Bussi etenee keinahdellen Kannaksella sallittua turistitietä. Viipurissa on pysähdytty. Katseltu historiallisia paikkoja ja käyty ihmettelemässä berjoshkaa, joka kerää valuuttaa turisteilta. Siihen aikaan sanottiin, että rupla-asiakkaat älkööt vaivautuko. Ihmettelimme siinä samalla rautatieasemaa, joka oli kai identtinen pääkaupungin vastaavan kanssa. Kun sodan kahinoissa rakennusta rikottiin, niin se piti jälleenrakentaa ja siinä oli yksi nurkka, joka asiantuntevasti tunnistettiin aidoksi. Paljon oli tuhoutunut, mutta paljon oli vielä suomalaisten kivimiesten tekemää linnamaista kolossia pystyssä. Vain oudot kyltit ja vanhenevan väestön muoti kertoo: Mikään ei ole niinkuin ennen.

Olemme siis seurakuntamatkalla menossa Kelttoon, Toksovaan tai sitten Pushkiniin. Mukana on joitakin vanhoja viipurilaisiakin, joilla on muistikuvia. Olemme tunnistaneet paikkoja ja Jaakon ollessa puikoissa, saamme Viipurin rautatieasemaa kohti johtavalla kadulla turistioppaan selostuksen: Oikealla näemme Vainikan liikerakennuksen, jota tosin on vähän laajennettu sodan jälkeen. Se on siis puiston laidassa oleva kioskirakennus ja aikanaan sillä paikalla sijainnut rakennus on tuhoutunut täydellisesti.

Kun olemme jättäneet Viipurin taaksemme, joudumme hetken päivittelemään joitakin yksityiskohtia. Olemme nähneet kadun kulkevan hautausmaan läpi ja toisella hautausmaalla on huoltoasema. Ehkä isännällä on oikeutensa? Seuraava asiat tulee eteen kohta ja kuljettajana toimivalle Pentille annetaan tehtävä näyttää meille Rajajoki. Kukaan ei oikein tiedä minkälainen se on, mutta jossain se täytyy olla, kun siellä on ollut Suomen ja Neuvostoliiton tai Tsaarivenäjän välinen raja. Hupsista, tulemme Siestarjoelle emmekä ole Rajajokea havainneet.Päättelemme yksissä tuumin, että se oli varmaan joku niistä isommista ojanteista joita ylitimme. Totuus paljastui, kun olimme Sepon Volvolla ajaneet eri tietä Antreassa käydäksemme. Siellä ylitimme vaatimattoman puusillan ja siinä luki jotenkin ymmärrettävästi: Rajajoki! Vasta sitten muistin, että onhab kartta olemassa. Miksi emme aiemmin rajajokea havainneet? Koska emme kertaakaan bussilla ylittäneet sitä. Rajajoki laskee Siestarjärveen ja siitä laskee Siestarjoki Suomenlahteen.

Näin pitkää aasinsiltaa lähestymme kuuluisinta rajajokea, joka merkitsee jotakin kristitylle! Kyse on siis Jordanista. Mielenkiintoista. Jumala toi kansan siihen ainoaan pätkään, jossa oli joki eli vesieste. Oikealla Genesaretin järvi ja vasemmalla Kuollut meri. Siitä välistä piti kulkea, vaikka maantieteellisesti sen olisi voinut kiertaa kuivin jaloin sekä etelästä, että pohjoisesta. Olisiko kumminkin niin, että Jumala haluaa johdattaa omiaan sellaisten asioiden läpi, joita ei järjellä voi ratkoa? Haluaa uskonvaraisesti ottaa askeleita, joissa ei ole järkeä. Eikä anna meidän kiertää ongelmia, vaan kehottaa käymään niitä vasten. Hän antaa johdatuksen, kun haluamme osoittaa kuuliaisuutta ja uskallamme astua siine virtaavaan veteen. Jos vesi veisi meidät mennessään, niin kuolema olisi kohtalona siellä suolajärvessä. Koetus on siinä pelkäämmekö enemmän epäonnistumista kuin uskomme Jumalan johdatukseen. Luvattu maa on vanhurskaan uskovan paikka elää. Se ei ole vielä taivaselämää, koska taivaassa ei kaadeta Jerikon muureja eikä ketään ympärileikata. Tarvitsee vain astua jalalla eri paikkoihin ja näin saa omakseen paikan, jossa ilo, rauha ja vanhurskaus asuu. Ollaan rohkealla mielellä.