Avainsana-arkisto: tuomio

Tuomiot

Minua itseäni on tuomittu kahdessa oikeusistuimessa. Tampereen raastuvassa liikennejutusta. Ja Turun sotaoikeudessa virkavirheestä. Tuomiot olivat samantapaiset, hiukan rahaa oli annettava ja sillä selvä. Tiedän miltä tuntuu tulla tuomituksi ja samalla helpottaa, kun käsitän selviäväni toimeenpanosta. Hengellinen maailma on toisenlainen. Ihmiset tuomitsevat. Joskus seurakuntakin tuomitsee. Jumala tuomitsee ja ihminen tuomitsee itsensä.

Olin äskettäin puhumassa Naantalin Vapaa-aikatullissa. Siellä on kehittymässä hiljalleen Raision Vapaaseurakunnan rukouspiiri kai aluksi, mutta jos Herramme suo kasvun, niin ihan kirkoksi asti on aikomus. Vaikka en kuulu mainittuun kirkkoon, niin olen saanut armon heidän silmissään ja saan silloin ja tällöin siellä jotain sanoa. Koska se on kutsumukseni, teen sen mielelläni enkä valikoi kuulijoita. Jokainen ihminen on Jumalalle ja Jeesukselle rakas. Jokaisesta on maksettu sama hinta, vaikka emme aina sitä tahdo uskoa ja tunnustaa.

Silloin muistelen aiheen olleen Tyyron ja Sidonin kuninkaiden tuomioista. Kun puhe päättyi, niin eräs pitkään työtä tehnyt ja minua vanhempi henkilö esitti minulle kysymyksen: Viimeisellä tuomiolla on vain kaksi tuomiota. Siis siunatuillle sanotaan tulkaa ja muille menkää. Miten Lauri ymmärrät sen, että siinä sanottiin, että toisen tuomio on kovempi? Sanoin, etten suoralta kädeltä ymmärrä siitä mitään, mutta voimme tutkia asiaa. Sitten ymmärsin, että Pyhä Henki tuli konkreettisesti apuun. Ensiksi selvisi, ettei kaikkia tuomiosta puhuvat kohdat tarkoitakkaan viimeistä tuomiota, joten osa tapahtuu ajassa. Toinen asia, joka siinä hetkessä valkeni oli se, että tuomio siinä tarkoittaa omantunnon heräämistä ja, että ihminen tuomitsee itse itsensä. Siksi ne tuomiot ovat erilaiset. Kuitenkin niin, että rehellisesti itsensä tuomitseva saa armoa ylenpalttisesti, kun ei sälytä syytään toisille ihmisille.

Minä olin vankina…

Nuo sanat kuuluvat tuomiosunnuntain evankeliumiin. Ne luetaan samalla rutiinilla kuin muukin teksti, vaikka ne kohdat ansaitsisivat erityishuomion. Nimittäin siinä ilmaistaan ne kriteerit mitä siinä tuomiossa otetaan huomioon. En ole varma siitä, onko tämä juuri viimeisentuomion sanajärjestys ja muoto, mutta ajattelua näiden sanojen pitäisi aiheuttaa. Erityisesti uskovien joukossa.

Monena tuomiosunnuntaina olen lukenut nuo sanat vankilan saarnatuolista ja koittanut avata ajatuksia siitä. En suinkaan ajattele niin, että jokainen vankilassa istuva olisi Jeesus valepuvussa. Punaharmaassa puvussa, jonka selässä lukee RISE. Sain jostain pohjoisen vankilan diakonilta kuvan, joka esittää uusittua kappelia. Muutamat henkilöt olivat työnäytteenään valmistaneet uudet kalusteet vankilan kappeliin. Yhdessä kuvassa olivat vankiveljet polvistuneina armonalttarin edessä. Emme tietenkään ajattele niin, että puusta ja jostain muusta valmistetut kalusteet olisivat jotenkin pyhiä, mutta käytön puolesta ovat. Siinä syntinsä tuntevat ihmiset voivat osoittaa Herralleen kaipauksensa puhtauteen ja pyhyyteen.

Yksi ajatus valtaa joskus mielen. Kun uskomme, että Jeesus on läsnä lupauksensa mukaan niissä tilaisuuksissa, mutta istuuko Hän siellä penkillä vai onko Hän kanssamme siellä alttarin puolella? Kai ihanne olisi siinä, että me tiimiläiset näkisimme Hänet siellä yleisön joukossa ja yleisö näkisi, että Hän on tullut kanssamme kohtaamaan heitä?

Maallinen oikeus tuomitsee ja yleinen mielipide harjoittaa samaa. Tuomita osaamme jokainen väärät teot vääriksi ja vääriähän ne ovat. Jokainen teemme vääriä asioita, mutta vain osa meistä ylittää syyttämiskynnyksen. Paitsi meillä on itsellämme syyttäjä, joka ei harjoita kynnyskysymyksiä vaan syyttää kaikista tasa-arvoisesti. Olisiko niin, että olemme omavaltaisesti laittaneet kynnyksiä, jota ylittämällä vasta tunnemme syyllisyyttä. Kynnykset voivat olla suorastaan lainsäädännössä, joka antaa taitavalle suuret mahdollisuudet tehdä samaa, josta toinen on istumassa, mutta toinen ei. Eräässä tilaisuudessa puhuja ihmetteli tapaa, jolla etsitään sopivaa rajaa lähestyä maailmaa niin, ettei pelastus vaarannu.

Jos ihmisen omantunnon määrittelijä on maallinen laki, silloin voi esiintyä tuomion enkelinä jokaista lainrikkojaa kohtaan ja näin pahuus on ulkoistettu pois itsestä ja sisäistetty vankeinhoitolaitoksiin. Armosta elävä ei siihen kykene, koska omakin pelastus perustuu ristin voimaan. Sillä armosta me olemme pelastetut, emme tekojemme kautta, ettei kukaan kerskaisi!