Tie tehomaatalouteen

Olipa kerran pieni ja pippurinen kansa, joka meni metsään, kaatoi metsää, raivasi peltoa ja rakensi asunnon. Peltoa n 15 ha ja metsää vähän enemmän. Muutama lehmä navetassa, sikapossu, joku lammas ja kanoja. Perhettä riittävästi niin, että jokaisella lapsella oli tappelukaveri. Lauantaina sauna ja puhdasta päälle, äiti oli huolehtinut. Sunnuntaina kirkko tai radiojumalanpalvelus. Nenät niistettiin, tukat ja kynnet leikattiin ja käytiin siivosti koulua säädetty määrä. Joku jäi jatkamaan tilaa ja toiset hankkiutuivat teollisuuden osasiksi.

Jos talvella ei ollut savottaa, niin tehtiin työllisyystöinä vaikkapa valtaojan kaivuuta. Niinpä piti perustaa ministeriö hoitamaan työhön liittyviä asioita ja sitä myötä tietysti kortiston arvo korostui. Toisinaan on tehokasta, jos nimiä on vähän siellä, mutta kas kummaa myös suurempi määrä palvelee jotain.

Eräänä päivänä havahduttiin todellisuuteen: Hyvänen aika se pieni tila on vain yhden ihmisen työpaikka ja sitten toinen on työtön. Mutta eihän sitä nyt voi alkaa siihen vain maksamaan korvausta, jotain pitää keksiä. Aletaan tuke työllistämistä. Kunnat alkavat etsiä yrittäjiä ja niitähän alkaa löytyä. Rakennetaan halli ja asvalttipiha sopivalla korvauksella. Perustetaan firma ja emännät kyörätään retonkia ompelemaan sarjatyönä kellokallen kiihoittamana. No, saattaa olla, että Kauko-Itä tuottaa halvemmalla ja niin paikka vaikenee.

Isäntä alkaa sitten asua tilaansa yksin. Pitää hommata vähän konetta avuksi. Koneet maksavat. On hommattava lisää sitä mitä entisestään on. Peltoa, sikoja, lehmiä. Liitymme suurempaan kokonaisuuteen ja alamme kilpailla paikasta auringossa niiden kanssa joilla edellytykset ovat paaljon paremmat. Satokausi pitempi ja mitä kaikkea. Kilpailu elämästä on alkanut. Kaikki maksaa ja kaikki on maksettava pienemmällä tänään kuin eilen.

Jonakin aamuna joku herää ja tekee havainnon: Täällä haisee sekä sian, että lehmän lanta! Idylli on pilalla. Sellutehdas sai haista, koska se oli rahan haju, mutta monen mielestä karjatalous tuottaa vain haisevaa jätettä. Tähän on tultu ja mitä sitten. Olemme saaneet jokapäiväistä maito, jugurtti, voi tai levite annoksemme. Joskus myös lihaa, joka raakana on punaista, mutta ihminen syö useasti ruskeana. Meistä on tullut syntisiä. Ei Jumalan edessä, mutta ilmastonmuutoksen edessä. Miten me tästä pääsemme? Voimmeko nyt sitten laittaa karjaa lihoiksi ja syödä hyvällä ruokahalulla? Vai onko ne vietävä metsään ruuaksi karhuille ja susille?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s