Heräsin lumiseen aamuun! Olimme sitä jo odottaneetkin, mutta ensimmäinen ajatukseni oli kuitenkin se, että auto on lumen peitossa. Se hankaloittaa liikkeelle lähtöä. Olenko siis masentunut vai kieroutunut persoonallisuus? Nimittäin nyt taitaisi olla paras lumiukkopäivä vuosiin? Onko asennemaastoni siis kuin kaatopaikka, jossa materiaalit ovat sikinsokin. Olen osallistunut hengelliseen tilaisuuteen, jossa sain ammentaa pelastuksen lähteistä, mutta taisi vanha-aatami jäädä ennalleen.

Joulun aika on minulle ristiriitaista aikaa. Siinähän ikäänkuin juhlitaan uuden elämän syntymää: Teille on syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus Herra! Tämähän on kuitenkin lähtöpiste eikä päämäärä! Minulle ei ehkilökohtaisesti riitä kapaloitu Jeesus-lapsi. Perhekunnassamme on ollut myös uuden elämän syntymisen ihme. Saan nähdä miten vanhemmat hoitavat lastaan suurella rakkaudella ja hellyydellä. Pieni lapsi ei kuitenkaan vielä ole ratkaisu elämän ongelmiin, vaan on osa monimutkaista järjestelmää, joka vie perhettä eteenpäin elämän lainalaisuuksien mukaan. Minun Jeesukseni oli pieni lapsi kauan sitten. Hän on ehtinyt kasvaa aikuiseksi ja jo kuollakkin häpeällisesti. Kuitenkin Hän lupasi minulle jotain siinä ristin kohdalla. Nyt vain odottelen, mitä kaikkea helluntai voisikaan merkitä.

Kuolema on ollut lapsuudesta tai nuoruudesta asti joulun aikana lähellä. Kotimökin joulua vietettiin niin, että Isämme oli ulkorakennuksessa arkussa. Siis hänen maallinen majansa purettiin juuri siinä joulun odotuksessa. Jotain siitä palaa mieleeni, kun taasen on sanoma kertonut sukuuni läheisesti liittyvän henkilön poismenosta. Jokainen tällainen on kuin suunistusrasti. Olisi hyvä, jos jokaisella rastilla saisimme leiman: Omaa kurssia tarkistettu! Olen siis katsonut asiaa siltä kantilta, että osat olisivatkin toisin. Muistan, kun olin monien muiden mukana saattamassa serkkuani, kallista Herran palvelijaa, tunsin taivaskaipuuta eli kateutta siitä, että hän on jo tallella siellä. En ymmärtänyt mitenkään sitä, että siinä hengellisen kypsyyden vaiheessa piti jättää työ ja uurastus!

Elän siis elämäni kaamosaikaa. Vertauskuvallisesti voisi sanoa, että joku taputti olalle ja rukkaset putosivat kädestä. Joinakin päivinä en pukeudu muuten kuin kollekepukuun ja töppöset jalkaan. Sellaisissa vetimissä on mukava olla ja ne sopivat myös päiväuniin. Se on muuten ihan mukavaa, kun päivällä ruokailee ensin ja sitten vetää kunnon tirsat ja herää iltapäiväkahville. Se on elämää, melkein kuin lapinkävijän nokipannu ja pahkakuksa. Tosin vähän mielikuvitusta tarvitaan siinä. Mutta mehän elämme mielikuvitusmaailmassa, jossa vaivannäköä halutaan minimoida. Joskus katselen luontofilmejä ja ihailen niitä vetoja, joilla Luoja on kaiken laittanut kohilleen. Tiedän, että livenä kaikenlaisten paikkojen koluaminen ei olisi ainakaan minulle yhtä nautinnollista.

Kuitenkin haluan sanoa tänään: Siunattu olkoon Hän, joka tulee Herran nimessä! Hoosianna!