Tällainen laaja-alainen blokkaus antaa vapaat kädet, mutta on myös arvaamaton. Jos on teemablokkaaja, niin potentiaaliset lukijat tietävät mitä on odotettavissa. Kun minä olen antanut tajunnanvirran viedä ajatuksia kuin lastuja laineilla, olen ottanut tietoisen riskin.

Jossain vaiheessa lastut olivat lapsuuden kokemuksia ja toisessa vaiheessa sotilasuran kohokohtia suuren isänmaan palveluksessa.Elämän kallistuessa iltaan alkaa myös ikuisuus häämöttää. Sitä tekee automaattisesti kaikenlaisia kysymyksiä, jos sinne asti ajattelen. Sellainenkin kysymys pyörii mielessäni: Mitä minusta jää tänne lähdettyäni? Tietysti lapset ja siitä eteenpäin siihen mittaan, johon minun aikani yltää. Joskus mietin sitäkin, että lopullisessa pesänjaossa täällä meidän huushollissamme pyörii ja hyörii hämmästynyttä väkeä. Mitähän varten se pappa on tuotakin säilyttänyt?

Työura on takana ja harrastuksetkin vähentyneet. Hengelliset asiat ovat astuneet kuvaan kokonaisvaltaisemmin. Se onkin se alue, jossa mieleni viipyy. Jumalan valtakunnan todellisuus kätkeytyy ehkä vain viiteen sanaan: Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa. Miten tuon kanssa sitten voi elää ajassa. Sananlaskut opettavat ihan toista! Kell onni on se onnen kätkeköön! Kell aarre on se aarteen peittäköön!

Elä tässä sitten ristillisesti. Jos purkaa sydämensä ajatukset jossain tilanteessa, niin voidaan tulkita, että minulla on tuomarin peruukki päässäni ja haluan tuomita kaikki syntiset. Peruukki tarkoittaa siis sitä, että se on irrallinen osa, joka puetaan määrätyssä tilanteessa. Aivan viimepäivinä olen henkisesti koittanut kiskoa itseäni tukasta ja todennut, että se ei ole peruukki. Minä toivon sydäämestäni, että puheeni vastaisi elämääni. Tunnen kiusaukset elämässäni ja sisimmässäni.ja tiedän miltä tuntuu, kun kiusaus alkaa ohentaa Hengen voimaa sisimmässäni. Herrani on kuitenkin armollinen ja tulee apuun, kun havaitsee minun kiusaukseni tulevan liian suureksi.

Joskus mietin laulua: Katso Jeesus kadulla kulkee ja Hän kurjinta tervehtää… Mitähän se kurjuus milloinkin mahtaa tarkoittaa? Mahtasko olla niin, että huonoimmassa puvussa esiintyvä ei olekkaan se kurjin? Ihmisen elämä voi olla tosi kurjaa ihan hyvistä ulkonaisista puitteista huolimatta. Mitä sitten voin ja saan julistaa, kun en tunne seurakuntaa? Julistaa kaikki autuaiksi ja synninpäästöä, vaikka kukaan ei anoisi? Vai olisiko oltava myös totuus mukana? Saako sanoa, että tämän elämän aikana pitää jokaisen: Ottaa Jeesus vastaan, tai tehdä parannus, tai tehdä uskonratkaisu, tai suostua sovitukseen. Millä nimellä sitä itsekukin kutsuu. Saisinko kertoa miten se tehdään? Ja vielä yksi, miten uskovana eletään armon saaneena.

Jokaisen ihmisen pitäisi miettiä mikä arvo sielullani on? Antaisinko sen vain hävitä? Se olisi kätevää, jos hengelliset asiat eivät maistu. Elää täysillä tässä maailmassa ja sitten vain lakata olemasta. Vai onko sittenkin jotain muuta? Jos minulla on aarre, enkä ole edes pientä nurkkaa näyttänyt siitä lähimmäiselleni, niin onko minulla se aarre? Olen alkanut kutistua ihmisenä, kun ajattelen sitä tilipäivää, jolloin sanotut sanat punnitaan. Oliko niissä mukana elämä? En tahtoisi joutua kadotukseen, enkä soisi, että yksikään saisi puheistani väärää autuuden perustusta, joka ei kestäisi. Mitä jää lopulta käteen? Ei mitään muuta kuin huokaus: Ole armollinen oi Herra…!!!