä hiippailua. Muistan, kun jouduin Lappeenrannassa pitämään harjoituksen miinakentässä liikkumisesta, myönnän, että se meni todella nolosti ja ihan tyhmyyden takia. Siis uskovana ihmisenä joutuu ristituleen. Joskus päivä päättyy murehtimiseen ja jopa parannuksentekoon. Minulla on kyllä määrättyyn rajaan asti suojukset kohillaan, kun Fsecure vahtaa olkapääni yli, että mitäs siellä tehhään ja välillä tulee sososo merkki. Minä koitan olla nöyrä ja jätän sen sivuun mitä valvojani ei pidä minulle tarpeellisena..

Joskus on hauskaa höperehtiä jokeltelevan lapsen lailla. Joksus taas saa mukavasti yhteyden yksityisesti johonkin henkilöön. Jollakin alueella puhutaan ihan asiaa eikä sekään tunnu huonolta. Jollain palstalla on mukava keskustella anonyymisti moninaisista asioista. Nyt siis ollaan jo fasea laajemmilla vesillä. Tarpeellisia ovat muistutukset, ettemme uppoa kokonaan siihen juoksuhiekkaan, joka vie koko miehen, jos ei ole varovainen. Kuka ymmärtää tämän maailman metkut ennenkuin ollaan jo siellä rajoilla. Raamatussa sanotaan: Valvokaa! Siis se on elinehto, ettei virta vie.