Valkoinen talo on käsite jame monet yhdistämme siihen: president junaitid steits spiiking! Valkoinen talo merkitsee valtaa ja vakautta. Valkoisesta talosta ilmoitettiin.. Valkoiseen taloon kutsuttiin… Valkoiseen taloon ei kutsuttu Nämä ovat merkittäviä asioita riippumatta siitä, onko tietolähde virallinen tiedottaja tai joku nimetön lähde, vaikkapa paperikorien tyhjentäjä, joka on nähnyt jotakin, jota ei ole tarkoitettu julkaistavaksi. Laaja kokemukseni kertoo, että valkoisia taloja on muitakin, ehkä eivät niin kuuluisia, mutta tärkeitä. Kun uutta uljasta Venäjää suunniteltiin niin siinä suoritettiin myös rakennustuotannon shokkitesti. Siellä oli myös valkoinen talo, jota voitiin ampua panssarivaunuun tykillä suoraan työhuoneen kirjoituspöytä tähtäimessä. Ikkuna meni tietysti rikki ja savuvahinkoa tuli, mutta monumentti uhmasi hyökkäystä eikä ollut millänsäkään.
Siellä Pietarin takamailla tutstuin ulkopuolelta myös yhteen valkoiseen taloon. Siellä oli paikallinen puolueosaston byroo. Sieltähän sitä paikkakuntaa oikeasti hallittiin. Juuri hoksasin Iranin ja Neuvostoliiton yhtäläisyyden. Kummassakin tapauksessa on ollut ja on kaksoisjohto. Ensin kokeiltiin puolueen valvontaa valtion elimissä ja toisessa tapauksessa uskonnollista valvontaa. Länsimaissa on päästy jo siihen, että kaikkivaltias uskonto on aurattu markkinoiden tieltä pois kuin ensilumi, joka sulaa pois. Ei tarvita liekinheitintä.
Talkooaikana ja sen jälkeenkin yövyimme tavallisissa perheissä ja yksi asia oli yli muiden. Auto piti saada jonkin omakotitalon pihaan, jossa se suurella todennäköisyydellä sai olla rauhassa, muuten voi käydä huonosti. Kun sitten auto vietiin erään talon pihaan ja kävelimme sen valkoisen talon ohi, niin kysyin mikä se on. Se näytti ihan autiolta ja autio se olikin. Sain vastaukseksi, että se on puolueen talo, jossa kaikki puoluevirkailijat työskentelivät. Siellä oli siis suuri määrä tärkeää ja vaikutusvaltaista väkeä, jotka palvelivat puolueen eri kerroksissa. Sitten tapahtui jotain yllättäen. Kun kansa eli naroda heräsi eräänä aamuna, niin liikenne talossa ja sen nläheisyydessä oli loppunut tyystin. Joku uskalsi mennä koittamaan ulko-ovea, tämän nyt kuvittelen, ovi oli auki eikä talossa ollut ketään. Merkittävin havainto oli se, että kassaholvi oli auki ja typötyhjä.
Mitä sitten Saddamin rekat kuuluvat tähän? Yksi ainoa asia yhdistää ja se on valjuta! Muutamia rekkoja lastattiin paperirahalla, kun tilanne kävi pääkaupungissa hankalaksi. Sananlaskussa sanotaan: Joka vaimon löysi hän onnen löysi. Kyllä kai siinä jotain onnea löysi myös hän tai he, jotka saivat tehtäväkseen purkaa ne rekat. Olihan suunnitelma muuttunut. Isännän palatsi oli muuttunut maakuopaksi eikä sielläkään saanut olla rauhassa. Julkisesti ei siis ole kerrottu, mihin rekat menivät, mutta kuka nyt elää unelmaansa niillä rahoilla? En tiedä haluaisinko edes tietää. Vsevoloskoin kassaholvi saattoi olla ainakin yhden oligarkin kasvualusta, ehkä suuremmissa paikoissa oli suuremmat holvit.
Yksi rahaan liittyvä juttu pitää vielä käsitellä ja se on: Sinksarit eli rahan vaihtajat. Jos nyt puhun neljäkymmentävuotta vanhoista asioista enkä mainitse nimiä, en katso syyllistyväni mihinkään. Riikaan mennessämme saimme jokaiselta päivältä ulkomaanpäivärahan. Kurssi oli sellainen, että sadalla markalla sai kolmetoista ruplaa virallisen kurssin mukaan. Raha oli siis arvossaan, kun yhdellä ruplalla voi aterioida kohtuullisen hyvässä ravintolassa. Voidaan pitää siis hulluutena, että satasesta sai himmeillä markkinoilla jopa seitsemänkymmentäviisi ruplaa. Itse en muistaakseni käyttänyt tätä hyväkseni, koska tarpeeni eivät vaatineet suuria panostuksia. Herää kysymys, mitä niin kalliilla rahalla tehtiin? Hyvä kysymys, mutta vastausta tuskin saan.