Minun mieleni toimii jotenkin kummallisesti. Herään joskus aamusella siihen, että mielessäni on joku hätä ja mielessäni huudan: Oi Herra armahda! Joskus harvoin joku kiitosmieltä kuvaava laulu pyörii mielessäni. Kolmas kategoria on sitten jotkut avainsanat tulevat mieleeni. Eräänä aamuna sain sanan: Siemen! Se alkoi elää mielessäni ja tunsin, että siitä on puhuttava jossain tilanteessa. Tänä aamuna heräsin sanapariin: Suden luonto. Raamatusta muistamme apostoli Paavalin hyvästit Miletossa Efeson vanhimmille. Siinä hän haikeutta tuntien kertoo mitä nyt on tuleva hänelle itselleen ja myös seurakunnalle, joka jää kilvoittelemaan hänen jälkeensä.

Aluksi vaikutti kummalliselta, että Paavalin kaitsemassa seurakunnassa tapahtuisi senkaltaista toimintaa, että joku lammasviittaa kantava olisikin sisällöltään susi. Luomakunnasta en tiedä yhtään tapausta, että lammaslaumassa joku lampaista olisi muuttunut luonteeltaan sudeksi ja saanut kasvatettua raateluhampaat. Vain hengen maailmassa on tällaiset siirtymät mahdollisia. Valonkantajasta voi tulla Isäjumalaa vastustava kaiken hyvän vihollinen.

Mikä sitten saa aikaan sen, että joku alkaisi käyttäytyä suden tavoin? Siis raatelisi ja on kiinnostunut vain osasta ei siis koko laumasta niinkuin Hyväpaimen. Jeesus puhui siitä, että palkkapaimen ei välitä lampaista oikeasti, vaan pakenee vaaran uhatessa. Jos ajattelemme paimenen virkaa työnä, niin harva paimen olisi kai valmis antamaan henkensä laumansa puolesta ainakaan länsimaissa. Vain vainotun seurakunnan keskellä paimenet joutuvat kantamaan vastuunsa aina kuolemaan asti. Jotenkin vastaus on ollut silmiemme edessä. Suden luonto on kilpailuhenki, kuka meistä on suurin. Kuka saa enimmän kannatusta ja pääsee määräävään aseman. Paikallisissa porukoissa syntyy puolueita ja välien selvittely voi olla joskus hyvinkin kovaa ja haavoittavaa. Jokainen hengellinen johtaja on helposti kiinnostunut vain niistä, jotka ovat samaa mieltä. Jotka hurmioituvat idolistaan.

Julistajien pitäisi alistaa julistuksensa Kaikkivaltiaan auktoriteetin alle ja sitten pitäisi rukoilla kuulijan puolesta, että sanoma olisi vastaanottamisen arvoinen. Jos julistetaan vain kannattajille ja vastustajia pilkaten ja vähätellen, on osa suden luonnosta paikalla. Suden luonnosta osallinen ei itke vastapuolensa haavoja joita on itse aiheuttanut ja siinä se tulee parhaiten esille. Välinpitämättömyys niitä toisia kohtaan. Niitä, jotka eivät huutaneet minua kuninkaaksi. Jotka huusivat, saavat vastinetta kyllä, joten lihallisuus johtaa seurakuntia hyvin usein.

Luomakunnassa piti olla niin, että ihminen on muun luomakunnan yläpuolella ja näinollen petojenkin pitäisi olla ihmiselle alamainen. Luonnonsuojelussa puhutaan petojen olevan arkoja ja ihmisiä pelkääviä joten pedoista ei ole haittaa puhumattakaan vaarasta, mutta mistä tulevat ne pihapiiriä lähestyvät sudet ja karhut? Miksi ne eivät ole ihmisarkoja? Miksi ihmisen on täytynyt alkaa pelätä niitä? Onko siis luomisjärjestys jo niin hukassa eläinkunnassakin?